Poltetun maan taktiikkaa

(Moskova-Efremov-Moskova 9.-11.4.2007)

Maanantaina ei sen kummempaa. Tiistaina suuntasimme vaihteeksi Mondeon keulan kohti Tulan maakuntaa ja Efremovia. Mitä pidemmälle matka jatkui, sitä enemmän alkoivat tien varren pientareet ja paikoin pellotkin välillä ihan silmänkantamattomiin saakka olla pikimustia kulojen jäljiltä. Siellä täällä kyti edelleen ja ketään ei näkynyt missään. Efremovin omaröttelöalueillakin oli siellä täällä ojanpenkat mustina talojen piha-aitaan saakka ja muutama kärvähtänyt olutpullo siinä kaiken muun moskan seassa. Suomessa olisi ollut jo viiden eri kunnan palokunnat ja pataljoona varusmiehiä sammuttamassa ja lehdissä otsikot, että ”Tuli irti! – puoli hehtaaria paloi Rähmänkääntämässä”.

Miroslavilta sain sitten selville, että tämä on täällä maan tapa. Keväisin poltetaan jotakuinkin kaikki pakkasen ja talven jäljiltä kuolleet ruohikkoalueet herra ties mistä syystä. Kuulema koitetaan desinfioida tuhohyönteisten munat ja toukat ja ties mitä. Kun ihmettelin, että eiks tää nyt ole aikalailla vaivaa ja valppautta vaativaa hommaa, niin Miroslav tähän, että eihän se vaadi muuta kuin että stidiin tuikkaa tulen ja antaa palaa.

Ja siltä se sitten vaikuttikin. Paluumatkalla, kun ilta jo alkoi hämärtää, oli välillä fiilis kuin ajaisi helvetin tulien läpi, tie savun peitossa ja pientareet tulessa - tosin eivät ne liekit mitään kummoisia ollet, siellä missä niitä nyt oli, semmoisia aika heppoisia kynsitulia, mutta savua oli paikoin ihan kohtalaisesti. Että ei se ole ihme, että välillä vähän karkaa homma käsistä ja Helsingissäkin saadaan sitten savun aromeja nuuhkia.

Juteltiin siinä sitten kanssa Tulan maakunnan surkeudesta ja aika surkealta maaseutukylät tosiaan näyttivätkin. Tula kuulema kuuluu Kurskin ja parin muun maakunnan lisäksi niin sanottuun ”punaiseen vyöhön”, mistä muinainen kommunistiyhteiskunta sai alkunsa ja ammensi parhaat voimansa. Ei tarvitse mennä kuin Efremovista joku kilometri etelään Lipetskin alueelle, ja mentaliteetti on jo ihan toinen. Kylät ovat selvästi vauraampia ja ihmiset yleensäkin yritteliäämpiä ja omatoimisempia toisin kuin Tulan alueella.

Jonkinlaisia kolhoosejakin on kuulema edelleen. Tosin reilut kymmenen vuotta sitten alkanut ykstyistäminen on muuttanut tilannetta melkoisesti. Yksityistämisen alussa maat jaettiin tasan kolhoosilaisten kesken eli kaikki saivat, paperilla, saman suuruisen osan maista, mutta kukaan ei tiennyt tarkalleen, että missä kohtaa se oma maa nyt oikein on. Jos halusi kolhoosista eroon, eronneelle annettiin hänen osuuttansa vastaava määräala, mutta se sitten sijaitsikin kaikkein paskimmalla paikalla koko kolhoosissa, suolla tai vastaavalla.

Sitten tulivat paikalle jopparit ja ostivat ekaks pahimmilta alkkiksilta heidän osuutensa parilla votkapullolla, hieman kovemmille tyypeille täytyi jo luvata, että heidän lapsensa koulutus maksetaan Moskovassa ja kaikkein kovimmat, joita on tosi harvassa, pitävät osuuksistansa kiinni edelleen. Ja kymmenessä vuodessa maan arvo on noussut - aivan oikein – pilviin entisestään.

Tis is vot tei kool in rassö – reilu meininki.