Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on spyhard.

Päihteitä ja paljasta pintaa

Perjantai. Viikonloppu alkaa. Melkein yhtä ihanaa kuin se, että eilen Yle aloitti puoluejohtajien vaalikeskustelut. (Mutta vain melkein. Mistä saa ”I <3 vaalikeskustelut”-paitoja??) Viikonloppuna pääsee vihdoin hengähtämään töistä ja hankkimaan itselleen taas sunnuntaiksi vuosisadan darran. Viikonlopun kunniaksi päihteitä ja naisia, olkaapa hyvä!

Sikarinkäärijä Baltic Princessillä.
Sikarinkäärijä Baltic Princessillä.
Sikarinkäärijä Baltic Princessillä.
Sikarinkäärijä Baltic Princessillä.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26984/

Paikan päällä käsintehtyjä kuubalaisia sikareja Baltic Princessillä.
Paikan päällä käsintehtyjä kuubalaisia sikareja Baltic Princessillä.
Sambaryhmä Baltic Princessillä
Sambaryhmä Baltic Princessillä

Baltic Princessillä pääsee seuraamaan käsintehtyjen kuubalaisten sikarien valmistusta! Laivan latinoteemaan liittyen sambaryhmä Samba do Salgueiron esiintyjät sheikkaavat buutia ammattitaidolla; ryhmä on palkittu 2009 Rion sambakarnevaaleilla parhaana sambaryhmänä.


Missiristeily osa 2

Miss Suomi tanssiaisristeilystä on mennyt kaksi päivää. Viikonlopun aikana ehdittiin uutisoida Viikkarin seksibileistä, mutta ainakaan minua ei ollut kutsuttu sen sortin bileisiin. Kukaan ei myöskään tällä risteilyllä roikkunut yli laidan, vaikkakin Missi-Essin ja risteilyisännän duetto olisi antanut siihen aihetta.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26977/

Yleisesti arvioiden risteily meni todella hyvin. Kaikki tapahtumat ylittivät odotukseni, koska viimeisin risteilymuistoni on autokannen alta löytyvästä c-luokan säästöhytistä, jossa pelkäsin jäiden tulevan sisään ikkunasta (jos hytissä olisi ollut sellainen), ja seinänaapurien tulevan vahingossa ovesta.

Miss Suomi 2011 - missit Globenilla.
Miss Suomi 2011 - missit Globenilla.

Missiristeilystä päällimmäiseksi jäi mieleen muutamia asioita.

Missit. Yllättävää eikö totta. Mukavan ja rauhallisen oloisia tyyppejä. Pia joi illallisella maitoa, perintöprinsessat klubilla mansikkamargaritat.

Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 Viking Mariellalla
Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 Viking Mariellalla

Missit näyttävät darrassakin hyviltä ja freeseiltä. Esimerkkinä eräs laulava missi, joka oli oksentanut koko päivän hytissä, mutta illalla kankkusesta ei ollut merkkiäkään kasvoilla.

Pia lähti poikaystävänsä kanssa nukkumaan. Annin poikaystävä osti noin kahdellekymmenelle hengelle samppanjaa juhlistaakseen
kultaansa. Kumpi olikaan voittaja?

Miss Suomi 2011 Lehdistön ihannetyttö Anni Uusivirta
Miss Suomi 2011 Lehdistön ihannetyttö Anni Uusivirta

”Bulgarialaista saa kolmella kympillä.” – Eräs vanhempi herra risteilyvieraiden joukosta. Asiayhteyden selventämiseksi: hän puhui samassa yhteydessä tuntihotelleista. Vähän kehno small talk-aihe.

Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 - missit kuninkaanlinnalla
Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 - missit kuninkaanlinnalla

Tampereen Deitti.net-bileet  1

Katso mitä tapahtui Tampereen Deitti.net-bileissä ravintola Senssissä 11.2.

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2.
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. "Tatuoinneilla saa naisia", kertoo Antti, 26. Mutta naiset, keksikää välillä jotain muuta. Tatuointi-iskureploihin kuulemma kyllästyy.

