Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

EU antoi Venäjälle pakotteet epädemokraattisesta käytöksestä ja sai niihin tylyn vastauksen. Suomi sai kärsiä eniten, koska ei saanut poikkeuslupaa lievempiin toimiin. Kyllä Ruotsi saa poikkeusluvan myydä nuuskaa, koska on keksinyt koko paskan. Mutta Suomi Venäjän naapurimaana ja kenties tärkeimpänä kauppakumppanina joutuu alentumaan muiden tahtoon.

Mitä hyötyä pakotteista sitten on? Pohjimmiltaan niitä pidetään pelkkänä poliittisena pelleilynä, eikä johda mihinkään. Mitä sitten pitäisi tehdä, kun valtion rajojen koskemattomuutta on menty loukkaamaan. Jos näkee jonkun pahoinpitelevän toista, olisi inhimillistä mennä väliin. Mutta ei voi etukäteen tietää, mitä siitä seuraa. Pakeneeko tekijä paikalta, oliko hyökkäys harkittu. Vai hyökkääkö hän sinun kimppuusi, onko hän häiriintynyt. Näkee sinut ihmisenä, joka puuttuu asioihin jotka eivät sinulle kuulu, ja hyökkää harkitsemattomasti. Varsinainen uhri oli silmissään liian ruma. Tällaisin perustein tehtyjä väkivallan tekoja on mahdotonta ymmärtää. Samoin mustasukkaisuudesta ja erotraumoista johtuvia. Jätetty ei osaa niellä tappiotaan ja alkaa häiriköidä entistään. Tunkeutuu yöllä kotiin ja hyökkää kimppuun ymmärtämättä itsekään syytä. Traumat voivat tulla esiin vasta vuosien päästä. Venäjä ja Ukraina lakkasivat olemasta osa yhteistä maata sen jälkeen, kun Neuvostoliitto hajosi ja Ukraina julistautui itsenäiseksi. 23vuotta myöhemmin alettiin äkkiä kuvitella, että rajojen vedossa sattui virhe ja haluttiin korjata se hyökkäämällä voimakeinoin asian kimppuun. Ei edes harkittu mitään kaupankäyntiä. Vaikka olisi, olisi kielteinen vastaus johtanut joka tapauksessa valloitukseen, koska jokin selittämätön halu nousi ja muuttui ajatuksena hallitsemattomaksi. Seuraavaksi ne varmaan tahtovat Alaskan takaisin.

Samankaltainen ilmiö on nähty Suomen kuntaliitoksissa. Iso haluaa pienen ja järjestelee asiat niin, että näin tapahtuu. Kuopio tahtoi Nilsiän, että voisi mainostaa Tahkoa kuopiolaisena yrityksenä. Halusi jo 2000-luvun alussa, mutta ei saanut. Tappiota nieltiin kymmenen vuotta ja sitten hyökättiin taas. Valmisteltiin asia huolellisemmin ja saatiin pienen kunnan päättäjät manipuloitua kuvitelmaan, että muita vaihtoehtoja ei ole. Ja päätös liitoksesta hyväksyttiin yksimielisesti samalla, kun asukkaat vastustivat yksimielisesti. Taannoin maineeton Tuusniemi äänesti liitospäätöksen nurin. Aika näyttää, jääkö asia siihen, vai tuleeko liitos joka tapauksessa lopulta voimaan. Joitain vuosia sitten Helsinki suorastaan vaati Vantaata itselleen, mutta viisas Vantaa piti päänsä ja on yhä itsenäinen. Toivottavasti pysyy päätöksen takana, eikä tee kuten Etelä-Savon puolella tekivät Kerimäki ja Punkaharju. Torjuivat hankkeen liittymisestä Savonlinnaan, mutta vuosia myöhemmin peruivat sen ja ovat nyt yksi iso kunta. Jossain päin maata toteutettiin muutama pakkoliitos. Ehkä koko touhu johtuukin vain Karjalan ja Petsamon menettämisestä johtuvista traumoista. Se loukkaa monia ihmisiä, mutta pääasia että valtionrajat saavat olla rauhassa.

Olisiko Suomi nyt tässä tilanteessa, jos se ei olisi EU-maa? Euroopan unioni, silloinen Euroopan yhteisö (EY) perustettiin rakentamaan rauhaa toisen maailmansodan runteleman Euroopan sisälle. Se oli hienosti ajateltu. Mutta kun katsoo nykytilaa, tuntuu että kaikki mitä unionissa tapahtuu, vain tuhoaa kaikkea sitä mikä on saavutettu. Jos yleensä on saavutettu yhtään mitään. Suomi sai toisen maailman sodan jälkeen pitää itsenäisyytensä ja olla rauhassa, vaikka ei ollut EY-maa. Jos tuli ongelmia idän kanssa, lähetettiin Kekkonen neuvottelemaan asiat kuntoon. Enää Kekkosesta ei ole auttajaksi, eikä ole kenestäkään. Vain yksi mies olisi voinut estää asioita karkaamisen käsistä hänen seuraajanaan, mutta mahdollisuuksiin ei uskottu. Edes Kekkonen ei luottanut häneen. Piti itseään väkisin vallassa vakuuttuakseen, että muitakin vaihtoehtoja oli oltava olemassa. Mutta niitä ei ollut ja miettiminen vei terveyden. Terveyden menettäminen johti eroon ja valta päätyi vääriin käsiin. Oli tapahtunut Suomen poliittisen historian suurin virhe, joka ei ollut enää korjattavissa. Yritys oli kova, mutta myöhäistä. Suomi alkoi pohtia vakavasti EY-jäsenyyttä ja haki sitä. Nimi vaihtui EU:ksi ja Suomi sai jäsenyyden, koska pääministeri Aho niin tahtoi vastoin puolueensa linjaa ja sai heidät kääntämään takkinsa. Vaikka suuntaa antavan kansanäänestyksen tulos oli ”kyllä”-voittoinen, se oli vain muodollisuus. ”Ei”-voittoinen tulos olisi johtanut uuteen äänestykseen sillä perusteella, että kansa oli äänestänyt väärin, kuten Irlanti Lissabonin sopimuksesta. Ja eduskunnan virallinen äänestys oli ”Ei”-voittoinen, mutta kansan ”kyllä” teki siitä myönteisen liittymispäätöksen. Edelleen oli olemassa vain yksi mies, joka itse Kekkosen epäluuloista huolimatta olisi voinut pelastaa tilanteen. Mutta kukaan ei kuunnellut vieläkään ja kaikki ennustukset kävivät toteen. ”Mitäs minä sanoin” – Paavo Väyrynen.

