Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Sanotaan että seinilläkin on korvat. Joku voi kuulla mitä sanot, vaikkei tulisi ensimmäisenä mieleen. Vaikka seinän takana joku sinua kuuntelisi, se ei tarkoita samaa kuin olla kärpäsenä katossa. Jotain jää aina kuulematta, jotain kuullaan väärin ja se mikä jäi kuulematta, päätellään itse ja hyvin suurella todennäköisyydellä kaikki on ymmärretty lopulta väärin.

Analyysi ei vastaa totuutta miltään osin enää siinä vaiheessa, kun juoruketju käynnistyy. Moni varmasti muistaa lapsena leikkineensä sitä typerän hauskaa rikkinäistä puhelinta, jossa korvaan kuiskattu lause lähtee vääränä eteenpäin jo ensimmäisen vastaanottajan toimesta. Siitä olikin sitten todella mukava väitellä kuin lapset sen tekevät, että oliko vika vastaanottajan kuulossa vai kuiskattiinko liian hiljaa. Ja jos oikein sattuu olemaan ilkeä lapsijoukko asialla, syytetään sitä porukan hölmöintä lauseiden tahallisesta muuttamisesta, jotta hänet voisi mahdollisimman nopeasti sulkea ketjusta ulos. Ellei tämä itse tajua suuttua leikistä niin pahasti, että ilmoittaa itse itsensä.

Seinällä ei siis tarkoiteta välttämättä ihmistä, joka ei vastaa kun hänelle puhutaan, vaikka sekin voi olla merkki haluttomuudesta ymmärtää sitä mitä hänelle sanotaan. Seinä voi hyvin vastata, mutta ei oikeastaan sano yhtään mitään, vaikka ymmärtää kenties paremmin kuin hyvin. Olisi mieluummin ollut hiljaa kuin seinä puhujalleen on. Kun edes yrittää puolustaa omaa tyhmää itseään järkipuhetta vastaan, sitä vain kerjää verta nenästään. Jälleen kerran vastakkain on asettunut kaksi ääripäätä, jotka ovat yhdestä asiasta sekä puolesta että vastaan ja molemmat koettavat viimeiseen veripisaraan asti pitää omista ajatuksistaan kiinni.

Asetelmassa on kuitenkin yksi mielenkiintoinen seikka. Toinen vain puolustaa itseään sille, joka yrittää saada häntä muuttamaan käyttäytymistään. Lopettaa sen piha-alueen läpi oikaisun sillä perusteella että pihan asukkaat voivat tykätä siitä huonoa ja kiertämällä koko korttelin saa liikuntaa enemmän kun matka on pidempi. Ollaan niin syvällä sen pihan läpi kulkemisessa, että jos kulku estetään, ollaan valmiita kiipeämään aidan yli. Kun kysytään, olisiko se kivaa, jos sinun pihasi läpi alkaisi kulkea ihmisiä ja joku heittäisi kulkiessaan roskia siivottavaksesi, se ei haittaisi tai sitten se on ihan eriasia. Jo äänensävystä voi päätellä, että selityksiä riittää. Vaikka joutuisi lopulta siivoamaan muiden roskia omalta pihaltaan raivon vallassa, ei osata vieläkään nähdä omaa sekoilua peilikuvassa.

Se on taas niitä ihmisluonteen kummituksia. Säännöt ja lait, joita ei haluta noudattaa, pyritään kiertämään vaikka henkensä uhalla. Kun se menee tarpeeksi pitkälle, mikään ei saa sinua muuttamaan käsityksiäsi. Eräänä päivänä mieli voi muuttua ja sitten ollaan kuin mitään eriävää mielipidettä ei olisi koskaan ollut, kunnes taas päälaelleen puolustellaan tyhmyyttään täysin järjettömillä selityksillä. Miksi on mukavaa varastaa lompakoita mummoilta, vaikka tietää sen olevan väärin, eikä pidä siitä että tekee niin. Kun ei muka ole muuta vaihtoehtoa. Rikollinen mieli on hyvin lähellä tätä ajattelua, vaikkei mistään suoraan laittomasta kyse olisikaan.

Auttaisiko järjettömyyttä vastaan sitten järjettömyys? Koettaa pelata toisen pussiin esittämällä tietoisesti toinen toistaan järjettömämpiä näkemyksiä siitä, miksi toisen menettelyssä ei ole mitään järkeä ja ottaa osa niistä itsekin loppujen lopuksi todesta. Samaahan järjettömätkin tekevät, kun koettavat saada järkevät menettämään järkensä tai sietämään omaa järjettömyyttään. Taas kerran ollaan sen asian äärellä, millä perusteella kukaan voi väittää ylitse muiden mikä on järkevää ja mikä on järjetöntä. Onko kyse vain mielipiteistä? Osittain ehkä, mutta jokainen voi miettiä itse.

Jos mieleesi tulee kadulla kävellessäsi aivan yllättäen lyödä turpaan seuraavaa vastaantulijaa riippumatta siitä, oliko se satakiloinen bodari tai pieni viaton lapsi. Lyötkö sinä vai taisteletko sinä ajatusta vastaan ja alat miettiä, mikä sai sinut pohtimaan väkivaltaa muita kohtaan. Salilla voi aina hakata säkkiä ja jos se ei saa ajatuksia pois väkivallasta, kannattaa ehkä puhua asiasta jollekin.

