Ilmiöt

Olen usein baareissa ja yökerhoissa alkoholittomalla linjalla. (Okei, joskus myös aivan päissäni, mutta sen mainitseminen ei anna yhtä hyveellistä kuvaa itsestäni.) Selvin päin baarissa olevat vaikuttavat olevan kahdeksas ihme, joiden käytöksessä on jotain todella outoa.

”Miksi et juo?”, ”Älä ole tylsä”, ”Et sä oikeasti juo mitään?”. Vakiovastaukseni tylsistyessäni edellisen kaltaisiin kommentteihin on ”Olen raskaana”, ja vastauskertojen lukumäärän perusteella minulla voisi olettaa olevan toistakymmentä lasta. Vastaus harvemmin menee täysin läpi, mutta siihen kyselijän on hankalampi sanoa mitään vastaan.

Saako baarissa siis olla juomatta? Ja tarvitseeko siihen perustelujen arsenaalin, jotta päätös olisi oikeutettu. Jos ei vain halua juoda, ilman sen kummempia syitä, on kanssaihmisten reaktio usein ihmettelevä. Mikä sillä on vikana? Miksi se sitten edes tulee baariin? (Niin, pysyisi vaan kotona nössöilemässä.)

Autolla ollessa päätös on perustellumpi, ja näin ollen hyväksyttävämpi. Tosin, viime aikoina olen kuullut kuskeillekin kommentoitavan, että ”Kyllähän sä voit pari ottaa”…

Miksi juomattomuutta pitää perustella? Onko vähemmistöjen oikeutettava valintaansa, mutta enemmistöjen ei? Seuraavan kerran, kun olen baarissa cokis-linjalla, taidankin heittää vastakysymyksen juomattomuuttani ihmettelevälle; ”Miksi juot?”. Jos hän siis ei ole selvin päin.

Ps. Tipattomaan tammikuuhun en silti usko.

Siihen aikaan antoi yrittäjä Sedu käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava yökerhokulttuurin uudistus.

...

Niin myös Mehdi lähti SK:lta, ja meni perustamaan omaa baariaan. Hän lähti matkalle yhdessä partnerinsa Nikon kanssa, joka halusi myös oman yökerhon.

...

Heidän siellä ollessaan tuli muidenkin yökerhojen syntymän aika. Yökerhot syntyivät pääasiallisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin, koska niille ei ollut tilaa muualla Suomessa.

...

Sillä seudulla oli bilettäjiä yöllä ulkona (?!) vartioimassa juomiaan.

...

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi promotyttö, ja kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi bilettäjät, mutta promotyttö sanoi heille:
"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille syntynyt Uusi Yökerhokulttuuri. Tämä on merkkinä teille: te löydätte yökerhon, jossa on vip-tila.

...

Bilettäjät sanoivat toisilleen: "Nyt kaupunkiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen minkä promotyttö meille ilmoitti."

...

He lähtivät kiireesti, ja löysivät Mehdin ja Nikon luomuksen; yökerhon vip-tilalla. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli yökerhokulttuurista sanottu. Kaikki, jotka kuulivat bilettäjien sanat, olivat ihmeissään.

...

Bilettäjät palasivat kiittäen ja ylistäen Sedua siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Hyvää joulua! :)

Pikkujoulukauteni on päättynyt. Se sai kunniakkaan lopetuksen torstaina, mallitoimisto Paparazzin kemuissa. Kauden päättymisen kunniaksi haluan kumota muutamia yleisiä harhaluuloja, ja todistaa tosiksi joitain väittämiä.

Aloitetaan:

Mallit eivät syö. Tarua. Tai ainakin Paparazzin mallit nautiskelivat pavuista, kanakoivista ja makkaroista. Valkoisista makkaroista.

Sedät jaksaa heilua. Totta. Pukumiehen tanssi on kankeaa, mutta toimivaa, jos tyylipisteitä ei jaeta.

Petteri Ahomaa ja missit. Tarua. Myös Petteri Ahomaa ja mallit-yhdistelmä näyttää toimivan.

DJ:t ovat trendikkäitä nuoria kolleja ja kissoja. Tarua. DJ voi myös olla valkohapsinen vanhaherra, ja meno pysyy silti hyvänä.

