Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Monet laulut kertovat rakkaudesta. Moni korostaa sen olevan kahden ihmisen välinen yksityisjuttu, jota toisten ei tarvitse tietää eikä sietää. Siitä kannustetaan pitämään kiinni, eikä kuunnella sivullisten kyynisiä mielipiteitä, joiden taustalla on yleensä kateus. Se on helppo ymmärtää, jos on ollut vaikeuksia onnellisuuden saavuttamisessa. Mutta vaikka olisi onnellinen, voi kaveripohjaisen suhteen tasolla toisen nousukiito herättää pelkoa. Oma onni ei tullut itsestään, pettymys toi totta tosiaan monta kertaa, mutta väliaikaista se vain oli. Mutta onko kaverilla yhtä vaikea matka, vai pääseekö hän vähemmällä. Sitä ajatusta pää ei kestä. Tai pääseekö hän koskaan samalle tasolle, jääkö matka kesken. Se saa pelkäämään toisen sydämen puolesta, vaikkei sitä niin ajattelisikaan. Puhutaan sydänystävyydestä, mutta koska nykyaikana ihmiset ovat erinäisten tasa-arvoanarkistien takia muuttuneet sairaalloisen vainoharhaisiksi, on syytä puhua vain kaverista. Näin ei pitäisi olla, mutta syyttäkää politiikkaa.

Aikuisten parissa myös sukulaissuhteet tulee luokitella kaveripohjalle. Se on puhdasta psykologiaa. Kun vastuu lapsesta lakkaa, suhteen laatua on osattava muuttaa. Ei se helppoa ole ja jos sitä ei opi, on syytä paeta. Isovanhemmat ovat vielä vaarallisempia, jos sille päälle sattuvat. Rakkauden tunnetta on usein verrattu hallitsemattomaan pakkomielteeseen ja se pätee muussakin kuin luontaisessa rakkaudessa. Halussa löytää itselleen mieltymysten mukainen kumppani, jonka kanssa pariutua. Tutustua tähän kunnolla, samaistua ja tehdä uhrauksia, joilla saa hänet, kunnes kuolema erottaa. Ja kaiken tiellä voi olla tapaus vain kaveri, joka kärsii pakkomielteestä pitää sinut muuten vain haluamassaan muotissa. Vaikka tämä kannustaisi sinua kaikin tavoin etsimään rakkautta, voi sen löytyessä tulla toinen ääni kelloon. Se jos mikä on sairasta, mutta vielä sairaampaa on asettaa kaverin mielipide sydämen mielipiteen edelle. Ongelma on, että hän voi olla oikeassa. Mutta oma vaisto ei riitä erottamaan kahta asiaa toisistaan. Et voi tietää, onko valintasi kuunnella kaveria elämäsi suurin virhe vai ainoa oikea ratkaisu. Et ennen kuin löydät itsesi kaksikymmentä vuotta myöhemmin joko yksin jätettynä, kun toinen lähti. Tai yksin jääneenä, kun ketään ei enää löytynytkään sen jälkeen kun päästit veneeseen hypänneen kalan karkuun. Kaverikaan ei ole enää kuvioissa, koska rakkaus sai hänet muuttamaan ulkomaille ja jäämään sinne. Se osoittautui viisaaksi valinnaksi epäilyistä huolimatta.

Entä jos soraääniä ei kuuluisi? Kaikki vain kannustaisivat sinua toimimaan ja sama tilanne toisen kanssa. Hänenkään korvia eivät soraäänet sinun suhteen kiusaa. Olet yksin omillasi, kaksin sen toisen kanssa. Kemiat tuntuvat osuvan yksi yhteen kuin olisitte tunteneet aina. Kaikki pienet häiriötekijät kääntyvät voitoksi yksi kerrallaan ja saavat sinut innostumaan entisestään toisen seurasta. Ollaan jo vaarallisen lähellä siirtymistä seuraavaan vaiheeseen, niihin astetta isompiin tekijöihin, joita ilman ei voi elää. Millaista on asua yhdessä yhden ja saman ihmisen kanssa. Kohdata hänet joka aamu ensimmäisenä ja toivottaa hyvää yötä ennen nukkumaan menoa joka ilta. Pystytkö siihen? Oletko valmis näkemään hänet kaikin puolin ilman mitään estoja ja hyväksymään sen. Kuuntelemaan hänen ajatuksiaan ilman pelkoja ja sietämään niitä. Haistamaan hänen ominaishajunsa kaikissa olomuodoissa ja olemaan sujut niiden kanssa. Pystytkö samaistumaan hänen ruokailutottumuksiinsa? Oletko valmis tuntemaan itsesi kiihottuneeksi asioissa joita hän sinulta odottaa omien tuntemustensa tyydyttämiseksi? Jos olet, ehkä teidän kannattaa kokeilla jämähtää paikoillemme kiertämään ympyrää samalla kun vuodet vierivät ohitsenne. Eräänä päivänä jompikumpi tajuaa eläneen monta vuotta yhdessä ja samassa ympyrässä. Pelkkä ajatus saa kaiken sen mikä alusta saakka oli mukavaa, tuntumaan tylsältä. Kaipaamaan jotain uutta sisältöä, mikä ei aina luonnostaan tule.

Vai tapahtuuko jotain minkä yli ei voi päästä. Voi vain erota tai seota. Kuinka moni haluaa menettää järkensä vain siksi, ettei tarvitsisi luopua kaikesta siitä mitä on yhdessä koettu. Ei kovin moni, mutta poikkeuksia löytyy. Nyky-yhteiskunnassa kirjoittamaton sääntö kuuluu, että mihinkään ei voi enää luottaa. Kaikki aistisi voivat pettää sinut niin rakkaudessa kuin kaikessa mitä ikinä teet tai tahtoisit tehdä. Mutta että elämässä olisi edes jotain järkeä, valitse yksi asia ja luota siihen. Ja kun luotat, tee se sillä riskillä, että se oli elämäsi suurin virhe. Salama ei iske samaan paikkaan kahdesti, jos puu kaatuu.

Nyt se sitten alkoi, nimittäin kuudes Putous. Uudistunut oma vanha itsensä. Monen mielestä siinä ei ole mitään uutta. Samat tulikokeet, näytön paikat, live-sketsit, nauhoitetut sketsit, viikkokatsaus, yllättäviä tilanteita ja vuoden sketsihahmo. Tai siis vuoden hahmo. Mutta niistähän formaatti koostuu, niille se on rakennettu. Muuten ohjelma tarvitsi kokonaan uuden nimen. Uudistus perustuu sille mihin se pystyi, eli uusiin näyttelijöihin ja käsikirjoittajaan.