Älypuhelin, mikä ihmeen puhelin? Sitä voi käyttää siihen tarkoitukseen, mutta pääpaino on viestittelyssä. Ei kuitenkaan tekstiviestien, vaan sosiaalisen median, koska laitteessa on nettiyhteys. Jos näkee kaupungilla jonkun puhuvan puhelimeen, se ei ole älypuhelin. Jos näkee jollain älypuhelimen, hän ei puhu siihen, vaan koskettelee näyttöä. Onhan se ihan kamalaa, jos joutuu käyttämään omaa ääntään kommunikointiin. Se kuulostaa puhelimessa erilaiselta ja taustalta voi kuulua epämääräisiä ääniä. Esimerkiksi kuoleman hiljaisuus joka kertoo, että olet yksin kotona ilman vaatteita.

Teinien keskuudessa voidaan puhua jo laiteriippuvuudesta. Keskitytään omaan luuriin niin innokkaasti, että muu maailma ympärillä suorastaan katoaa. Olin tällä viikolla tulossa pyörällä töistä kotiin, kun eteeni osui kolme teinityttöä. He istuivat jalkakäytävällä lähestulkoon kiinni toisissaan ja kaikilla oli kädessä älypuhelin. Toisessa kädessä oli tupakka, oikein kaksi riippuvuutta yhdessä. Kukaan ei sanonut mitään. Tuskin edes huomasivat, että ohitse ajoi pyörä, joka täpärästi ehti väistää. Tuskin olin heistä päässyt, kun vastaan tuli neljäs. Hän oli jopolla liikenteessä ja ohjasi yhdellä kädellä, koska toisessa oli älypuhelin. Ajo oli hyvin hallitsematonta ja olisi tullut suoraan kylkeen, ellen olisi väistänyt nurmen puolelle. Oli varmaan menossa niiden kolmen aiemmin nähdyn seuraksi istumaan keskelle jalkakäytävää vaiti aivan hiljaa oman älypuhelimensa kanssa.

Pojat jäävät mieluummin kotiin viestittelemään sen sijaan, että kokoontuisivat yhteen julkisesti viestittelemään keskenään. Kun kokoonnutaan, puhelin pysyy taskussa, ellei haluta näyttää muille jotain hauskaa.

Koulussa jokaisen paras ystävä on oma älypuhelin. Sille omistetaan kaikki välitunnit ja kohta myös oppitunnit. Uusi opetussuunnitelma tuo älypuhelimet osaksi opetusta tieto- ja viestintätekniikan opettamisella. Siinä ei ole mitään järkeä. Kun kyse on omasta puhelimesta tai tietokoneesta, on mahdotonta valvoa, ettei laitteella tehdä mitään aiheeseen kuulumatonta. Ja kuka ne laitteet maksaa, jos ilman ei tule toimeen. Pelkillä päivärahoilla elävä pitkäaikaistyötön yksinhuoltaja joka päivästä toiseen pelkää valmiiksi rahojen loppuvan lapsen kanssa kesken? Luulisi että jokaisesta koulusta löytyy vähintään yksi atk-luokka. Jos yksi ei enää riitä, pitää investoida toiseen, ellei kolmanteen. Jostain sitä rahaa aina löytyy. Moni pieni lukio houkuttelee oppilaita antamalla uusille oppilaille oman tietokoneen, jota ilman ei enää kyseisessä opinahjossa pärjää. Ja lukiossa ei mikään ole ilmaista, paitsi ne tietokoneet pienissä kyläpahasissa, että edes joku sinne vaivautuisi naapurikunnasta, josta oma lukio puuttuu. Ja ylioppilaskirjoitukset aiotaan sähköistää kokonaan. Kyllä silmät tykkäävät hyvää, kun istuu kuusi tuntia päivässä koneen ääressä kolme vuotta. Kesälomat kuluvat älypuhelimen parissa. Silmälasikauppiaat ja -lääkärit ainakin ovat mielissään. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista ja kampanjat ilmaisista näöntarkastuksista lopetetaan. Alan tulevaisuus näyttää hyvin valoisalta. Jos työttömyys alkaa ahdistaa, voi opiskella optikoksi. Ei tarvitse enää kymmenen vuoden päästä pelätä kenenkään syrjäytymistä.

Kun lapsi menee kouluun, on paikallaan että hänelle hankitaan oma puhelin. Mutta vain siksi että hänet tavoittaa soittamalla. Tekstiviestin kirjoittamista on turha opettaa, jos ei osaa vielä kirjoittaa edes kynällä paperille omaa nimeään oikein. Silti jotkut ostavat ekaluokkalaiselle älypuhelimen. Silloin ne, joiden vanhemmat ovat viisaampia, voivat joutua koulukiusatuksi, koska heillä ei ole älyä. Tai toisinpäin, älypuhelimen omistajat joutuvat kateuden takia kiusatuksi, että ovat olevinaan niin älypäitä oman puhelimensa ansioista. Miten sellaisilla pienillä lapsisormilla edes pystyy käyttämään kosketusnäyttöä oikein?

