Silläkin uhalla, että blogini alkaa toistaa itseään, on ihan pakko parkua täälläkin, että jälleen yksi kodinkoneeni teki itsemurhan!
Minullahan on mystinen taipumus saada kaikki vaikutuspiirissäni olevat, yli kaksi liikkuvaa osaa sisältävät kapistukset menettämään elämänhalunsa. Tänään hajonneiden sähkölaitteitteni loputtomaan listaan liittyi astianpesukone. Täytyy toivoa, että saan kodinkonekorjaajan (mieluiten komean sellaisen) paikalle ennen lauantaista Kuopiomiittiä. Jos tämä ei onnistu, kieltäydyn tiskaamasta koko sakin tiskejä, joten yöpyjät sekä etkoille saapuvat voivat tuoda mukanaan joko kertakäyttöastioita, kumihanskat (talo tarjoaa kyllä tiskiaineen) tai mieluiten uuden astianpesukoneen…
Naimisissa tai pitkässä parisuhteessa olevilla ystävättärilläni tuntuu olevan osin kateuden, osin paheksunnan sävyttämä illuusio siitä, miten hohdokasta sinkkuelämää vietänkään. Liekö aika platinoinut muistonsa omilta sinkkuajoiltaan, vai mistä johtunee heidän harhainen käsityksensä, että elämä sinkkuna olisi hohdokas sarja toinen toistaan upeampia romansseja, loistavaa seksiä, muhkeita illallisia, villejä bileitä sekä katkeamaton virta potentiaalisia miehiä valmiina tyydyttämään kaikki tarpeet. Buaah! He ovat selvästikin unohtaneet, että siihen nähden, ettei ole ketään joka akuutin halipulan iskiessä rutistaisi, on aika laiha lohtu se, ettei kukaan myöskään odota sinun pesevän sukkiaan, tekevän parempia lihapullia kuin äitinsä tai nauravan pieruilleen.
No sainhan minä viime viikolla sentään sähköpostia, jossa joku tuntematon tarjoutui toimimaan vessanistuimenani. Ja jonkinlaisena meriittinä voi varmaan pitää sitäkin, että viime baareilureissulla sain kyseenalaisen kunnian antaa pakit peräti kahdelle ukkomiehelle. Nuo elämän huippuhetket poissulkien sinkkuilu on enimmäkseen tylsää. Esimerkiksi tänä vinhana viikonloppuna olen tappanut aikaa niinkin huimilla toiminnoilla, kuin kukkien kastelemisella, kirjastossa käymisellä ja wc:n lavuaarin tukkeutuman avaamisella. Onneksi tälle illalle onkin sitten hillittömiä suunnitelmia. Aion nimittäin lakata varpaankynteni!
Torstain Iltalehti (6.9.07) uutisoi Brittilehti Mirror:n listaamat 15 asiaa, joita miehet pitävät naisessa kaikkein seksikkäimpänä. Kuvittelenko vain, vai ovatko brittimiesten mieltymykset vähintäänkin omalaatuisia?
Seksikkyyden top 15
1.Ei meikkiä, luonnollinen kauneus kunniaan
2.Pyöreä vatsa, ei liian treenattuja vatsalihaksia
3.Rypyt
4.Raskausarvet
5.Kännipuhelut miehelle
6.Olutta juova nainen
7.Pienet rinnat
8.Yhteensopimattomat alusvaatteet
9.Suttuinen meikki
10.Paluu ravintolasta paljain jaloin
11.Hiusten tyvikasvu
12.Vitsin kohokohdan ymmärtäminen väärin
13.Nainen, joka on hyvä lasten kanssa
14.Verryttelyhousuja ja t-paitaa sängyssä pitävä nainen
15.Tiukan topin ja farkkujen välistä pursuavat vatsamakkarat
(Lähde: Brittilehti Mirror)
Eli ihan turhaanko käyn salilla? Olisiko taktisesti järkevämpää antaa kaljamahan tulla? Tähän asti olen välttänyt kännipuheluitakin, mutta nyt taidan antaa palaa: ”Kultha, shaanks mä tulla shun luo yökshi, kun mulla on vähän hjuono olo…*yööööörrgg*” Saapua sitten baarista miehen luo kenkänsä hukanneena, meikit poskilla, vihreissä stringeissä ja puuterinvärisissä rintsikoissa. Tosi sexyä!