Mutta oliko uudistus kovin pöllöinen? Ensimmäinen suora lähetys oli vanhentunut vain kymmenen minuuttia ja navan alla oli käyty kahdesti. Salalokerot ja onkalosukellus eivät ehkä avautuneet perheen nuorimmille katsojille, mutta sai heidät nauramaan. Kuten eräs nelivuotias nauroi räkäisesti, kun Narun tasapainossa koomikko puhui runkkareista. Niin se vain menee, että alitajuisesti vitsi todellakin avautui.

Ravintolasketsit ovat niin nähtyjä toisin kuin meksikolainen kuoro laulamassa Celine Dionia kosinnan päätteeksi. Tukehtumisvaara sen sijaan nähtiin jo ensimmäisellä kaudella. Vielä kun olisi tullut yllätystehtävä vetää sketsi uudestaan eri tavalla. Viikkokatsaus oli oma vanha itsensä. Mutta miksi Sabina Särkän pyyhe ei pudonnutkaan? Syy, Iina Kuustonen. Toinen vieras oli Pekka Pouta. Sai nimensä lopputeksteihin vierailevien tähtien listaan, vaikka istui katsomossa. Sääennuste oli joko etukäteen luettu siihen tarkoitukseen tai otettu jostakin oikeasti joskus luetusta säästä.

Vuoden hahmokilpailu, mitä siitä voisi sanoa? Jusu Herlin, Sisko ja Veli sikiön puoliskoton tytär, joka sai yleisön hiljentymään Piia Potkan muistoksi. Fanikunta koostuu alle 13vuotiaista vanhempiensa vihaajista, mutta heillä ei ole lupa äänestää.
Svetlana Rönkkö, ihana venäläinen puuma ja iloinen loppu.
Ari Stevari, vartija joka tunaroi pippurit omille silmille. Esikuva kaikille niille jotka tunaroivat työssään tai pelkäävät epäonnistumista liian paljon. Kukaan ei pidä hänestä, mutta paikka pysyy. Eikä se yhteiskunta sillä tavalla pyöri että kaikki työnnetään kortiston pohjalle pölyttymään. Tyhmyys ei ole itsessään sairaus.
Rontti Hittavainen, edustaa tietynlaista luonnon lakien mukaista kiihkoajattelua. Mutta ei sekään ole niin pikkutarkkaa.
Loordi Lally, Hikoileva läski joka syö. Kristofer Taxfree oli hikoileva turisti joka joi.
Karjalan Kanfalffi, Karjalainen mies jota esittää nainen. Viime vuoden voittaja Antsku oli karjalainen nainen, jota esitti mies. Ja pohjautuu helposti tunnistettavaan tosihenkilöön, kuten Sika Vainola.
Kissi Vähä-Hiilari, kuka muistaa Pilvi Poudan tai Josefiina Näädän?
Salme Pasi, puoliksi ihminen, puoliksi porilainen. Samppa Linna oli puoliksi turkulainen, puoliksi perussuomalainen.
Heikki Paasonen, Huumasta tuttu hahmo, kuten edeltäjänsä Jaakko Saariluoma. Mutta onneksi olkoon Kiina, joka formaatin osti.

Toiset nauraa, toiset ei. Vain Elämää olisi tänäkin vuonna ollut pelkkä pannukakku ilman Vesa-Matti Loiria ja Elastista. Tulkinta nauravasta kulkurista herätti unohdetun piristyslaulun unestaan ja onnistui. Samalla kun Toni Wirtanen toi kaikkien mieleen päähän pinttyvän korvamadon Bronttosauruksen yöllä. Pitää laulaa kappale alusta loppuun, että sen saa pois.

Ei vanhaa ilman uutta. Possen esiintyjäkaarti on kaikille tuttuakin tutumpaa ja osittain myös sisältö. Mutta kyllä sille nauraa. Niin mille? Sille että mennään soittamaan ihmisten ovikelloja ja halutaan päästä suihkuun. TV:stä tuttu naama ja kamera saavat heti miettimään, että jokin juttu tässäkin on taustalla ja päättää kantaa kortensa kekoon. Ei vielä! Ja ainahan se on kiva katsella kun julkkis joutuu vaaralliseen tilanteeseen. Etenkin jos ei pidä tästä.

Entä sitten Vino Show? Ohjelma jota mainostettiin vinolla huoneella, mutta se olikin vain yksi pieni osa puolentoista tunnin ohjelmaa. Se mikä vähiten nauratti. Se kuitenkin antoi vastauksen kysymykseen, jonka äärellä pieni osa lapsuutta oli mennä hukkaan. Linnanmäen Vekkulasta löytyvän vinon huoneen lattia todellakin on vain vinossa. Ja se riittää aiheuttamaan sen, että painovoima pyrkii kiskomaan sinut alas, mikä tekee ylämäkeen liikkumisesta hankalaa, alamäessä toisin päin. Miten ihmeessä tästä puhtaasta fysiikan ilmiöstä on voitu keksiä viihdeohjelmaan yksi osio. Helposti. Se on ollut alusta asti niin huono idea, että se on ollut pakko toteuttaa. Ja siinä kävi juuri niin kuin on tapana. Oli niin huono, että oli hyvä. Vai olikohan se toisinpäin?

Pelikonetta pelaa pelaaja, jonka myyjä tulkitsee alaikäiseksi ja pysäyttää koneen kaukosäätimellä. Nuori ihmettelee hetken ja marssii näyttämään henkilöllisyystodistuksen. Hän olikin täysi-ikäinen ja peli jatkuu. Olen aika monta kertaa nähnyt tällaisen tilanteen tapahtuvan näinä tehostettujen valvontojen aikana. Ensin otettiin käyttöön pelikoneiden etälukittava kaukosäädin ja kohta ikäraja nostettiin 15:sta 18:sta ja aivan turhaan. Onhan viikkorahojen pelaaminen todella typerää, mutta enemmän kannattaisi olla huolissaan vanhusten pelaamisesta. Ensin tehdään 50vuotta töitä hyvän eläkkeen toivossa ja sitten huomataan että rahaa on liikaa. Muuhun paitsi pelaamiseen. Tai kerrytetään säästöjä ulkomaan matkaan, käydään ja aletaan säästää heti uuteen niin usein kuin jaksaa. Että perilliset eivät vahingossakaan saisi liikaa rahaa, kun kuolema pakottaa antamaan. Ja kaikki vain siksi että yksi on joukossa onneton tunari, joka ei hallitse rahojaan. Ei halua jakaa omaisuuttaan epäsymmetrisiin osiin, niin antaa mieluummin kaikkien kärsiä yhden tyhmyydestä, kuin hyötyä toisen viisaudesta.