Eikä tarvitse olla edes lapsi tai teini, eikä nuori aikuinen. Olen työpaikallani nuorin työntekijä, eikä minulla ole älypuhelinta. Sama juttu on toiseksi nuorimman kohdalla, minua kaksi vuotta vanhempi. Vain me olemme syntyneet kahdeksankymmentäluvulla. Kaikilla muilla on älypuhelin, kun taannoin porukan vanhinkin itselleen sellaisen osti. Ja kun sopiva hetki koittaa, laite kaivetaan esiin. Mutta työteko menee sentään kaiken edelle.

Ei kauhistus jos teineissä on tulevaisuus. Vaikka älypuhelimia ei vielä käytetä opetuksessa, ne ovat osa oppituntia, koska 45minuuttia on liian pitkä aika pitää näpit erossa. Enpä haluaisi istua lentokoneessa, jonka ohjaamossa ollaan älypuhelin kädessä samalla kun autopilotti hoitaa lennon aina laskeutumista myöten. Mikä olisi paras ammatti sellaisille, joilla on ongelmia pitää näppinsä erossa. Varmaan pornoteollisuudessa. Älypuhelimen käytön voi helposti sovittaa osaksi juonta.

Nyt on elokuu, vielä on kesää jäljellä. Helle kuulemma jatkuu vielä, voi vittu kun vituttaa. Jos sisällä on ollut kolme viikkoa yli kolmekymmentä astetta lämmintä, ja ilta-aurinko paistaa ikkunasta, alkaa raja tulla vastaan. Mutta ennusteet puhuvat toiseen suuntaan. Sää jatkuu tavallista lämpimämpänä lokakuulle asti. Tai sitten keskiarvot joihin ennuste perustuu, ovat vanhentuneet. Ja sää jatkuu normaalina. Ei voi taata, mutta kesä loppuu aina elokuuhun.

Kaikkeen tottuu, myös kuumuuteen mutta Suomen kesä on lyhyt. Juuri kun elimistö alkaa tottua, ilma viilenee. Viilenee, vaikka olisi lämpimämpää mihin on vuodenaikaan nähden totuttu. Tällä viikolla on ollut lämpömittarin mukaan viileämpää, mutta ei sitä huomaa. Viiden asteen pudotus 29:stä 24:ään ei ole sama kuin pudotus 20:stä 15:sta. Jälkimmäisessä eron huomaa ja takin kotiin unohtaminen voi vilustuttaa, jos tuulee tarpeeksi kovaa. Sama riski piilee jos kotona pyörii tuuletin yötä päivää. Elimistö altistuu vedolle ja voi tulla flunssa. Sateet viilentävät ilmaa, mutta kosteuden kohoaminen saa sen tuntumaan kuumemmalta. Kostea ilma kuivattaa elimistöä enemmän kuin kuiva. Pitää muistaa juoda.

Kuumassa säässä ajatuksia on vaikea pitää koossa. Mielessä ei liiku mitään ja jos liikkuu, mikään ei kuulosta järkevältä. Kuin olisi lievästi päihtynyt selvin päin. Mutta yhden nauttiminen ei vastaa kahta. Se vain konkretisoi tunteen, että olisit nauttinut yhden. Yöllä ei saa nukutuksi. Nukahtaminen kestää pari tuntia ja yöllä herätään omaan hikoiluun. Aamulla olo tukala, kun ei ole juonut moneen tuntiin. Päätä särkee ja ylös pääseminen kestää tunnin. Aamuvirkut nukkuvat hyvällä säkällä kahdeksaan asti, aamu-uniset puoleen päivään.

Kun loma loppuu, se on monelle painajainen. Vaikka työssä viihtyisi, pitää tottua heräämään ennen ylösnousua. Mutta illalla uni ei tule yhtään aikaisemmin niin kauan kuin on valoisaa. Syntyy lievä univaje, joka helpottaa syksymmällä. Ja ensimmäinen viikko on aina pelkkää valittamista. Jos sinä et valita, sinulle valitetaan. Moni olettaa, että ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen olisi lupa ottaa kevyemmin. Vaikka tietää mitä tehdä, ei haluta tehdä, koska ollaan vielä henkisesti loman puolella. Jos ensimmäinen työpäivä on kiireinen, illalla ollaan närkästyneitä, kun lomafiilis katosi niin nopeasti. Jos ensimmäisestä päivästä koituu rauhallisempi perustöiden puolesta, sinulle annetaan iso kasa pikkuhommia, joita on tapana hoitaa hiljaisina aikoina. Se vasta närkästyttää. Olisi edes yhden päivä antanut odottaa. Ei. Sama kuin loman alla viimeisestä työpäivästä toivottaisi rauhallisempaa tai loma menee pilalle ja harkitaan sen kuluttamista uuden työn etsimiseen. Se vasta tyhmää on. Etsitään uutta työtä koko kesä. Ei löydetä ja mennään takaisin vanhaan. Onko siinä enää motivaatio kohdallaan vain siksi, että lomalle jäätiin kiireisen kauhunpäivän jälkeen. Päivän joka oli todella hiljainen verrattuna siihen, mikä odotti lomalta palatessa. Loma on loma ja työ on työ. Ei ole mitään välivaiheita. Tai on, viimeiset lomapäivät. Silloin pitää olla jotain todella aikaa vievää tekemistä tai ajattelee töihin paluuta taukoamatta. Mutta haittaako se? Toivottavasti ei. Toisten loma loppui kun kesäsää alkoi, toiset lähtevät vasta nyt.

Suomen vankiloissa suurin osa vangeista on väkivaltarikollisia. Ensikertalaiset pääsevät usein ehdonalaisella, ellei tekoa määritellä todella törkeäksi. Ellei tekijää todeta syyntakeettomaksi, ei ymmärrä tekoaan, koska on kadottanut kyvyn hallita mieltään. Mielentila tutkitaan. Onko mitään tehtävissä, vai onko sairaus niin paha, että vain kuolema voi parantaa.

