Ilmiöt

Ruokamaailmassa trendikkäin ja tiedostavin juttu on jo pitkään ollut lähiruoka. Siis se naapurissa teurastettu possu, joka on päätynyt viimeiselle leposijalleen lautasellesi takapihan porkkanoiden viereen. Näin karrikoiden.

Viime keskiviikkona Pernod Ricardin vieraana Helsingissä ollut Philip Duff, Irlannista kotoisin oleva cocktailguru, arvioi trendin siirtyvän pikkuhiljaa drinkkimaailmaan.

Suomessa lähijuomista tulee ensimmäisenä mieleen Lapin Kulta, jonka koko tuotanto siirrettiin Lapista keskeisemmälle paikalle Lahteen. Hämäläisen mieltä lämmittää, kun voi hörppiä naapurikylän olutta.

Todellisuudessa lähi-ajatus juomamaailmassa tarkoittaa tietysti muun muassa uusien marjojen "löytämistä", sesonkeihin keskittymistä sekä lähiseudun pientuottajien tukemista.

Suomessa on ainakin teoriassa hyvät mahdollisuudet raaka-ainekikkailuun runsaiden marjalajikkeiden ansiosta.

Herra Duffin toimesta maistoin ensi kertaa ikinä tyrnicocktailia, ja kurpitsasta saa muuten kuulemma hyvää sosetta drinkkeihin. Tyrniin ihastuin, ajatusta kurpitsajuomasta en ole vielä täysin ostanut.

Pientuottajien tukeminen onkin kinkkisempi juttu. Muuallakin kuin Suomessa. Monella paikalla on hyvä yritys, ja tuote joka olisi pienellä viimeistelyllä helmi, mutta.. Rahaa ei ole tarpeeksi, eikä viimeistelyyn välttämättä haeta tarpeeksi apua. Tuotteista ei ikinä tule helmiä, ainakaan koko maailmalle jaettavaksi. Sääli.

Tadaa! Tässä kuvareportaasi Cityn ja Deitti.netin sinkkubileistä Tivolista viime perjantailta. Jo toisen kerran järjestetyt bileet toimivat taas amorinapulaisena seurustelukumppaninnälkäisille (ja pikaruokaa haluaville) cityläisille.

Alku oli odotteleva, kuten tavallista, mutta ajoissa aloitetut pikadeittikierrokset saivat jään sulamaan. Kierroksia ehdittiin järjestää kaksi, mutta aineksia olisi riittänyt vielä ainakin kolmanteen kierrokseenkin. Myöhään tulleille jouduttiin tarjoamaan ei-oota, joten seuraavalla kerralla kaikkien pikadeiteistä kiinnostuneiden kannattaa tulla ajoissa paikalla. Aikainen deittailija pokan nappaa...tai jotain sellaista. ;)

Illan aikana ihmiset rentoutuivat, ja kiihkeitä katseita vaihdettiin varmaan yksi jos toinenkin.
Jos pääsi katseita pidemmälle, muttei halunnut olla katseiden alaisena pussauskoppi toimi piilopaikkana.

Koska hyvä kunto edesauttaa potentiaalisten partnereiden löytämistä (jaksat juosta paremmin niiden kaikkien perässä!), Liikuntakeskus Fressi esitteli sinkkubilettäjille palveluitaan. Ja kukapa ei näin freeseiltä neideiltä ottaisi vinkkejä vastaan!

Toisenlaisia palveluja, ja laitteita, esitteli SexShop Finland, jonka pellepeli oli mielettömän suosittu! Kai arvaatte, mitä tälle kumimiehelle oli tehtävä....?

Haaste oli tietysti rengastaa pellen kalu. Omasta kokemuksesta voin kertoa sen olleen erittäin vaikeaa, mutta joku oli kuulemma onnistunut heittämään kolme rengasta oikeaan osoitteeseen.

Ja jos bileistä ei löytynyt sopivaa pokaa, ainahan saattoi ostaa härvelin kotiin kaveriksi. Dildoja, anyone?

Näiden mahtavuuksien lisäksi pippaloissa oli Sinkkuhuutokauppa, livemusaa, tuorein bloggaajamme BB-Henna, ja tietysti hauskuutta. Hyvä me ja te!

Ensi viikonloppuna Vuorikatu kahdessa lämmitellään. Perjantaina urbaanin musan klubi Diamond parkkeeraa uuteen kotiinsa. Lauantaina techno- ja houseskenen pioneeri Marco Bailey tulee nostattamaan tunnelmaa.

