Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Kuu, tuo maan mystinen kiertolainen. Se saa vaiheillaan vuorovedet nousemaan ja vaikuttaa eläinten ja ihmisten käyttäytymiseen. Jo muinaismytologisissa taruissa on ollut legendoja ihmissusista. Kun kuulee yössä yksin, miten sudet ulvovat ja taivaalla loistaa kuu, voi vilkas mielikuvitus saada ihmeitä aikaan.

Joskus kuulee puhuttavan kuuhulluista. Mutta ehkä oikeaoppisempi termi olisi kuukahjo. Hullu kun tuo helposti mieleen laitokseen suljetun tapauksen, joka ei kykene hallitsemaan omaa käytöstään ja voi siksi olla vaaraksi itselleen ja muille. Toisaalta mitä sitä erittelemään, koska kuu vaikuttaa kaikkiin. Toiset eivät vain ajattele asiaa juuri lainkaan ja saavat ikään kuin itsensä kokemaan, ettei kuun vaiheilla ole mitään merkitystä omaan käytökseen. Siinä täydessä kuussa vain on jotain mystistä, mikä ihmisiä kiehtoo. Jos ei muuten, niin halun katsella kuuta, koska ei saa yöllä unta. Jos saa, ei kykene vajoamaan syvimpään univaiheeseen ja muistaa unensa tai niiden osia. Itse olen huomannut, että täyden kuun tienoilla yöllä nähdyistä unista jää eniten muistikuvia. Niiden ei tarvitse muodostaa selkeää kokonaisuutta, mutta jotain muistaa. Sitä en tiedä onko kuulla vaikutusta painajaisten näkemiseen, koska ei ole kokemuksia sellaisista HC painajaisista, joista olen kuullut joidenkin puhuvan. Mutta pohjimmiltaan jokainen määrittelee itse omat painajaisensa.

Suomen taivaalla nähtiin taannoin osittainen auringonpimennys. Uusikuu kulki auringon edestä ja keskelle kirkasta päivää laskeutui hetkeksi lievä hämäryys. Sen jokainen pystyi havaitsemaan. Sekin sai ihmiset sen verran sekaisin, että kokoonnuttiin katsomaan tuota ilmiötä, vaikkei sitä paljaalla silmällä voi katsoa. Mutta kuun pimennystä voi. Silloin ihmiset valvovat yöllä nähdäkseen sen. Eikä kukaan osaa selittää miksi. Se vain kiehtoo. Ei se mitään.

Eli kuulla on vaikutusta hyvin moneen asiaan. Jos joku ei vielä tiedä, miksi pääsiäinen on joka vuosi eri aikaan, niin siihenkin vastaus löytyy kuusta. Pääsiäissunnuntai on vuodesta toiseen kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Vuonna 2014 sitä saatiin odotella viikolle 16, koska edellinen täysikuu oli juuri ennen kevätpäiväntasausta. Vuonna 2016 ensimmäinen täysikuu kevätpäivän tasauksen jälkeen on heti sen jälkeen ja neljän päivän mittainen viikonloppu tulee vastaan jo viikolla 12. Eli jos pääsiäistä ei halua juhlia mistään muusta syystä, niin siinä on yksi. Ensimmäinen täysikuu sen jälkeen kun päivä on voittanut yön. Jos on enemmän valoisan ajan ihminen, juhlitaan ilosta. Jos pitää enemmän pimeästä ajasta, juhlalla voi hakea voimia jaksaa puoli vuotta jatkuvan valon valtakauden läpi.

Kesäaika, kelloja käännetään tunti eteenpäin vuodesta toiseen aina maaliskuun viimeisenä sunnuntaiyönä. Eikä siinä ole mitään järkeä. Perimmäinen tarkoitus on saada lisättyä valon määrää aikaan, jona ihmiset valvovat. Mutta eihän se valo mihinkään lisäänny. Se vain siirtyy aamusta kohti iltaa.

Erittäin ovela tapa huijata aivoja luulemaan, että valoa tulisi lisää. Ei, eikä aivoja huijata muutenkaan. Kaltaiselleni aamuvirkulle aamuherätykset eivät tavallisesti tuota suuria ongelmia. Jos joskus nukkuukin kellon sointiin asti, ei tarvitse torkkuja päästäkseen ylös. Mutta kun kesäaika alkaa, ovat aivot kellon soidessa unten mailla. Jos heräät omia aikojasi tuntia ennen kellon sointia, tarkoittaa kesäaika kellon soimista siinä hetkessä. Ei ole aikaa koota itseään pötkötellen, vaan heti pitää nousta. Se ei ole sama asia kuin herätä kellon sointiin ilman luonnotonta ajan siirtymää.

Toiset eivät saa iltaisin unta, kun aivot ovat vielä tunnin jäljessä. Kun siihen yhdistää vaikeat aamuherätykset, voi jet lag olla aikamoinen rasite. Ja voi että päivä tuntuu lyhyeltä. Aina kun katsot kelloa, se on jo todella paljon. Toiset eivät saa unta vain siksi että on niin valoisaa. Suomessa valoisa tulisi nukkumaanmenoaikaan lopulta ilman kesäaikaakin, mutta olisipa yksi huoli vähemmän.

Kesäaika kestää seitsemän kuukautta. Kun lokakuun lopulla palataan takaisin normaaliin aikaan, kääntyy tilanne täysin päälaelleen, jos et osaa nukkua tuntia pidempään. Ei tarvitse odottaa kellon sointia, että heräisi. Jos heräät tuntia ennen kelloa, olet hereillä kaksi tuntia ennen kelloa ja olet tunnin päästä valmis nousemaan ylös. Koko päivä tuntuu todella pitkältä. Kun katsot kelloa, se on erittäin vähän. Vaikka osaisit nukkua ylimääräisen tunnin alta pois, illalla sillä ei ole enää mitään merkitystä. Aivot ovat menossa nukkumaan vanhaan aikaan. Ei todellakaan voida sanoa, että seitsemän kuukauden takainen menetys otetaan takaisin. Elimistö on jo turtunut siihen ja jet lagiin lähdetään puhtaalta pöydältä.

