1.-2.4.2006 eli eka viikonloppu Moskovassa, osa 1

Sitten lauantaiaamuna kymmeneksi salille ja lääkärintarkastukseen. Ohrana päästi sisään vilautettuani propuskaa eli uutuuttaan kiiltävää äly-siru-jäsenkorttiani. Takki vartioituun garderoobiin, kenkien päälle kaikkien asunnonetsijöiden tuntemat siniset kuminauhalliset muovipussit ja sitten pukupoke päästi sisään salille. Respa puhui tällä kertaa englantia ja ohjasi lääkärin juttusille, ja millaisen lääkärin! Paikalle saapasteli tosi tiukkoihin farkkuihin, tiukkaa puseroon ja pitkiin mustiin, korkeakorkoisiin saappaisiin sonnustautunut timmikroppainen pienikokokoinen noin kolmekymppinen blondi! Oli jo valmiiksi hieman hiki, kun salilla tuntui muutenkin olevan hieman hiostavaa ja olin ehtinyt tohtoria odotellessa heittää jo kymmenen minuutin varvin kuntofillarilla, mutta nyt se hiki vasta tulikin. No, ensin täytettiin kimpassa venäjänkielinen esitietolomake, aikaa hieman tärvääntyi, tohtori kun ei osannut lainkaan englantia. Sitten otettiin paitaa pois, tehtiin parit taivutukset, eihän meikäläinen rautakangen nielleennä mihinkään taivu, koitettiin vähän selkää ja hartioita ja kysyttiin, että oletkos koskaan käyny hieronnasa, noennoo, no tarttis kyllä käydä! Okei okei. Sitten mitattiin ja punnittiin (187/89), kokeiltiin puristusvoimaa, ok, ja otettiin verenpaine, mikä oli hieman koholla (eikä ihme!), sitten lämättiin metronomi päälle ja stepattiin rappua ylösalas nakutuksen tahtiin jonkun aikaa ja paineet ja pulssit uudelleen. Sitten vielä kiivaalla temmolla sama homma ja tulos oli aina sama, pulssi ok, mutta paineita on. No ei ihme, on tässä tullutkin vähän liikaa röpöteltyä näiden venäläisten kanssa. Tämän perusteella mulle sitten laaditaan ohjelma, jolla asiat pyritään saamaan parempaan kuntoon eli justiinsa sitä, mitä lähdinkin hakemaan. 880 euroa vuodessa omaan terveyteen ja hyvinvointiin ei pitäisi olla liikaa!

Tällä kertaa salilla ei ollut vapaana englantia taitavaa traineria, joten veivasin siinä sitten vielä reilun tunnin ominpäin. Tiistai-iltana olis sitten trainerin kanssa trehvit seittemältä.

Sitten himaan lounaalle ja pikku päikkärit perään. Sen jälkeen sitten Stockalle, Smolenskajalle, metrolla pääsee näppärästi jotakuinkin ovelle asti. Ainakaan lauantaina iltapäivällä metrossa ei ollut ihmeemmin ruuhkaa, jengiä kyllä on, mutta sekaan sopii aivan hyvin. Eräältä asemalta kyytiin tuli varmaankin joku Tsetsenian veteraani, kauhtunut sotilaspuku päällä, nuori kundi, ehkä alle kolmen kymmenen, yhtä kauhtuneella rullatuolilla, ja aloitti heti sisään päästyään saarnan, että auttakaa invalidia, hallitus ei meitä auta, ja paljon muuta, mistä en saanut selvää. Monet katsoivat toisaalle, mutta toiset antoivat kympin, minäkin annoin ( =30 senttiä, mikä laupias samarialainen!)

Kerjäläisiä täällä toisaan jonkun verran näkee, monesti juuri metroasemilla, missä porukkaa kulkee, ja erityisesti Punainen tori ja Kremlin seutu noin yleensäkin tuntuu olevan varsinkin eläkeläiseukkojen suosiossa. Heillä on todellakin aivan oikeasti hätä ja huoli, inflaatio kun jyllää jopa 10% vuosivauhtia ja jo valmiiksi surkeat eläkkeet eivät millään ilveellä kulje perässä.

Kauppakeskuksen ovi oli sen verran huomaamaton, että pamautin ohi ja jonkun aikaa pyorittyäni kuula kateissa osuin kuitenkin onneksi kadun yli viritettyjen mainosplakaattien opastamana oikeaan paikkaan. Kalliilta vaikuttaa, mutta onneksi en mitään akuutisti tarvitsekaan. Vahvistui vaan se ajatus, että Suomesta kannattaa varmaan tuoda aika paljon kaikkea peruskamaa, mutta onhan Stocka toisaalta Stocka. Paikalliset tavanomaiset (?) Megamallit yms on vielä katsastamatta. Herkussa käväisin, etovasta hajusta huolimatta. Mukaan takertui jotain pientä, mehuja, fairyä, kanan rintafileitä kilo yms.

Paluumatkan tein jalan, reppu reteästi selässä, rennosti toisella olkapäällä roikkuen, takki auki. Ensin Garden Ringiä pitkin Uudelle Arbat-kadulle (Novyy Arbat), siitä sitten Arbatille, missä ihailin katutaiteilijoiden grafiikkaa aivan erinomaisen kauniista naisista, väistelin lentolehtisten tyrkyttäjiä, vilkaisin pikaisesti muitakin krääsäkauppiaita hintoja kyselemättä, ja siitä edelleen erilaisia pikku katuja pitkin siksakkia kotia kohti, päätin, että karttaa katotaan vasta sitten, kun on ihan pakko, ja osuinkin sitten yllättäen Tverskajalle Juri Dolgorukin (Juri Pitkäripaisen ts. kätisen, Moskovan perustajan), patsaalle, vaikka uskoin tulleeni ennemminkin jonnekin Majakovskajan tietämille. Pilvisenä päivänä ilmansuunnat katoavat hyvin äkkiä, mutta kaukana kotoa ei silti oltu. Pikku lepo kotona taas, vähän välipalaa, ja kartta esiin, että missäs sitä oltiinkaan huuhailtu.

Kello oli vasta vajaat kuusi, joten päätin, että vois vielä pikaisesti heittää punaisella linjalla koekierroksen Moskovan yliopistolle (MGU) saakka, linja kun kulkee mukavasti Leninin kirjaston, Gorkin puiston, Lushnikin jäähallin, Vorobevy-vuorten (ent. Leninin vuorten) kautta yliopistolle. Siis sinne, ja siitä hissukseen kävellen takaisinpäin Vorobevyn asemalle, ja kotiin. Pari vanhaa mylläriä (Stary melnik) kiskalta mukaan, ja blogia vääntämään.

jatkuu....