Moskova 16.-17.2.2006

Aamulla tuli sitten tieto, että kämpän omistaja on hyväksynyt tarjouksemme! Sisään pääsee muuttamaan ehkä jo heti maaliskuussa. Jotain visa-asioita ja rekisteröintejä, mikstä en kyllä ymmärrä tuon taivaallista, on vielä auki, mutta eiköhän ne tästä suttaannu.

Illalla sitten taas tuttuun Lesnajan HolidayInniin. Firman oma autonkuljettaja paiskasi minut tällä kertaa talon Fordilla perille pienten alkukankeuksien jälkeen. Kaveri oli ehkä 160-senttinen viiksekäs tappi, joka ensi töikseen pudotti ajokorttinsa lumihankeen, mistä minä ne hänelle sitten ojensin. Sitten veivattiin penkkejä edes takaisin, muutettiin korkeuksia yms yms, istuttiin alas ja laitettiin vyöt kiinni, sitten piti vielä nousta ulos jotain veivaamaan, mutta moottori laitettiin silti käymään ja kässäri päälle, sitten taas istumaan ja kaikki namiskat ja nappulat mitä autosta löytyi piti veivata läpi ennen kuin kaveri sai pakin päälle ja auton ruudusta ulos. Auto oli kyllä aivan uusi, kilsoja ei mittarissa paljoa ollut, joten uutuudenviehätyksellä lienee osuutensa asiassa. Niin, ja jos kaverilla itsellänsä on joku vanha Lada, missä ei ole kuin ratti, startti ja töötti, niin kyllä tuo Mondeon nappulameri varmaan pistää mielikuvituksen liikkeelle.

Perillä hotlassa pomppasin heti kohta ihan normaalin veden väriseen kylpyyn, ja sitten taas syöpöttelemään. Tilasin alkupaloiksi lohta ja blinejä, oli kaksi varmaan parisenttiä paksua erittäin hyvää ja sopivan miedosti suolattua lohisiivua, tillillä maustettua kermaviiliä, zidruunaa ja kolme pientä plättyä. Hyvää. Pääruuaksi pelmeenejä, oheen tuopillinen olutta.

Sitten sain päähäni vetää tämän reissun viimeisen Moskovan-illan ja ennen kaikkea kämpän löytymisen kunniaksi pienet kalsarikännit hotellihuoneessa. Tekosyy, tiedän, mutta kuitenkin. Marssin siis Beloruskajan aseman aukiolle, vaihdoin ensiksi vähän lisää pelimerkkejä valuutanvaihtokioskista, kurssi oli taas vähän heikentynyt eli eurolla sai enää 33,4 ruubelia, kioskien kurssit tosin hieman vaihtelevat. Näyttäisi olevan näinä aikoina 33,2 – 33,7 välillä tavallisimmat tarjoukset.

Jos joku on muuttunut neuvostoajoista, niin valuutanvaihto on varmasti yksi selvimpiä. Ainakin keskustan ja pääteiden varsilla näitä pikku narikoita (Obmen valutyi) on lähes joka käänteessä ja asioiminen on helppoa. Ei muuta kuin marssit koppiin sisään, paiskaat eurot lootaan ja valuuttamaatuska hinaa lootan seteleineen itselleen. Mitään ei tartte jutella, ellei maatuska sitten halua sinulta vähän pikkurahaa ruplina, jotta hän saisi siistin tasasumman kasaan. Edes katsekontakti ei ole välttämätön, joissain kioskeissa asetelma on jopa sellainen, että ei edes näe eukosta muuta kuin kädet ja rintavarustuksen, vaatetettuna, tottakai. Mitään kuittauksia tms. muodollisuuksia ei ole ja ruplat työnnetään puolen minuutin kuluttua takaisin samasta luukusta. Voi aluksi vaikuttaa vähän epäilyttävältä, mutta tähän mennessä ei ainakaan minulla ole ollut mitään ongelmia asian suhteen. Paikallinen kurssi on jopa 10% edullisempi kuin Suomen Forexeissa.

Ja sitten vastapäiseen pikkuiseen 24 h valintamyymälään (Produktyi) asioimaan. Kyseessä oli rupinen itsepalvelu-R-kioskin paikallinen versio, missä noin puolet artikkeleista sisälsi alkoholia jossain muodossa, lähinnä oluena ja votkana. Lisäksi oli jotain elintarvikkeita, mehuja ja limpparia, tupakkaa yms. Ostin 0,25 litraa Flagman-votkaa (82 ruplaa eli vajaat 3€) , vaikka olinkin kuullut varoituksia, että tämä merkki on niitä eniten väärennettyjä Venäjällä, sekä lisäksi litran verran ananas-omena-tuoremehua (49 ruplaa eli ehkä 1,5 €). Paikalliset duunikaverini eivät tätä votkamerkkiä juuri arvosta, ainoat juomakelpoiset ovat kuulema Russkiy Standard ja joku muu, mitä en muista. Niin, ja Alexei oli vast’ikään palannut Syktyvkarista ja kertoi siellä törmänneensä vielä yhteen hyvään merkkiin eli Syktyvkarskiy Ljuks-votkaan, mihin olinkin jo päässyt joku aika sitten tutustumaan paluulennolla Sytkäristä Moskovaan.

Ja sitten ryyppäämään, ryyppäämään, ja blogia vääntämään.

Sitten klo 9 jälkeen katselin vielä töllöstä jotain modernia venäläistä sotaleffaa jostain nykysodasta, olisko sitten ollut Tsetsenia tai jotain, oli ainakin vuoristoa, Kalashnikovit, ruudulliset rättihuivit, helikoptereita, olalta laukaistavat it-ohjukset jne, ruutia paloi ja raatoja tuli, sankarillinen Venäjän taisteluosasto oli hätää kärsimässä. Minibaarista piti vielä ottaa tölkki (0,5 litraa) Nevskiy-olutta (5,7%) á 120 ruplaa eli ainoa järkevästi hinnoiteltu tuote koko automatisoidussa minibaarissa.

Tämä jääkaappi onkin sitten sellainen, että jos jonkun tuotteen sieltä esiin nostaa, niin lasku lähtee respaan samantien, käytit sen sitten tai et. Ohjeissa on, että jos et käyttänytkään, kanna tuote respaan aamulla, niin ehkä saat syntisi anteeksi. Uskaltaakohan enää pytyllekään kyykähtää, jos on vaikka automaattilaskutus! Onkohan rullassakin kierroslukumittari? No, leffan lopussa sitten Venäjän armeija suorastaan räjäytti lian pois, aivan kuten 70-luvun alun Andy-pesuaineen TV-mainoksessa konsanaan.

Aamulla sitten taas pariksi tunniksi toimistolle ja sitten kohti lentokenttää ja koto-Suomea. Ensi viikolla onkin sitten hiihtoloma, ja matka suuntautuu tällä kertaa Tahkolle. Sitten heti maanantaina 27.2. takaisin Mockbaan.

Ja juuri äsken tuli tieto, että pääsen kuin pääsenkin muuttamaan samantien sitten tuohon kämppään Trekhprudnuy-kadulla.