Briteissä oli eilen yleinen vapaapäivä, koska jengi oli prinssihäissä (tai katujen varsilla). Miksei Suomessa voi olla tulevana maanantaina yleinen vapaapäivä, koska jengi on koko viikonlopun tasapuolisesti pienissä häissä ja katujen varsilla?
Ostin tälle päivälle evääksi prinssinakkeja, jotta voisin lätkiä niitä juustopalojen kanssa cocktailtikkuihin. Unohdin tikut. Ostin mautonta juustoa. En tiedä, miten nakit on sopivaa valmistaa. Näyttää siltä että eväät jäävät aamuyön tunneille kylmänä napsittavaksi. Silloin seuralaisena lienee muusi.
Aina ekat kerrat eivät ole onnistuneita. Mutta kesän ensimmäisen terassisiiderin nauttiminen on poikkeuksetta onnistunut tapahtuma. (Vaikka terassilla olisikin niin viileä, että tarvitsee kaksi huopaa, kuten meillä kävi viime viikolla.)
Alla oleva kuva on Mbarista, mutta kun terasseista puhutaan, niin pakko suositella uutta Mattolaituria, joka avattiin tiistaina. Erittäin nätti paikka ja näkymä, ja ystävällinen henksu. Alakerran terassille saa muuten ottaa myös hauvan mukaan.
Tälle päivälle on lupailtu kevään lämpöennätystä. Hyvä. Kun on fiilistellyt kesää helmikuusta lähtien, tuntuu ihan mukavalta, jos jotain edistystä lämpötilojen suhteen tapahtuu. Miinuskelillä kun on vähän kylmä kulkea minishortseissa.
(Kesän 2010 parhaita asioita 1: Meri ja aurinko)
(Kesän 2010 parhaita asioita 2: Terassishisha at Grotesk)
(Kesän 2010 parhaita asioita 3: Matka Kaivolta kotiin)
(Kesän 2010 parhaita asioita 4: Kaupungissa tapahtuu. Taideteos Punavuoressa)
Jenni Vartiaisen keikka Rukan Spring Breakissa oli uskomattoman energinen. Onko kuitenkin hieman liian Madonna-meininkiä, että valokuvaajien saaman ohjeen mukaan kuvaaminen on sallittua vain parin ekan biisin ajan, kun kännykkäkamerat vilkkuvat koko keikan ajan? Oli ollut hauskaa saada taltioitua fiilistä enemmänkin, mutta tässä parhaat palat alusta.
Rukalla juhlitaan tämä viikonloppu Spring Breakia. Viikonlopun esiintyjäkaartiin kuuluvat muun muassa Manna, Paleface ja Jenni Vartiainen.
Hiihtokeskuksien ihanuus on 24/7 after ski-meininki, joka tarttuu heti kun paikalle saapuu. Sama juttu, kun opiskelijana laittaa haalarin päälle. Pilkettä ilmestyy silmäkulmaan heti.
Nyt kuitenkin asiaan. Paleface veti hetki sitten mainion keikan, ja kesken kaiken havahduin, että mieheltähän on tullut uutta matskua! (Oikeastaan kyseessä ei ole aivan uusi materiaali, vaan remix-albumi. Helsinki-Shangri-La:n biiseistä on tehty uudet versiot.)
Todella tiukkaa kamaa! Uppoaa ainakin meikäläiselle.
TJEU!
Probably the best beer in the world-tunnuslause jää historiaan. That calls
for a Carlsberg tulee tilalle.
Ja mistä nyt puhutaan? Tietysti siitä, että Carlsberg-olut on uudistunut. Uudella sloganilla ”halutaan painottaa niitä arjen jokapäiväisiä pieniä hyviä tekoja, joista kukin meistä kokee ansaitsevansa olutelämyksen”.
Sloganin lisäksi suurin muutos lienee uuden ohramaltaan käyttöönotto. Kuinka hienolta kuulostaakaan uusi patentoitu Null-lox ominaisuus? Se parantaa parhaan maun säilymistä ja saa vaahtokukan kestämään
pidempään.
Uudistunutta bisseä juhlittaessa, kokemattoman oluenjuojan täytyi kyllä
myöntää, että uudistus ei merkittävästi ainakaan omaan suuhun maistunut. Ehkä olisi pitänyt maistella toinenkin pullollinen?
Edellisessä postauksessa kerroin haikailleeni uuden yökerhon/baarin perään. Nyt olen saanut kuulla, että Kamppiin on tulossa muutaman viikon sisään mielenkiintoinen uusi paikka.
