Herra Mun jalkavaimo

Männä viikolla (24) tuli sitten taas piipahdettua Rizhaossa, Qingdaossa ja Shouguanissa. Eipä siellä sen kummempaa, palavereita ja illallisia, kuten kiinalaiseen kuvioon kuuluu. Shouguanissa 26 rekka-auton kuljetusfirman omistava herra Mu, joka on Peterin vanha kaveri ja jonka kanssa olimme viime kerralla popsineet koiran lihaa ja kipanneet urakalla bajiota, kutsui meidät jälleen siihen samaiseen kasvisravintolaan, missä olimme edellisellä vierailullammekin illastaneet, silloin tosin eri porukan kanssa.

Herra Mu tuli illalla hakemaan meidät hotellilta isolla Bemari-katumaasturillaan, kuten oli sovittukin. Pelkääjän paikalla olikin sitten joku aivan muu nainen kuin hänen oma vaimonsa ja Peterin mukaan kyse on herra Mun rakastajattaresta eli jalkavaimosta. Peter ei kuitenkaan osannut vastata, että tuntevatko herra Mun vaimo ja jalkavaimo toisiaan tai tietävätkö nämä toisistaan, ilmeisesti kyllä, ja kysymykseeni siitä, että mitenkäs oikean vaimon tähän tulisi sitten suhtautua Peter vastasi, että ei mitenkään, herra Mu on varakas henkilö ja hän tekee miten itse haluaa ja pulinat pois. Täytyykin tehdä hieman laajempi haastattelututkimus tästä jalkavaimoaiheesta vähän myöhemmin.

No, illallinen syötiin ja herra Mu poistui jalkavaimoineen jonnekin heitettyään meidät noin kymmenen maissa illalla takaisin hotellille. Tämän reissun varsinaisiksi uutuuksiksi jäivätkin sitten peuran kieli, haineväsörsseli ja merimakkara. Totuttuun tapaan mukana oli taas niin eriskummallisia mereneläviä kippuraisine, kumimaisine ja hampaissa narskuvine ja vielä paksusuolessakin sätkivine lonkeroineen ja muine ulokkeineen, joista ei ota selvää sitten itse pääpirukaan. Taisivatpa kaikkein sitkeähenkisimmät velikullat kroolata muina miehinä täyttä häkää vielä maallisen läpikulkumatkansa päätteeksi pöntön pohjallakin. Kukaan ei osannut esittää näiden otusten ei sen paremmin englannin kielistä saati latinankielistä nimitystä ja ehkä niin parempi onkin.

Tämän viikon jälkeen alkaa kolmen viikon kesäloma landella koti-Suomessa Matilanvirralla. Tuskin maltan odottaa kirkasta Keitelettä, tiirojen kirkunaa, saunaa, puhtaan raikasta ilmaa ja metsän tuoksua, sinistä taivasta, kiukaalla rapeaksi kypsynyttä makkaraa ja kylmää saunaolutta, muurinpohjalettuja, uusia perunoita ja silliä, mansikoita, ruisleipää, Matilan Ankkurin kesäterassia ja salmiakkia. Hyttysiä ei ole ikävä, mutta kai nekin pitää hyväksyä. Sitä paitsi niitä on täälläkin.