Se on ainakin kätevää, että nyt voin lakata suremasta pieniä rintojani, ja unohtaa ikäkriiseilyt, kun ne rypytkin kerta ovat vain seksikkäitä…
”Camillan kohtu poistetaan” 13.2.07
”Anna Nicole Smithin ruumis balsamoidaan tänään! 16.02.07
”Hugh Grant eroaa” 18.02.07
”Britney Spears yritti tappaa itsensä” 23.2.07
”Ville Valo alkoholismistaan: Oksensin verta” 3.9.07
”Nicole Kidman sai keskenmenon nuorena” 4.9.07
"Miss Moneypenny kuollut" 30.9.2007
"Kauniit ja rohkeat -tähden poika hukkui" 20.10.07
Olen viime aikoina saanut moitteita siitä, että olen muka liian kranttu miesten suhteen. Nirsoilija, joka ei anna edes mahdollisuutta ihan mukaville kavereille. Ensinnäkään, tuo ei ihan pidä edes paikkaansa; katsokaa exiäni – kuinka ronkeli muka voin olla...? Ja muutenkin, mitä minun sitten pitäisi tehdä? Suudella tuhatta sammakkoa ja toivoa parasta? Mieluummin säästän huuliani vain niihin kaikkein potentiaalisimpiin räpyläjalkoihin.
Vain saduissa käy sellainen tuuri, että ensimmäinen kohdalle kävelevä on se, jonka hikisukkia jaksaa kantaa pyykkikoriin vielä vuosienkin päästä. Entä jos Prinsessa Ruusunen ei olisikaan yhtään tykännyt prinssistä, joka hänet suudelmallaan herätti? Että Prinssi Uljas näytti kyllä hyvälle, mutta sen henki haisi pahemmalle kuin linnan lantatunkio. Tai, että Lumikille kyllä kelpaisi mainiosti puoli valtakuntaa, mutta onko sitten pakko kestää sen hölmön prinssin tylsiä juttuja koko elämänsä loppuun asti? Ajan kuluessa ”prinssi oikeankin” naama alkaa väistämättä tympiä rankasti. Asiaa ei ainakaan auttaisi, jos olisi antikranttuuttaan ja epänirsouttaan tullut tyytyneeksi yhteen seitsemästä kääpiöstä…
En minä kyllä ole koskaan ymmärtänyt sitäkään, miksi kaikkea ruokaa muka pitäisi opetella syömään. Niin kuin vaikka simpukat, näyttävät ihan siltä kuin ne illistäisivät kieltään, tuntuvat suussa sitkeältä räältä, maistuvat pahemmalta kuin viimeksi kolme viikkoa sitten pesty pillu ja saavat aikaan korventavaa närästystä, hillittömiä ilmavaivoja ja valtavia mahakipuja, mutta kun urheasti oksennusta pidätellen syö niitä sen neljäkymmentä kertaa, tajuaakin yhtäkkiä miten ihanaa herkkua ne ovatkaan? Voi olla, vaikka vahvasti sitä epäilenkin, mutta onko se kaiken sen vaivan arvoista? Ja mitä miehiin tulee: yleensä se mikä vaikuttaa nilviäiseltä, myös on nilviäinen.
Vaikka olenkin kaukana prinsessasta, omaan sen verran itseluottamusta ja omanarvontuntoa, että ajattelen ansaitsevansa itselleni sopivan ihmisen. Eikä sen tarvitse mikään prinssi olla edes. Yhtä hyvin saattaa sykähdyttää linnan kokin apupoika, prinssin haarniskankiillottaja tai - minun tapauksessani todennäköisin vaihtoehto; hovinarri.
Sanotaan myös, että ihannekumppanikriteerit loivenevat sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulee. Minusta asia on päinvastoin. Nuorena ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, mitä halusi, tarvitsi tai etsi. Lasikenkä, lenkkitossu vai kumisaapas? Liian paljon valinnanvaraa ja liian vähän itsetuntemusta. Nykyään valinnanvaraa on vähemmän ja itsetuntemusta enemmän. Oikean, hiertämättömän mallin löytäminen vie aikaa, mutta ainakin sen tunnistaa, kun jalkaansa sujauttaa… Voihan toki olla, että jo kahdenkymmenen sinkkuvuoden jälkeen minulle riittää, että mies pidättää pissinsä, ei piereskele vieraiden läsnä ollessa ja suussa on edes muutama oma hammas…
Aamulla ostaessani cherimoyahedelmän (www.melissas.com/images/products/56a.jpg)
makuista siideriä baari-illan etkoja varten, pelasti nuori kassatyttönen tahtomattaan päiväni kysymällä minulta tiukkana papereita tarkastaakseen täysi-ikäisyyteni neljän siideritölkin ostoa varten. Sattuuhan tuota silloin tällöin baarien hämärillä ovilla, mutta että kirkkaassa loisteputkivalossa, niukassa työmeikissä! Virnettäni ei pyyhkinyt pois edes se, että kassatyttö vaihtoi ajokorttiani hämillään vilkaistuaan sujuvasti sinuttelusta teitittelyyn.