Mutta mikä saa ihmisen käyttäytymään väkivaltaisesti ja ymmärtämään tekonsa. Alkoholilla voi olla osuus asiassa, mutta se ei ole mikään selitys. Kun ihminen esimerkiksi on väsynyt, hän tahtoo levätä. Jos jokin tekijä häiritsee, alkaa ärsyttää. Juuri kun on pääsemässä uneen, jokin häiritsevä ääni rikkoo rauhan. Riippuu mikä ketäkin häiritsee. Ensin koettaa olla välittämättä ja nukahtaa uudelleen. Jos se ei onnistu, halutaan päästä äänestä eroon. Jos häiriö kuuluu samasta asunnosta, käydään sanomassa. Ensin ystävällisesti, sitten vähän topakammin, jos ei tehoa. Joskus häiriö tulee kauempaa, naapurista tai ulkoa määrittelemättömästä paikasta. Silloin pitkäpinnaisimmat eivät tee mitään, vaikka joutuisivat valvomaan koko yön. Lyhytpinnaiset menevät valittamaan tai lähettävät poliisin asialle.

Yrität tehdä töitä ja työkaveria kiinnostaa enemmän äänekäs paskan puhuminen. Hermot voivat olla lujilla. Et kuuntele ja työkaveri loukkaantuu, koska et puhu hänelle. Itkee pomolle häneen kohdistuneesta työpaikkakiusaamisesta. Pomo tulee luoksesi ja saat kuulla kunniasi siksi, että halusit keskittyä työntekoon ilman että sinua häiritään. Työssä jossa työn edistyminen vaatii rauhaa ja hiljaisuutta. Keskusteluja varten ovat tauot olemassa.

Jos naapuri häiriköi toistuvasti, työkaveri ei anna työrauhaa ja syntyy riitaa puolison tai kämppäkaverin kanssa, eikä puhuminen auta, alkaa ajan saatossa tulla mitta täyteen. Se aiheuttaa stressiä ja mielessä voi alkaa pyöriä pelottavia ajatuksia, miten saisi lopun tälle kaikelle. Alkoholin käyttö voi luonteesta riippuen karsia välistä kaikki itsehillinnän elementit ja siirtyä suoraan voiman käyttöön. Sama koskee mustasukkaisuutta.

Tietysti jos havaitsee itsessään, että yksittäinen ihminen käy omille hermoille liikaa, voi kieltäytyä hänen seurastaan. Mutta naapureita, työkavereita ja yhteisasujia ei aina voi valita. Silloin pitää pakottaa itsensä puhumaan toiselle tilanteesta. Että käytöksesi on viimeaikoina käynyt hermoilleni mielestäni liian usein. Jos toinen ei ymmärrä, olet voimaton. Olet antanut kaikkesi voidaksesi elää toisen vaikean luonteen kanssa ja hän ei ole valmis tulemaan itse vastaan. Norsun selkä ei enää kestä lisää ja hyväkin ihminen voi löytää itsestään pelottavan puolen.

Se ei tarkoita nyrkillä lyömistä, vaan laitetaan toinen voimalla maahan makaamaan ja puhutaan vielä kerran. Ratkaisuun päätyminen taatusti kaduttaa jälkeenpäin, mutta kaikki muu oli jo tehty.

Jos kaikki ympärillä ärsyttää ilman mitään syytä, on syytä katsoa peliin. Mutta yksittäistapauksessa voiman käyttöön päätyminen on tarkoin harkittua. Kannattaa siis kuunnella jos toisella on jotain sanottavaa. Ja ennen kaikkea uskaltaa puhua eikä pelätä leimautuvansa sekopääksi siksi, että pistää vihaksi. Ja kyllä ihmisellä on taipumus kuunnella ja ymmärtää. Muuttaa ajan kanssa käyttäytymistään toista kohtaan vähemmän häiritseväksi, ellei kysymyksessä ole narsisti.

Lasten leluista on jo pidemmän aikaa käyty älyvapaata keskustelua. Auto ei saa olla yksin poikien lelu, tyttöjenkin on saatava leikkiä. Eikä nukke saa olla yksin tyttöjen lelu, poikienkin on saatava leikkiä. Ei niin, koska kumpikaan ei ole lelu.

Auto on kulkuneuvo. Jotkut aikuiset ansaitsevat elantonsa sitä ajamalla. Lapsuuden leikit eivät anna autokoulussa mitään etua niihin, jotka ovat leikkineet mieluummin traktoreilla. Niistä pitävät sekä pojat että tytöt ainakin maaseudulla. Ja se on niin helppo ajaa, että lapsikin osaa pellolla. Hyvää harjoitusta ajotaidoille.

Nukke taas on koriste, jonka arvo voidaan parhaimmillaan mitata tuhansissa. Ei sellaisella sovi leikkiä. Marionetit ja käsinuket ovat enemmän teatteritavaraa ja useammin miehen kädessä. Vatsasta puhujista suurin osa on miehiä ja suomen kuuluisin käsinukke, Ransu Karvakuono. Oli siinäkin näyttelijällä elämäntyö, makasi kolmekymmentä vuotta lattialla ja kääri isot rahat.

Käsinukke voi olla myös pehmolelu ja niillä leikkivät sekä tytöt että pojat. Lapsi ei osaa ajatella sitä nukkena, vaikka sana esiintyy nimessä. Ja kun poikaa alkaa kiinnostaa seksiasiat, mikä olisi parempi tapa aloittaa, kuin pölliä siskolta barbi ja tiirailla jalkoväliin. Taivuttaa suorakulmaan ja painaa pikkukaveria vasten. Miten se nyt tuolla lailla kasvoi ja kovettui? Ihan sama, tuntuu kivalta. Pöllivätkö tytöt sitten veljeltään pikkuauton? Mihin vittuun se katosi? Ihan sama!