"Tatuoinneilla saa naisia", kertoo Antti, 26. Mutta naiset, keksikää välillä jotain muuta. Tatuointi-iskureploihin kuulemma kyllästyy.

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. 10 sentin koroilla jorannut Sanni ei opiskele eikä käy töissä, joten hän omistautuu työelämän sijaan yöelämälle ihailtavan intensiivisesti.
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. 10 sentin koroilla jorannut Sanni ei opiskele eikä käy töissä, joten hän omistautuu työelämän sijaan yöelämälle ihailtavan intensiivisesti.

10 sentin koroilla jorannut Sanni ei opiskele eikä käy töissä, joten hän omistautuu työelämän sijaan yöelämälle ihailtavan intensiivisesti.

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Yrittäjiksi opiskelevat 19-vuotiaat Suvi ja Inka kertoivat iltansa strategian:
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Yrittäjiksi opiskelevat 19-vuotiaat Suvi ja Inka kertoivat iltansa strategian: "Ne voi yrittää meitä, mutta me ei yritetä ketään!"

Yrittäjiksi opiskelevat 19-vuotiaat Suvi ja Inka kertoivat iltansa strategian: "Ne voi yrittää meitä, mutta me ei yritetä ketään!"

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Kevään abi Emmi odotti illan bileiltä jotain muutakin kuin epätoivoisten ihmisten keikkumista lavalla. Epäselväksi jäi, päätyikö Emmi illan aikana lavalle vai ei.
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Kevään abi Emmi odotti illan bileiltä jotain muutakin kuin epätoivoisten ihmisten keikkumista lavalla. Epäselväksi jäi, päätyikö Emmi illan aikana lavalle vai ei.

Kevään abi Emmi odotti illan bileiltä jotain muutakin kuin epätoivoisten ihmisten keikkumista lavalla. Epäselväksi jäi, päätyikö Emmi illan aikana lavalle vai ei.

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Lavialta tullut Mari ei päässyt stand up -koomikko Sami Hedbergin keikalle Vammalaan, joten tuli Senssiin. Naistennaurattajia varmasti löytyi myös Sinkkubileistä.
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Lavialta tullut Mari ei päässyt stand up -koomikko Sami Hedbergin keikalle Vammalaan, joten tuli Senssiin. Naistennaurattajia varmasti löytyi myös Sinkkubileistä.

Lavialta tullut Mari ei päässyt stand up -koomikko Sami Hedbergin keikalle Vammalaan, joten tuli Senssiin. Naistennaurattajia varmasti löytyi myös Sinkkubileistä.

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Illan juontaja Gekko läimäisi rintaansa helakan vihreän sydämen vapauden merkiksi.
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Illan juontaja Gekko läimäisi rintaansa helakan vihreän sydämen vapauden merkiksi. "Olen ikisinkku, ellen löydä sellaista miestä, joka on yhtä työn lapsiorja kuin minä. Tein kesätöitä jo 12-vuotiaana!"

Illan juontaja Gekko läimäisi rintaansa helakan vihreän sydämen vapauden merkiksi. "Olen ikisinkku, ellen löydä sellaista miestä, joka on yhtä työn lapsiorja kuin minä. Tein kesätöitä jo 12-vuotiaana!"

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Inttipoika Juuso ei asettanut turhan kovia vaatimuksia tulevalle sotaleskelleen:
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Inttipoika Juuso ei asettanut turhan kovia vaatimuksia tulevalle sotaleskelleen: "Lähes kaikki käy, mutta pitää olla hyvännäköinen!"

Inttipoika Juuso ei asettanut turhan kovia vaatimuksia tulevalle sotaleskelleen: "Lähes kaikki käy, mutta pitää olla hyvännäköinen!"

Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Kokemäeltä asti bailaamaan tullut Maija toivoi hauskaa iltaa, mutta kaikkien sinkkumiesten harmiksi yöpaikka Tampereelta oli jo tiedossa.
Tampereen Deitti.net-sinkkubileet @ Senssi 11.2. Kokemäeltä asti bailaamaan tullut Maija toivoi hauskaa iltaa, mutta kaikkien sinkkumiesten harmiksi yöpaikka Tampereelta oli jo tiedossa.