Paikasta on ravintolapäälikön mukaan tulossa kevyesti Hooters-tyylinen, mutta ei missään nimessä tissibaari. Ja miten se ilmenee? Ainakin niin, että paikassa on pelkästään daameja töissä!
Tuskin kuitenkaan samaan tyyliin kuin tässä klassikkovideossa.
Olen viime päivät voivotellut mielessäni kaupungin yökerhotilannetta. Kaikenlaisia kissanristiäisiä on alkukevääseen mahtunut, mutta hetkeen ei ole tullut yhtään uutta yökerhoa. Noh, nyt huutoon on vastattu.
Tat-ta-daa! SK. Velvet. K-18. Okei, ehkä huutoon ei ihan täysin vastattu… Mutta Velvet lupaa (naamakirjan mukaan) olla kaupungin tyylikkäin K-18 mesta, ja hyvä niin.
Muistin virkistyksesi mainittakoon, että Velvetin K-24-avajaisia vietettiin kuluvan vuoden tammikuun 14. päivä. Voi kun olisin yökerho: näköjään vain ne nuortuvat.
Idols 10.3. Jusu, 24, lähti Idolsista kirjaimellisesti takki auki.
Helsinki Club 19.3. Terveydenhoitajaksi opiskeleva Kristina, 26, ja kotiäiti Natalie, 26. Wisteria Lanen täydelliset naiset ovat rantautuneet Suomeen.
Malmi Vice @ The Circus 19.3. Opiskelija Yana, 20. Tämä tyttö osannee liikkua pisteestä A pisteeseen B.
Malmi Vice @ The Circus 19.3. ”En uskalla antaa,” vastasi rahoituksen opiskelija Susa, 22, hyvää rahoitusvinkkiä kysyttäessä. Älkääkä nyt ajatelko muuta antamista.
Malmi Vice @ The Circus 19.3. ”Pitkä ja rento,” kaverukset Emilia, 22, Kirsi, 30, ja Mirela, 20, kertoivat miesmakunsa. Joissain tilanteissa rentoudesta on kyllä enemmänkin haittaa.
Malmi Vice @ The Circus 19.3. Kallen, 25, Owenin, 28, ja Mikon, 33, mielestä suomirapissa on hyvä poliittinen sanoma. Kannattaisikohan eduskuntavaaliehdokkaidenkin alkaa räppäämään, niin tulisi uskottavuutta?
Malmi Vice @ The Circus 19.3. Tommi, 25, tekee intohimoisesti reggaemusiikkia. Me taas fanitamme intohimoisesti Tommin hattua ja laseja.
Malmi Vice @ The Circus 19.3. Töissä käyvän Jussin, 27, kaveri Ville, 29, sanoi olevansa bändäri. Tyttö- vai poikabändien? ”En rajoita.” Rajatonta.
Fredan Tivoli 19.3. Myyjä Mariela, 19. Mies se tulee räkänokastakin, muttei tyhjän naurajasta. Marielasta ei siis todennäköisesti tule miestä.
Fredan Tivoli 19.3. Toimitusjohtaja Joel, 22, kannattaa pakkoruotsia. Heja Sverige!
Mitä mä kirjotan? Koko viikonloppu meni juhliessa, mutta päässä lyö tyhjää postausten suhteen. (Tai ehkä se lyö tyhjää juuri juhlinnan takia.)
Pitäisikö kirjoittaa perjantaisista Playboy-bileistä Tigerissa, jotka olivat tänä vuonna oikein onnistuneet, vaikkakin itse puputytöt olivat viime vuonna paremman näköisiä? Voisin ehkä mainita, että paikalla oli porukkaa karkeasti arvioiden tuplasti enemmän kuin normaaliperjantaina, ja fiilis oli mainio. Erästä miespuolista ystävääni lainatakseni: ”Täällähän on naisia yläosattomissa!”
Vai pitäisikö fiilistellä lauantaista iltaa Bläkissä (paikka, jonka mainoskasvona muistamme Jenni Dahlman-Räikkösen)?
Vai hehkuttaisinko ensi perjantain Miss Drag Queen 2011-kisaa, joka järjestetään Dtm:ssä, ja on varmasti yhtä menevä kuin viime vuonna? Glittereiden, paljettien ja ihanien drag-artistien lisäksi odotan pippaloita, koska luvassa on Martinan esiintyminen. Vaikken naisen suurin fani olekaan, minulla on kutina, että hänen sinkkubiisinsä saattaa toimia Dtm:ssä. Vai johtuukohan se kutina vain siitä, että jalassani on ihottumaa viikonlopun jäljiltä?