Kertokaa mulle mikä v***u tuo on olevinaan? Siis tuo miehekkään jykevä metallinen kahva keskellä kuvaa. Turha tulla väittämään, että joku kassinaulakko tai sateenvarjokoukku mukamas, sillä siinä on pöytätasot molemmin puolin sellaisia varten. Ja juuri niiden sivupöytien takia apteekin tiskiä ei pääse mitenkään lähestymään joutumatta intiimiin kontaktiin kuvassa olevan tolpan kanssa. Minä väitän, että se on pervon miessuunnittelijan käytännönpila koko naissukupuolelle! Pitkäjalkaiset naiset saavat haluamattaan kunnollisen lähituntuman jalkoväliinsä ja persjalkaisetkin varmaan tuntevat vaativan painalluksen alavatsaansa vasten. Ainut vaihtoehto, jos ei halua jonkun mystisen tapin raiskaavan kesken buranaostosten, on joko seisoa niin kaukana tiskistä, ettei kuule mitään, (Miksi muuten kaikki farmaseutit puhuvat niin hiljaa? Tai ehkä parempi kuitenkin niin kuin että kailottaisivat kovaan ääneen, että tässä on nyt sitten tämä herran peräpukamavoide!) tai könöttää tiskiä vasten luonnottomassa asennossa pylly epäesteettisen pitkällä jonossa seuraavien miesasiakkaiden iloksi. Ehkä koko tapin tarkoitus onkin vain edistää kondominmenekkiä ja nostaa Viagran myyntilukuja?
Huomaan parin metrin päässä seisovan miehen katselevan minua kiinteäsi. Eikä se ole mitään vaivihkaista vilkuilua tai edes järeää flirttiä, vaan räpäyksetöntä tuijotusta. Koska sitä on niin vaikea jättää huomiotta, päätän testata kumpi räpäyttää silmiään ensin. Voitan ensimmäisen erän. Toisen erän häviän, sillä alkaa naurattaa ja räpäytän väkisinkin. Kolmannessa erässä olen häviämäisilläni, silmät huutavat armoa, kunnes keksin ottaa naiselliset keinot käyttööni. Nostan käteni – ja korjaan toppiani. Mies herpaantuu ja räpyttää välittömästi.
Vaikka tyyppi ei järin kiinnostavalta vaikutakaan, ajattelen kuitenkin käydä leuhkimassa voitollani:
– Hei, onko meillä joku tuijotuskisa?
– Mitä?
– Onko meillä tuijotuskisa?
– MITÄ?
– ONKO MEILLÄ JOKU TUIJOTUSKISA?
– Mitä?
– Antaa olla, meni ohi…
– MITÄ?
Repeän lievästi ja käännyn lähteäkseni. Mies tarttuu käsivarteeni.
– Ei, kun sano vielä kerran, kyllä minä nyt kuulen!
– En usko…
– MITÄ?
Mainittakoon, ettei kyseistä keskustelua käyty kuiskaamalla kaiuttimen vieressä…
Tilaan pizzan aamuyöllä paikallisesta turkkilaispizzeriasta. Vaihtorahaa ojentaessaan keski-ikäinen pizzanpaistaja antaa minulle sydämenmuotoisen tikkukaramellin.
– Rakkausalennus!
Pizzan valmistuttua olen syventynyt keskusteluun tuntemattomien kanssa, enkä heti kuule, kun nimeäni huudellaan. En ennen kuin:
– Anastasia! RAKKAUSPIZZA!
Kaikki kääntyvät katsomaan huvittuneena, kun menen lievästi punoittaen noutamaan pizzani. Pizzanpaistaja kirjoittaa puhelinnumeronsa pizzalaatikon kanteen.
– Soita minulle!
Laatikon päällä on toinen sydäntikkari. Jonolla on hilpeää…