Ei ihme että Suomessa on sattunut viime vuosina niin paljon perhesurmia, kun yhteiskunta syöttää silmitöntä propagandaa. Päiväkodeissa suorastaan kannustetaan unohtamaan oma sukupuolirooli, mikä on vastoin luonnon lakeja. Roolileikit ovat aikuisten juttu ja siinä on kysymys huumorista. Lapsia sellaiseen ei saa sekoittaa. Eikä lastensuojelu tee mitään. Kohta kukaan ei enää uskalla hankkia lapsia ja ihminen ajaa itse itsensä sukupuuton partaalle. Edes vihreä liitto ei voi asialle mitään, koska kaikki ovat lisääntymiskyvyttömiä.

Maailma on täynnä kieliä. Suurimpia puhuu monta miljardia, pienimpiä vain muutamia kymmeniä. Jokaiselle on omat kielioppisäännöt, joiden avulla kieltä opetetaan koulussa tai kielikursseilla. Samalla opetetaan, ettei sääntöjä ilman poikkeuksia. On joku mikä ei ole kielioppisääntöjen mukainen. Se voidaan selittää vierasperäisellä lainauksella, mutta ei aina. Ne eivät selity millään, ne vain pitää opetella. Tulee ensimmäisenä mieleen englannin säännöttömien verbien lista. Suomen kielessä ei ole mitään vastaavaa, vaikka moni ulkomaalainen pitää tätä yhtenä vaikeimmista.

Valtiolla on säännöt. Miten maassa saa elää ja millä edellytyksellä maassa saa oleskella. Poikkeuksia löytyy niistäkin. Joskus lakiin on kirjattu, milloin tunnusmerkistön mukaista tekoa ei voida pitää lain vastaisena, mutta ei aina. Pitää vain itse miettiä, onko siinä mitään järkeä. Jos tönäiset vahingossa toista ihmistä ruuhkaisessa bussissa, se voidaan tulkita lieväksi pahoinpitelyksi. Mikäli tönitty lukeutuu vähemmistöön, se on viharikos. Vaikka jollakulla sattuisi olemaan vähän huonompi päivä ja tönityksi tuleminen johdattaa poliisin puheille, asia tuskin menee eteenpäin. Sellaista viikonloppua ei Suomi näe, ettei mies saisi baarissa turpaan ja nainen tulisi raiskatuksi. Sellaiset rikokset pitäisi selvittää, mutta uhrilla ei ole rohkeutta mennä puhumaan. Ajattelevat, ettei syyllistä kuitenkaan saada kiinni. Ei varmaan saada, jos kaikki aika menee bussitönimisten selvittämiseen.

Jokaisella ihmisellä on omat henkilökohtaiset säännöt, joita elämässä pyrkii noudattamaan. Jotkut elävät muiden säännöillä, toiset ajattelevat itse. Ja kolmannet yhdistävät molempia mieleisekseen. Se on suositeltavaa. Oli omat säännöt sitten itse rakennettu tai lainattu suoraan muualta, ei ilman poikkeuksia voi elää vieläkään. Erikseen kirjattuja tai lueteltuja poikkeuslupia ei ole, ne jokainen säätää itse. Missä menee raja, jossa oma päänahka on tärkeämpi kuin omat periaatteet. Milloin on valmis antamaan periksi, jos kyse on elämästä ja kuolemasta. Kuinka kovaksi nälän pitää kasvaa, että on valmis syömään. Toiset ovat valmiita kuolemaan periaatteidensa nojalla ja heillä on siihen oikeus. Mutta tilapäinen muutos on eri asia kuin lopullinen. Kun saa asiat kuntoon, voi palata takaisin mukavuusalueelleen. Jos siihen ei ole paluuta, sairasta. Mikään ongelma ei ole liian suuri voitettavaksi omalla itsekurilla. Jos pelolle antaa liikaa valtaa, se alkaa hallita ihmistä. Ei, ihmisen on osattava hallita pelkoa. Osoitettava vaikka väkisin omalle itselleen, ettei mikään muu häntä hallitse. Jokainen on oman itsensä hallitsija ja periaatteidensa laatija. Se voi olla todella vaikeaa, jos kaikki periaatteet on perustettu toisten näkemyksiin, eikä halua tuoda niihin mitään omaa näkökulmaa ilman lupaa. Lupaa jota kukaan ei voi antaa. Näin ei koskaan tapahdu, jos antaa itselleen vapauden päättää omista asioistaan. Poimii muiden näkemyksistä vain olennaisimmat asiat ilman mitään paineita, tuleeko niitä noudatettua ollenkaan.

Kirjoitetuista säännöistä löytyy aina epäkohtia jos osaa etsiä. Politiikka on näiden puutteiden täydentämistä ja virheiden korjaamista. Rikolliset selvittävät lain porsaanreikiä ja iskevät niihin niin kauan kuin pystyvät. Omissa periaatteissa epäkohdat paikataan usein poikkeuksilla, joille ei välttämättä löydy ymmärrettävää selitystä. Esimerkin avulla on mahdotonta havainnoida, koska jokainen meistä on yksilö. Mutta yksi syy jossa poikkeukselle sääntöön löytyy selitys, on elämän kumppanin valinta. Jos olet elänyt liian pitkään yksin, etkä nauti siitä, pahimmassa tapauksessa millään ei ole mitään väliä. Alakerran vanhus herättää intohimoja yhtä paljon, kuin yläkerran teini, seinänaapurin koira ja parkkihallin punainen, aina arvaamaton Audi.
Ja periaate oli, vain ikäisteni ihmisten kanssa.

Ei taida olla enää kovin montaa paikkaa, jossa pankkikortilla maksava asiakas ei joutuisi palvelemaan itse itseään ja sirukortilla kuittaamaan ostoksensa nelinumeroisella tunnusluvulla. Jos lukua ei muista, pitää todistaa henkilöllisyytensä ja laitteesta riippuen toimenpiteen ohittaminen voi olla tehty todella vaikeaksi. Toisissa yhden napin painaminen riittää ja kassakone tulostaa kuitin, johon voi laittaa puumerkin vanhojen hyvien aikojen muistoksi ihan oikealla kynällä. Postissa sekin on viety jo sähköiseen muotoon.