Kokemäeltä asti bailaamaan tullut Maija toivoi hauskaa iltaa, mutta kaikkien sinkkumiesten harmiksi yöpaikka Tampereelta oli jo tiedossa.


Missiristeily 2011 osa 1  11

Hejjssan! Terveisiä Tukholmasta! Tai oikeastaan Viking Mariellalta, Tukholman satamasta. Missiristeily on nyt hieman yli puolen välin, joten tässä pieni kuvakooste tähän mennessä tapahtuneesta.

Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 Viking Mariellalla
Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 Viking Mariellalla

Uudet missimme vaikuttavat herttaisilta, ja toistaiseksi vain lehdistö ja parin edellisen vuoden missit ovat kohotelleet maljoja paatin diskossa pikkutunneille asti..

Ennen missitansseja pääsimme kuulemaan risteilyisäntä Petri Lehtisen ja Missi-Essin (MS vuosimallia 2009) dueton, joka todella veti sanattomaksi. Thänk gaad meille oli jaettu drinkkilippuja...
(Hengästyttävän mieletön video tulee myöhemmin!)

Missiristeilyllä toimittajielle annettiin Missi-Essin levy. Ja drinkkilippuja.
Missiristeilyllä toimittajielle annettiin Missi-Essin levy. Ja drinkkilippuja.

Myöhemmin illalla pääsimme kuulemaan vielä missien karaokea.

Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 Viking Mariellalla
Miss Suomi tanssiaisristeily 2011 Viking Mariellalla

Tänään starttasimme kiertoajelulla, jossa suunnattiin kuninkaanlinnalle ja Globenille. Tai ne suuntasivat, ketkä eivät jääneet tekemään kuolemaa hyttiin.

Miss Suomi 2011 - missit Globenilla.
Miss Suomi 2011 - missit Globenilla.

Lupa töherrellä  3

Miltä kuulostaisi, jos bissen tissuttelun yhteydessä pääsisit purkamaan tuntojasi töhertelemällä seinään, eikä kukaan tulisi valittamaan? Hyvältä? Niin minustakin.

Eerikinkadun Roskassa pidetään 31.3. bileet, joissa jokainen saa päästää sisäisen pikku-taiteilijansa valloilleen. Yksi seinä maalataan valkoiseksi, ja tussit vain odottavat innokkaita piirustelijoita. Roskan väki on myös suunnitellut kutsuvansa paikalle taitelijan luomaan baariin uutta visuaalista virikettä.

Idean taustoittamiseksi on varmaan parempi kertoa niille, jotka eivät Roskaa tiedä, että baarin sisustus on kierrätystavaraa, ja asiakkaat ovat päässeet jo aikaisemminkin koristelemaan seiniä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että osa asiakkaista on kritisoinut Roskan vessojen sisustusta. Kuka voi valittaa pornolehtien sivuilla vuoratuista vessoista?!

Ps. Huomenna lähden jännittävälle matkalle kauas Tukholmaan. Tulossa raportti Miss Suomi 2011 Tanssiaisristeilystä!


Emma-jatkot. Lyhyesti.  4

Sunnuntaihesarin kanssa samaan aikaan kotiin saapumisessa on omat ongelmansa. Aamu tulee aina yhtä nopeasti. Luojan kiitos baarit eivät voi olla keskieurooppalaiseen tapaan aamuun asti auki, koska silloin joutuisi ryömimään kotiin lähempänä päiväpostia, ja päivä olisi kokonaan pilalla, kun nyt se valuu hukkaan vain puoliksi.

Eilisen Emma-gaalan jatkoja juhlittiin Tigerissa. Alakerta oli varattu emmailijoita varten kahteen asti ja se olikin tupaten täynnä lähes koko illan. Meininki oli kuitenkin sinne noin kahteen asti melko jäykkää. Vipin, jota uudistettiin tässä taannoin, suurin muutos on se, ettei siellä ole enää tanssilattiaa, mikä rauhoitti menoa varmaan omalta osaltaan. Muutenkin ihmiset tuntuivat keskittyvän enemmän small talkiin kuin bailaamiseen, mikä on, totta kai, arvokkaan gaalan jatkoille sopivaa.

