Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Taas koulujen alkamisen kunniaksi televisiossa kampanjoidaan suojateiden turvallisuuden puolesta. ”Sinä teet suojatien” ei ole muistutus pelkästään autoilijoille. Myös jalankulkijoiden tulisi muistaa, että tie kuuluisi ylittää siitä, missä on suojatie ja tolpassa palaa vihreä valo. Kukapa meistä ei olisi joskus nähnyt vierestä, miten uhkarohkeita pyrkii tien yli siitä, missä ei suojatietä ole ja ruuhka on pahin. Lapset vielä jotenkin ymmärtää, kun porukassa tyhmyys tiivistyy ja on se aika elämästä kun kaipaa väkisin jotain jännitystä ja haluaa tehdä jotain mitä vanhemmat ovat kieltäneet, mutta sekaan mahtuu aikuisiakin. Jos jotain joskus sattuu, se on aina autoilija, joka siitä eniten kokee henkisiä paineita. Uhrille ei tarvitse sattua mitään kaatumista kummempaa, mutta autoilija tietää, että toinen olisi voinut kuolla. Joskus pienikin kolaus riittää.

Sen ymmärtää, että on turhauttavaa, nähdä kaukana suojatiestä vihreän valon palavan ja vaihtuvan punaiseksi parin askeleen päässä. Yhtä turhauttavaa kuin nähdä valottomalla suojatiellä auton tulevan niin kovaa vauhtia kuin rajoitus sallii ja ajatella että tuosta se nyt menee yli ja sitten se pysähtyykin suojatien eteen äkkijarrutuksella. En ole käynyt autokoulua, joten en ole perillä heitä koskevasta säännöistä, pitääkö suojatien edessä seisova jalankulkija päästää yli vai ei. Kerran oli kova ruuhka. Autoja meni pitkässä jonossa ja pysähdyin odottamaan sen menemistä. Jonon keskellä oli virolaisilla kilvillä varustettu auto, joka pysähtyi, päästi yli. Toisin teki muuan hollantilaisauto, joka miltei kiilasi yli, kun jalankulkijoille paloi vihreä valo. Vähintään yhtä kovalla koetuksella lienee autoilijan hermot, kun keltainen valo syttyy vihreästä kriittisellä hetkellä tai jalankulkija osuu suojatielle, autoilija hidastaa ja samaan aikaan jalankulkija ottaa askeleen taaksepäin. Hermoja vaan, ei kassajonossa seisominen ole yhtään sen mukavampaa, kun näkee että myyjä on hidas.

Omat ovat ongelmansa myös kevytliikenteen sisällä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden välillä. Koululaisilla on omituinen tapa kävellä rinnakkain ja tukkia tie. Lisäksi heidän olemuksensa on hyvin eloisaa ja jotkut saattavat nahistella keskenään, töniä toisiaan. Vaara on, että yksi tönäistään suoraan pyörän eteen tai kylkeen. Ja yksinäiset kävelevät keskellä tietä älypuhelimeen keskittyneenä hakeutuen huomaamattaan siihen reunaan, josta yrität ohittaa. Aina ei ole mahdollisuutta väistää ulos väylältä. Vieressä voi olla seinä, autotie tai oja. Vaikka väylää olisi tarpeeksi ohitukseen, voi toisesta suunnasta tulla vastaantulevaa liikennettä. Mieti siinä sitten, ehditkö pujahtamaan, vai päästätkö toisen ensin.

Kansanedustaja Immonen tituleerasi monikulttuurisuuden painajaiseksi, jota vastaan pitää taistella. Tuliko hän lainkaan ajatelleeksi miten iso maa Suomi oikeastaan on? Niin iso että monikulttuurisuus ei ole maahanmuuttajien varassa.

Pelkät alakulttuurit tekevät maasta varsin monikulttuurisen paikan. Lapissa on saamelaiskulttuuri. Suomenruotsinkielisillä on omansa, samoin hesalaisilla. Jokaisella maakunnalla on oma kulttuurinsa ja jotkut jakautuvat useisiin alueisiin. Joskus tuntuu, että pelkkä kaupunki tekee kulttuurin. Suurissa kaupungeissa erot maakunnan sisällä voivat olla todella suuria, millainen luonne asukkailla on. Pienillä paikkakunnilla on aina oma pienten paikkakuntien kulttuuri, jonka perusajatuksena on, että kaikki tuntevat toisensa, mikään ei pysy salassa ja kaikki ovat keskenään enemmän tai vähemmän sukua.

Suomessa on myös hyvin laaja puliukkokulttuuri. Ja jokaisessa kaupungissa asuu kahjoja, joita toiset kutsuvat edelleen kylähulluiksi. Joissakin maissa sellaiset omituisuudet heivataan välittömästi pois tieltä laitokseen tai saman tien henki pois. Siinä suhteessa Suomessa on asiat melko hyvin. Ja kansalaisilla on sisua. Ei masennuta niin vain, jos välillä asiat menevät vähän huonosti. Luotetaan että kyllä ne siitä vielä paremmiksi tulevat.