Suomessa kesäajasta luopuminen ei ole kiinni kansasta, eikä edes eduskunnasta, sillä kyse on EU-direktiivistä. Ottaen huomioon miten monella direktiivillä EU on hankaloittanut maataloutta, on kesäaika erittäin outo direktiivi. Eivät eläimet ymmärrä kellojen siirtelystä. Lehmät eivät ehkä lypsä tarpeeksi kun siirrytään kesäaikaan. Talviaikaan palaaminen vastaavasti seisottaa maitoa pidempään.

Kenelläpä sitä olisi aikaa miettiä kesäajasta luopumista, kun taloustilanne yleensä on mikä on, epävakaalla pohjalla. Mutta eihän kesäajan lopettaminen maksa mitään. Se päinvastoin säästää rahaa, kun ei tarvitse maksaa yölisällistä palkkaa niille, jotka käyvät kääntämässä julkisten paikkojen kellot. Etenkin kun osa niistäkin kääntyy vasta maanantaina. Ja kun palaamme ajassa taaksepäin 1900-luvun alkuvuosiin, jossa kesäajasta alettiin puhua. Se oli alun perin pelkkä vitsi, mutta sitten joku otti sen tosissaan. Vähitellen ilmiö alkoi levitä ja keksittiin aina vain lisää ja lisää perusteluja sille, miksi siinä on järkeä. Kunnes itse perusteita alettiin tutkia ja havaittiin, että ehkä ei sittenkään ole kovin viisasta. Niinhän se on aina mennyt. Saadaan huima idea ja keksitään samaan inspiraatioon visio idealleen. Ihan sama onko siinä mitään järkeä, mutta kuulostaa hyvältä. Vuosia myöhemmin tajutaan, että se oli virhe. Venäjästä on näinä aikoina vaikea keksiä mitään hyvää sanottavaa, mutta ainakin he lopettivat kellojen siirtelyn ajatellen maan kansalaisten hyvinvointia.

Suomeen ehdotetaan jäähyväisveroa. Jos haluat muuttaa maasta pois, pitäisi maksaa ylimääräistä veroa kaikesta siitä omaisuudesta, jonka on tienannut. Vaikka koko ajatus torpattiin välittömästi, se ei muuta sitä tosiasiaa, että joku sai idean. Idean joka oli niin huono, että se oli pakko sanoa ääneen. Joku muukin piti sitä hyvänä ideana siksi, että siinä ei ollut mitään järkeä. Idea päätyi lopulta median käsiin ja sitä kautta koko Suomen kansa alkoi kauhistella, mitä ihmettä verohallinnon päässä oikein liikkuu. Halu saada nimensä historian kirjoihin. Samaa tavoitteli Virkkunen kuntauudistuksensa kanssa. Idea joka oli alusta asti niin huono, ettei itsekään tainnut olla tosissaan. Siinä melkein tuli itsellekin paha mieli, kun kuunteli niitä selitteleviä lausuntoja mitä hän uutisille aiheesta antoi. Miksi kukaan haluaa nöyryyttää itseään sillä tavalla? Jokainen sana tulee suoraan sydämen ulkopuolelta. Mutta kyllä hän tavallaan historiaan jäi juuri sillä selittämisellä ja Brysseliin pakenemisella.

Mitä meillä oikeasti on? Perintövero. Kukaan ei voi päättää omasta perinnöstään, sitä tulee jos on tullakseen. Jokainen perii vanhemmiltaan ainakin osan lain nojalla ja testamenttaukset ovat muita perintöjä. Mutta kun perit, maksat verot. Jos et pysty, myyt perinnön. Asuntokaupoilla kummittelee varainsiirtovero ensiasunnon ostajia lukuun ottamatta. Se on monelle kompastuskivi, mikä hautaa haaveet ensiasunnon vaihtamisesta uuteen. Mutta ensiasunnon ostoa rajoittaa vain säästöt ja tulot. Perintöverosta voi saada vapautuksen vain siirtämällä perinnön haltuun ennen kuolemaa. Yritysvero on niille jotka yrittävät ansaita rahaa sen maksamiseen.

Mitä veroja meiltä puuttuu? Jos maastalähtö edellyttäisi ylimääräisiä veroja, pitäisi saman koskea maahanmuuttoa. Rajoittaisi kummasti perusteetonta maahantuloa. Ei tänne tulla elämään valtion rahoilla ilman minkäänlaista halua sopeutua yhteiskuntaan, kulttuuriin ja kieleen. Avioliittoja solmitaan ja suurin osa niistä päättyy eroon. Tilanteen tasoittamiseksi avioliittovero, joka lasketaan puolison tulojen mukaan. Saataisi lumeavioliitot kuriin. Erotilanteessa eroa hakeva osapuoli maksaa veroa kaikesta siitä omaisuudesta, jonka on tienannut avioliiton aikana. Parantaisi kummasti asenteita puhua asioista jos ennen liiton solmimista. Tarvitaanko niitä todistajia mihinkään, vai onko rakkaus aitoa. Lapsen adoptoimisesta maksettava veroa 18vuotiaaksi asti. Karenssivero niille jotka lähtevät työsuhteesta muun kuin uuden työn takia. Koiraveroa ei enää ole, mutta se takaisin ja koskemaan kaikkia eläimiä, joita ei kasvateta syötäväksi.