Tätä perustellaan turvallisuudella, ettei asiakkaan tarvitse antaa korttia kassalle, jossa se höylätään hänen silmiensä edessä. Ravintoloissa summan pystyy tarkistamaan käteiskuitista. Olen aika usein törmännyt tilanteeseen, jossa edessä jonottavan asiakkaan tunnusluvun voisi nähdä ilman ongelmia, jos ei ymmärrä kääntää katsettaan pois. Rahan nostaminen automaatilta on tänä päivänä vielä vaarallisempaa. Voi olla asennettu vakoilulaite. Joku voi kurkkia selän takaa tai ainakin kulman takaa ja vaatia rahoja, jos sinne erehdyt.

Teon takana on yleensä ulkomaalainen rikollisliiga, mutta suomalaisiakin löytyy. Yleensä kohteena on vanhus, mutta toisille kelpaa kuka tahansa yksinäinen nostaja. Öiseen aikaan kun vanhuksia liikkuu vähemmän ja rikollisia enemmän. Suomesta harvemmin matkustetaan ulkomaille varkaisiin, mutta sieltä tullaan tänne. Täällä mielenkiinto ei keskity turisteihin, vaan maan kansalaisiin.

Onko käteisen kantaminen sitten turvallisempaa? Jos lompakkoa on pakko pitää helposti napattavassa paikassa, ei välttämättä. Varkaille helpon lompakon pitää olla rahasta tyhjä, sisältää lappu jossa kerrotaan varkauden olevan rikos. Myös ympäristön jatkuvalla tarkkailulla voi olla iso merkitys. Kaupustelija voi ilmestyä tyhjästä, antaa tavaran käteen ja vaatia siitä maksua. Tavaraa hän ei takaisin huoli. Millä maksat, jos poliisi ei satu paikalle ja lompakko sisältää vain korttikokoelman. Annat kauppiaiden seurata itseäsi suoraan poliisiaseman ovesta sisään?

Varomaton voi päästä rahoistaan yhtä lailla lomapakko- kuin tilivarkaan toimesta. Verkkopankkitunnuksia kalastellaan jatkuvasti ja hiljattain oli uutinen pyörätuolissa istuvasta vanhuksesta, jonka kotiavustaja tiesi tunnusluvun ja kavalsi rahat sivullisen avustuksella. Tämä on vain yksi esimerkki, miksi tänä päivänä ihmisiin ei voi enää luottaa. Puukko voi tulla selkään sieltä, mikä tuntui kaikkein turvallisimmalta paikalta.

Tai sitten rahansa voi menettää pelaamalla pelikoneita. Sekin onnistuu nykyään kortilla ja syöpäsäätiö kiittää kaikkia, paitsi sinua. Jotkut puhuvat jo käteisen käytöstä luopumisesta. Se voi olla jokaisen oma valinta, mutta siitä ei saa tehdä diktatuurista totuutta globaalisti. Yhtä lailla voisi luopua pankkikorteista ja kehittää joku ihan uusi maksutapa, ellei palata takaisin oravannahkoihin. Mutta aina löytyy joku kuka keksii tavan saada rahaa tai sen vastinetta haltuun lain vastaisin väärin keinoin. Tulisi keksiä tapa, jolla toisen omaisuuden luvaton haltuun ottaminen saataisi loppumaan totaalisesti. Onhan sellainen olemassa, mutta yhtä rehellisiin töihin palaavaa kohti rikosten pariin eksyy aina vähintään kolme uutta. Ja onko ihmishenki tikkarin tai tyhjän lompakon arvoinen, ellei tekijä itse sitä tahdo.

Suomi sai uuden pääministerin. Minihallitus saatiin kasaan pienellä vaivalla ja jäätiin kesälomalle. Sanovat Stubbia Suomen suosituimmaksi poliitikoksi juuri nyt, mutta mistä tämä kaikki saikaan alun perin alkunsa. Vuonna 2008 ulkoministeri Kanerva joutui kohun keskelle läheteltyään tekstiviesteillä puutarhanhoitovinkkejä kohublondi Tukiaiselle. Hänen tuttavapiiristään löytyi sattumalta juorulehden toimittaja, joka oli kiinnostunut samoista puutarhanhoitovinkeistä ja ymmärsi ohjeet väärin, kuten sen tason toimittajien työhön taitaa kuulua, valitettavasti.

Kanerva oli vähällä selvitä hyeenojen hampaista ehjänä ja saanut puolueeltaan luottamuksen, mutta sitten viestit julkaistiin. Kanerva joutui eroamaan ja vapautunutta salkkua tarjottiin Stubbille, joka tuolloin istui Brysselissä. Henkilökohtaisesti en ollut koskaan aiemmin kuullut nimeä, Aleksander Stubb ennen kuin tämä ulkoministerin vaihdos tapahtui vain siksi, että Katainen ei ymmärtänyt huumoria. Varmasti Stubbkin lähetteli tuolloin tekstiviestejä omalla matkapuhelimellaan naisille, mutta hänellä kävi hyvä tuuri. Media oli enemmän kiinnostunut hänen hampaistaan.

Kuusi vuotta myöhemmin Stubb oli jo menossa takaisin Brysseliin, mutta jälleen vapautunut ministerin paikka kotimaan politiikassa veti pidemmän korren. Tällä kertaa se oli pääministerin salkku, vaikka teknologian kehittyminen paljasti aivan uuden ilmiön. Stubb lähettelee paljon twitterviestejä, joista tulee julkisesti luettavia välittömästi ilman ensimmäistäkään välikättä. Silti kokoomus on tällä hetkellä suomen suurin galluppuolue ja viimeisimmän mittauksen jälkeen lievässä noususuhdanteessa. ”Vain rikkaiden asialla, köyhät eivät ole mitään”. Sillä puolue on marssimassa toiselle kaudelle suurimpana ja ensisijaisena pääministeripuolueena meidän kaikkien köyhien ja kotimaansa aitoa itsenäisyyttä arvostavien yhdeksi vaarallisimmista kauhukuvista.