Mutta totuus on, että monikulttuurisuudessa on paljon asioita, joihin tulisi saada tolkku. Kun joku matkustaa uuteen maahan, jossa on erilainen kulttuuri kuin omassa maassa, ei kukaan voi alkaa määräilemään siitä. On pakko sopeutua. Sama asia kuin suomalainen matkustaisi ulkomaille ja suhtautuu piittaamattomasti paikalliseen kulttuuriin. Epätieto ei anna vapautusta, jos teko on maan laissa rikos. Viisasta kun ottaa etukäteen selvää sen maan kulttuurista, johon aikoo matkustaa ja jäädä pidemmäksi aikaa. Sekin on joissain maissa eräänlainen kulttuurikysymys, että jos olet epäkohtelias, olet velvoitettu pyytämään anteeksi. Siinä sitten mietit oikeaa tapaa pyytää anteeksi, ettet epätietoisesti vain pahenna asioita. Mutta Suomessa asiat tuntuvat aina menevän päälaelleen. Kun täällä yritetään neuvoa maan tavoille, aletaan heti syyttää rasismista. Nimittäin kulttuuria.

Jos lomalla matkustelee, raha on yleensä säästettyä. Oli matka sitten kotimaassa tai ulkomailla. Mutta loma on loma ja kesä on kesä. Lomailla voi myös talvella, mutta kesä on vain kesällä. Vaikka et kävisi missään kovin kaukana, rahaa kuluu enemmän. Kuu terasseista kesään, puolikuuta jäätelökioskeista, varhaisperunasta vähäsen ja mansikoista ei päivääkään. Kuluva kesä on ollut hieman kolea ja vaatinut veronsa monilta mainitusta mutta kuitenkin. Kun aurinko paistaa ja on lämmin, terassit ovat joskus niin täynnä, että osa istuu sisällä. Jäätelökioskeilla on jonoa paikoin ruuhkaksi asti ja kaikki kesäsadon antimet ovat toreilla kysyttyä tavaraa.

Mansikoita ja herneitä ostetaan päivittäin välittömäksi välipalaksi. Samoin kirsikoita, vaikka ne ovatkin ulkomailta tuotuja. Jokainen voi mennä torille tekemään hintatarkkailua ja miettiä, paljonko se tekee kesän aikana yhteensä. Kun mansikkasato alkaa olla paketissa, tulevat omenat. Niitäkin ostetaan syötäväksi, koska säilöminen vaatii taitoa. Omenoita ei oikein voi pakastaa sellaisenaan. Kokonaiset mansikatkain vuotavat sulaessaan nesteet ulos. Elokuussa tulevat viinimarjat. Ne voi pakastaa, mutta mustaherukat menettävät makunsa. Ja torilla hinta on mikä on. Terveellistä, mutta kallista. Tyrnimarjat vasta kalliita ovat, mutta niissä on niin paljon C-vitamiinia, että muuta ei tarvita.

Metsäsadosta tulee ensimmäisenä mustikat. Perästä seuraavat muut. Niillekin kertyy hintaa haasteellisesta keräilytavasta. Halvemmaksi tulisi mennä metsään, ja kerätä itse. Se on ilmaista, toisin kuin viljeltävien marjojen kerääminen ilman suhteita. Jokaisella on oikeus liikkua luonnossa ja poimia marjoja ja sieniä, mutta lajit täytyy tuntea. Jotkut ovat myrkyllisiä, eivätkä sovellu syötäväksi. Torilta ostaminen tulee taatusti halvemmaksi kuin myrkytyksen sairaanhoitokulut.

Kuluu rahaa varmasti muuhunkin kuin ruokaan. Jokainen tietää kyllä itse parhaiten, mihin kesäaikaan rahaa käyttää. Talven lähestyessä rahan kulutus vaipuu vähitellen talviunille ja herää taas keväällä miettimään, mitä tarvitaan. Jos viljelee itse oman satonsa, sekin maksaa. Jos ei muuta, niin vaivaa.

Vuosi sitten tähän samaan aikaan läpi koko kesäkuun jatkunut kolea sää väistyi ja alkoi pitkä lämmin jakso. Vielä syyskuussa mitattiin yli kahdenkymmenen asteen lukemia ja aurinko paistoi aamusta iltaan. Tänä vuonna kesän ensimmäistä hellepäivää sai odottaa juhannuksen yli. Sitten se tuli, meni ja se oli sitten siinä. Ennusteet eivät lupaile kovin lämmintä säätä lähipäiviksi.

Nyt sataa kun katsoo ikkunasta ulos. Mutta kesäkuussa satoi vähän, vaikka piti sataa paljon. Joka päivä oli liikkeellä sadekuuroja, mutta ne kiersivät kaukaa. Toisin tekivät synkät pilvet. Niitä kyllä kiersi päivittäin, mutta kadut pysyivät kuivina. Ei voinut tietää, onko ulos meneminen virhe vai ei. Onko pilvessä sadetta vai ei. Tai sataako se itsensä päällä maahan. Ei ole aina luottamista havainnointiin. Jos pilvessä on epätasainen koostumus, sadetta ei pitäisi tulla. Korkeintaan pientä ripeksintää tai yksittäisiä pisaroita. Jos pilven koostumus on yhtenäinen, voi sadetta tulla. Tuleeko paljon vai vähän, sekin on arvoitus. Kevyt sade voi muuttua äkkiseltään rankaksi ja silloin kastuu viidessä sekunnissa läpi märäksi. Jos ei ole valmiiksi katoksen alla, ei ehdi.