Lapsia ja nuoria halutaan suojella peliriippuvuudelta näillä ratkaisuilla. Kerran nousi hirmuinen halo siitä, että lauantain lottoarvontaa seurattiin koko perheen voimin. Myös alkoholimainonnan rajoittamista on perusteltu lasten ja nuorten suojelulla. Voi kuoleman syksy. Ukki luki meille joskus iltasatua kaljapullon kanssa ja teki siitä osan lukuprosessia. ”Ja nyt lukijalle kaljaa”. Meitä nauratti, eikä kukaan ajatellut, että isona meistäkin tulee tuollaisia. Se oli kuitenkin kohtuullista käyttöä. Kaikessa kohtuus, paitsi juhlan kunniaksi vähän enemmän ja kerran vuodessa liikaa.

Eikä vanhusten juomista ole syytä mennä rajoittamaan. Ei se terveys siitä tule yhtään sen paremmaksi. Voi vapaasti lisätä suolaa ruokaan maistamatta ja mitä ne vanhat nyt keksivätkään, koomisia kun yleensä ovat. Juice Leskinen nautti alkoholin mausta viimeiseen asti, vaikka terveys oli pahasti miinuksella. Kun muut joivat vettä, oli Juicella olutlasi vieressä. Olosuhteisiin nähden taisi kuitenkin juoda kohtuullisesti, sanoi lääkäri mitä tahansa. Viimeisinä sanoinaan hän pyysi antamaan viiniä. Huumorimies viimeiseen asti, kuten asiaan kuuluu.

Koulujen alkamisen ja päättymisen aikoina poliisi valvoo nuorten alkoholin käyttöä tavallista tehokkaammin. Asiasta kerrotaan oikein tv-uutisissa, että nuoret osaavat varoa poliisia tavallista tehokkaammin. Aina se ei riitä ja juomat kaatuvat maahan. Ja hyvä niin, jos on tosiaan niin tyhmä, että lähtee varoituksista huolimatta julkiselle paikalle sekoilemaan. Muutenhan sinne ei vaivautuisi mitenkään, kun yhteyttä voi pitää sosiaalisella medialla ja skypellä. Alle 18vuotiailla ei edelleenkään ole laillista oikeutta alkoholin nauttimiseen. Mutta ei ole tupakan polttamiseenkaan ja sille edes poliisi ei tee yhtään mitään.

Lokakuu, 31 päivää syksyä kauneimmillaan. Ensimmäiset yöpakkaset, luonto alkaa vaipua ruskaan. Vaikka pitkän jakson pitkäaikaiset keskiarvot ennustavat tavallista lämpimämpää, viileää se on. Vaikka sataa, ei haittaa.

Tai sitten ei! Vuosi sitten lokakuu toi tullessaan muutakin. Lihaton lokakuu ja täällä se on taas, mikäli luottaa kuulopuheisiin. Ja vaikka ei luottaisi, pelkkä ajatus oksettaa. Mitä ihmettä ne hipit oikein koettavat saavuttaa tällä älyvapaalla sekoilulla? Hukuttaa maailman paskaan!

Melkein minkä tahansa nyt uhanalaisen eläinlajin kohdalla taustalla on sama tarina. Niitä oli, kunnes sivistynyt ihminen tuli ja metsästi melkein kaikki pois. Biisoneita vaelteli aikanaan jopa yli 50miljoonaa Yellowstonen tasangoilla Pohjois-Amerikassa. Lauman pituus saattoi olla yli 30 kilometriä. Mitä hyötyä siitä kenellekään oli, että biisoneita oli niin paljon. Vähiten heille itselleen kun ravintona toimi pelkkä ruoho. Edes susilauman rohkeus hyökätä ison eläimen kimppuun ei ollut kovin tasapainottavaa saalistusta. Tai intiaanien, paikallisen alkuperäisväestön. Heitäkään ollut niin hirvittävästi, yksi eläin riitti joksikin aikaa. Niitäkin se Kolumbus teloitti. Ilmeisesti siksi, että nämä tarjosivat piippua, jolla huomasivat olevan koukuttavia vaikutuksia. Ja maalasivat ihoon kuvia, joita ei saanutkaan pois.

Afrikassa on meneillään nälänhätä samaan aikaan, kun savannilla vaeltelee eläinlaumoja miljoonittain. Gnuita voi yhdessä laumassa olla 1,5miljoonaa. Sekin on paljon. Kun 100 000 naarasta synnyttää yhtä aikaa, lauman koko kasvaa merkittävästi, vaikka jopa puolet vasikoista kuolee ensimmäisen vuoden aikana. Pitäisi laatia jonkinlainen suunnitelma, kuinka monta yksilöä kutakin eläintä on sopivaa metsästää kauden aikana. Ensin pitäisi tietysti päättää, miten vuodenajattomalla päiväntasaajalla metsästyskausi määritellään.

Jos jäniksiä on liikaa, heihin iskee rutto. Luonto alkaa omatoimisesti verottaa kantaa. Keskiajalla rutto kiusasi myös ihmisiä. Jopa neljäsosa Eurooppalaisista sai mustan surmansa. Se sai alkunsa rotista. Myöhemmin tuli tuberkuloosi, jota vieläkin joskus todetaan. Nyt Afrikkaa piinaa Ebola. Tuhansia on jo kuollut, mutta meitä on yli 7 miljardia. Tappava tauti on aina ikävä asia, mutta joskus niin vain tapahtuu. Tauti leviää, kun yksilöitä on paljon. Ihminen on saalistaja joka leijonan tavoin pitää luonnon tasapainoa yllä metsästyksen avulla. Kuten leijonasta, myös ihmisestä voi joskus tulla saalis, mutta erittäin harvoin. Lisääntymistä ei saa rajoittaa pakkokeinoin, mutta jotkut meistä kantavat kortensa kekoon olemalla vapaaehtoisesti lapsettomia. Enkä nyt puhu samannimisestä järjestöstä. Ei ole väärin olla vapaaehtoisesti lapseton, mutta vaatii erittäin paljon itsekuria elää ajatuksen kanssa, että eräänä päivänä sitä kuolee ilman että omat geenit siirtyvät eteenpäin seuraaville polville. Mutta sehän ei välttämättä edellytä vanhemmuuteen ryhtymistä.

