29.-31.3.2006 edelleen vankina Moskovassa

Keskiviikkona koitin ruokiksella kovasti metsästää sateenvarjoa, sellaista kun ei tullut otettua kotoa mukaan ja ilma alkoi uhkaavasti harmaantua. Dima tähän huoleen sanoi, että mitä sä nyt sitä sontikkaa (zontik) nyt vielä etsit, eihän täällä vielä sada, me venäläiset elämme nykyhetkeä emmekä murehdi tulevasta.

No, enpä murehtinut sitten minäkään, varjoa kun ei tästä ostarista löytynyt, vaatteita yms. vaan, paljon ja kalliita. Esim. haalistetut farkut olivat 10500 ruplaa eli n. 300 euroa. Kukahan niitäkin tästä puodista ostaa?

Illalla sitten satoi. Enkä ollut muistanut tilata taksia kotiin. Ja kaikki taksit varattuina seuraavat pari tuntia, siis metrolla kotiin. Dynamon asema ei onneksi ole kuin ehkä 500 metrin päässä ja siitä onkin sitten vaan pari pysäkin väliä Majakovskajan asemalle, mistä on sitten puolestaan taas samaiset 500 m mun kämpille. Kassalta sitten 5 matkan lippu (70 ruplaa eli pari euroa) ja sitten sullouduttiin täpötäyteen ruuhkametroon.

Majakovskajalla hyppäsin pois, mutta ensikertalaisena ajauduin Tverskaja-Jamskaja-kadun väärälle puolelle, mutta siitä huolimatta lähdin sateen vauhdittamana lampsimaan keskustaan päin siinä toivossa, että eiköhän tässa kohta tule ylitys / alituspaikka, vaan eipä tullut kuin vasta sitten, kun olin jo suht. läpimärkänä marssinut aina Pushkinin aukiolle saakka, eli hyvän matkaa kämppäni ohi. Matkan varrella oli sentään oma lähikauppani, joten sain sentään jääkaappiin täydennystä samalla.

Torstaina oli sitten lääkärintarkastus työlupaa varten European Medical Centerissä, mikä sekin sijaitsee aivan kämppäni lähellä, kävellen matkaan tärvääntyy ehkä 5 min. Ekaks otettiin röntgenkuva, sitten putkellinen verta ja sitten mentiin lääkärin juttusille. Naispuolinen lääkäri kyseli vaan, että olenko kunnossa (juu juu) ja että onko ollut sukupuolitauteja (no ei mun tietääkseni), sitten eukko kiskaisi kumihanskat kouraan ja pyysi ottamaan paidan pois. Ensin kokeiltiin vähän leuan alta ja sitten kainaloista. Seuraavaksi piti kiskaista housut nilkkoihin ja eukko näpytteli pari kertaa sieltä täältä. Lopuksi piti vielä kiskaista liikkuvat taakse ja sitten hän vain tokaisi, että kunnossa näyttää olevan. Siinä kaikki. Ekaa kertaa tuli oltua private shown esiintyjänä, ja siitä piti vielä maksaa 250 euroa! Siitossonniako he tänne ovatkin hakemassa? No, ei sekään varmaan hassumpi posti olisi, tämä kaupunki kun näyttää todellakin olevan pullollaan ihan oikeasti hyvännäkoisia ja -kroppaisia, sporttisia ja hyvin pukeutuvia nuoria naisia. No, päiväunet sikseen.

Illalla kävin sitten hakemassa sen punttisalikortin. Astuu voimaan 1.4., ja ekaks aloitetaan taas jälleen kerran lääkärintarkastuksella, minkä jälkeen on ensimmäisen kuukauden aikana 5 treenikertaa personal trainerin kanssa, joka myös laati henkilokohtaisen treeniohjelman. Hinta on kyllä melko kova, mutta sali vaikutti ihan kelvolliselta ja mikä parasta, sinne on vain n. 10 min kävelymatka, joten päädyin sitten tähän ratkaisuun.

Perjantai menikin sitten ihan rauhallisesti vaan kotona lueskellessa ja karttaharjoituksia tehdessä tulevan ensimmäisen viikonlopun varalta. Yö sujui muuten suhteellisen rauhallisesti, jonkun verran jotkut meluavat maatalouskoneet kolinallaan keskellä yöta unta sotkivat, samoin paikallisten autojen murtohälyttimet tuntuvat olevan melko herkässä ja ulvahtelevat tuon tuosta, eivät kyllä koskaan kovin pitkään, minuutteja korkeintaan, joten tulee väkisin mieleen, että piruuttaan niitä vinguttavat (tulipa pitkä lause). Samoin monen venäläisen egoa tuntuu suunnattomasti pönkittävän auto, joka ujeltaa kuuluvasti pari kertaa, kun sen reteästi kaukosäätimellä, rööki huulessa, naisten nähden, lukitsee. Varmuuden vuoksi, että kaikki varmasti huomaavat, se useimmiten lukitaan pariin kolmeen kertaan.