Verojen lisääminen on yksi tapa kasvattaa taloutta tai sitten lisätään työpaikkojen määrää. Kun ihmisillä on töitä, he saavat palkkaa. Kun saa palkkaa, voi kuluttaa. Kun kuluttaa, maksaa arvonlisäveroa. Muut verot vähennetään palkasta täysin kivuttomasti. Mutta työpaikkojen synty ei yksin riitä. On löydettävä töille myös tekijät. Onhan niitä maa täynnä, mutta asenne on ongelma. Tuntuu että ei kiinnosta. Ja kun ei kiinnosta, ei haluta tarttua haasteeseen. Ollaan mieluummin kotona pelkillä päivärahoilla, joka on kuulemma kannattavampaa kuin neljän tunnin kiinteä osa-aikatyö. Sillekin pitäisi tehdä jotain. Jos et suostu tekemään neljää tuntia, et koskaan saa enempää tunteja ja vakituista työtä.

Vaikka antaisit työlle mahdollisuuden, tuntuu yhä, ettei kiinnosta. Mikä sitten kiinnostaa? Olisiko kyse siitä, ettei se ole koskaan ollut kaukaisinkaan haave. Tai vastaa sitä mihin on kouluttautunut haaveineen. Mitä sitten? Elämässä ei kaikki aina mene kuin on suunnitellut. Ei vain yksityiselämässä, myös työelämässä. Miten yksityiselämässä ollaan aina valmis tekemään uhrauksia etenkin kun kyse on rakkaudesta toiseen ihmiseen. Rakkauttahan työkin on. Ei vain osaa selittää, mikä siinä kiehtoo ja saa haluamaan aina vain lisää. Ensihuuman jälkeen voi tuntua tylsältä, mutta se on aivan normaalia. Välillä menee hyvin, välillä huonosti. Tärkeintä on olla luovuttamatta. Jos selkeää unelmaa ei ole ollut, tämä voisi olla se. Ihmiset ympärillä voivat varjostaa hyvää ilmapiiriä, etenkin vittumainen työnantaja voi saada hermot menemään tiukille. Se voi johtaa omaan irtisanomiseen. Tai sitten suhde voi päättyä omista mielipiteitä viis, kun yt:t osuvat omalle kohdalle. Kun löydät uuden, voit viihtyä siinä tai olla viihtymättä. Käyt läpi useita ja tajuat, että mikään ei ollut niin kivaa kuin se mistä ensin joutui pois. Ajatella että vaikka uusi työ on hyvä, se yksi oli se ainoa oikea elämätyö, joka ei haaveista huolimatta kestänytkään, kunnes eläkepäivät meidät erotti.

Suomi sai uuden Kingin, ensimmäisen kuudennentoista. Laulutaidolla ei ollut mitään merkitystä, karisma ratkaisi. Krista Kosonen eläytyi mustalaisen rooliin hyvin, mutta entäs sitten. Se on ehkä maailman helpoin näyteltävä ja imitoitava. Ei tarjonnut mitään uutta näkökulmaa mihinkään. Voisi hyvin olla oikea henkilö.

Martti Alanen oli pöhkö. Pöhköt ovat pienoinen enemmistöryhmä. Sellainen joka ei osaa ihan kaikkea, mutta sen minkä osaa, osaa erittäin hyvin. Fakkiasiantuntija. Tunnetaan myös nimellä nyhvö, nyhverö, nyhvökki, onhan näitä. Vanhentuneempi muoto on idiootti, mutta ei mustalasiakaan saisi kuulemma nimittää manneiksi. Riku Niemisen näkemys pöhköstä oli onnistunut suoritus. Sisimmässään herkkä luonne, joka kätkee itseensä taiteellisia luonnonlahjoja. Muutakin kuin laulua. On valmis nöyryyttämään itseään julkisesti jokaisesta vyön alle saadusta iskusta hallitusti. Vaatimaton taito täyttää maitohyllyjä on pelkkä pintanaarmu.

Entä finaalista pudonneet kilpailijat? Niitäkin on maailma täynnä. Pissiksiä, koti-isiä, yritysjohtajia, metroja ja Tove Hanssoneita. Niitä joiden sisällä asuu pieni koira, joka tykkää koiruuksista. Mutta Ahvenanmaan ulkopuolella suvun sisällä rakastetaan lihallisesti vain serkkuja. Ja pilluilu on enemmän yksityinen makuuhuoneasia.

En ole kuullut kenenkään kehuvan Kingiä hauskaksi. Olen vain nähnyt ruudussa twiittejä. Sen perusteella Kingin suurin ongelma lienee se, että se oli pelkkä vitsi. Eihän se eroa oikeista laulukilpailuista mitenkään. Idolssissa on vuosien varrella nähnyt sellaiset tyypit kuin Ilkka Jääskeläinen ja Ari Koivunen. On edelleen arvoitus kuka oli näyttelijä näiden hahmojen takana. Hanna Pakarista näytteli trukkikuski Lappeenrannasta. Koop Arponen oli kahden maan kansalainen ja tarina siitä vetosi suomen kansaan. Vähän samanlainen tarina oli Anna Abreulla, mutta suomen kansa näki vain hänen hymykuoppansa.

X-factor oli täysi floppi. Se mihin pystyi osallistumaan myös yhtyeenä, kuten ulkomaalaisiin Kingeihin ja voiton vei köyhä katusoittaja. Myöhemmistä idols-kausista ei ole jäänyt mitään historian kirjoihin, kun tuomariston tylyt kommentit surkeista yrityksistä jätettiin pois alkukarsinnoista ja keskityttiin hyviin suorituksiin. Kingissä vaihtuva tuomaristo kommentoi esityksiä ja niissä se suurin hauskuus olikin. Mitä voi sanoa Voice of Finlandista? Jo ääni ratkaisee osiossa laulemaan mikrofoniin yhtyeen kanssa, joten kuka vain ei pääse. Ja vaisusti ovat menestyneet levyttämään päässeet myyntimarkkinoilla.