Hollantilaiset ovat huumetokkurassa kehitelleen idean keinolihasta. Yksi pihvi on kasvatettu ja syöty kannabisviljelmän vieressä. Alkaisivat saman tien kasvattaa keinovihanneksia laboratoriossa siltä varalta, että kuivuus tuhoaa sadon. Vihanneksista kieltäytyjiä kun on suhteessa vähemmän verrattuna lihasta kieltäytyjiin. Hedelmät, marjat ja viljat eivät ole vihanneksia. Eikä muutama nahistunut salaatinlehti hampurilaisen välissä haittaa mitään. Tomaattikin on kasvitieteellisesti marja. Jotkut syövät kalaa, vaikka kutsuvat itseään vegaaneiksi. Ei lehmiäkään pitäisi siittää nestemäiseen typpeen säilötyillä siittiöillä, vaan tilata sonni paikalle. Kaikilla muilla maatilaeläimillä se menee niin, että tiineytetään naaras tuomalla uros tai viedään naaras sinne missä on uros. Samalla tavalla vapaaehtoisesti lapsettomat ihmiset voivat auttaa luontaisin keinoin lapsia enemmän kuin mitään muuta haluavia toiveen toteutumisessa, omasta vapaasta tahdostaan ilman kenenkään painostamista.

Sanotaan että tieto lisää tuskaa. Ja onhan se ainakin osittain totta. Voiko päivä alkaa paremmin, kun herää aamulla omia aikojaan potkimaan kukkoa ylös, hakee luukusta lehden ja silmäilee etusivun uutisviitteet. Guggenhein-hanke saanut uuden puoltajan, ensihoitajia ryöstetään työssä, poliiseja epäillään virkarikoksista, keskosten määrä kasvussa, pelastusopisto säästöjen uhri ja vauvojen suuhun tulossa älytutti. Tällaisia uutisia on kävellyt vastaan tällä viikolla. Vaikka kaikki tällä kertaa unohtuivat ennen kuin edes tajusi koko uutisen olemassa oloa, ne eivät anna syitä hymyilyyn. Oli syynä sitten nähty turhuus, järkyttävyys, järjettömyys tai jokin muu seikka.

Joidenkin mielestä kaikesta pitää voida puhua. Kaikkeen tottuu kun tarpeeksi sattuu. Ei se aina mene niin. Toiset meistä ovat niin herkkiä, etteivät pysty ymmärtämään mitä tahansa, vaikka asiasta laadittaisi kirjallinen selostus viimeistä yksityiskohtaa myöten. Taiteilijalle yksikin virhe voi pilata koko tuotoksen. Yksikin virhe voi pilata työuran, riistää vapauden ja kaataa parisuhteen joko orastavassa alussa tai vuosien jälkeen, kun alkoi vähitellen tuntua, että tuntisi toisen kokonaan. Kaikki hyvä mikä oli vasta edessä tai kaikki hyvä mikä on jo koettu menettää merkityksensä kuin ravintola-annos, josta löytyy hius. Kuin lapsi ärräterapiassa, toiset eivät koskaan opi. Mutta ei se tee heistä epänormaaleja, paitsi puheterapeutin mielestä.

Vaikka alitajunta pyrkii luonnostaan hylkimään ahdistavia ajatuksia, se ei aina riitä. On haalittava iloisia ajatuksia, jotka saavat hymyilemään ja nauramaan, mutta niitä pitää voida hallita. Päätettävä ettei anna väärien ajatusten masentaa mitenkään. Luovuudesta voi olla suuri apu, kun löytää oikean tavan purkaa patoumia. Se tekee sinusta vahvemman. Vaikka ketään ei koskaan kiinnostaisi mitä teet ja miksi, ei pidä antaa periksi.

Jokainen on varmasti joskus saanut kuulla jotain sellaista mitä ei missään tapauksessa olisi halunnut tietää. Oli herkkä tai ei. Ei edes sen jälkeen kun on käsitellyt asian ja oppinut elämään tiedon kanssa. Jokainen on joskus sanonut jotain, mikä myöhemmin kaduttaa. Saa ajattelemaan, ettei missään tapauksessa olisi pitänyt sanoa sitä. Oppii elämään sanomisensa kanssa, mutta sitä ei unohda koskaan. Ei vaikka sanat eivät tappaneet ketään. Toimiiko ihmispsykologia todella näin? Kaikki mikä pitää salata, on häpeäksi. Kaikki mikä on häpeäksi, on väärin. Ei pitäisi olla.

Jos jokin tekee sinut onnelliseksi, miksi kertoa ihmiselle, joka ei ymmärrä, koska tilanne on hänelle vieras. Vaikka hän kuinka varautuisi kaikkeen, pahimpaankin omasta mielestään, jotain jää aina pois välistä. Kun tyttö kertoo olevansa raskaana tai poika että hänestä on tulossa isä, mitä vanhemmat sanovat: ”Mitä sinä olet mennyt tekemään?” Kyllä he sen tietävät, mutta eivät halua kuvitella. Ei vain teinien tapauksessa, myös aikuisten kohdalla vauvauutiset viimeistään paljastavat, että on ollut sisäkkäin toisen kanssa. Puhutaan lähinnä tapauksista, joissa vanhemmat eivät ole hyväksyneet puolisoa ja toivovat leikin loppuvan lyhyeen. Voi olla että puoliso on hyväksytty, mutta vauvauutiset eivät miellytä. Vauvauutisten puute tai uutinen halusta olla hankkimatta voivat järkyttää yhtä lailla. Kuten uutinen halusta elää koko elämänsä joko yksin itsensä kanssa tai ilman suuria sitoumuksia irtosuhteissa. Myös erotilanteet ovat usein pommi, vaikka päätös olisi yhteinen. Ei vain vanhemmille ja muille lähisukulaisille, myös kaveripiireissä asiassa kuin asiassa.

Ei tarvitse olla ihmissuhteesta kyse, rakkaudesta toiseen tai yksin itseensä. Työkuviot voivat aiheuttaa suorastaan pakokauhua, jos se ei vastaa koulutusta tai on hankittu ilman koulutusta ja mieli mielii jäädä. Ei halua kouluttaa itseään kohti kuusen latvaa, josta voi päästä vain kohti katajaa. Sama koskee ”vääriä” uravalintoja koulutuksen kera. Nainen automekaanikkona tai mies parturi-kampaajana. Kyllä aivan tavallinen heterokin pystyy sellaisiin valintoihin. Ei hänen tarvitse ymmärtää sitä edes itse. Vielä vähemmän kenenkään muun tarvitsee ymmärtää mistään mitään. Parisuhteessa, työsuhteessa ja naapurisuhteessa sovun eteen on joskus tehtävä uhrauksia tai etsittävä uusi alku. Mutta jos olet onnellinen, ole hiljaa!

Ydinvoiman käyttö sähkön tuotannossa on aina jakanut kansat kahtia. Ei tarvitse olla Vihreän liiton kannattaja voidakseen sanoa, EI. Sen kertoo jo hallituksen äänestystulos 10-7. Seitsemästä eistä vain kaksi tuli vihreiltä. Kymmenellä äänellä hallitus siis päätti antaa vihreille kenkää päättämällä, että viiden vuoden takaisista kahdesta ydinvoimaluvasta ainakin toinen pääsee uudelleen eduskunnan äänestettäväksi, myönnetäänkö sitä sittenkään.

