Moskova 27.2.2006

Moskovassa taas. Tänään pääsin siis viimeinkin muuttamaan omaan kämppään. Illalla tapasin omistajat, kaksi homppelin näköistä kaverusta, Igor ja Andrei, ihan mukavia, veljeksiä kuulema. Kävimme läpi kaikki muodollisuudet, sain avaimet, ja nyt vietän ensimmäisen illan ja yön omassa, Moskovan kodissani. Jännää.

No, jääkaappi oli tietty tyhjä, joten avaimet (kljuzi) taskuun ja ostoksille. Parin korttelin päässä oli omistajan neuvoma valintamyymälä (Universam), mikä löytyi pienen haeskelun jälkeen. Valikoima on suhteellisen hyvä, on parikin palvelutiskiä, mistä saa tuoretta, erittäin hyvännäköistä lihaa tai valmissalaatteja, suhsheja yms, on hedelmiä ja kaikenlaista. Ostin heti ekaks vähän tuoremehuja, tomaattia ja appelsiinia litra kumpaistakin, vähän jugurttia, vettä tietty, täkäläistä hanavettä kun ei välttämättä voi aina juoda, öljyä, olutta, Pepsi-Maxia, lähes rasvatonta maitoa (0,5%), munia, makaroonia, vessapaperia yms. Tästä se siis lähtee. Toivottavasti. Aika suuri osa valikoimasta oli tuontikamaa, oli mm. Valion sulatejuustoa ja voita ja muita eurooppalaisia merkkejä, mm. jugurtti oli jotain sakuvalmistetta. Hintataso oli mielestäni, näin ensi tuntumalta, yllättävän korkea. Esim. 1 litra appelsiinituoremehua oli 1,5 €, kun Suomessa sitä saa parhaimmillaan jopa alle kolmasosahintaan. Tomaattimehu on kyllä erinomaista täällä, litrahinta on jotain 50 ruplaa eli karkeasti 1,7 €.

Oli jo ilta, klo noin 8 ja ilta pimennyt, kun palasin kaupasta kämpille, ekaa kertaa. Porttikonki oli kyllä mielestäni tuttu, mutta hiukan emmitytti, kun ulko-ovi ei avautunutkaan siihen suuntaan, kuin kuvittelin muistavani. Sisään aulaan pääsin kuitenkin, mutta sitten varsinaiseen rappukäytävään pääsemiseksi pitää käyttää avainta tai sitten numerokoodia. No, tietysti aloin avaimella räpeltämään, eikä ovi auennut sitten millään. Sitten numerokoodia sisään – no hope. Avaimella uudestaan – ei aukea. Eli lyhyt päätelmä, olen sittenkin osunut väärään paikkaan. Ulos. Rundi lähitienoilla, luetaan katukyltit ja rappujen (podjesd) opaskyltit, huoneistonumerot (nomer kvartira) rappujen yläpuolelta, ja totta tosiaan, oikeassa paikassa ollaan. Avainta sisään, ei avaudu. Numerokoodia siisään – Sesam ei aukene vieläkään. Painava reppu olkapäällä ja paketti vessapaperia kainalossa palaan takaisin pihalle, missä turvamies (ohrana) katselee minua jo vähän sillä silmällä. Taas sisään rappuun ja uusi yritys. Onneksi samaan aikaan on paikalla joku jo pidempään talossa asunut kaveri, joka heti samantien tajuaa, että lukko on rikki ja hakee ohranan pihalta asiaa selvittämään. Asia ei kuitenkaan etene, rappuvahti on ties missä eikä hänen hommansa ole muutenkaan kuulema ovia availla kaiken maailman haahuilijoille, mutta sattumalta kuitenkin joku talon asukas alkaa kolistella ovea auki sisältäpäin ja saa kuin saakin sen auki. PUH! Sisään – kotiin – kamat kaappiin – töllö auki, ja olut kanssa, salaattia nassuun, kamat paikalleen, peti kuntoon ja pikku hiljaa nukkumaan.