Kingin voisi yhdistää yhteen Suomen euroviisukarsintojen kanssa. Se on ollut vitsi vuodesta 1962 kun Tipitii valittiin. Aika näyttää onko vitsi 2015 Kojomainen nollapommi vai lähempänä Lordin hirviöpukuleikkien saavuttamaa pistepottia. Kappale on hyvin yhteen törmäävä tekijä. Siinä ei ole ärsyttää renkutusta, kuten jamma, jamma, jaa tai äh, äh, äh, äh, ding dong. Mutta se toistaa laulaen omaa nimeään. Eihän sitä ymmärrä muut kuin virolaiset, joten jos menestystä tulee, se on suora kopio Kingin voiton salaisuudesta. Ei laulu, vaan artisti. Tai yhtye. Bändissä on neljä jäsentä, joten kaksi paikkaa taustalaulajille on vapaana. Ne voisi antaa Niemisen serkuksille.

Maaliskuu, kevään ensimmäinen kuukausi. Ulkona pilvisen harmaa, suorastaan syksyinen sää lopputalvisessa miljöössä. Mutta lämpötila plussan puolella ja se sulattaa lumia. Ainakin yksi merkki alkavasta keväästä siis on. Kevääseen kuuluu olennaisesti sääilmiöt, joissa talvi voi ottaa itseään takaisin vielä senkin jälkeen, kun alkaa vihertää. 20vuotta sitten näin tapahtui toukokuussa. Ilmassa alkoi olla jo kesän merkkejä, vain lämpöä oli liian vähän. Ja yllättäen maa peittyi kauttaaltaan lumeen. Vuosi sitten huhtikuussa lämpötila nousi lähelle hellerajaa. Kaksi päivää myöhemmin mistään sellaisesta ei ollut tietoakaan. Oli hyvin tyypillinen vuodenaikasää, alle kymmenen astetta.

Vuodenajat ovat muutakin kuin sitä mikä stereotypia osoittaa. Syyskuussa on vielä kesäistä ennen kuin ruska alkaa ja vähitellen lehdet putoavat maahan, tuuli yltyy, öisin pakastaa ja sateet lisääntyvät. Valon määrä vähenee. Marraskuussa voi ilmassa olla jo talven merkkejä, mutta yhä harvemmin maa saa pysyvän lumipeitteen.

Talvi alkaa joulukuusta, mutta kunnon pakkasia saa odotella tammikuun puolelle. Helmikuussa tulevat ensimmäiset plussakelit, aurinko paistaa korkeammalta ja yön ja päivän väliset lämpötilaerot voivat vaihdella selkeässä säässä. Siis ei tänä vuonna.

Maaliskuussa on vielä talvista, kun maassa on lunta. Vie aikansa että se sulaa ja sittenkin öisin voi pakastaa. Mutta vähitellen alkaa vihertää ja luonto alkaa olla valmis kesään. Toukokuun lopulla ollaan jo lähellä.

Mutta miten kesä etenee? Millaisia näkyviä muutoksia ympärillä tapahtuu sinä aikana. Ei juuri mitään. Heinäkuussa on kuumempaa ja voi aiheuttaa kuivuutta, mutta mitään suuria muutoksia ei näy. Sato kypsyy niin luonnossa kuin tuottamuksellisilla istutuksilla ja kiinnostuneilla on jotain mistä etsiä merkkejä syksyn lähestymisestä. Muut vain havahtuvat eräänä päivänä siihen todellisuuteen että syksy on täällä. Toisia se masentaa, toiset saavat syyn iloita.

Jokaisella ihmisellä on oma näkemyksensä siitä, mikä vuodenaika on paras. Vaihtoehtoja on neljä, mutta perusteluja rajattomasti. Oli mielivuodenaika ja syy mikä tahansa, se on aina liian lyhyt. Juuri kun kesän ystävä alkaa toden teolla nauttia auringon lämmöstä, lämpötila laskee ja tulee kylmä. Kylmä joka syksyn ystäville on juuri sopiva. Talvi on jo liian kylmä, paitsi talven ystäville. Mutta kuten moni kesän ystävä ei pidä liian kuumasta, voi liian kova pakkanen lannistaa sitkeimmänkin talven ystävän. Mutta poikkeuksiakin löytyy molemmista päistä. Ja välistä. Entä sitten kevät? Vuodenaika jonka ranskankielinen nimi, printemps, voidaan vapaamuotoisesti suomentaa. ”alkuaika” tai ”aluksi tuleva aika”. Se kun luonto herää henkiin talviunestaan. Monet eläimet pariutuvat juuri keväisin.

Kun keväällä lämpötila kohoaa, talvenystävät luovuttavat ilonaiheen kevään ystäville. Mistä keväänystävät oikeastaan iloitsevat? Samoista lämpötiloista, joista syksyn ystävät iloitsevat kesän jälkeen. Ero on siinä, että keväällä iloitaan lämpötilan noususta, syksyllä sen laskusta. Kylmän talven jälkeen pienikin määrä plusasteita tuntuu paljolta. Talvitakissa tulee tukahduttavan kuuma, mutta sen poisheittäminen voi vielä vilustuttaa. Syksyllä lämpötila laskee enemmän asteittain ja elimistöllä on aikaa tottua muutokseen. Mutta takin unohtaminen voi vilustuttaa vielä kesämäisissä lämmöissäkin. Makuasioista ei voi kiistellä tässäkään asiassa.