Lööpeissä puhutaan harvinaisesta sääilmiöstä. Niin. Julkkikset voivat nyt sekoilla ihan rauhassa, kun kaikki toimittajat ovat sään perässä. Kreikassa vallitsee taloudellinen kaaos, mutta ihan sama, kun suomessa on kylmä sää, eikä loppua näy. Moni Rodokselle lähtijä onkin viimehetkellä joutunut purkamaan matkalaukuista ruisleivät pois, jotta ei tule ylikuormaa seteleiden takia.

Jos ei ole rahaa matkustaa Kreikkaan, mitä tehdä? Kesän kunniaksi televisiosta tulee totta kai kesäuusintoja. Niitä samoja ohjelmia, jotka nähtiin viimekeväänä. Heti kun viimeinen jakso tuli ulos, alkoi uusintakierros. Ainoa mikä vaihtui, oli esityspäivä. Ne jotka katsovat enemmän elokuvia tahtovat aina nähdä samat uudelleen. Senkin televisio osaa. Ehdoton ykkönen kesäaikaan lienee kuitenkin Fox-kanavan lentoturmatutkinta ja huijareiden kaupunki. Ei sitten tule vahingossakaan lähdettyä mihinkään missä ei pärjää ilman maitohappobakteereja ja hepatiittirokotusta. Varomattomat ryöstetään alta aikayksikön ja ruuasta voi saada myrkytyksen, mutta sitä ei huomaa, koska tuli juotua niin paljon että luullaan sitä tavallista pahemmaksi krapulaksi.

Oliko se nyt sitten ulkomaanmatka vai joku suomen kesän festari. Sitä voikin syksyllä sitten miettiä, että missä sitä tuli oltua ja mitä tuli tehtyä. Onko aihetta pelätä, että pyöreä nainen tulee soittamaan ovikelloa. Joko elatusmakuja vaatimaan tai neuvoo vierailemaan seksitautiklinikalla. Todella huonolla tuurilla molempia. Silloin varmasti pysähtyy tahollaan miettimään, olisipa vain kuunnellut vaistoaan ja jäänyt kotiin täyttämään ristikoita. Tai käyttänyt kumia.

Jokainen meistä joutuu joskus tilanteeseen, jossa on otettava itseään niskasta kiinni ja marssittava huonekaluliikkeen ovesta sisään. Nuori muuttaa ensimmäiseen omaan asuntoon ja tarvitsee jotain, mitä ei saa mistään ilmaiseksi anteliailta sukulaisilta. Nuori harvemmin maksaa itse, pitää ottaa vanhemmat mukaan. Siitä se soppa vasta syntyy. Käy nopeasti ilmi, että maut ovat erittäin kaukana toisistaan. Mikä miellyttää nuorta, ei miellytä vanhempaa, eikä sellaiseen halua rahojaan käyttää. Ei vaikka nuoren valinta sopii omaa paremmin budjettiin, josta toivon mukaan on etukäteen ollut puhetta.

Siinä sitä sitten ollaan, riidellään kuin pariskunta, joka etsii huonekaluja ensimmäisen yhteiseen kotiin. Pariskunta voi riidellä myös hinnasta, mutta ei siitä sen enempää. Ja kokeneimmilla asujilla vanhat kuluneet kaipaavat joskus vaihtoa uusiin, oli sinkku tai pari.

Kun sopiva vihdoin löytyy ja saadaan kotiin, voi edessä olla uusi haaste. Miten tämä oikein kootaan? Ohjeet ovat mahdollisimman epäselvät, eivätkä työkalut sisältyneet hintaan. Lisäksi jokaisella on oma näkemys siitä, miten ohjeita pitää lukea. Mitä useampi, sen vaikeampi. Olen kuullut sellaistakin tapahtuneen, että kerrostalossa asukas kuuli naapurista kovaäänistä riitelyä, joka vain jatkui ja jatkui. Ei jaksanut kuunnella ja väkivaltaisen käytöksen pelossa soitti poliisit puolestaan paikalle tekemään metelistä lopun. Kun poliisi tuli, kävi ilmi että riidan syynä oli huonekalun kokoaminen.

Tein juuri itse yhden hankinnan ja se kävi helposti. Ei tarvinnut kuin kävellä liikkeen ovesta sisään ja nähdä se. Se ei ollut sitä mitä tulin etsimään, mutta antoi vision, miten loput uudishankinnat suoritetaan sitten, kun ne ajallaan löytyvät. Väri oli oikea ja hinta sopiva. Kauppa syntyi viidessätoista minuutissa. Kokoaminen oli vähän pidempi projekti. Lipastossa oli seitsemän laatikkoa, jotka piti koota liiman avulla. Liimattua ei voi purkaa, on oltava varma miten päin osat laittaa. Liimaukset menivät oikein, ruuvauksissa sattui pieniä virheitä, mutta ne olivat korjattavissa. Sen huomaa kun alitajuisesti tietää, että virheen voi korjata mitään rikkomatta, käyttää vähemmän aikaa pohtimiseen. Yksi ilta ei riittänyt, piti käyttää kahta. Molempina aikaa tuli käytettyä kolme tuntia, yhteensä kuusi tuntia. Kaksin työ olisi ollut nopeampaa, mutta ei puolta nopeampaa. Aikaa olisi kulunut riitelyyn ja vittumaisen naapurin tapauksessa siitä olisi tullut poliisiasia.