Neon varsinaiset avajaiset vietetään kuitenkin vasta 1.10. Välissä olevien kolmen viikon aikana yökerhoa ”ajetaan sisään”. Tavallisemmin uusille kengille tehtävä prosessi ei tässä tapauksessa kuitenkaan tarkoita paikan kuluttamista mukavammaksi, vaan pientä pintaremonttia.

Omistajavaihdoksia ei ole tapahtunut, paikka kuuluu Railonkoskien ravintolaperheelle kuten edeltäjänsäkin Redrum. Technon ja housen lisäksi luvassa on ainakin dubstepiä, reggaeta ja indie-musaa.

Neo-nimestä ainakin itselleni tulee mieleen lähinnä vain ysärin kirkkaat väripläjäykset. Paikan tulevasta sisustuksesta minulla ei ole tietoa, mutta toivottavasti siitä ei tule sellainen, jossa Mc Hammer tai Nikke T tuntisi olonsa kotoisaksi. Olisi kuitenkin mielenkiintoista tietää, mistä näitä nimiä aina keksitään. LeBonkissa on bonk-taidetta, mutta onko Neossa vahaukko Matrixista?

Mitä luulette, onko Neolle tilaa Helsingin klubiskenessä? Löytävätköhän Redrumin entiset asiakkaat paikan, vai ovatko he seuranneet Lil Tonya uskollisesti YK:lle?

Jotkut vain saavat homman toimimaan. Kim Heiniö ja Riku Stenros kuuluvat mielestäni näihin joihinkin, kun puhutaan anniskeluravintolan pyörittämisestä Helsingin yössä. Pienissä liiketiloissa toimivista kivijalkabaareista saa pitää laskua, jotta pysyy vaihtuvuuden mukana. Isommissa yökerhoissa taas vietetään avajaisia ja hautajaisia vuoroviikoin.

Cuban ja Jennyn pääjehut ovat onnistuneet pitämään paikkansa tasaisessa suosiossa. Ei ihme, kun muistetaan miesten taustat. Kim on pyörittänyt ysärin alussa legendaarista ruokapaikkaa Soupia, ja ollut osakkaana Den Kungliga Klubbenissa. Rikun kannuksista taas mainittakoon osakkuus Stockolm Diskotekissä, josta Kim sai miehen houkuteltua Cubaa perustamaan. Erottajankulmaa hallitseva Cuba näki päivänvalon vuonna 2007, ja menoa on riittänyt.

Parivaljakon toinen lapsi, marraskuussa 2008 avattu Jenny Woo, on kokenut yhden konseptimuutoksen (tammikuussa 2010), mutta ainakin itse pidän myös uudesta menosta. Ja harvoin siellä yksin täytyy bilettää.

Miesten uusin paikka aukeaa syyskuun lopulla. Eikä matkaa kahdelta yöllä suljettavasta Coronitasta ole paljoa jatkojuhlille Jennyyn. Coronita tulee Simonkadun ja Annankadun kulmaan (Feverin hoodeille!). Ja nyt kyse ei ole pelkistä bileistä. Aamiainen, lounas ja illallinen hoituvat kaikki samassa paikassa. Aamiainen tulee olemaan hedelmäpitoinen, illallinen mukailee libanonilaista keittiötä. Yhdeksän, kymmenen aikaan illalla, toisen kattauksen jälkeen, siirrytään lennosta rennosta safkapaikasta baariksi. Tarkoitus on saada porukka tanssimaan, joten musa tulee kuulemma olemaan kaikkea lattareista rokkiin.

Vilauksia Coronitasta ei pääse vielä kurkkimaan. Liiketila on täysremontissa, sillä aiemmin paikalla toimi huonekaluliike, eikä sotkamaskuissa luonnollisesti ole kunnon keittiötiloja.

Enemmän Tampereella vierailevat ihmiset kertovat aina toinen toistaan värikkäämpiä legendoja kaupungin yöstä. Kuulin viimeisimmän vähän aikaa sitten, ja jos faktat vuotavat, enemmän tietävät voivat korjata.

Tämän kertomuksen johdosta olen alkanut entistä enemmän ihmettelemään myös sitä, miksei Turun yöstä kerrota ikinä tarinaa. Ei, vaikka jonkun vuonna nolla tehdyn tutkimuksen mukaan siellä asuvat Suomen kauneimmat ja sinkuimmat ihmiset. (Onko tässä joku ”What happens in Turku, stays in Turku-tyylinen salainen sopimus?)
Jottei jumituttaisi liikaa tois puol jokkee, kerron nyt kuulemani.