Riki Sorsalla on komea tuulenhalkoja. Totta. Riki oli juhlissa kolmas henkilö, joka minua kätteli, emmekä ole ennestään tuttuja, joten pakkohan tuo seikka oli tarkistaa.

Ruoka - yksi suurimmista intohimoistani.

Parhaissa juhlissa on aina tarjolla ruokaa, mutta arkisemmin sapuska ja biletys kohtaavat yöllä kotiinlähdön aikaan. Tunnustan: olen aikamoinen mäkkityttö puoli kahden ja pilkun välillä. En edes halua laskea, kuinka monta Big Maciä olen vetänyt tyytyväisenä ranejen ja cokiksen kanssa pikkutunneilla. Hamppareista tehty jono yltäisi todennäköisesti avaruuteen asti.

Helsingin yösyöppöjen nälkää helpottavat hampurilaisten lisäksi erinäiset kebabmestat, joista esimerkiksi voisin nostaa Pasha’s kebabin Eerikinkadulta. Paikan sapuskat täyttävät ainakin omat kebbehimoni. En muista, että olisin kertaakaan jaksanut syödä annosta loppuun, joten siitä pieni miinus.

Pizza on kolmas vaihtoehto. Sky Express Annankadulla on tarjonnut muutaman kerran helpotusta nälkään. Tosin viimeksi siellä käydessäni en malttanut jäädä odottamaan tilauksen valmistumista. (Aamulla kuiteista tarkistaessani, huomasin viettäneeni paikan päällä vajaan vartin, joten ei se palvelu sitten niin hidasta ollutkaan..)

Perinteiset snägärit pitävät myös pintansa, vaikkakin niillä harvemmin käyn. Kaupungin parhaat ovat Töölön torigrilli ja Jaskan grilli, joka alkaa olla jo klassikkojen klassikko.

Ehkä nerokkain yöruoka kohdallani on ollut hotellin aulasta hankittu valmissalaatti, jonka syömisestä ei tullut aamullakaan huonoa omatuntoa.

Suuntaan jälleen tänään pikkujoulujen merkeissä yöhön, ja voin melkein lyödä vetoa, että löydän itseni illan lopulla huutelemasta hampparia. Saisikohan mäkkäriin kantiskortin…?

Anteeksi provosoivasta otsikosta. Vielä ei ole syytä hätääntyä.

Kunliga Klubbenin suomenruotsalaismeiningin ja Cafe Operan räppigheton jälkeen Mannerheimintie 6:seen on avattu Ruma. Tampereelta löytyy se aito ja alkuperäinen, mutta koska en itse ole siellä käynyt, on vertailu originaalin ja uuden välillä vaikeaa. Keskitytään siis vain uuteen.

Odotin kuulemieni juttujen perusteella sisustukselta jotain todella rumaa, mutta kolmoskerrokseen marssittuani törmäsinkin mielenkiintoisiin yksityiskohtiin ja harkittuun (?) sekamelskaan. Vessanpöntöt narikkaa vastapäätä, tupakkakopin ”tupakoivat kuolevat nuorempana”-kyltit, ja mallinukke lasikaapissa, tarjoavat vaihtelua kristallikruunuihin ja plyysisohviin kyllästyneille. Tämä lienee sitä paljon puhuttua asennetta.

Rumassa on myös mahdollista juoda ämpärikaupalla. Siis kirjaimellisesti; siellä myydään lasten hiekkalaatikkosanko täyteen mitä juomaa tahansa (baarimikon mukaan). Ruma ei kuitenkaan ole ämpäreidensä kanssa yksin, sillä jo syksyllä DTM valjasti saman idean käyttöönsä. On tässä nyt siis haistettavissa uusi trendi, ja mitä asiaan sanoo ah niin joustava ja vapaa alkoholipolitiikkamme?

Entäs se meininki sitten? Otsikkoon viitaten paikalla oli paljon myös tamperelaisia, mutta siitä en osaa vetää erityisempiä johtopäätöksiä. Meno vaikutti rennon mukavalta, ja turha tärkeily sekä ”poseeraaminen” oli jätetty muualle. Tästä saattaa tulla uusi suosikkimestani.