Tuli mieleen eräs opetus, jota jo lapsille satujen välityksellä kerrotaan. Pitää käyttää omaa järkeä. Neuvojat saavat aikaan sotkun, sinä aasin potkun. Totta molemmista näkökulmista. Jos sinä olet se, joka oli oikeassa, mutta toisen neuvot johtivat virheeseen, jota ei voi enää korjata, siitä ei niin vain pääse yli. Jos sinä olet se, joka neuvoi tekemään virheen, myönnätkö sinä sitä, vaikka se olisi esineenä silmiesi edessä. Sanot, että sehän on parempi noin, etkä ole itsekään vakavissasi. Mutta miten oman järjen viisautta sovelletaan tilanteeseen, jota ei voi esineellistää tai asiallistaa. Tuttu ongelma. Puhutaan jostain muusta tai ollaan hiljaa.

Yhä useampi työpaikka on savuton, mutta edelleen löytyy niitä, joilla laiskuus merkitsee enemmän kuin ahkeruus. Lakiin perustuvat ruoka- ja kahvitauot pidetään aina yhdessä. Joko kaikki kerralla tai jaettuna pienempiin ryhmiin. Tauon päätteeksi savulliset jatkavat vielä pihalla kymmenen minuuttia, kun savuttomat jo palaavat sorvin ääreen suurella antaumuksella. He todella haluavat tehdä töitä palkkansa eteen, vaikka tietäisivät olevansa nopeita. Päivä voi tuoda tullessaan odottamattomia viivytyksiä, joihin ei voi etukäteen varautua.

Kun tupakoija palaa sorvin ääreen, hän on jäänyt pahasti jälkeen. Kun vastaan tulee odottamaton viivytys, hän ei mitenkään voi selvitä töistään ilman apuvoimia. Jos savuton edelläkävijä ehtii auttaa, tilanne tasoittuu. Aina ei ehdi ja silloin tupakoija hukkuu töihinsä ja päivä on pilalla. Ärhentelee muille, kun kukaan ei halua auttaa ja siinä menee vielä vähän aikaa hukkaan, kun keskittyy valittamiseen.

Jos työpaikalla on useita polttajia, tauot on aina pakko pitää yhtä aikaa. On nähty tilanteita, joissa toinen patistaa toisen mukaansa välittämättä paskaakaan, missä vaiheessa hänen työnsä ovat. Ulos pitää päästä ja seuraa saada, kerran tarjolla on. Sama voi päteä omiin töihin. Kun tajuaa että tauko on pitämättä, sitä lähdetään. Tyhmyys on tarttuva tauti.

Kuusi kymmenen minuutin taukoa päivässä tarkoittaa yhtä tuntia ylimääräistä taukoa, jota ahkerimmilla ei ole. Jos kaikki työpaikalla polttavat, valmista ei tule ajoissa ja alkaa mennä ylitöiksi. Vaikka johtaja siinä vaiheessa puuttuu asiaan, hän yleensä vetää väärästä narusta. Alkaa tarkkailla alaistensa työripeyttä ja muita hitaammat saavat osakseen sanomista. Mutta tupakkataukoihin ei edelleenkään puututa etenkään jos johtaja itse polttaa. Kyllä hän tietää, että se on hidaste, mutta haluaa kaikin mahdollisin tavoin löytää ongelman ylitöiden nollatoleranssiin muilla keinoilla.

Savuton työpaikka vähentää hidasteita, mutta ei välttämättä poista ongelmaa. Sen sijaan että tehtäisi ahkerasti töitä, puhutaan paskaa. Kaikki eivät lähde siihen, vaan tekevät ensin työt ja puhuvat sitten tauolla. Mutta kun paskan puhuja yrittää kommunikoida ahkeran tekijän kanssa saamatta tähän kontaktia, hän loukkaantuu. Miettii mitä hänellä on minua vastaan kun ei puhu tai vain tiuskaisee lyhyesti. Sanoi että haluaa tehdä ensin työt ja puhua myöhemmin. Sanoi sen ystävällisesti, mutta toinen pahoitti mielensä, kun kanssaan ei haluttu puhua silloin kun hän halusi. Tauolla ei ole enää mitään puhuttavaa. Tai sitten hän puuttui liikaa yksityisasioihin. Ikuinen ongelma johon on vaikea löytää ratkaisua. Jos puhutaan johtajalle, hän ratkaisee asian joko paremman selittäjän tai muulla tavoin mielestään pätevämmän eduksi.

Jos tupakkatauon päätteeksi jotkut jatkavat vielä toiset kymmenen minuuttia paskan jauhamista pääsemättä puhuessaan kiinni työntekoon, mistään ei tule mitään. Ellei työpaikka pidä sisällään niitä nopeita ahkeria, jotka ovat valmiita luopumaan omista tauoistaan siksi, että muut pitivät ne heidän puolestaan. Uusi hallitus pyrkii lisäämään työpaikkoja, mutta samalla leikkaa opintotukea ja korottaa tupakkaveroa. Siinähän se riveihin piilotettu idea taisi olla pähkinän kuoressa. Opintukea ei ole tarkoitus käyttää tupakan ostamiseen. Työaikaa ei ole tarkoitus käyttää tupakan polttamiseen. Onnea kaikille ammattiin valmistuneille.