Kun vastassa on seinä, jolle puhuminen ei tuota toivottua tulosta, voi päässä pyöriä joskus kaikenlaisia ajatuksia. Silloin voi itsekin miettiä, kumpi oikeastaan aloitti ja miksi reagointi on niin voimakasta. Se voi olla rakkautta, jonka roihahtavaa tunnetilaa kuullan usein verrattavan hallitsemattomaan pakkomiellesairauksien oireisiin. Aina ei kuitenkaan voi varmaksi sanoa, tunteeko rakkautta sitä toista kohtaan niin palavasti, että halutaan hänet keinolla millä hyvänsä omakseen vai onko kyse rakkaudesta omaa itseä kohtaan siinä määrin, että koetaan toinen ihminen uhaksi itselle ja halutaan pitää hänet mahdollisimman kaukana keinolla millä hyvänsä. On varmasti jokaisen henkilökohtainen mielipide, kuulostaako järkevältä vai ei, mutta vain yksi asia on totta. Jos lyö paljaalla nyrkillä tiiliseinää, se suuremmalla todennäköisyydellä käsi, joka saa pahempia vaurioita.

Työttömiä kohdellaan nyt kaltoin ainakin työttömien itsensä mielestä. Mutta ei ole kehumista aina niissäkään, joilla töitä on. Valitetaan liian pienestä palkasta ja ammattiliitot lyövät heti lakkokortin pöytään kun ehtoihin ei suostuta. Ja kun työtä ei rakasteta, ollaan valmiita menemään lakkoon, ettei vain tarvitse tehdä töitä, kun ammattiliitto maksaa palkan. Ja jäsenyys maksaa vuodessa paljon enemmän kuin vaikkapa yleisen työttömyyskassan jäsenyys.

Toisin sanoen, niitä joilla ei töitä ole, etsivät sitä kaikin keinoin suurella sydämellä. Ja ne joilla on töitä, eivät ole kiinnostuneita sitä tekemään. Koetetaan kaikin mahdollisin tavoin tehdä mahdollisimman vähän ja pitää pilkkanaan niitä poikkeavuuksia, joita ihan oikeasti kiinnostaa työ. Työ voi olla rankkaa, mutta ei ole sitä vaaraa, että alkaisi aukoa päätään. Ja kiittää tekijäänsä huolellisuudesta. Asenne, kunhan on jotenkin tehty, voi ennemmin tai myöhemmin johtaa yhä vain suurempiin lipsahduksiin, josta voi saada vaikka kirjallisen varoituksen.

Ja valitettavan usein tyhmyys tiivistyy väärässä seurassa. Laiskuus on tarttuva kansantauti. Aletaan ajatella, että miksi minun pitäisi olla ahkera, kun muut eivät ole, koska joutuisin tekemään kaiken. MITÄ SITTEN! Antaa vaan muiden sekoilla, pitää pilkkanaan yhteisiä pelisääntöjä, jotka ovat voimassa vain silloin, kun johtajan silmä valvoo. Ole sinä viisaampi ja tee, vaikka joutuisit tekemään kaiken. Pidemmän päälle se voi tuntua turhauttavalta, mutta siihen pitää motivoitua oikein. Luottaa siihen, että vielä jonain päivänä sinun asenteesi palkitaan. Johtaja huomaa ja ymmärtää ryhtyä tekemään jotain asioiden edistämiseksi. Ei potkuja niin vain anneta, koska työntekijöistä on huutava pula samaan aikaan kun on huutava pula työpaikoista.

Se on kuin etsisi sitä oikeaa ihmistä vierelleen. Maailma on täynnä sinkkuja, mutta he vain eivät kohtaa. Ja työ vie arjesta suurimman osan. Jos sinulla on puoliso tai muuta perhettä, sinä annat heille vähemmän aikaa kuin työllesi. Siksi olisi erittäin tärkeää rakastaa työtään. Kuvitella että työ on ihminen ja miettiä mitä hän ajattelisi sinun tavastasi työstää itseään. Rakastaisiko työ sinua, jos sinulle häntä tärkeämpää on puhua paskaa työkavereiden kanssa. Räplätä puhelinta tai pitää taukoja annettujen sääntöjen vastaisesti ja antaa niiden viedä ajatukset itsensä pitämiseen, mikä ei voi olla vaikeuttamatta työhön keskittymistä. Tai jos muut joutuvat jatkuvasti korjaamaan tekemiäsi huolimattomuusvirheitä, jotka saavat sinut nauramaan hyeenan naurua omasta tyhmyydestäsi. Vaihtoehtoisesti alat huutamaan ja valittamaan, että sinua kiusataan kun työkaveri sinulle huomauttaa asiattomasta käytöksestä.

