31.5.-2.6.2006 Barnaul-Moskova

Keskiviikko kului tehtaalla normaalirutiinien parissa. Apunamme hääri neiti Molokova, labran päällikkö. Hauska nimi sinällään, viittaa oikeasti maitoon (=moloko, lausutaan ”malakoo”), eikä suinkaan miehiseen kyntövälineeseen. Vessakokemuksetkin karttuivat taas yhdellä venäläisellä valmisvessalla (kuva), siis sellaisella, missä on kakatkin valmiina ja missä asioinnin jälkeen jämät sutaistaan tuttavallisesti Pravdan keskiaukeamaan ja luettu aviisi viskaistaan taustalla kyhjöttävään pahvitötteröön.

Jonkun verran tuotti vaivaa saada leimat Alexein ja Nikolain työmatkamääräyksiin, oikeata viskaalia kun ei tehtaalta tahtonut millään löytyä tai sitten hän oli muuten vaan kiireinen. Niin, venäläisten täytyy tosiaan jokaisesta kotimaan työmatkastaan raportoida näkojään erikseen veroviranomaisille, mihin on sitten liitettävä selvitys matkan kustannuksista. Matkalle lähtiessä työnantaja antaa kullekin matkalaiselle oman aanelkun, missä on kaksi pyöreätä työnantajafirman leimaa ja yksi suorakaiteenmuotoinen leima, tekstiä ja allekirjoituksia, sekä paljon myöhemmin täytettäviä kohtia. Matkakohteen vastaava viskaali sitten rätkii pari leimaa lisää ja sitten tämä pumaska (bumaga tai oikeammin kommandirovka eli työmatkamääräys) on valmis edelleen toimitettavaksi (kuva).

Torstaipäivän päätteeksi oli tulostenpurkupalaveri ja sen jälkeen ojensin tehtaan omistajan pojalle, joka toimii myos teknisenä johtajana, ”Marskin ryyppy” –pullon pienen Mannerheimiin ja tuohon juomaan liittyvän puheen kera, venäjäksi tietenkin. Varmaan kuulosti kankealta, mutta viesti meni kuitenkin perille ja kaveri oli niin tyytyväinen koko viikkoon muutenkin, että kutsui meidät illalla omistamansa hotellin ravintolaan illalliselle. Sattuipa muuten olemaan juuri se hotelli, missä asuimme. Huoneistakaan meidän ei tarvinnut maksaa mitään ja joka päivä he tarjosivat meille myos oikein hyvän lounaan ja muutenkin vieraanvaraisuus oli niin ylenpalttista, että harvoin näkee.

Tuon illallisen aikana sain sitten ensimmäisen virallisen avioliittotarjouksen ja keneltäpä muultakaan kuin siltä Kovamololta. Alexei jossain vaiheessa tulkkasi, että nyt taitaa tuolla kiinnostusta herätä ja vähän sitä itsekin epäilin, kun koko ajan piti mennä tanssimaan ja jossain vaiheessa tuo matami alkoi jo kiskoa mun paitaa pois päältä! Olin muuten, kuulema, ensimmäinen hänen tapaamansa ulkomaalainen, ainakin Alexein tulkkauksen mukaan. Ja Alexein tulkkaamana tuli sitten se avioliittotarjouskin, ihan julkisesti, joten piti siihen sitten julkisesti jotain vastata ja ensimmäisenä tuli mieleen eräs venäläinen laulu, jonka sanat suunnilleen muistin, joten pystyin venäjäksi vastaamaan jotenkin tähän tapaan, että:

Milaja maja,
Vsjal by ja tebja
Tam v kraju daljokam
Jest u menja zena

eli että rakkaani minun, kyllähän minä sinut ottaisin, mutku siellä kaukaisessa maassa mulla jo on vaimo.

Perjantaiaamuna oli sitten paluu Moskovaan. Alkava flunssakin oli ehtinyt taas pahentua sellaiseksi, että ääntä ei juuri tullut eikä nuo asiakkaiden kanssa riekkujaiset takuulla asiaa parantaneet. Perillä Moskovassa kävinkin sitten heti ekaks apteekissa, ekaa kertaa muuten, ja sain ostettua ”Stopangin” -suihkeen kurkkukipuun. Saas nähdä, kuinka tehoaa.

Lähdimme hotellilta autonkuljettajamme suosittelemaan aikaan, mutta joku ajatusvirhe hänelle oli tullut, koska olimme kentällä vasta 15 min ennen koneen lähtoä ja check-in oli jo kiinni. Puoliväkisin revimme yhden virkailijan meitä auttamaan, jolloin selvisi, että vaikka meillä kaikilla kolmella oli liput, koneessa oli enää kaksi paikkaa. No, Alexei päätti sitten uhrautua ja me pääsimme Nikolain kanssa pienillä erikoisjärjestelyillä viime tipassa koneeseen ja kotiin Moskovaan.