Makuasioista ei voi kiistellä. Se mikä on toisen mielestä hyvää, voi toisen mielestä olla pahaa. Ruuasta puhuttaessa määritelmässä on ongelma. Asiaa ei aina katsota maun kannalta. Oli kuinka hyvää tahansa, se on epäterveellistä ja lisää sukupuuton riskiä. Kun maku ei ole kaikille tärkein, syntyy riitoja, jotka voivat johtaa väkivaltaiseen käytökseen ruokaa apuna käyttäen. Vaikka olisi, tulee vastaan toinen ongelma. Näkemys jota ei ymmärretä. Ja seurueeseen kuuluu yksi itseään täynnä oleva ylimielinen johtohahmo, joka aina kuvittelee tietävänsä kaikesta kaiken ja hän on aina oikeassa. Kun hän ei ymmärrä, ei ymmärrä kukaan. Eriävä näkemys torpataan tylysti ja saa sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi. Eikä kukaan rohkene puolustaa, vaikka ymmärtäisi edes hiukan näkemystäsi. Toisin sanoen sama henkilö joka halusi kuulla muiden mielipiteitä, halusikin kuulla samoja mielipiteitä omiensa kanssa. Ei kestänyt kritiikkiä, joka oli vastoin omia käsityksiä.

Musiikki on kuuloaistillinen kokemus, joka saa aikaan monenlaisia tunnetiloja. Se mistä toinen tykkää, sitä toinen inhoaa. Ensi kuulemalla kappale voi olla huono, mutta paranee altistaen tai toisinpäin. On mahdotonta selittää mitenkään järkevästi, miten musiikki jakaa mielipiteitä niin vahvasti niin moneen eri suuntaan. Suomen musiikkimarkkinoilta löytyy paljon sellaisia nimiä, joiden lauluääni ei vakuuta, mutta levyjä on myytä kymmeniä ellei satoja tuhansia, kuten M.A. Numminen ja Jouni Hynynen. Ja J.Karjalainen, Tuomari Nurmio ja Haloo Helsinki kuin humalassa. Hyvillä sanoituksilla ääni ei paina kovin paljon, ehkä.

Samat säännöt pätevät pukeutumisessa. Kauneus on katsojalla silmässä, mutta ei yksin ihmisten katsomisessa. Kuvataiteen harrastajilla on selittämätön kyky ymmärtää taulujen sisintä olemusta. Eikä sillä tarvitse olla mitään taiteilijan ajatusmaailman kanssa. Ja aina kaikesta pitää jatkuvasti olla napit vastakkain, kun ylimielisten siipi ei ymmärrä alimielisten näkemyksiä tai arvosta niitä. Taidetta on myös musiikki ja kirjallinen tuottaminen.

Onko tälle ikuiselle makuasiariidalle olemassa selitys siinä, miten asian ilmaisee ja miten ilmaisu koetaan. Joku voi osata ilmaista eriävän mielipiteensä hienosti sanoja käyttäen siten, itsepäisinkin kuulija ymmärtää olla hiljaa. Toisten tyyli sanoa omat ajatuksensa ja mielipiteensä ovat vain yksinkertaisesti niin puisia, että ne kuulostavat muiden korvissa tyhmiltä. Silloin saa helposti vihat niskaansa, vaikka ei tarkoita mitään pahaa. Puhuminenkin on taitolaji. Etenekin Stand-up komiikka. Kaikki jutut eivät naurata, mutta eivät pilaa esitystä. Kun on saanut edes yhden jutun sisäistettyä tarpeeksi hauskana, sitä ei tule ajatelleeksi, että kaikki eivät ole hauskoja. Senkään ei tarvitse naurattaa hekottaen. Se oli vain niin tyylillä kerrottu, että alitajuisesti piti sitä hauskana. Simo Frangen ei liene varsinainen koomikko, mutta on aika taitava huonojen juttujen kertoja.

Näyttelijät puhuvat työkseen, mutta heillä on myös rooli. Kaikki eivät osaa heittäytyä tarpeeksi taitavasti, mikä näkyy parhaiten tosi-tv:ssä, jonka idea on laittaa näyttelijät keskelle yllättäviä tilanteita. Toiset osaa, toiset ei. Elokuvissa ja teatterissa on ainakin enemmän aikaa valmistautua ja sisäistää roolinsa. Tuoda siihen jotain omaa. Ainoa poikkeus löytyy Kaurismäen tuotannossa, jossa kaikki puhuvat samaa tasapaksua kieltä. Taitavalla tarinalla sekin on kuitattu.

Eikä tarvitse puhua työkseen. Ihan samalla tavalla muiden ihmisten keskuudessa toiset puhuvat paljon ja saavat muut kuuntelemaan. Toiset puhuvat vähän, eikä sekään vähä jaksa kiinnostaa ketään. Toiset puhuvat paljon ja saavat muut toivomaan, että tämä olisi välillä hiljaa. Toisien odotetaan puhuvan enemmän, mutta ei vain saada suuta auki. Jos kaikki edellä mainitut tyylilajit kertovat yhden ja saman jutun, voi lopputulos olla hyvin erilainen, miten se otetaan vastaan. Samoin vaikuttaa kuulijan korvien sietokyky. Juttu mikä yhden suusta naurattaa, voi toisen suusta loukata.