Prisma halpuutti hintoja ja sai aikaan pienimuotoisen kohun. Etenkin Keskon keskuudessa. Jotkut puhuvat oikein ruokasodasta. Asiaa on jo jonkin aikaa kampanjoitu televisiossa mainoksella, jossa juuston hinta kohosi sentillä ja vain miljonäärillä oli siihen varaa. Hyvin tyypillinen ketjureaktio. Totuuspohjainen asia, juuston hinta oli kohonnut sentillä ja siihen ympärille on rakennettu kuulopuheketju draamalla ja huumorilla varustettuna. Jokainen ihminen näkee asian omalla tavallaan, analysoi sitä ja kertoo lopulta eteenpäin oman versionsa, mihin tulokseen tuli. Juuston hintaa verrattiin niin kampaajan kuin urheiluautoon. Ja urheiluautoa siihen, että vain miljonääri voi omistaa sellaisen. Näinköhän?

Historiasta löytyy oikeitakin tarinoita joista kiistellä. Legendan mukaan Isaac Newton istui omenapuun alla ja päähänsä putosi omena. Näin hän keksi painovoiman lain. Toiset kertovat tarinaa, että hän katsoi ikkunasta ulos ja näki omenan putoavan puusta. Ja keksi painovoiman lain. Vai näkiköhän omenan putoavan ikkunasta? Mitä hän siis näki? Omenan putoavan. Jos istuu omanapuun alla, ei itse putoamista näe. Näkee vain sen pudonneen omenan ja miettii, kuka sen pudotti. Tuleeko ajatelleeksi että se saattoi pudota itsestään. Tarina jonka mukaan hän näki ikkunasta miten omena putosi puusta, kertoo selvästi mitä Newton näki. Omena putosi puusta itsestään. Vai oliko se ehkä päärynä?

Mikä on totuus marsalkka Mannerheimista? Muistelmissaan mies mainitsee vaimonsa kerran, lapsia ei kertaakaan. Tämän perusteella on alettu ajatella että hän ei tykännyt lapsista eikä naisista. Ei ainakaan yhtä paljon kuin sodista ja hevosista. Joidenkin mielestä hän oli musta afrikkalainen. Eikö pääasia ole, että hänen avullaan suomeen saatiin pysyvä rauha sodasta Neuvostoliittoa vastaan. Ilman sitä historia olisi voitu kirjoittaa toisin, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan. Vielä vähemmän ketään kiinnostaa rahoittaa elokuvahanketta.

Sama kuin alkaisi pohtia oliko Kekkosen kansansuosio oikeasti totta. Vai oliko vastustajansa Ahti Karjalainen niin epäsuosittu, että Kekkonen nautti suosiota hänen kustannuksellaan. Kun suosio alkoi hiipua, valittiin hänet presidentiksi poikkeuslailla. Oliko Kekkonen oikeasti kalju? Käyttikö hän kaljuperuukkia siksi että Sylvi pakotti. Piti niin paljon kaljuista miehistä, että vaati sitä. Ja todellisuudessa Kekkonen olisi kyennyt hyppäämään hiukset hulmuten kymmenkerroksisen talon yhdennestätoista kerroksesta avoauton katon läpi pyöreän talon kulmalle. Mistä sitä tietää?

Jokainen meistä on joskus selkänsä takana kahvipöytäkeskustelujen uhri. Käyttäytymistäsi analysoidaan. Sanomisiasi pohdiskellaan ja mielipiteesi arvostellaan. Vitsaillaan ja nauretaan, kuin olisit roastissa olematta itse paikalla. Ja kun olet itse paikalla, sinua suorastaan rakastetaan. Se kuuluu tähän ihmisluontoon. Analysoidaan asioita ja tulkitaan niitä omalla tavalla. Joskus muut ovat kanssasi samaa mieltä, joskus olet yksin omien mielipiteittesi kanssa. Tunnen monia ihmisiä, jotka puhuvat muiden ihmisten asioista eteenpäin väärin perustein. Sanotaan oma mielipide asiaan ja sitten todetaan, että voin tietysti olla väärässäkin. Mitä järkeä on levittää epäilyksiä, joiden todenperäisyyttä ei voi vahvistaa ja myöntää itsekin olevansa epäileväinen. Eikö silloin olisi viisaampi olla hiljaa etenkin jos ei tiedä onko kuulolla oleva porukka luotettava. Jos porukassa on joku joka ei käy keskustelua vain siinä hetkessä ja unohtaa sen heti kun tauko päättyy. Vaan lähtee levittämään asiaa eteenpäin jollekin toiselle sisäpiirille, johon kuuluu. Tai seinän takana on ylimääräinen korvapari, joka ei kuule kaikkea ja lähtee levittämään niillä eväillä, jotka kuuli ja miten loput tulkitsi. Maailma on pieni. Jos sisäpiirien kesken vaihtuu puolihuolimatonta tietoa liian monta kertaa, on riski että keskustelujen kohteena oleva henkilö kuulee omista sanomisistaan tai tekemisistään jotain, mikä tuli erittäin suurena yllätyksenä myös hänelle itselleen. Siinä vaiheessa voi olla myöhäistä yrittää oikoa asioita. Sinut on jo häpäisty ja luottamus voi ratketa liitoksistaan. Kannattaako sellaisten ihmisten kanssa olla missään tekemisissä, jotka levittelevät sinusta perättömiä puheita ja niiden jotka ottavat ne liian tosissaan kuin ne olisivat hänenkin asioitaan. Niiden jotka yrittävät muokata sinua haluamaansa muottiin, koska nykyinen olemus ei miellytä. Sanotaan että kaveriin voi aina luottaa. Kaverille voi kertoa mitä tahansa ja ne jäävät heidän välisekseen. Se on totta, mutta kuka meistä on sellainen joka ei koskaan puhu mitään muiden asioista eteenpäin edes vahingossa. Ei kukaan. Sammakoita pääsee aina ulos suusta. Vastuu on siinä vaiheessa sillä joka kuulee tämän huhun. Ymmärtääkö hän että toinen sanoi jotain mitä hänen ei ehkä olisi pitänyt sanoa. Myönsi hän sen tai ei. Ja osaa jättää omaan arvoonsa. Koskaan ei voi tietää, kuinka monennessa lenkissä kyseinen huhu on menossa ja kuinka paljon se on saanut matkan varrella mukaansa uusia asioita. Pieni naarmu lentokoneen kyljessä on kykenevä repimään koneen palasiksi jos sitä ei korjaa. Kun se tapahtuu kymmenen kilometrin korkeudessa, mitään ei ole tehtävissä. Kun kymmenenellä eri ihmisellä on sinusta väärää tietoa, et kohta tiedä itsekään mikä on totta.