On syytä olettaa, että Tukiainen lukeutuu yhdeksi Suomen vaarallisimmista naisista. Hänen suhteidensa avulla syöstiin yksi ministeri virasta ja nostettiin toinen pääministeritasolle. Ehkä juuri siksi Tukiainen on pysynyt viimevuodet poissa julkisuudesta. Lieneekö lähtenyt kokonaan pois maasta samassa veneessä kuin Katainen, Virkkunen, liikkuva poliisi, Kontiolahden varuskunta, Nokian matkapuhelimet, Nalle Walhroos, pienten kuntien itsenäisyydet, hammaslääkärin yöpäivystys, Sini Saarelan vankilaneitsyys, Suosikki, Jokerit ja Sara-Maria Forsberg.

Kirjoja on hauska lukea, ainakin näin kesäaikaan. Jokaisella on oma makunsa ja tapansa tulkita lukemaansa tekstiä. Tarina mikä on toiselle vain fiktiivinen kertomus huonolla, mutta hauskalla huumorilla, voi olla toiselle hyvin vakavasti otettava asia jopa selkeän huumorin osalta. Yksittäisen hahmon kohtalo voi olla niin lähellä omaa elämää, että se antaa voimia jaksaa vaikeimman vaiheen yli.

Mutta ilmiö voi olla myös päinvastainen. Sitä samaistuu hahmoon niin paljon, että haluaa olla kuten hän. Miten olla joku, jonka identiteetti on pelkän kirjoitun tekstin varassa ja jotain on aina jätetty kertomatta. Puuttuvat palaset jokainen kokoaa omasta päästään sen mukaan, millainen mielikuvitus itsellä on. Miten haluaisi nähdä asian. Miten pahasti huomaa ajautuneensa harhaan lukiessaan eteenpäin tai osuneensa oikeaan selkeämmin kuin osasi odottaa. Luova ajattelu on pohjimmiltaan hyvin rajattua, ja on vaikea olla keksimättä juoniratkaisuja, joita joku ei arvaisi.

Onko sitten väärin sanoa, ettei fiktioon saisi suhtautua vakavasti, vaikka tarina voisi luonnon- ja fysiikan lakien puolesta olla oikeasti tapahtunut ja ehkä osittain onkin. Ei ole väärin, mutta on syytä pitää jalat maassa, ettei vain jäisi juniin peinen kirjoitusvieheen takia. Seuloa massan seasta kaikkein olennaisin, jonka näkeminen tosielämän tapahtumana ei ole huono asia. Joku johon voi sisältyä jokin viisaus tai opetus. Ainoa kuka tietää, on kirjailija. Mutta ei kukaan mieti lukiessaan hänen kasvojaan, mitä hän on mahdollisesti ajatellut, vaan teoksessa kuvailtavien hahmojen. Jos on nähnyt kirjan pohjalta tehdyn elokuvan tai televisiosarjan, ainakin itsellä näkyy usein näyttelijän kasvot. Muussa tapauksessa kasvoja ei niin tarkasti tule mietittyä, ellei kuvaus ole lähellä jotain henkilökohtaista tuttua. Mutta olennaisinta on itse tarina ja tarinassa olennaista on päästä eteenpäin kehänkierrosta tai umpikujanjuoksusta ulkopuolelta tulevan tekijän avulla. Tekijän joka saa joskus miettimään, ettei tämä voi olla todellista.

Tosielämässä kehän kierrosta tai umpikujan juoksusta ei välttämättä ole ulospääsyä koskaan. Menneisyydestä ei ilmesty elämään unohdettua ihmistä ja puolison syrjähyppy jää ikuiseksi salaisuudeksi ilman ensimmäistäkään epäilyä. Vaikka toisin kävisi, niistä tuskin saisi aikaan kovin kiinnostavaa tarinaa. Yksi tapaaminen, menneisyys on poissa. Yksi pitkä keskustelu, vaikeudet on voitettu.

Hyvään tarinaan tarvitaan luovaa ajattelua ja sitä meillä jokaisella on, jos osaa käyttää sitä oikein. Itse olen huomannut ainakin sen, että kirjoittaminen on paljon hauskempaa kuin lukeminen.