Olkiluoto kolmosta on rakennettu kohta kymmenen vuotta. Oli erittäin pahasti kesken kun 2009 päätettiin alustavasti rakentaa vielä lisää. Ei mennyt montaa vuotta, niin Kreikalle alettiin myöntää tukipaketteja toistensa perään ennen kuin edellisestä oli tullut senttiäkään takaisin edes kauppatavarana. Irlanti ja Portugali pääsivät omilleen yhdellä ainoalla. Jos kaikki raha mikä Olkiluoto kolmeen ja Eurooppaan on suomesta lähtenyt, olisi laitettu uusiutuvan energian puolesta, sitä olisi jo, eikä tarvitsisi elää jatkuvassa pelossa. Tsernobyl 1986 ei opettanut mitään. Fukusima 2011 ei opettanut mitään ainakaan suomalaiselle politiikalle. Onko vika vain tässä kansanluonteessa, vai yleensä ihmisluonteessa? Ei koskaan osata arvioida riskejä oikein. Sitä joko vähätellään tai liioitellaan yli järjen. 2009 Meksikosta vyöryi sikainfluenssa, ja maailma pelästyi kuollakseen, koska niin moni kuoli. Alkoi hädässä kehittää rokotetta ja kuvitteli kehittäneensä turvallisen sellaisen. Ja kuinka siinä kävi, Suomessa yli 200 lasta sairastui narkolepsiaan. Ei tauti mikään uusi tuttavuus täällä ollut, mutta harvinainen ja siksi vähäpuheinen. Voi olla että sairastuneista moni olisi sairastunut lopulta myös ilman rokotetta, koska heillä oli luonnostaan korkeampi riski, jota rokote vain lisäsi. Mutta moni olisi myös välttynyt sairastumiselta korkeammasta riskistä huolimatta. Jyviä ja akanoita ei kuitenkaan voi seuloa ja kaikki korvauksia saaneet ansaitsivat ne, joita valtio pihtasi viimeiseen asti. THL:n arviointivirhe tuli kalliiksi ja aivan turhan takia. Ja mistä me voimme tietää, mitä muuta rokote aiheutti. Narkolepsia puhututti vain sen harvinaisuuden ja vaikeuden takia.

Voiko koko narkolepsian olemassaolo selittyä radioaktiivisella säteilyllä? Tiedämme vain että säteily voi vaurioittaa aivoja, soluja ja geenejä. Lisää syöpäriskiä ja voi aiheuttaa sikiön alkeellisessa kehitysvaiheessa vääristymiä, joita ei aina pysty havaitsemaan silmillä ja lapsi todetaan syntyessä terveeksi. Vasta kun tämä kasvaa, mutta kehityksessä ilmenee outoja tai hyvin outoja piirteitä, alkavat kellot soittaa, että kaikki ei ole luonnollista. Voihan uraani säteillä luonnostaankin maaperässä, mutta se ei johdu ihmisestä. Tsernobylin aikana tuulet olivat sen verran suotuisat, että Suomi sai vain vähän laskeumia, mutta niitä mitataan vielä tänäkin päivänä. Meille ne ovat ehkä vaarattomia, mutta entä tulevat sukupolvet, jos joku vielä uskaltaa lisääntyä. Entä kuinka moni rokotteen ottanut ja sairastumatta jäänyt saa taudin riesakseen omalle lapselleen. Sitä ei toivo kenellekään.

Oli uutinen jäte-energiasta. Ihmisten sekajätteet poltetaan energiaksi. Siinä yksi loistava uusi tapa tuottaa energiaa. Loistava keksintö, mutta yksi vielä uupuu. Tapa tuottaa keino-otsonia, jolla paikata se ilmakehän aukko.

Siinä on paljon rahaa, lähde pelaamaan. Voit saada paljon enemmän. Tai hävitä vielä enemmän! Peliriippuvuutta on alettu kampanjoida jo TV-mainoksilla ja syystä. Se todella on suuri ongelma niille, jotka eivät sitä hallitse. Näkevät vain sen puolen, että voi voittaa, eikä häviäminen ole vaihtoehto. Kun häviää, siirtyy haave voitosta tulevaisuuteen ja osaa myöntää sen erän tappion. Kyse on nimenomaan laillisesta palaamisesta. Mitä enemmän pelaat, sitä enemmän voit hävitä. Mitä vähemmän pelaat, sitä vähemmän voit voittaa. Sama pätee pankkisijoittamisessa. Ilman riskiä ei tule tulosta. Riskitön sijoittelu on turhaa ilman suuria summia. Pitää suunnitella etukäteen, miten sijoittaa. Miten suuren summan on valmis menettämään, jos huonosti käy. Yksi lottorivi joka viikko on pieni sijoitus pelaamiseen, mutta vuodessa suuri. Et välttämättä voita mitään kertaakaan, mutta ei sillä talousahdinkoon voi ajautua. Pankkisijoitukset ovat suurempia summia ja perustuvat usein ylimääräiselle rahalle. Satanen on pieni summa hävitä, jos se on vara sijoittaa. Se on tavallaan harrastus. Lotto kerran viikossa, sijoitus kerran vuodessa. Bonus on, että jotain voi saada takaisin.

Meistä jokainen tarvitsee ruokaa ja sijoittaa siihen satasen kaksi joka kuukausi. Opiskelijat voivat tinkiä siitäkin. Välillä on investoitava esimerkiksi vaatteisiin, kodinkone voi mennä rikki, joskus on hyvä siivota, kaikki lääkärit eivät ole ilmaisia. Harrastukset vievät rahaa, muutkin kuin rahapelit. Mutta liian moni sijoittaa ylimääräiset varansa muualle. Ei edes pankkiin kasvamaan korkoa, eikä sitä voida pitää riskittömänä sijoittamisena. Mitään ei saa takaisin, bonuksena toimii paha mieli. Yleisin kohde on tupakkatuotteet. Se voi niellä kuukaudessa enemmän rahaa kuin ruokaostot, eivätkä keuhkot ainakaan kiitä tervasta tai puoliso pahasta hajusta riippumatta päästä. Lapset saavat elinikäiset traumat, kun pitää elää köyhyydessä, mikä olisi voitu estää savuttomuudella.