Viikko 7 on perinteisesti ollut penkkariviikko. Lukion vanhimmat, abit, lopettavat koulun ja juhlivat sitä naamiaisten muodossa. Nöyryyttävät koulussa jatkavia maalamalla heitä huulipunalla ja antavat hyvitykseksi karkkia. Ironista, mutta oikeutettua. Onhan lukio haastava kokemus sille joka sinne menee. Pitää päättää itse omasta lukujärjestyksestään, läksyjä tulee valtavasti ja koealueena toimii kokonainen oppikirja. Näin sanovat ne jotka jaksavat panostaa opiskeluun riippumatta siitä mitä hyötyä siitä oli. Kaikki eivät panosta mutta kevään lopussa päätä koristaa ylioppilaslakki. Tai sitten he vain vähättelevät, ettei kukaan pitäisi heitä liian fiksuna. Työ kun ei vastaa opiskelukokemusta. Lukioton voi pärjätä siinä vähintään yhtä hyvin, jopa paremmin.

Oli totuus mikä tahansa, se on omalla sairaalla tavallaan hienoa, että kaiken kokemansa jälkeen saa oikein luvan kanssa purkaa kaikki patoumat tavalla, joka ilman tietoista rituaalia voisi olla poliisiasia. Kävelet rauhassa kaupungilla ja joku pelle tulee maalailemaan huulipunalla ja viskoo nameja ympäriinsä. Tai sitten sinua luullaan eksyneeksi polttarisankariksi. Hyvä syy nauttia elämästä kerrankin kun on vielä nuori ja villi ja ylpeä siitä. Kolmekymppisenä aletaan havahtua krapula-aamuna siihen todellisuuteen että viimeksi meno oli näin hurjaa lukiossa. Krapula-aamu vaikka olisit jo lukiossa ollut lasiin sylkevä hippi, jonka villi meno perustui psykologisille tekijöille. Sinulla oli syytä painella menemään kuin ADHD, vaikka joit pelkkää limua. Alkoi ajatella että jokin on itsessä on muuttunut vuosien varrella ja ahdistuu. Miettii liikaa, masentuu ja voi seota. Pitäisi vain suhtautua asiaan rennolla otteella pilke silmäkulmassa ja ottaa muutama vuosi takaisin. Nuori ei enää ole, eikä takaisin sellaiseksi tule, niin vanhenee sitten oikein tyylikkäästi ja itseään nöyryyttäen. Hankkii itselleen nuoremman kumppanin ja elää tämän kanssa toisen nuoruuden. Nelikymppisenä kolmannen. Jos lukio jäi nuorena väliin menee iltalukioon ja juhlii sillä porukalla minipenkkareita.

Mutta juhlien jälkeen seuraa karu arki. Abeille se tarkoittaa omatoimista valmistautumista ylioppilaskirjoituksiin. Kun lakin saa päähän, voi juhlia taas. Sillä erolla että naamiaisasu on korvattu juhlapuvulla. Juhlavasti pukeutuvat myös lukion toisvuotiset, kun ovat ensin kirjaimellisesti kantaneet vanhimmat ulos koulusta. Rituaalin myötä heistä tulee vanhimpia ja siinäkö on syytä juhlaan. Tanssia 17vuotiaana ja pitää itseään vanhana. Juoda jatkoilla limua ja kuvitella olevansa fiiliksissä, bileis, eikä voi sille mitään. Karu arki on palata koulun penkille. Ehkä alkaa miettiä jo omia penkkareitaan, jotka ovat vuoden päästä. Sitten on syytä juhlia, mutta ensin pitää päättä miksi pukeutua.

Siinä kohtaa vastaan voi tulla elämän siihen asti suurin romahdus kun vanhemmat puhuvat karua kieltä. Pukeudu miksi haluat, kunhan rahasi riittävät. Ne rahat joita me säästimme sinulle syntymästäsi saakka. Nyt kun sinä olet täyttänyt 18vuotta, ne ovat sinun vapaassa käytössäsi. Me emme päättäneet että sinä menet lukioon, sinä teit sen päätöksen ihan itse. Me olemme maksaneet kaikki sinun oppimateriaalisi ja vanhojentanssipuvun. Nyt on sinun vuorosi miettiä, miten rahaa käytät. Sanasotaa siitä voi tulla, mutta ei se maailma siihen kaadu. Pitää vain laskea asioita uudelleen. Penkkarikulut vähennetään pois ylioppilasjuhlien budjetista ja jäädään jännityksellä odottamaan, paljonko saadaan takaisin ylioppilaslahjarahoina. Juhlat tulevat ja menevät ja taas on edessä karu arki. Moni poika pyörähtää armeijan harmaissa, tytöt jäävät kotiin onanoimaan. Mutta mitä nopeammin pääsee kiinni työhön tai kouluttautumaan ihan oikeaan ammattiin, sen parempi. Toisilla käy parempi tuuri kuin toisilla, mutta periksi ei pidä antaa. Vaikka tuntuu ettei mikään kiinnostaisi, tee edes jotain. Silloin sinulla on kolmekymppisillä ihan oikeasti syytä juhlaan. Ajatus nuoruuden loppumisesta on paljon pienempi paha, jos ei samaan aikaan tarvitse miettiä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tuleeko sinusta parkkipirkko, puhelinmyyjä, terveystarkastaja, jokin jota kaikki vihaavat. Ehkä poliitikko tai kiinteistövälittäjä, sellainen omituinen höpöttäjä, joka ei varsinaisesti sano mitään, kunhan tuottaa sanoja sanojen perään.