Linkki

Linkki

Nuorten aikuisten työttömyys on puhututtanut jo vuosia ja syystä. Töitä ei ole, koska korkeita ikäluokkia ei haluta päästää eläkkeelle, vaikka nämä olisivat työkyvyttömiä muiden, paitsi kelan lääkärien mielestä. Jatkuvat sairaslomat tulkitaan pelkäksi teeskentelyksi, koska asiaa ei voi todistaa mitenkään. Siinä on vain sana sanaa vastaan, miltä itsestä tuntuu, miten paljon sattuu, jos jotain tekee. Vaikka työterveyslääkäri vakuuttaa sairaslomatodistuksessa puhuvansa totta kunniansa ja omatuntonsa kautta, se on vain mustaa valkoisella. Kelan lääkäreillä kun ei ole lainkaan omatuntoa puhumattakaan kunniasta.
Samaan aikaan näiden kielteisten eläkepäätösten kanssa maahanmuuttajat ja paikalliset puliukot saavat pyytämällä itselleen kaikki mahdolliset etuudet, ettei laitos vain saisi syytöstä rasismista. Ehkä työkyvyttömyyseläkettä hakevan pitäisi naamioitua puliukoksi, kuten kerjäläinen naamioituu katusoittajaksi, niin saisi kaikki rahat pois pelkästä säälistä.
Ei voi kuin ihmetellä, miten on ajauduttu tilanteeseen, jossa työurien pidennystä on lähdetty ajamaan yhtä aikaa nuorisotyöttömyyden ehkäisemisen kanssa. Järkevintä olisi päästää vanhat nyt vapauteen ja ottaa nuoret tilalle uria uurtamaan. Urien pidennys vasta sitten kun työttömyys on saatu kuriin. Jos nuoret eivät ajoissa pääse oikeisiin töihin, on vaarana ajautuminen vapaaehtoistyön pariin ja pilamaan elämänsä. Tällä viikolla vapaata liikkuvuuttani häiritsivät kesän ensimmäiset feissarit vaatimassa rahaa seuraavalle keikalleen. Öljynporauslautta on jo valittu, rahoitus vain puuttuu. Harmaata talouttakin se ruokkii, kun kuittia ei ole saatavissa.
Vähintään yhtä vakava sivuraide on ajautuminen liikkuvan tarkastajan virkaan, jossa kaikki vihaavat sinua. Terveystarkastaja, maataloustarkastaja, lipuntarkastaja ja parkkipirkko ovat vain muutamia esimerkkejä. Myös palotarkastajan vierailu voi aiheuttaa närää, jos tämä huomauttaa vaikka paloportaiden alle varastoidusta yhdestä pienestä pahvilaatikosta, joka ei tulipalon sattuessa olisi kenenkään tiellä.
Voi kuulostaa helpolta laittaa vain vanhat eläkkeelle ja ottaa nuoret heidän tilalleen, mutta ei se niin ole. Jokaisella on omanlaisensa haaveet, toiveet ja tavoitteet, joiden varaan tahtoo elämänsä rakentaa. Kaikille aloille ei näin välttämättä löydy riittävästi työntekijöitä, vaikka vapaita paikkoja olisi kuinka. Vaikka olisi, eivät työtaidot välttämättä vastaa vaatimuksia, joilla työyhteisö on omiaan ottamaan uuden jäsenen omakseen, oli pomon mielipide asiasta mikä hyvänsä. Mutta ei yhteiskunta toimi niin, että kaikki yksinkertaiset, hitaat tumpelot laitetaan kortiston pohjalle pölyttymään, ellei työntekijä sitä omalla menettelyllään suorastaan kerjää. Myös nuori uusi työntekijä voi soveltaa asioita, miten ne on hänelle neuvottu, mikäli uusi tapa johtaa samaan lopputulokseen kuin vanha vähintään yhtä nopeasti. Ylimielinen asenne ja kokeneemman antaman palautteen suora torppaaminen ovat avaintekijät ilmapiirin tuhoamiseen, eikä sellaista käytöstä tarvitse kenenkään sietää. Ei vaikka uusi talossa olisi iältään vanhempi kuin häntä neuvova pitkäaikaisempi.
Joskus on pakko suostua tekemään sellaistakin työtä, mitä ei haluaisi tehdä ja siinä tulee parhaiten esiin, miten erilaisia me ihmiset ajattelutavoiltamme olemme ja miten sillä voi olla suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Toiset voivat huomata vääränlaisen työn olevan niin mukavaa, että siitä tulee heille oikeanlaista, eivätkä he valita kohtaloaan, että haaveet johtajan virasta kapsahtivat perusduunariksi vaatimattomimmassa kategoriassa. Toiset eivät löydä tilanteesta mitään hyvää milloinkaan. Tekevät sitä pitkin hampain vain rahan takia ja vähitellen asenteen lipsuminen alkaa näkyä ulospäin.
Mieleen tulevat väkisinkin television kykyjenetsintäkilpailut, joissa pääpaino on laulukilpailujen puolella. Mukaan pyrkijät kertovat avoimesti, miten ovat pienestä pitäen haaveilleet saavansa laulamisesta ammatin enemmän kuin mistään muusta. Toiset mainitsevat vihaavansa omaa työtään ja parhaassa tapauksessa ovat sanoneet itsensä irti voidakseen päästä mukaan ohjelmaan. Vaikka tuomarit antaisivat niskaan tylyimmän mahdollisen tuomion, kehottavat tekemään itsensä takia jotain muuta elämällään, he kieltävät antamasta periksi ja tahtovat jatkaa unelmansa täyttämistä muilla keinoin. Se on ihan oikea asenne, mutta joskus on pakko antaa sen verran periksi, että realisoi unelmansa uuteen muotoon. Vaikka mitään oikeaa ammattia ei siitä saisi, ei harrastamisesta pidä koskaan luopua. Mikäli on työpaikka alla, voi laittaa rahaa sivuun ja edistää unelmia jonkin verran, julkaisemaan jotain omalla kustannuksella, oli kyse musiikista tai jostain muusta taiteen lajista. Ja netin käyttö on puoli-ilmaista. Jos hyvä tuuri käy, voivat ponnistelut johtaa johonkin, mutta jalat maassa. Vain murto-osa lyö itsensä läpi olematta pelkkä tähdenlento, joka laskee ja nousee samanaikaisesti. Sama teoria pätee haaveeseen olla alansa huippu, oman yrityksen johtaja ja itsensä pomo. Jos pääsee sivuamaan unelmaansa, pitää osata olla realistinen tai uran kehitys voi kaatua yhteen virheeseen. Sanotaan että virheistä oppii, mutta jos se ajaa vararikkoon, voi olla vaikea yrittää uudelleen.
Entäs ne jotka eivät koskaan löydä itselleen mieleistä alaa. Kuluttavat miettimisaikaa joko opiskelemalla tai tekemällä sekatyötä ilman ammattia sen mukaan, minne työkkäri heidät osoittaa. Ja kun kädessä on kymmenen eri tutkinnon paperit tai takana kymmenen eri työpaikkaa, joista mikään ei ollut lapsuuden haaveammatti, eikä mikään vieläkään kiinnosta. Silloin voi kokeilla onneaan vaikkapa television kykykilpailun puolella. Jos laulutaidot eivät riitä, voi aina pitää itseään hyvänä kotikokkina.