Ps. Edellisen postauksen kommenteissa joku antoi vinkin Corona-baarista. Kävin katsomassa, ja paikan ikärakenteen huomattuani, päätin mennä kotiin kasvamaan noin kymmeneksi vuodeksi.

En ole koskaan löytänyt rakkautta baarista. En ole myöskään löytänyt sieltä poikaystävää. Kerran Vantaan Flamingossa suunnittelin kyllä meneväni naimisiin yökerhon Elvis-kappelissa, mutta (onneksi) en löytänyt paikalta sopivaa sulhasta.

Ihmettelenkin, miten ihmiset löytävät haneja yöelämästä. Siis pidempiaikaisempia suhteita. Miksen minä ole löytänyt? (Enkä tässä nyt väitä, että yöstä tulisi löytyä parisuhde, ihmettelen vain.)

Olen bilettänyt hevibaarissa hädin tuskin 18-vuotiaana, ja tutustuin mieheen, joka alkoi ensimmäiseksi kertoa työttömyydestään ja äidistään. Olen ollut luksusyökerhossa, jossa mies tuli iskemään minua repliikillä ”Tiedätkö, kuka on Suomen valtionvarainministeri?” Ei, hän ei itse ollut. Olen yrittänyt iskeä niin pokea kuin baarimikkoakin. Minulle on tarjottu kädenlämmintä olutta ja kallista samppanjaa. Olen itse tarjonnut. Olen ollut minimekossa ja villapaidassa. Olen nauranut, vitsaillut, keskustellut älykkäästi, viljellyt
sarkasmia. Olen ollut ”vaikeasti tavoiteltava” ja helppo.

Baarista on turha etsiä pidempiaikaista kumppania, eihän sitä kuitenkaan löydä. Vai löytääkö? Kertokaa!

Olin eilen uudistetun Helsingin Onnelan avajaisissa. Avajaisten vieraat olivat alkutietojen mukaan ”Onnela-porukkaa”, eli bilettäjiä, jotka suosivat Onnelaa. Saavuin paikalle seuralaiseni kanssa noin klo 21.35, ja sain kuulla ensimmäisen puolen tunnin aikana vieraita tulleen jo noin viitisen sataa. Eipä turhaan puhuta, että Onnela olisi SK:n kannattavin paikka tässä kaupungissa.

Teimme kierroksen alakerrassa. Juuri mikään ei ollut muuttunut. Teimme kierroksen yläkerrassa. Royal Lounge oli poistettu. Hyvä! Mielestäni vanha Royal alkoikin jo olla aika väsähtänyt. Nyt tilalla on kaikille avoin alue, jossa tanssia ja istuskella. Vip-tila sellaista janoaville löytyy parvelta, josta voi tiirailla isolle tanssilattialle. Minusta meno tanssilattialla näytti kuitenkin paremmalta, joten visiitti parvelle oli äkkiä ohi.

Tapasin rappusissa Suomen Unelmien Poikamieheen osallistuneet Ninan (voitti, suhde ei kestänyt) ja Marian. Naiset näyttivät tutuilta, mutta koska en ollut varma, keitä he ovat, kysyin heidän nimiään. Silloin se tuli, aika ystävällisellä äänensävyllä, mutta kuitenkin: ”Etkö sä tiedä, ketä me ollaan?” Eh… En.

Poikamies-tilanteesta loppujen lopuksi hyvin selvittyäni, seuralaiseni lähti. Hän ei mittatilauspuvussaan kuulu ”Onnela-porukkaan”. Olimme olleet paikalla noin 25 minuuttia. Menin vielä kiertelemään yläkertaan, jossa näin Markus Selinin. Minun ei tarvinnut kysyä hänen nimeään, tunnistin miehen oransseista laseista.

Ps. Joulukuun ekalla viikolla entisen Cafe Operan (ex Den Kungliga Klubben) tiloihin avataan Ruma. Tampereella mainetta niittävä baari saa sisaruksen Helsinkiin. Luvassa: ei vip-tilaa, eikä mainstream-musaa.