Jo toista viikkoa putkeen lotossa on tavoiteltu kaikkien aikojen ennätyspottia. Eurojackpot jatkaa kasvamistaan. Mainoksen mukaan me suomalaiset haaveilemme viettävämme lottovoiton jälkeen aivan tavallista elämää. Sen kun näkisi. Jos tutkimukseen osallistui joku joka ihan oikeasti lottosi ja vastasi näin sydämestään niin hyvä. Mutta jos päävoitto tulisi mitä tapahtuisi. Eläisi varmaan aivan tavallista elämää, ellei joka suunnasta olisi hengittämässä niskaan kateellisia köyhiä, joita kavereiksi kutsutaan. Hekin haaveilivat viettävänsä aivan tavallista elämää, kunnes tajusivat tuntevansa voittajan henkilökohtaisesti ja hyvin. Alkoivat miettiä asiaa omalta kohdaltaan, mitä kaikkea sellaisella rahasummalla voisikaan tehdä ja kateus iski. Kaverilla on mahdollisuus siihen mihin minulla ei ole, mutta häntä ei kiinnosta käyttää sitä. Haluaa jatkaa elämäänsä entiseen malliin, paitsi velattomana. Voittaja ei vain halua tehdä mitään harkitsematonta. Moni lottovoittaja on köyhtynyt vuosien saatossa köyhemmäksi mitä oli ennen hyvän onnen numeroita. Sitäkö ne kaverit haluavat?

Mitä lottovoitolla sitten pitäisi tehdä? Siihen kysymykseen ei ole olemassa oikeaa vastausta, mutta mikään summa ei ole niin paljon rahaa että kaikki olisi mahdollista. Se on kuin palikat lapsen lelulaatikossa. Mitä enemmän niitä on, sitä pienemmät ovat mahdollisuudet saada kaikki samaan pinoon. Torni kaatuu lopulta itsestään, kun fysiikka ei kestä. 50miljoonan euron eurojackpotvoittaja paljastui eläkeläiseksi. Sai sukulaiset toivomaan, ettei rahaa käytettäisi mihinkään ylimääräiseen. Miettivät jo oikein ajan kanssa mitä tekevät rahoilla sitten, kun vanhuksesta aika jättää ja he saavat ne haltuunsa. Jos ei mitään muuta, niin ajautuvat välirikkoon perintöriidan seurauksena.

Jos sijoitat kaiken kalliiseen asuntoon ja se palaa maan tasalle seinän sisällä kyteneen sähkövian seurauksena, ei vakuutuskaan korvaa henkisiä kolhuja. Mutta jos asut vaatimattomasti keskihintaisessa asunnossa, talo tai osake, ei vahinkojen korjaaminen ole mikään iso ongelma. Jää rahaa vielä etsiä itselleen jokin mukava harrastus. Jos työssä on jotain vikaa, uusi työ.

Miljonääriksi voi tulla myös kovalla työllä jos on valmis riskeeraamaan koko omaisuutensa sille, että kaikki velat kaatuvat niskaan. Jos riski kannatti, tuotoilla saa velat maksettua, eikä verottaja vie viimeisiä voittoja, voi nostaa maljan onnistuneelle yritykselle. Kunhan muistaa, että huipulta pääsee alas nopeammin kuin sinne kapuaminen vei. Ja pudota alemmas mistä lähti.

Rikkaus on kuin alkoholi. Oikein käytettynä se on vaaraton, terveellinen. Väärinkäytettynä vaarallinen, terveysriski, voi viedä kaikki rahasi. Jos voitat, voit ostaa jotain itsellesi, esineellistää rahasi, tai säästää turvallisesti. Kun on aihetta juhlaan, voit juoda itsesi äärirajoille ja muistaa seuraavana aamuna kun laatoitat kylpyhuonetta uudelleen. ”Hetken kestää humala, olo jälkeen sen kamala”. Tai sitten otat yhden itsellesi, toisen jonkun toisen kunniaksi. Jos lottovoittaja päättää ostaa asunnon, ei hän osta niin monta kuin rahalla saa. Vaan yhden itselleen, toisen sijoituskohteeksi. Tai sitten hän ostaa vain sijoituskohteen ja hankkii omaan kotiinsa uusia huonekaluja, ehkä kylpyhuoneen. Mutta vain niin paljon kuin tarvitsee.