Yläkerrassa sen sijaan irroteltiin, ja tanssilattialle uskaltautui myös valtakunnan ykköspoika Sauli ”Adamin poikakaveri” Koskinen. Kauniiden daamien kanssa. O-ou, tietääköhän Adam tästä. ;)

Tiger
Tiger

Töiden jälkeen  1

Lähdetäänkö töiden jälkeen yksille?

Kaupungin After Work-kulttuuri saa uuden piristyksen tänään. Kello 16 alkaen konttorirotat ja muutkin voivat suunnata Coronitaan. Joka perjantainen AF erottuu joukosta, sillä mezeistään tuttu paikka tarjoaa pieniä herkkuja juomien kylkeen, for free! Siis ilmaista ruokaa, joka on lähes yhtä hyvä asia kuin ilmainen juoma, eikös.

Freesi idea on myös After Work-passi. Jos käyt Coronitassa neljästi lounaalla saman viikon aikana, sinut palkitaan juomalla. Paljon kivempi idea kuin plussapisteiden keräily.

Tähän asti After Work tuntuu olleen synonyymina Baker’sin skumppailotteluun (ne kuuluisat egen lasit), joten piristys on tervetullut.

”Täällä on hyvä hioa viikonlopun taistelusuunnitelmia,” vakuuttaa Coronitan ravintolapäällikkö. Eli ei muuta kuin menoksi.


Rakkautta ilmassa  3

Cityn ja Deitti.netin Sinkkubileet järjestettiin eilen, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Helsingissä paikka oli tällä kertaa Onnelan alakerta, joka sisustuksensa puolesta sopi mainiosti deittipippaloihin.

Deitti.net Sinkkubileet 12.2. Helsingin Onnelassa
Deitti.net Sinkkubileet 12.2. Helsingin Onnelassa

Tällä kertaa juhlissa ei jaettu "rusettiluistelu"-lappuja, vaan osallistujat saivat valita suhdestatuksensa kertovan tarran.

Deitti.net Sinkkubileissä jaettiin suhdestatustarroja.
Deitti.net Sinkkubileissä jaettiin suhdestatustarroja.
Sinkkutarra rintaan ja....
Sinkkutarra rintaan ja....

Tässä vaiheessa kerrottakoon, että osa otti varman päälle, ja nappasi mukaansa kaikki kolme. Saattoihan tilanne illan mittaan muuttua!

Speed dating-kierroksille oli varattu myös laput helpottamaa osallistujia, mutta tälläkään kertaa kaksi kierrosta ei riittänyt kuin alkuun. Yhteensä pikadeittikierroksia vedettiin neljä!

Speeddating-lappu käteen.
Speeddating-lappu käteen.

Ja ihmisillä vaikutti olevan hauskaa! Ainakin sellainen tunne tarkkailijalle jäi palautteen perusteella.

Sinkkubileiden speeddeitingin 1. kierros.
Sinkkubileiden speeddeitingin 1. kierros.

Loppuillasta meno oli tietysti sitä perinteistä yökerhosettiä, eli kutumusiikkia ja kolmenpromillen humalatiloja, jolloin kannattaa keskittyä vain sheikkaamaan Rihannan ja Akonin uusimman yhteishitin tahdissa älyllisen keskustelun sijaan. Toivottavasti tähän mennessä halukkaat olivat löytäneet deittinsä. :)

Deitti.net Sinkkubileet 12.2. Helsingin Onnelassa
Deitti.net Sinkkubileet 12.2. Helsingin Onnelassa

DOM Helsinki  6

DOM Helsinki avasi eilen ovensa. Tässä pieni kuvakooste ja muutamia huomioita.