Asemalla on suuri merkitys. Lapsen suusta järkeväkin selitys menee kuuroille korville. Toinen aikuinen saa sen kuulostamaan hyvältä ja järkevältä. Tulee mieleen aika, kun laajakaistaliittymät alkoivat vähitellen yleistyä. Sitä oli kuullut aiheesta ja sisäisti sen olevan pidemmän päälle halvempaa kuin maksaa jokaisesta nettiminuutista erikseen. Mutta ei avautunut vanhemmille ennen kuin kauppias sen selitti. Mutta ei se kommunikaatio aina toimi aikuistenkaan kesken. Vaihtoehtoja on rajattomasti. Jos kaikki muut tekijät karsitaan pois, jäljelle jää aina tapa jolla asian ilmaisee. On syytä miettiä ennen kuin sanoo mitään, jos tuntuu että ei saa kiinni. Toiset miettivät toiset ei. Ymmärtävät ehkä että reagoivat yli, mutta myöhäistä se on. Anteeksipyyntö ei korjaa imagoa, pelkästään asian. Se korkeintaan tekee imagosta anteeksipyytäjän, kun on ensin ollut töykeä ajattelematta yhtään mitään. Jos ensin miettii ja ymmärtää mitä toinen tarkoittaa, siitä voidaan ehkä keskustella. Jos ei aukene, asia on loppuun käsitelty. Nämä ihmiset ovat kykenemättömiä keskustelemaan tästä asiasta. Pitää etsiä aihe, josta molemmat saavat kiinni. Sekin voi olla kiinni vain siitä, miten asian ilmaisee. Suun avaaminen voi vaatia pitkää pohdintaa, että saisi sanotuksi mitään, mikä kuulostaa järkevältä. Paineen alla on mahdoton muodostaa ymmärrettävissä olevaa kantaa. Aina aikaa ei voi antaa ja silloin toinen voi kuulostaa äkkiseltään idiootilta. Itsestä riippumaton luonne-esiintymä, jonka kanssa joutuu usein nöyrtymään ajatukseen, nopeat syövät hitaat. Jos olet hidas pukemaan ajatuksia sanoiksi, et kovin helposti saa itseäsi esiin seurapiireissä. Tiedät tasan tarkkaan mitä haluat sanoa, mutta et löydä oikeita sanoja. Olet porukan hiljainen hissukka, jolle on helppo nauraa. Mutta kun saat suusi auki, saat aikaan kuoleman hiljaisuuden. Mitä tuo pöhkö oikein sanoi? Kuulinko oikein? Sehän kuulosti viisaammalta kuin yksikään meistä.

Niin kuin rakkausaiheisia tosi-tv ohjelmia ei olisi jo tarpeeksi, taas tulee lisää. Kielletty rakkaus antaa mahdollisuuden niille, joiden suhteeseen muut ovat suhtautuneet kielteisesti, tuomitsevat sen syystä tai toisesta. Kuin vihjeenä mainoksessa esiintyi siltaan lyöty lukko, jossa oli kaksi naisen nimeä. On itsestään selvää että kaikki piirit eivät hyväksy samojen sukupuolten suhdetta, oli tarina taustalla mikä tahansa.

Mikä sitten voi vielä tänä päivänä olla miehen ja naisen välillä sellainen asia, johon voi suhtautua kielteisesti. Yleisesti ottaen ei varmaan mikään, vaan kaikki on tapauskohtaista. Se minkä toinen hyväksyy, toinen ei hyväksy. Suuret ikäerot eivät ole enää kovin suuri kummastus, ellei taustalla ole jokin pienen maailman vitsaus. Ovesta kävelee sisään vanha tuttu vuosien takaa. Se jonka kanssa olit kouluaikana hyvä kaveri, mutta elämä kuljetti erilleen ja yhteydenpito jäi kokonaan pois. Kumpikaan tuskin osasi arvata että seuraava tapaaminen tulee vastaan niissä merkeissä. Rakas kouluaikainen ystävä pitäisi hyväksyä perheen jäseneksi. Tai sitten oma ensirakkaus, teinivuosien seurustelukumppani, ekan kerran kumppani pitäisi ottaa vastaan samoissa merkeissä. Shokki myös toisesta näkökulmasta. Koulukaveri tai ensirakkaus pitäisi omaksua vuosien jälkeen appivanhemmaksi. Ja selittää se jotenkin omalle suvulle ja kaveripiirille.

Yhä harvemmin solmitaan suhteita, joissa kumppanukset ovat tunteneet lapsesta asti. Entä jos siihen lisätään parinkymmenen vuoden ikäero. Kun siitä naapurin lapsesta, jota olet joskus vahtinut, on kasvanut aikuinen, huomaat tuntevasi tätä kohtaan jotain lihallista. Tai sinusta alkaa tuntua että hän tuntee sinua kohtaan jotain lihallista. Se vasta onkin tilanne. Miten selität sen kenellekään, että kaikki on alkanut vasta sitten kun toinen on ihan oikeasti ollut aikuinen, etkä ole syyllistynyt mihinkään, mikä on poliisiasia.