Joukko anarkisteja kokoontui Helsingin keskustaan vastustamaan susien kaatolupia. Siellä niitä varmaan hirveästi liikkuukin. Joskus ovat menneet eduskuntatalon eteen aukomaan päätään, kun itse kansanedustajat ovat olleet vielä kesälomalla. Ei mitään järkeä. Mutta minkäs teet, kun kaikki palapelin palaset eivät ole oikealla paikallaan. Joissain tempauksissa suljetaan tie ihmisiltä, joilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Jos sanot yhdenkin väärän sanan, voit saada turpaan. Jos puolustat itseäsi, joudut oikeuteen. Jos et muusta niin viharikoksesta. Kukakohan se vihaa ja ketä. Eivätköhän ne ole anarkistit jotka vihaavat niitä, jotka eivät ajattele samalla tavalla kuin he. Ja ovat valmiita turvautumaan väkivaltaan saadakseen äänensä kuuluviin. Se että sinulle huudetaan provosoivia iskulauseita julkisesti, voi olla todella rankka kokemus herkälle mielelle. Mutta anarkistit ovat niin itseään täynnä, että he eivät kuuntele järkipuhetta. He näkevät vain sen minkä haluavat, eikä heitä kiinnosta mikään muu.

Tavallaan me kaikki ihmiset näemme asiat omalla tavallamme ja pyrimme pitämään niistä kiinni, mutta mikä on hallittua ja mikä hallitsematonta toimintaa. Jokaiselle ihmisellä pitäisi olla oikeus liikkua julkisella paikalla vapaasti joutumatta pelkäämään häirityksi tulemista. Ketään ei pitäisi vainota omien näkemystensä takia, mutta niin vain tapahtuu. Tänäänkin jossain voi soida ovikello ja takana olla ei toivottu vieras tai kaksi lappu kädessä. Jos kukaan ei avaa, lappu voi tulla postiluukusta sisälle asti. Myös kadulla joku voi tulla työntämään lappua käteen ja tilanteen yllättävyyden lamauttaman sitä vain automaattisesti ottaa sen. Vaalien alla on oltava tavallista varovaisempi, kun lappuja jaetaan osana vaalikampanjointia. Ne voivat tulla ovenkin taakse. Myös rahan kerääjät ovat röyhkeitä. Jo kymmeniä vuosia he ovat vainonneet ihmisiä milloin minkin asian nojalla. Ja siitä huolimatta ongelmia tulee kokoajan lisää. Ei ratkaise raha. Paitsi jotkut opiskelijat ovat ratkaisseet rahahuolensa antamalla sitä vastaan seksiä. Ja antavat ihan varmasti osan vaikkapa Afrikkaan aidsin vastaiseen työhön.

Marssittiin sitä susia vastaan Itä-suomessakin missä niitä nimenomaan on ja paljon. Jos ei liikaa, niin kyllä kohta on liikaa, jos ei kantaa pidetä kurissa. Susien ei tiedetä tappaneen ihmisiä 1800-luvun jälkeen, mutta kohtaamisia on tullut siitäkin edestä. Pitääkö jonkun oikeasti kuolla, että asian vakavuus ymmärretään. Kun pimeän aikaan ei voi poistua kotoaan ulos ilman asetta susien pelossa. Anarkisti menee metsästäjän ja suden väliin. Susi sattui sairastamaan rabiesta, hyökkää anarkistin niskaan ja puree. Susi kyllä tapetaan, mutta sairaus tarttui uhriin. Kyllä kannatti provosoida.

Edes kovat pakkaset eivät ole saaneet minua luopumaan työpaikkapyöräilystä. Onhan se vähän kylmää kyytiä, mutta kävellessä samaa kylmyyttä pitäisi sietää puolet pidempään. Eihän sitä täydellä teholla menemään päästellä. Yhteisöstä löytyy muitakin jotka pyöräilevät töihin, mutta vain jäättömään aikaan. Kaatumisen pelossa käyttävät mieluummin jalkojaan.

Onko se turvallisempaa? Ainakin omasta kokemuksesta kaikki tilanteet joissa kaatuminen on ollut lähellä, on tullut kävellessä. Suurin riski kaatua pyörällä on alkukeväästä, kun jää alkaa sulaa ja loppusyksystä, kun maa alkaa jäätyä. Ja onhan pyöräily talvikelillä huomattavasti turvallisempaa kuin formula-autoilu sadekelillä.

Entä sitten oikeat talvilajit? Oli alla sukset tai luistimet, on kaatumisriski aina olemassa. Sitä ei vain pidä ajatella. Kun lähdet ladulle tai radalle hyväksyt itsellesi sen että voit kaatua. Jos kaadut, nouset ylös. Jos telot itsesi pahemmin, paranna itsesi kuntoon. Tavallinen hiihto ja luistelu harvemmin aiheuttavat luun murtumia pahempia vammoja. Alamäessä ehkä jotain jos luisuu ulos.

Mitä extrememempää harrastus on, sitä suuremmat ovat riskit. Mitä kovempaa on kyyti, sitä pahempaa on kaatuminen. Ainakin näennäisesti. Jos fysiikka osuu oikein kohdalleen, voit päästä ehjänä ylös, mutta entäs kymmenen, kaksikymmentä vuotta myöhemmin? Onnekas selviytyminen voi iskeä takaisin. Kivut ovat kovat ja vain muisto kaatumisesta selittää sen. Vaihtoehtoisesti sinut kiidätetään ambulanssilla sairaalaan, leikataan useita kertoja ja kymmenen kaksikymmentä vuotta myöhemmin sinulla on vain muisto toipumisajastasi jona mietit, toivutko koskaan. Et ehkä täysin ennallesi, mutta ei ainakaan koske mihinkään.

Toisin sanoen mitä tahansa voi tapahtua, kun astuu jäälle tai jäätyneelle lumelle. Jo ensimmäinen askel voi olla kohtalokas. Lyöt pääsi, etkä enää nouse, aivoverenvuoto vie sinut rajan taakse. Samaan aikaan toisaalla extremeharrastaja kaatuu ja nousee takaisin ylös pelkillä mustelmilla. Eli jos haluat taata että mitään ei satu, jää kotiin.