Maailman kamalinta musiikkia

Viime lauantaina piipahdettiin naapurin Matin ja Pirjon kanssa pika pikaa päiväseltään Hangzhoussa, viimeinkin, sillä lähtöä sinne olemme tehneet jo varmaan viime kevättalvesta saakka saamatta mitään sen valmiimpaa aikaan. No, parempi myöhään....

Hangzhou sijaitsee noin 180 kilsan päässä Shanghaista lounaaseen Hangzhoun lahden pohjukassa tavattoman kauniin West Laken (Xi Hu, Xi=länsi, lausutaan shii, Hu=järvi) rannalla, tai oikeammin ympärillä. Hangzhoun kaupungin historia alkaa yli kahden vuosituhannen takaa Qing-dynastian ajalta, ja se on yksi Kiinan seitsemästä historiallisesta pääkaupungista. Asukkaita tässä varsin viehättävässä ja erityisesti shanghailaisten keskuudessa erittäin suositussa lähimatkailukaupungissa on vajaat pari miljoonaa, lähiöt sun muut mukaanlukien nelisen miljoonaa. West Laken lisäksi turizmoja kiehtovat muutamat temppelit ja järven ympärillä olevat tornit, puistot ja puutarhat, joihin kiinalaiset noin yleensäkin tuntuvat olevan ihan hulluja.

Jokaisen ensi kertaa kyläilemään tulevan on tietysti syötävä paikallista erikoisuutta, kerjäläisen kanaa, mikä on kokonaisena, mutta sentään kynittynä, saviklimpin sisällä haudutettu kana, mikä on kyllä pehmeää ja takuulla hyvin kypsynyttä, mutta muuten melko mautonta, mausteena kun ei ole ilmeisesti käytetty juuri muuta kuin joitakin ruohoja kanaparan vatsaonteloon tungettuna. No, sikäli paketti kyllä hyvin sopii tuohon kerjäläisen imagoon, kerjuukepillä kun ei varmaankaan sen kummempia mausteita ansaita. Kummallista on kuitenkin se, että vaikka kana on kokonaisena haudutettu, niin siitä huolimatta se tuntui suussa kyllä hyvin kiinalaiselta eli otuksen lähes jokainen luu oli jollain ilveellä murskattu tuhannen pirstaleiksi ja erikokoisia, teräviä luunsiruja ja –kappaleita sai syljeskellä suustaan tämän tästä. Kai täällä kokit sitten huvittelevat paistohommien ohessa pelaamalla kanoilla fudista tai muuten vaan saavat kiksejä pomppimalla niiden päällä tai jotain.

Itse järvi on kyllä näkemisen arvoinen. Sieltä sun täältä järven ympäriltä voi vuokrata fillarin ja lähteä tekemään lenkkiä järven ympärille tai vaikka muuallekin kaupunkiin tai sen lähiympäristön teeviljemille tai muualle. Järvellä risteilee myös pieniä lauttoja vieden turisteja rannalta saarelle ja sitten saarelta toiselle ja kolmannellekin ja takaisin. Liput ovat aikuisilta 45 rämpylää ja tähän kruisailuun saarelta toiselle kuluu pari kolmekin tuntia varsin vikkelästi ja saarelta toiselle vaihtaminen käy melko kivuttomasti, lauttoja kun risteilee ees ja taas vähän väliä.

Näillä pikku saarilla on erilaisten nähtävyyksien lisäksi myös kioskeja ja kojuja, jopa pieniä ravintoloita, mistä voi ostaa virvokkeita ja pikku purtavaa hiukopalaksi. Krääsäkauppiaita on tietty kans joka nurkassa tyrkyttämässä pattereilla toimivia kiliseviä ja kolisevia kuperkeikkaa heittäviä muoviapinoita, sillä eihän kukaan tule ilman sellaista päivääkään toimeen.

Paikallista kulttuuriakin on järven ympärillä tarjolla erilaisten pillipiipareiden ja muiden performanssitaiteilijoiden puolesta, mutta kuka sitten kiinalaista katumuusikkoa ymmärtää tai sietää tai jaksaa viittä sekuntia kauempaa kuunnella, se on sitten eri asia. Ohessa pikkuinen videopätkä https://www.youtube.com/watch?v=RxUhPC8NYNQ&feature=youtu.be jostakin kiekujasta säestäjineen, mutta ainakaan tämä esitys ei vakuuttanut niin paljoa, että olisi tehnyt mieli ostaa tämän kokoonpanon tupla-CD.

Iltapäivällä piipahdimme sitten vielä shoppaamassa jollakin kävelykadulla, minkä nimi on ikävä kyllä pyyhkiytynyt mielestä. Alueella oli kuitenkin valtavasti erilaisia puoteja, teehuoneita, höyryäviä grillikärryjä, piirtäjiä, kaivertajia, karikatyyrimaalareita, huiluntekijöitä ja muita käsityöläisiä, silkki- ja karamellikauppiaita ja erilaisia helppoheikkejä kaupittelemassa tuotteitaan ja hintataso vaikutti varsin kohtuulliselta Shanghaihin nähden. Mitään sen kummempaa ei ollut tarkoituskaan ostaa, mutta silti matkaan tarttui vähän vihreää teetä, kuorittuja saksanpähkinöitä (38 rämpylää puoli kiloa eli 1 jin), hunajaa ja tietenkin yksi puinen poikkihuilu, jota pitäisi nyt sitten koittaa opetella soittamaan, tai ainakin sen verran, että saisi siitä jotain muutakin kuulumaan kuin pihinää.