Sitäkin kalliimpaa on upottaa ihoonsa tatuointeja ja lävistyksiä. Ei niinkään aatteen takia, vaan lumeellisen rumuuden tähden halutaan pilata ihon luontaisuus peruuttamattomasti. Riskinä häärii tulehdus ja jotain voi aina mennä pieleen. Tosi TV rumista tatuoinneista on löytänyt tiensä suomeen. Pelkät mainoskuvat riittivät puhumaan puolestaan, miten huonosti voi käydä, vaikka tulehdusta ei tulisikaan. Jos kirjoittaa ihoon kiinaa, ei voi tietää, mitä siinä lukee. Kunnes kiinalainen nauraa sinulle. Eivätkä kuvat välttämättä miellytä kaikkia. Ne voivat olla avain intohimon välittömään kuolemaan, kun kaikki on riisuttu ja paljastettu alaston totuus. Vai pitäisikö sanoa alaston valhe.

Alastoman valheen piiriin kuuluvat myös kirurgiset toimenpiteet, joissa kehoon tehdään tuottamuksellisia muutoksia, jotka eivät luonnostaan pyri palautumaan takaisin ennalleen. Ne vasta rahaa syövätkin. Ei riitä kuukauden ylijäämät, voi joutua säästämään vuosia ja lopputulos kaikkea paitsi miellyttävä. Oppiiko sitä pitämään itsestään yhtään enempää jälkeen kuin ennenkään? Alkaako päätös kaduttaa ja ainoaksi tavaksi päästä elämässä eteenpäin on vakuutella itselleen, että kannatti. Se ja elimistön luontainen tapa hylkiä uusia vieraita kudoksia voivat johtaa ennenaikaiseen kuolemaan, kuten Michael Jackson. Mutta hänellä olikin liikaa rahaa. Taviksilla sen sijaan on liikaa ulkonäköpaineita ja mahdollisesti mielenterveysongelmia. Kuvitellaan, että rahalla voi saada ihan mitä vain. Ei voi. Rakkautta ei voi ostaa, vaikka kyse olisi itsensä rakastamisesta. Syntyy riippuvuus siihen, että näkee itsensä rumana ja haluaa jatkuvasti muuttaa jotain. Rahaa alkaa kulua kerta kerralta enemmän ja hallinta karkaa käsistä. Ja mitä vanhemmat silloin ajattelevat. He eivät voi estää aikuista tekemästä valintoja, mutta heidän ei tarvitse niitä hyväksyä. Osoittaa vain ovea, että tuosta pääsee vain yhteen suuntaan, ulos. Olikohan se joku viidakon tähtönen, jolle isä oli ostanut 18vuotissyntymäpäivälahjaksi silikonit. Ei tainnut järki pakottaa kummankaan päätä.

Jos 18vuotiaana aloittaa kehonsa tatuoimisen ja photoksaamisen, on kolmenkymppisenä tullut käytettyä niin paljon rahaa, että sillä olisi saanut hankituksi asunnon ilman pankin apua. Etenkin jos tupakoi. Onhan asuntokauppakin iso päätös ja täynnä riskejä, mutta sentään ikioma koti, josta voi tehdä näköisensä. Kun vanhat seinät alkavat ahdistaa, voi remontoida ne uusiksi, ellei kaikki rahat ole menneet itsensä rumentamiseksi. Hyvällä tuurilla vuosia jatkunut riskisijoittaminen on tuottanut voittoa ja voi vaikka matkustella. Onnellisuus ei ole kiinni siitä, mitä näkee peilistä. Vaan kaikesta siitä mitä näkee ympärillään ilman peiliä.

Olen aiemmin puhunut siitä, miten julkisuus voi olla työn puolesta väistämätöntä. Se on vain työtä, eikä kuulu yksityisyyteen mitenkään. Mutta näin ei valitettavasti ole. Kun meitä ihmisiä on niin paljon, pitää töitä olla paljon. Mutta onko se oikein että työkseen stalkkeroidaan julkkiksia kameran kanssa tai muuten vain seurataan heidän tekemisiään ja parhaat palat pääsevät lehteen juoruna ja hyvin vääristeltynä. Riippuu siitä millainen näkemys toimittajalla asiasta on. Vaikka hän saisi mahdollisuuden haastatella henkilöä, lisää silti sekaan jotain omaa ja soppa on valmis.

Vai onko kyse ainoastaan lukijoiden kyvystä olla realistisia. Ymmärrä että lööppien hehkuttamat sekoilut ovat tekijän omia asioita. Jos tapaukseen liittyy useita, heidän keskinäisiä asioitaan. Rikosasioista vastaa poliisi. Eivät kunnes joutuvat itse samaan asemaan omassa sisäpiirissään. Tulee vähän sekoiltua kännissä, joku tuttu näkee ja kertoo eteenpäin. Lisää siihen omia näkemyksiään näkemästään ja vähitellen totuus vääristyy. Eikä sosiaalinen media ainakaan vaikeuta tiedon leviämistä. Näissä tapauksissa saa harvemmin herjaavaa palautetta päin naamaa, mutta jos media on kiinnostunut tekemisistäsi, voi tilanne olla toinen. Se ei tarvitse sanoja, pelkkä katse voi riittää.

Tällä viikolla Tauski pääsi jälleen uutisiin vain siksi, että oli vieraana radio rockin aamussa. Ei missään tapauksessa ole oikein, jos hän on ollut naisia kohtaan väkivaltainen. Mutta ei ole sekään, että mollataan siitä kokoajan. Ilmeisesti toimittajat eivät pidä hänen musiikistaan. En tiedä, koska olen kuullut pelkkiä parodiaversioita. Politiikan puolella perussuomalaiset ovat jatkuvasti lööpeissä tekemisistään ja sanomisistaan. Eikö media olekaan puolueeton? Pitääkö yhden ihmisen ylilyönnit kaataa koko puolueen niskaan? Kyllä vihreän liiton edustajat saavat ajaa ylinopeutta ja tehdä pimeitä oviremontteja, mutta perussuomalaisia kielletään puhumasta totta. Eihän kyse ole muusta kuin vääristä sanavalinnoista, ehkä.

Ja sitten ovat julkkikset, jotka elävät lehtijutuilla. Myyvät kuvia itsestään ja ilmiantavat itse itsensä omista sekoiluistaan. Ja silti toimittaja vetää pidemmän korren, vääristelee totuutta. Toiset eivät tahtoisi antaa haastatteluja, mutta tulot ovat pienet. Kaikki raha mikä tarjotaan, on parempi ottaa vastaan. Jos käytöksesi on toimittajan mielestä vääränlaista, hän purkaa sydämensä erillisessä jutussa. Big brother alkoi tänä syksynä Suomessa jo kymmenennen kerran. Sehän suorastaan ruokkii nälkäisiä hyeenoja, kun vanhoista naamoista ei saa enää mitään irti. Kun on erityksessä muusta maailmasta, on hyvin aikaa etsiä tietoja tavikseutensa menettäneistä vapaaehtoisista. Ei sekään ole oikein että kaivellaan ihmisten menneisyyttä. Revitään auki kaikki vanhat haavat joiden parantumiseen ei luontainen suorituskyky riittänyt. Tarvittiin lääketieteellistä terapiaa, eikä siitäkään ollut mitään hyötyä. Vain suomalainen sisu auttoi lopulta ja elämä sai jatkua.