Kaikkien tietämät esitanssijat ovat jo niin viimesesonkia. Huhujen mukaan Soittoruokala Sahassa on baarin puolella iltaisin esijuojat (2). Tyypit on valittu ilmeisesti enemmän tai vähemmän random-periaattella ja tuttuuden mukaan. Bostailijoiden tehtävänä on yllätys yllätys, juominen. Laskun joutuu maksamaan jos lähtee kotiin ennen pilkkua (Sammumis- ja ulosheitto-tapauksista en tiedä.). Jotta esijuojat tunnistettaisiin, heille annetaan rakennustyömailta ja esikoululaisten päältäkin tutut huomioliivit.

Tällaiselle innovatiivisuudelle pitäisi antaa tunnustusta. Epäselväksi jää vain se, miksi tamperelaiset tarvitsevat esijuojia. Tanssiin kannustamisen ymmärrän täällä jurossa (joskin maailman parhaassa) maassamme, mutta että täytyy ihan juomiseenkin kannustaa… Ollaankohan mansessa keskimääräistäkin ujompia?

Iltauutisten loppukevennyksen tavoin laitan tähän vielä kuvan viime torstaina juhlituista Apocalyptican levyjulkkareista. Niitä ei järjestetty Tampereella. Mutta niissä oli tarjolla salaattia. Lihaa näkyi vain lavalla.

Skumppaa, valkkaria, punkkua, shotteja, minimaalisia jekku-pulloja, pieniä herkkupaloja, täytteinä mm. juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia, parikymppisiä vieraita, vieraita, jotka olivat edellä mainittuja kolme kertaa vanhempia, freesiä musiikkia (ensimmäisen puolen tunnin aikana soi ainakin Lily Allen ja M.I.A-remixejä), todella hieno sisäpihan terassi ja savuverho (oikeesti!) yläkertaan johtavien portaiden alapäässä. Sellaista oli LeBonkin avajaisissa. Vaikutti hyvältä. Kannattaa käydä tsekkaamassa paikka kauniilla keleillä, niin terassista saa eniten irti.

Viimeisessä kuvassa on muuten nimilappu, jollaisia vieraille jaettiin. Oman nimen lisäksi siinä on keksitty Bonk-titteli. Erittäin hauska idea avajaisiin, vaikka en muiden lappuja juurikaan syynäillyt.

Syssymmällä Cityssä käsitellään erillisen liitteen verran baari-iskemisen pokia ja mokia. Itseäni kutkuttaa erityisesti kysymys täydellisestä iskupaikasta. Onko tuttu ja turvallinen baaritiski todella otollisin paikka, ja kuinka moni lähtee ”saatille” vielä taksitolpalta.

Iskupaikkaa ajatellessa on myös otettava huomioon kellonaika. Baariin tullessa narikkakeskustelu voi tähdätä muuhunkin kuin yöseuran löytämiseen, mutta pilkun aikaan takkia hakiessa on pääsääntöisesti vain se yksi asia agendalla. Ja kiire on samanlainen kuin lentokentällä viimeisen kuulutuksen kohdalla.

Baaritiskillä saa turvaa tilauksen tekemisestä, johon voi syventyä pokan mennessä reisille. Taksijono on viimeistenkin mattijamaijamyöhäisten areena, narikkaan verrattuna kuitenkin aikaa saattaa olla enemmän. Tosin, mokatessa paikalta livistäminen ei ole niin yksiselitteinen juttu.

Ja jos baarista tai sen edustalta ei löydy seuraa, voi aina tehdä kuten eräs tuttuni. Hän kertoi säästävänsä paukut mäkkärin jonoon, jossa hän nätin naisen huomatessaan käyttää lainia: ”Mitä kastiketta otat nugetteihisi?” Yhtään avaria (bitch slap, avokämmen) ei ole kuulemma vielä tullut naamaan. Muuten tekniikasta voikin sitten olla montaa mieltä.

Af, von ja muut ylhäiseltä kuulostavat etuliitteet antavat hyvän vivahteen nimeen kuin nimeen. (Paitsi tietysti niihin pakostakin persjalkaiselta kuulostaviin –nen päätteisiin perussavolaisiin sukunimiin. ;))

4.8. avattava Helsingin yön uutuus on LeBonk. Kuulostaa hyvältä. Vaikka LeBonk avataan vasta elokuun alussa, on se nyt jo koekäytössä.

LeBonk toimii samoissa tiloissa, joissa 28.8.1938–11.6.1970 toimi elokuvateatteri Elysée.

