Punaisen mullan maa

Maanantai ei mittää, tiistai ei … no, piipahdettiin taas Changshussa, pikapalaverin paikka, ja sen jälkeen lounaalle kaupungin keskustaan. Ja taas menimme ravintolassa ensin ruokalajien esittelyhalliin valkkaamaan, mitä haluamme. Tarjolla oli totuttuun tapaa vaikka mitä. Ekan kerran näin terraariollisen käärmeitä, mitkä kiemurtelivat toistensa lomassa odottaen, että saavat laskea verensä janoisten kiinalaisten bajio-mukeihin ja sitten joutuvansa hyvin harjattuina ja nahkottuina keitettäviksi ja popsittaviksi nahkoineen kaikkineen. Esillä oli myös jotain Jangtse-joessa vain ja ainoastaan Shanghain ja Nanjingin välissä eläviä Hetun-nimisiä myrkkykaloja, joiden valmistaminen ruuaksi on sekin oma taitolajinsa. Ravintoloissa homma on yleensä hanskassa, mutta varmuuden vuoksi asiakkaiden hyvinvointia ja turvallisuutta ajatellen jos tällaista kalaa tulee tilanneeksi, tarjoilija tuo ensin kalan pöytään ja koemaistaa tarjoilemaansa herkkua. Jos tarjoilija on vielä kymmenen minuutin päästä hengissä, juhlaseurue voi aloittaa kalan pupeltamisen. Kallista on kuulema tuo kyseenalainen herkku ja joka vuosi lukuisia ihmisiä kuolee huonosti valmistetun kala-aterian seurauksena. Emme tällä kertaa maistaneet tuota lajia, vaan poimimme haavilla toisen akvaarion pohjalta lihavan kampelan, mikä kiikutettiin meille höyrytettynä ja höyryävänä nenän eteen vartin kuluttua. Juotavaksi tietysti jasmiiniteetä, sillä onhan jasmiinin kukka Changshun maakunnan maakuntakukka.

Keskiviikkona otimme China Easternin aamulennon Jianxi-provinssin historialliseen, yli 2000 vuotta vanhaan pääkaupunkiin Nanchangiin. Historiallisen kaupungista tekee iän lisäksi kuulema se, että täältä on kotoisin Kiinan vapautusarmeija, jota kai kansanarmeijaksi tänä päivänä kutsutaan. Kaupunki itse vaikutti taksin ikkunasta katsottuna erittäin viehättävältä, ja sen sijainti Poyang-järven ja Gan-joen (toisella tavalla lausuttuna tarkoittaa myös taistelemista, työntekoa tai panemista) varrella varsin ihanteelliselta ja kun ilmakin oli vielä kirkas, aurinkoinen ja helteinen. Vahva punainen multa ja riittävä kosteus tekee maisemista erittäin vehreitä ja varmasti ilmastolla tai jollain muulla taianomaisella asialla oli myös vaikutuksensa siihen, että paikalliset naiset ovat kiinalaisittain ei ainoastaan varsin vaan erittäin hyvännäköisiä.

Yleensähän kiinalainen nainen näyttää takaapäin oikein hyvältä; hoikka ja hyvänmuotoinen vartalo ja pitkät, tummat, kiiltävät, suorat hiukset. Ei paha ollenkaan. Mutta sitten edestä katsottuna tilanne usein muuttuu toiseksi, kasvoiltaan kun aika harva on silmää mitenkään erityisesti viehättävä. Poikkeuksiakin toki on ja sitten kun sellainen napakymppi osuu vastaan, niin siitä on sitten paha mennä paremmaksi laittamaan. Hieman vinot ja pikimustat silmät ei ole lainkaan hassumpi yhdistelmä sekään.

Oikeaakin ruokaa matkalainen kaipaa, ja niinpä sitten ainoat askeleet omin jaloin tässä historiaa havisevassa kaupungissa otettiin keskiviikkoiltana, kun joskus seitsemän jälkeen saavuimme hotellille ja kävelimme kokonaista kaksi korttelin väliä läheiseen ravintolaan. Tilasimme kalaa, luomukanaa, jänispaistia, vihanneita ja tietysti puolen litran pullon bajiota ja muutamat Tsingtaot siihen sivuun. Hintaa kertyi kolmelta yhteensä 30 euroa.

Kalaa onkin tullut syötyä viime aikoina ihan urakalla ja hyvää ja tuoretta kalaa täältä saakin, ne kun yleensä otetaan suoraan elävinä akvaariosta ja valmistetaan ruuaksi saman tien. Kala on muutenkin aika lailla erikoisasemassa kiinalaisessa ruokapöydässä, sillä se on yleensä aterian kohokohta. Kokonaisena valmistettu kala tuodaan pöytään siten, että pää osoittaa isäntää kohden ja ennen kuin isäntä on kalaa maistanut, muilla ei ole lupaa otukseen koskea. Oikein tiukassa ja muodollisessa ruokakulttuurissa sama koskee muitakin ruokalajeja ja jos oikein tiukalle vedetään, vieraat seuraavat isäntää eli ottavat isännän jälkeen vain ja ainoastaa sitä samaa, mitä isäntäkin juuri suuhunsa laittoi. Kalan paras osa eli kidusten alla oleva lihapala kuuluu automaattisesti isännän lautaselle. Kuhertelevaiset puolestaan tarjoilevat nämä herkkupalat toisilleen. Pään saa sitten syödä joku muu, sillä kiinalaiset eivät yleensä jätä mitään syömättä ja kalan päätäkin silmineen, aivoineen sun muineen pidetään aikamoisena herkkuna sitäkin. Hauska oli katsella, kun loppuun jyrsityn kalan ruoto sojottaa Denisin suusta, kun kaveri imeskeli antaumuksella viimeisiä aivoklimppejä kalan pää kokonaan suussaan.