Millaiset ihmiset lähtevät tekemään sellaista työtä, jossa kiusataan ihmisiä. Tv-kanava Fox on näyttänyt Seiska news -ohjelmaa, Seiska-lehden juttuja uutisten muodossa. Kun sitä katsoi, menivät uutiset kokonaan ohi, kun alkoi miettiä, mitä aineita toimittajat ovat kiskoneet. He olivat hyvin sekavia kuin psykoosissa. Pakkomielle kertoa kaikille, että julkkiksetkin ovat vain ihmisiä. Tekevät vapaa-ajallaan asioita, joita me kaikki teemme. Viihteellä samoja mokia mitä me kaikki voisimme tehdä.

Tällä viikolla Iltasanomat on julkaissut juttuja koulukiusatuista. Miten uskottavaa se on kun toisinaan sama lehti julkaisee uutisia, joita voidaan pitää kiusaamisena. Tietenkin jos uutisen kohde itse sen kokee niin. Toisilla on parempi huumorintaju kuin toisilla riippumatta siitä onko lukija vai uutisankan uhri. Riippumatta siitä onko joutunut hyeenojen hampaisiin valtakunnallisella lehtijutulla vai oman kaupungin sisäpiireissä, voi lohduttaa itseään hyvin yksinkertaisella ajatuksella. Pitäkää vain pilkkananne, naurakaa selkäni takana. Jos se ei riitä, sylkekää vasten kasvojani, jos se todella tekee teistä onnellisempia. Mutta turha odottaa minulta samaa, jos tilanne olisi toisinpäin.

Kun puhutaan Amerikasta, tulee ensimmäisenä mieleen Yhdysvallat eli USA. Onhan se todellisuudessa laajempi käsite, Alaskasta Kap Horniin, mutta kun sanotaan, että joku on keksitty Amerikassa, tarkempi selvitys paljastaa että USA. Muussa tapauksessa sanotaan joko maan nimi tai puhutaan Etelä-Amerikasta tai latinalaisesta Amerikasta, missä espanjaa puhutaan. Brasiliassa portugalia. Ja ehkä se on hyvä täsmentää, sillä koko USA on pohjimmiltaan kummallinen keksintö. 52 osavaltiota, joista jokainen noudattaa itsenäistä lakia. Kukapa ei olisi joskus kuullut, millaisia lakeja on olemassa. Alabamassa autoa ei saa ajaa avojaloin. Alaskassa hirvelle ei saa juottaa alkoholia. Californiassa ei saa polkupyöräillä uima-altaassa. Coloradossa pölynimuria ei saa lainata naapurille. Floridassa ei saa mennä alasti suihkuun. New Yorkissa kerrostalon katolta hyppäämisestä saa kuolemanrangaistuksen. Texasissa saa lypsää vain omia lehmiä. Washingtonissa tikkarit ovat kielletty. Vain muutaman mainitakseni.

Outoa? Ei, se on Amerikka. Sieltä on saanut alkunsa viihteen muoto nimeltä roast. Kyse on siitä, että ihannoidaan jotakuta niin paljon, että vittuillaan tälle päin naamaa sanoja säästelemättä. Jim näytti kesällä ohjelmia, jossa roastattiin Amerikan malliin jollekin valitulle julkkikselle. Siinä tosiaan oli kyse siitä. Voit sanoa ihan mitä tahansa, se on huumoria. Ja lopuksi: ”Rakastan sinua, kusipää”.

Ilmiö on rantautunut myös Suomeen, vaikka piirit ovat toistaiseksi pienet. Itse kuulin roastaamisesta ensimmäisen kerran, kun TV-ohjelma putouksessa oli tulikoe, jossa Nipa Neuman joutui piinapenkkiin. Media rinnasti tapauksen koulukiusaamiseen, mutta ihan turhaan, jos vertaa Amerikan malliin. Sekin oli otettava huomioon, ettei koko perheen ohjelmassa voi sanoa ihan mitä tahansa, ainakaan ylisuojelevien vanhempien mielestä. Ja roast ei todellakaan ole koko perheen viihdettä.

Vai onko roast sittenkään mikään kovin suuri keksintö. Onko se pelkkä oivallus arkipäiväisestä normaalista keskustelutilanteesta, jota esiintyy piireissä, joissa ollaan tuttuja. Samoja naamoja joutuu tuijottamaan päivästä toiseen, halusi tai ei. Asuminen, etenkin pariskunnat grillaavat toisiaan joka päivä. Toisen pahat tavat nostetaan lautaselle ja käännetään eduksi vaikka väkisin. Ja jokin selittämätön saa toisen sietämään aiheesta kuittailua siinä, missä toinen toisen tapoja. Aika voi saada luopumaan jostakin, mutta eivät ne koskaan kokonaan lopu. Koulut, siellä se grilli vasta käy kuumana. Usein liian kuumana ja voidaan puhua koulukiusaamisesta, kun herjaaminen on tuottamuksellista. Mutta kaveripiireissä rankkakin huumori yleensä menee läpi. Työpaikat, siellä se läppä vasta lentää. Mopo karkaa huomaamattaan ja kaikkia naurattaa, kun toiselle irvaillaan, jopa irvailun kohde. Heitto ei ollut etukäteen suunniteltu, mutta vitsi meni perille. Yliampumisia siedetään, eikä kovin helposti lähdetä vaatimaan anteeksipyyntöä, vaikka siihen on oikeus olemassa.

Viihteen muodossa tämä kaikki on viety astetta pidemmälle. Irvailu on pelin henki, mitään muuta on turha odottaa. Tuottamuksellista, mutta kuitenkin hauskaa. Joka mukaan lähtee, tietää ennalta mitä odottaa, jos on muistanut valmistautua kaikkeen, siis ihan kaikkeen. Mikään ei ole niin huono vitsi, ettei sitä voisi kertoa tai liian roisi. Se kaikki menee ainoastaan hyvään tarkoitukseen. Mikä se sitten tarkoittikaan.

Pikkujoulukausi tekee tuloaan. Jos ohjelmanumeroita ei vielä ole mietitty, roast voisi sopia. Päägrillattava on tietenkin firman johtaja, jota alaiset haukkuvat vuorotellen lämmitellen työkavereillaan. Lopuksi johtaja nousee korokkeelle ja haukkuu koko porukan kertoakseen, miten tärkeitä kaikki ovat firmalle. Samaa teema sopii vallan mainiosti sukukokousiin, jos joku niitä vielä uskaltaa järjestää. Menkää vain kaikki serkut keskenänne naimisiin, niin pysyy veri puhtaana.