Bonkin nimi tulee Alvar Gullichsenin samannimisestä taiteesta, jossa ei ole päätä eikä häntää. Tai sitten on. Katsokaa lisätietoja täältä. http://www.bonkcentre.fi/natboy_fin.htm

Ravintolan suunnittelusta vastaa Gullichsenin työryhmä, joten ehkä jotain Posankan kaltaista on luvassa.

www.painters.fi/taiteilijat/g/gullichsen/pk1.jpg

LeBonkin avausta luonnehditaan todelliseksi tapaukseksi Helsingin ravintolamaailmassa, koska kyseessä on design-klubi. Tapauksen todellisuus selvinnee avajaisten jälkeen. Paikassa luvataan olevan urbaanit city-terassit, mikä on tietysti hyvä asia, koska kaupunkiin ei mahdu kahta Zetoria. 567 asiakaspaikkaa kolmessa kerroksessa mahdollistavat urpojen tuttujen feidailun.

Lisää LeBonkista 5.8. ilmestyvässä Cityssä. Raportti avajaisista neljännen päivän jälkeen täällä.

Lähteet:

http://www.kava.fi/elavan-kuvan-museo/arkiston-aarteet/helsingin-seudun-elokuvateatterit

Kesäperjantaisin kello 20.00 Kauppatorin rannasta starttaa paatti, jossa ei murjoteta. NRJ:n bileristeilyllä on joka kerta eri julkkis- (tai ”julkkis”) dj, ja laivallinen ihmisiä, jotka selvästi ovat oppineet huolehtimaan nesteytyksestään. Risteilyllä kierretään ainakin Jätkäsaaren ja Suomenlinnan rantoja, mutta maisemien katseluun ei juuri keskitytä.

Olin eilen risteilyllä, jonka tämänkertaiset tiskijukat olivat Martina Aitolehti ja Esko Eerikäinen. Rouva Eerikäisen syntymäpäivät olivat osuneet samalle päivälle, joten paatilla bilettämässä oli myös muutamia Dazzling-leidejä, pari BB-tyyppiä ja entinen Miss Suomi, nykyinen himotreenaaja Satu Tuomisto

Musapuolen työnjako oli selvä, Esko soitti enemmän R&B-tyylisiä biisejä ja räppiremixejä, Martina taasen täytti tanssilattiaa dancella.

Olin etukäteen kuullut juttua Maltalla järjestetyistä vastaavanlaisista risteilyistä, ja olin varautunut melko villiin menoon.

Kuten suomalaiskansalliseen risteilyperinteeseen kuuluukin, keitto maistui bilettäjille. Ja koska aikaa oli vain neljä tuntia (vrt. Tallinnan risteilyn pituuteen), oli juomaa haettava hetimmiten paattiin päästyä. Ensimmäisen puolen tunnin aikana jono laivan yläkerran baaritiskille vaikutti loputtomalta.

Vaikka keittoa kului, porukka osasi käyttäytyä, ja piti todella hauskaa myös laivan pikkuisella tanssilattialla. Pari fiilistä laskevaa tyyppiä mahtuu toki aina joukkoon; eräs tyttö oli sammumispisteessä jo laivan startatessa ja erään keski-ikäistyvän miesporukan jäsenet luulivat olevansa elämänsä iskukunnossa kahden ja puolen promillen humalassa.

Risteilyitä järjestetään elokuun loppuun saakka. Ja sori tytöt, NRJ:n nettisivujen mukaan risteily, jossa Hunksit heiluvat dekkien takana, on jo loppuunmyyty.

Yhteisöpalveluiden ykkösestä, naamakirjasta, huomaamani tiedon mukaan taas yksi yökerho Helsingissä on tullut tiensä päähän. Vuorikadun hämyinen Redrum mainostaa 1.8. vietettäviä sulkemisbileitään.

Niin kuin hautajaisissa on tapana muistella edesmennyttä, muistelen nyt hieman Redrumia. Silloin kun ravintoloissa sai vielä polttaa muuallakin kuin tupakkakopeissa, Redrum oli poikkeuksetta täynnä sankkaa savua. Maanalaiset tilat saivat siitä aivan oman tunnelmansa. Tosin, joskus sauhuttelu oli tupakoimattomalle liikaa, eikä paidan hihaan tumppailultakaan aina vältytty. Toisinaan Redrumiin vievät portaat toivat oman haasteensa iltaan.

Äänentoisto oli Redrumissa huippua. Samoin musavalikoima. Räppifiilistelijän oli mukava olla välillä paikassa, jossa soi muukin kuin Akonin tuorein hittibiisi.

Redrum ehti palvella Helsingin yötä kolmisen vuotta. Miehet Redrumin takana olivat Tim Uskali ja Toni Rantanen, mutta paikka oli yksi Railonkoskien ravintolaperheen Happy Hour-ravintoloista.

Jokaisesta vainajasta voi myös oppia uutta. Tajusin vasta äsken Facebook-kutsua tutkittuani, että Redrum on toisinpäin luettuna murder.