Ikäero voi olla pieni, mutta tietyssä iässä pienikin on suuri. 20vuotias ja 25vuotias on viiden vuoden ikäero, johon kukaan ei kiinnitä mitään huomiota. Mutta 15vuotias ja 20vuotias tai 13vuotias ja 18vuotias ovat todella kriittisiä vitosia, joita voidaan pitää liian suurina. Jos rakkaus kuitenkin sumentaa järjen, rakkaus on poliisiasia. Vain koska tiet kohtasivat muutaman vuoden liian varhain. Kolmekin vuotta voi olla paljon, jos toinen on 15 ja toinen 18. Mutta joka suhteen hyväksyy, se tekee niin. Ja tapauksesta riippuen teinirakkaus voidaan vanhempien toimesta kieltää vaikka samanikäisiltä.

Serkkurakkaus on edelleen varsin paheksuttu monessa suvussa, eikä sitä haluta ajatellakaan. Mutta siinä ei ole mitään laitonta, eikä juridista luvanvaraisuutta. Toista se on uusioperheiden sisaruksilla, joilla ei ole verisidettä toisiinsa kummankaan vanhemman kautta. Samoin ovat adoptioperheen lapset puhumattakaan sijaiskasvatusperheistä. Siellä rakkaus on juridisesti kiellettyä, mutta onko kauaa? Joku uusi kansanedustaja haluaa sallia seksin täysi-ikäisten lähisukulaisten kesken. Onkohan hän Ahvenmaalta kotoisin?

Etninen tausta voi koetella joidenkin sietokykyä. Ja sekin voi riippua maasta. Toiset suhtautuvat varovaisemmin erivärisiin kuin samanvärisiin ulkomaalisiin. Kun kaksi kulttuuria pitäisi sovittaa yhteen, syntyy tilanteita. Muita tekijöitä voivat olla aatteet, vaatteet, ulkonäkö, ulkomuoto, yleinen olemus, puhetapa, harrastukset, työ, poliittiset mielipiteet ja mitä kukin nyt keksii, kun jälkikasvun mielitietyn naama ei miellytä, vastaa sitä mielikuvaa joka itsellä on. Tai kun ei pahimmassakaan mielikuvitelmassa osannut aavistella, että ovesta voisi kävellä tuollainen tapaus. Jokainen miestä kun elää pohjimmiltaan omassa haavemaailmassaan, millaisen elämän itselleen haluaa. Vanhemmat millaisen elämän lapsilleen haluaa. Mutta siinä menee raja. Vain oma elämä on se mihin saa vaikuttaa, lapsi on jätettävä rauhaan. Jos se edellyttää välirikkoa, tapahtukoon niin. Ja kaikista suurin ongelma monelle on edelleen hyväksyä se, että ei sitoudu koskaan keneenkään. Että yksinäisyys ihan oikeasti tekee onnelliseksi.

Eduskuntavaalien tulos sai jotkut pohtimaan, onko Suomi jakautunut tai jakautumassa kahtia. Helsingin kuplahipit vastaan muun Suomen maalaisrintama. Rentoja ihmisiä jotka elävät omassa rauhassa omaa elämäänsä niin maalla kuin kaupungissa ja antavat muiden elää omaansa. Tai antaisivat jos nämä eivät kokoajan tulisi hyppimään silmille. Kertomaan miten he ajattelevat asioista ja vaativat kaikilta samaa. Joskus erittäin röyhkeästi ja aggressiivisesti. Perussuomalaisten toimistot ovat joutuneet ilkivallan kohteeksi vahvojen ja rohkeiden mielipidenäkemysten takia. Riippumatta siitä minkä puolueen ääriajattelijat mahdollisesti ovat olleet asialla, ei mikään muu puolue ole joutunut vastaavan ilkivallan kohteeksi. Asiat on pyritty ratkaisemaan puhumalla. Ja kun puhutaan, puhutaan avoimesti. Ei rakenneta ajatuksen ympärille sensuuria vihan pelossa. Jos joku ei ymmärrä, hän voi etsiä ymmärrystä muualta.

Olisiko erilaisuutta helpompi sietää, jos kukaan ei kuvittelisi tietävänsä muita paremmin, miten siihen pitää suhtautua. Itse luonto saa ihmisen vierastamaan erilaisuutta eräänlaisena itsesuojeluvaistona. Jos antaa mahdollisuuden, joka myöhemmin osoittautuu virheeksi, voi itsetunto vaurioitua pysyvästi. Koet itsesi petetyksi, ehkä hyväksikäytetyksi ja vastaisuuden varalle varovaisuus lisääntyy. Vastustus ei ole rikos. Mutta jostain kumman syystä kielteinen kanta ei kelpaa, jos sitä ei osaa perustella. Sitten kun asiaa perustellaan, ajatellaan, ettei siinä ole mitään järkeä. Onko myönteisen kannan laita yhtään sen järkevämmin perusteltu? Onko peruste pohjimmiltaan, ettei keksi mitään syytä vastustaa. Yhtä hyvin voi ajatella vastustavansa, koska ei keksi mitään syytä kannattaa.

