14.3.2006 Helsinki-Moskova-Kaliningrad

Tämä päivä olikin sitten pelkkää sitä ihteään eli matkustamista ja odottamista. Kotoa starttasin aamulla 7.15 kentälle, Moskovaan pääsin ihan aikataulussa puolen päivän maissa paikallista aikaa. Siitä oli sitten tarkoitus jatkaa iltapäiväkoneella edelleen Kaliningradiin eli entiseen Königsbergiin. Toimistolle ei kannattanut menna lainkaan, sillä sieltä olisi sitten pitänyt samantien startata takaisin kentalle, nyt tosin Sheremetevo ykköseen, mika on ko. kentän kotimaan puoli.

Odottelin siis kaikessa rauhassa Dimaa ja tempasin lähi-K-kaupasta aamulla ostamani eväät naamaan. Dima saapuikin reilun tunnin päästä, sitten vaan kamat sisään ja äijät koneeseen. Tällä kertaa kulkupelinä oli Aeroflotin TU-154, jalkatilaa oli aivan riittävästi, mutta muuten oli kone kyllä vähän nuhjuinen, mutta ei se menoa mitenkaan haitannut. Sapuska oli jälleen kerran varsin ylenpalttista, jos Finnairiin pitää verrata; oli sämpylää ja tummaa leipää, kurkkua, tomaattia, kolme paksua viiden euron setelin kokoista suolalihaviipaletta, juustoa, pieni pasteija, halvapatukka ja teetä tai kahvia. Matkalla Hesasta Mosseen oli edelleenkin vain ja ainoastaan se pikkiriikkinen sämpylä ja suklaapala. Ihmettelen kyllä kovasti, miksi vain muutamia päiviä sitten julkaistussa tyytyväisyysvertailussa suomalaiset olivat rankanneet Aeroflotin pohjamudaksi. No, paluumatkalla kyllä sitten tultiin polvet suussa, joten hieman ne minunkin pisteet kyllä ropisivat.

Kaliningradista oli sitten vielä parin tunnin automatka Sovjetskiin, mikä oli lopullinen päämaarämme tällä kertaa. Matka taittui mustalla kolisevalla romu-Volgalla kohtalaisen mukavasti. Turvavoitä ei tietenkään ollut, mutta siihen alkaa jo tottua. Tiet olivat sen verran kehnossa kunnossa, ettei nopeudetkaan kyllä nousseet ihan mahdottomiksi. Matkan varrella oli – ihme kyllä – toiminnassa oleva tiesulku ja kontrollipiste, miliisiautoja useampia ja kavereilla Kalashnikovit kaulassa. Pysähtyä ei kuitenkaan tarvinnut, riitti, että vähän hiljensimme vauhtia. Mitähän varten nämäkin heput siella toikkaroivat? Yleensä näissä ex-neuvosto-tarkastuspisteissa ei juuri liikettä näy. Perille hotlaan pääsimme kahdeksan jälkeen, joten matkaa tuli siten taitettua tänä päivänä kevyet 13 tuntia.

Hotellin vastaanotto ilmoitti sitten aivan tyynesti sisään saavuttuamme, etta huoneen hinta on 800 ruplaa yöltä venäläisille ja 1600 ruplaa muille. Ja maksaa piti heti, käteisellä. No, minkäs teet. Pakko mika pakko, eikä se 1600 ruplaakaan nyt ole mikään paha hinta, 50 euroa suunnilleen. Päätimme kyllä valittaa johtajalle heti seuraavana aamuna. Sitten vaan kamat sisään, pari hämmästyksen huokausta taas kerran siitä, minkälaisia nämä maakuntien hotellit oikein tosissaan ovat, kaameita siis, suorastaaan, ja sitten iltapalalle läheiseen pubiin, missä meitä olikin sitten palvelemassa kuolattavan upea nainen, Julia, vaalea, hyväkroppainen nuori venakko, jolla oli tiukka, vartaloa myotäilevä lyhythihainen napapaita, yläosa houkuttelevan avoin. Niinpä sinne piti jäädä vielä toisellekin tuopilliselle, mutta sen jälkeen sitten kyllä painuimme pehkuihin sen enempää sillä kertaa vemmeltämattä.