Maailman valloittamisesta on monia tarinoita. Varsinkin lasten maailmassa jutun juoni tuntuu olevan hyvin suosittu. Pahis yrittää valloittaa, mutta hyvis estää sen. Tai muuten vain epäonnistuu. Mutta pahis ei anna periksi. Hän laatii aina uuden suunnitelman niin monta kertaa, kuin tekijän mielikuvitus antaa sille tilaa. Tämä puoli asiasta ei kiinnosta lasta, mutta opetus on hyvin selvä. Maailman valloitus ei kannata, se on tuomittu epäonnistumaan.

Aina ei mene oppi perille. Historia tuntee monia tyranneja, joille oma maa ei riittänyt. Oli saatava kaikki, aivan kaikki. Ja se ei muille sopinut, syttyi sota. Kaksi maailmansotaa, kolmas on ollut lähellä. Toisille riitti oma maa, mutta kansaa haluttiin hallita. Se ei kaikille sopinut, syntyi kapina, kapinasta sisällissota. Edelleen on olemassa maita, joissa sorrettu kansa protestoi paremman huomisen puolesta. Heillä on siihen oikeus, jos kyse tosiaan on siitä, että omassa maassa valtion johto tuomitsee vain siksi että on olemassa. Ajattelee vähän eri tavalla kuin muut, mutta ei tavoittele sillä valtaa.

Ovatko asiat yhtään paremmin niin kutsutuissa länsimaissa, kuten Suomessa. Täällä demokratia harvemmin tuomitsee toisinajattelijat, mutta onko se mennyt jo liian pitkälle. Kuten Juice Leskinen aikanaan asian ilmaisi: ”järjestöt kyttää ansoineen ja saarnaajat ajaa satimeen… ei elämästä selviä hengissä”. Siitähän tässä on kysymys. Maailma on täynnä erilaisia järjestöjä ja yhteisöjä, jotka elävät tiettyjen periaatteiden mukaan. Heille ei riitä se, että saavat vapaasti olla olemassa. Heidän ei tarvitse piiloutua kauas maaseudulle, jonne poliisikaan ei eksy. Heistä kaikkien pitäisi ajatella samalla kuin he. Kaikki jotka eivät ajattele, ajattelevat väärin. Ja kun se ei kaikille sovi, syntyy tilanteita, joista voi joutua oikeuteen. Halutaan omalla ajattelulla valloittaa maailma. ”Uusiutuvat luonnonvarat on tältä vuodelta käytetty loppuun. Loppuvuosi eletään velaksi”. Velaksi luonnolle ja ilmastonmuutos on osa luonnon kiertokulkua. Pitääkö tosiaan tuntea syyllisyyttä, että on elänyt tavalla, jonka evoluutio on tehnyt mahdolliseksi. Se saattoi olla liikaa aivokapasiteetillemme, mutta minkäs teet. Tähän on tultu ja tässä ollaan, takaisin ei pääse. Jos joku välttämättä tahtoo ajatella, että tietyt valinnat pelastavat maailman, siitä vaan. Mutta hän ei saa tehdä siitä diktatuurista totuutta, jossa muita vaihtoehtoja ei ole. Aina löytyy vaihtoehto tai usea.

On täällä paljon sellaisiakin järjestöjä ja yhteisöjä, jotka elävät keskuudessamme, mutta omassa hiljaisuudessaan. Henkilökohtaisesti en ole törmännyt kadulla yhteenkään goottiin, joka olisi tullut antamaan lapun käteen mainostaakseen ajattelutapaansa. Puhumattakaan, että sellaisia olisi kolahtanut alas postiluukusta. Mutta toimintaa on kaikkialla maailmassa. Kyllä hekin järjestävät julkisia tapahtumia, joihin voi osallistua kuka tahansa, ei tarvitse olla varsinainen harrastaja, eikä osallistuminen ole lupaus jatkuvammasta toiminnasta. Kyse on enemmän hauskanpidosta kuin huomion kerjäämisestä.

Sama juttu vaikkapa naturistien kanssa. Eivät hekään jakele lappusia, mutta heitä on kaikkialla maailmassa ja lisää tulee kokoajan. Naturistit eivät voi liikkua julkisella paikalla omana itsenään ilman, että poliisi tulee paikalle. Alastomuus on luonnollista, mutta julkisella paikalla rikos, koska joku voi häiriintyä. Suomessa järjestetään vuosittain nakujuoksuja, jossa alastomuus on luvallista, koska asiasta on ilmoitettu etukäteen. Mutta tätäkin sääntöä rikotaan. Jotkut anarkistit käyttävät alastomuutta aseena poliittisessa mielenilmauksessa. Silloin poliisia kiinnostaa vain se, että alastomia anarkisteja ei kukaan mene häiritsemään.

Mutta menepä uimaan alasti kesämökillä. Voit saada syytteen seksuaalisesta häirinnästä, jos naapuri ei ymmärrä tapojasi. Vai liekö kyse ihan muista asioista, jotka ovat vieneet naapurisovun ja alaston ihmisvartalo oli jälleen pelkkä ase. Tällainen sodankäynti on johtanut poliittisiin toimiin, jolla seksuaalisen häirinnän määritelmä uhkaa karata käsistä. On päivän selvää, että netissä ei pidä ehdotella törkeyksiä muualla kuin sellaiseen toimintaan erikseen keskittyneillä sivuilla. Pusikosta ei saa hyökätä paljastamaan itseään. Ja sukuelimiin kajoaminen on sallittua vain kiihottumistarkoituksessa ja omistajan luvalla, molempien pitää olla mukana. Mutta olkapää ei ole sukuelin tai siihen rinnastettava kehon osa, jonka koskettelua voidaan pitää kiihottava kokemuksena. Muutenhan hartiahieronta olisi poliisiasia. Toki jokainen ihminen on yksilö. Mikä on toisen mielestä hauskaa, voi toisesta olla hyvin vaivaannuttavaa, jopa ahdistavaa. Jos olkapäästä kiinni pitäminen on tosiaan jonkun mielestä ahdistavaa, hän sanokoon sen ääneen tai opetelkoon sietämään. Ruuhkabussissa voi joskus olla vaikea saada edessä seisovaa ihmistä ymmärtämään, että hänelle puhutaan ottamatta olkapäästä kiinni. Joissain kulttuureissa on suorastaan tapa ottaa fyysinen kontakti kun puhutaan. Tervehtiessä ei kätellä, vaan halataan ja suudellaan. Kyse taitaa olla jäälleen siitä mikä niin usein on herättänyt keskustelua. Me suomalaiset olemme niin kovin epäsosiaalinen kansa. Haittako se?