Jako kahteen tulee vastaan siinäkin. Mutta toistaiseksi suomessa on vain yksi eduskunta, jonne kaikki leirit ovat mahtuneet pohtimaan kompromisseja, mikä olisi vähiten väärin valittu. Sitten vuosikymmenien päästä ymmärretään, että joskus on valittu väärin ja halutaan korjata virhe. Työstetään muutama malli ja valitaan lopulta se väärä. Mistä sitä tietää, olisiko se toinen ollut yhtään sen parempi. Toimisiko Suomen demokratia paremmin, jos maakuntien sijaan täällä olisi osavaltiot, jotka päättävät itse omasta lainsäädännöstään. Vai mahtuuko koko kansa sopuisasti yhteen maahan kuten 200 edustajaa eripuolilta maata yhteen parlamenttiin. Siellä missä yksi ajattelutapa on enemmistö, on toisaalla vähemmistö ja toisinpäin. Vaihtoehtoja on kaksi. Voi sopeuttaa itsensä joukkoon sen mukaan, miten helppoa tai vaikeaa alueelta on löytää samaistujia. Tai muuttaa sinne missä kokee sen helpommaksi.

Suomessa eduskuntaan valitaan neljän vuoden välein 200 kansanedustajaa edustamaan yli viittä miljoonaa ihmistä. Matemaattisesti yhdellä edustajalla on siis vastuu yli 25000tuhannesta ihmisestä. Mutta jokaiset vaalit pitävät sisällään tuhansia, jotka eivät äänestä. Edustavat niin sanottua nukkuvien puoluetta. Puoluetta jota ei ole olemassa. Eikä puheenjohtaja Nukkumatti ole liiemmin saanut edes ääniä.

Nukkuvia ovat etupäässä nuoret. Kyllähän sen ymmärtää, jos kysymyksessä on eka kerta ja jännittää niin paljon, että päättää jäädä kotiin sen sijaan että menisi julkisesti itseään nöyryyttämään. Jos paikalla on samaan aikaan kokeneita äänestäjiä, he kiinnittävät heti huomion nuoriin. Tuijottavat ja arvioivat ikää, taitaa olla ensimmäiset vaalit kyseessä. Miettivät osaatko äänestää oikein, vai tulitko vain muiden mieliksi piirtelemään piirakoita lippuun. Ehkä äänestit kestosuosikkia Aku Ankkaa tai Mikki Hiirtä. Ehkä jotain suomalaisempaa, kuten Joulupukkia, Väinämöistä tai suosikkiasi putous-hahmojen laajasta kirjosta. Nykypäivänä ei yllättäisi, vaikka pelleääniä saisivat myös älypuhelin, selfie ja some.

Ihan sama, antaa pelleääni on sama kuin jäädä kotiin. Kotiin jäävät ne jotka kokevat ettei politiikka kiinnosta ja ettei heidän äänellään ole vaikutusta asioihin. Mutta yksi asia heitä kaikkia kiinnostaa, nimittäin valittaa siitä miten tyhmiä ihmisiä eduskunnassa on ja miten huonoja päätöksiä siellä tehdään. Mutta ei vieläkään haluta äänestää itselleen edustajaa.

Jos päätät äänestää, mitä oikeastaan on tarjolla? Keskusta: ”Suomi kuntoon”. Demarit: ”Suunta Suomelle”. Perussuomalaiset: ”Suomalaisten puolesta”. Toisen sanoen yksi laittaa suomen valtion asiat kuntoon, toinen kertoo miten ja kolmas ajaa kansan asioita. Kokoomuksen virallinen iskulause on ”työn kautta”, mutta huvittavampi lienee: ”tämä on korjausliike”. Halutaan korjata virheet, jotka on itse tehty. Hyvähän se on myöntää virheet, mutta helpommalla olisi päässyt, jos olisi jättänyt ne kokonaan tekemättä.

Mitä sanovat pienemmät puolueet? Vasemmistoliitto: ”Me korjaamme sen”. Niin minkä? Naapurin polkupyörän? Vihreät: ”Nyt jos koskaan”. Ei sano yhtään mitään. Kristillisdemokraatit: ”Rohkeus rakentaa tulevaisuutta”. Keneltäkään muulta sitä ei ilmeisesti löydy. RKP mainostaa itseään siellä missä ruotsia puhutaan.

Viimekädessä voi valita ehdokkaansa numeron perusteella. Siinä tosin on omat riskinsä. Jos ehdokkaasi ei pääse läpi, äänesi menee puolueelle. Puolue joka tekee kaiken juuri niin kuin sinä et halua asioiden menevän. Lupaukset on rikottu, sinut on petetty. Alkaa tuntua että olisi sittenkin pitänyt äänestää sitä toista, mutta seuraaviin vaaleihin on aikaa neljä vuotta. Siinä ajassa ”petturit” ehtivät puhdistamaan maineensa ja luotettava taho tahraamaan omansa. Jopa useaan kertaan. Ehkä joku kolmas nousee puun takaa suosikiksi. Edellisen hallituksen kasaaminen oli hyvin työläs projekti. Loppua kohden se kutistui, mutta ei kaatunut. Jos se olisi kaatunut ja järjestetty ennenaikaiset vaalit, olisiko tulos ollut lähelläkään sitä, mitä gallupit nyt kertovat? Se on hyvä kysymys, mutta turha sitä on arvailla. Totuus on selvillä vasta sitten kun vaalit on oikeasti pidetty ja kaikki äänet laskettu. Ja tarkistettu.