DOM Helsinki avasi ovensa 3.2.
DOM Helsinki avasi ovensa 3.2.
DOM Helsinki avasi ovensa 3.2.
DOM Helsinki avasi ovensa 3.2.
DOM Helsinki avasi ovensa 3.2.
DOM Helsinki avasi ovensa 3.2.

Yksi hauskimmista "sisustuselementeistä" löytyi naistenvessasta. Tästä automaatista saa muun muassa sukkahousuja, hiuslakkaa, nenäliinoja, ja Chocolate bodyglide'a! Voitte sitten ihan itse päätellä, mihin tarkoitukseen..

DOM Helsingin naistenvessan automaatista saa mm. hiuslakkaa ja suklaa bodyglidea.
DOM Helsingin naistenvessan automaatista saa mm. hiuslakkaa ja suklaa bodyglidea.

Esiintyjinä oli alkuillasta mainion setin vetänyt Michael Monroe. Sedät jaksaa heilua; Monroe hyppäsi kesken keikan tassuttelemaan yleisön joukkoon, ja veti esiintymisensä aikana parikin spagaattia.

Michael Monroe esiintyi DOM Helsingin avajaisissa.
Michael Monroe esiintyi DOM Helsingin avajaisissa.

Ville Tuomi (Suburban Tribe) esiintyi myöhemmin illalla, ja Monroen aloittama urheiluteema jatkui, kun Tuomi kiipesi DOMin kupolin päälle.

Suburban Triben Ville Tuomi esiintyi DOM Helsingin avajaisissa.
Suburban Triben Ville Tuomi esiintyi DOM Helsingin avajaisissa.

Yhdentoista maissa lavalle astui Jonna Geagea.

Jonna Geagea esiintyi myös DOM Helsingin avajaisissa.
Jonna Geagea esiintyi myös DOM Helsingin avajaisissa.

Johtui se sitten siideristä tai muusta, niin Geagea veti biisejä antaumuksella ja asenteella, eikä naikkareiden nasaalista ollut tietoakaan! Erittäin positiivinen yllätys.

Myös Jonna Geagea esiintyi DOM Helsingin avajaisissa.
Myös Jonna Geagea esiintyi DOM Helsingin avajaisissa.

Esko Tigeriin?  5

Lukeminen kannattaa aina. Senpä takia luenkin säännöllisesti Seiskan nettiuutisia ja seiskabloggaajien kuulumisia. Tällä kertaa aamurähmäisillä silmilläni löysin sivuilta todellisen jymyuutisen. Suoraan Esko Eerikäisen blogista.

Esko kirjoittaa aloittavansa The Tigerin uuden vip-puolen PR Houstina. Ohhoh! Avajaisia vietetään Eskon mukaan ensi viikon perjantaina.

Tämähän olisi pitänyt arvata jo Velvetin avajaisissa, kun huomasin Eskon olevan paikalla ilman tulevaa ex-vaimoaan. Mutta joskus lyhty syttyy hitaasti.

Kaikkia SK-paikkoja uudistetaan kevään mittaan. Tigerin kohdalla tämä on ilmeisesti ainakin yksi uudistus. Eskon varsinaista roolia osaan tällä hetkellä vain arvuutella. Tigerissa on ollut jo aiemmin vip-hosteja (/vip-emäntiä), eli asiakkaiden hyvinvoinnista huolehtivia kauniita nuoria naisia, ja Velvetiin avaamisen yhteydessä siirtynyt Mark Middleton on toiminut jonkinlaisena vip managerina. (Anteeksi epävarmuuteni titteleissä.) Vip PR Houstin tehtävänkuvasta en tiedä.

Mitä Eskon siirtyminen Tigeriin sitten tarkoittaa? Kannattaako jatkossa suunnata automaattisesti Tikruun, kun haluaa lähietäisyydelle Hunksien kanssa? Entä kuinka paljon Ed Hardyn osuus kävijöiden vaatetuksessa kasvaa?

Kiperiä kysymyksiä riittää.

(lähde: http://www.seiska.fi/julkkisblogit/eskonblogi/1296228135989/1296228135989/rouvan+mielesta+olin+vain+avustaja/)