Vaikka oma asenteesi olisi se, ettet piittaa muiden laiskuudesta. Pikemminkin teet töitä heidänkin edestä. Tulet töihin etuajassa ja teet viisi minuuttia ylitöitä vapaaehtoisesti. Kiero ihmisluonne voi olla niin ovela, että saa oman työpanoksensa näyttämään johtajan silmissä kiitettävältä, mutta johtajan katseen ulkopuolella hänestä tulee narsistinen johtotähti, joka tekee mitä haluaa ja juuri niin kuin haluaa. Sellaiseen pitää puuttua. Mutta jos vain yksi ihminen puuttuu, laiska luulee, että yhdellä on jotain häntä vastaan. Ja yksi tietää, että muutkin tietävät ongelman, mutta eivät vain puutu. Kun kaikki ilman yhteisiä sopimuksia omasta aloitteestaan ymmärtävät toimia ja sanoa asiattomaan käytökseen taipuvaiselle työkaverille, että hän tekee väärin, voi selkä ajan kanssa katketa ja hänen on tehtävä vaikea päätös. Nieleekö tyhmyytensä ja alkaa käyttäytyä, vai sanooko itsensä irti silläkin uhalla, että joutuu kolmeksi kuukaudeksi karenssiin, eikä enää ikinä saa töitä.

American Idol on tullut tiensä päähän viidentoista vuoden jälkeen. En tiedä mistä se johtuu, mutta ainakaan suomen musiikkimarkkinoilla eivät viimeisimmät voittajat ole pahemmin vastaan kävelleet ja hyvä niin. Voihan olla ettei heillä alunperinkään ole ollut kiinnostusta levittää musiikkiaan kotimaansa ulkopuolella, mutta koska ohjelmaa täällä näytetään, se lataa asiaan odotuksia, jos sattuu kolahtamaan. Itse tiedän nimeltä kolme voittajaa, mutta ehkä on syytä mainita vain Kelly Clarkson, jonka musiikkia ei kymmenen vuotta sitten radiota kuunnellessa pakoon päässyt kuin suomipopilla.

Suomessa Idols on tullut vain seitsemän kertaa ja vaikka muutama voittaja vielä matalalla tai erittäin matalalla profiililla keikkoja tekee, voidaan kaikkien sanoa epäonnistuneen jotenkin. Eikä kyse ole mistään muusta kuin siitä, miten formaatti mainostettiin ulos. Voittajalle luvattiin kaikki valmiina ja kun unelmana oli levytyssopimus, jonka vain voitto takasi, ei siinä jäänyt aikaa miettiä ajan kanssa, mitä oikeasti halusi. Päätös piti syntyä siinä tilanteessa, kun asiaa kysyttiin haastattelussa, joka tuli ulos viikon lähetyksessä. Etäisesti sitä voidaan verrata niihin raukkoihin, jotka koelauluvaiheessa hehkuttivat samaa asiaa, mutta saivatkin tuomareilta kylmän vastaanoton siitä, kuinka variksella on paremmat laulutaidot ja läheisiltä saatu positiivinen palaute on kuin vanhempi, joka kehuu pienen lapsensa rumaa piirustusta todella hienoksi taideteokseksi.

Voice of Finlandin yksikään voittaja ei ole saanut urastaan edes kananlentoa, eikä yksikään kakkonen ole pärjännyt urallaan voittajaa paremmin. Vaikka Idolsissa kaikki oli toisin, on siitä turha puhua. Ne jotka ovat edelleen pinnalla, ovat siellä aivan muista syistä. Ei tarvitse kommentoida, jos haluaa olla omituinen. Kun osaa kiivetä oikeaan puuhun, ei tarvitse pelätä lahon oksan katkeamista, vaan alas tullaan sitten kun haluaa itse laskeutua. Ja kun tekee yhteistyötä netistä löydettyjen räppäreiden kanssa, alkaa suomen kieli kiinnostamaan.

Eli vaikka laulukilpailut ovat vuosien saatossa tehneet suomenkin tähtitaivaalle tähtiä, ilman on tullut paljon enemmän. Nettiin on helppo ladata videoita kaikkien nähtäväksi, jos osaa käyttää tekniikkaa, mutta se on ainoastaan nykyaikainen väylä saada itsensä helpommin näkyville. Edes tuhannen nettiriippuvaisen sadat katselukerrat eivät tee tietä unelmaan, jos levy-yhtiöiden vaisto sanoo, ettei kannata kiinnostua. Tulee mieleen Saksaan kadonnut Sunrise avenue, joka yritti 101kertaa ennen kuin levytyssopimus syntyi. En edes tiennyt että suomessa on niin monta levy-yhtiötä. Siinä on yksi esimerkki sisusta, mutta pointti on siinä, että kun sopimus syntyi, musiikista pidettiin. Samalla lailla kuin ne jotka saavat sopimuksen ensiyrityksellä ja ura on olemassa vielä kymmenen vuotta myöhemmin. Toiset pääsevät helpommalla alkuun kuin toiset, mutta kun tie löytyy, se on aina täynnä kiviä.

Tällä hetkellä tiellä on paljon nuoria naisartisteja, mikä saa varmasti monen feministin ja tasa-arvoanarkistin hyppimään riemusta, mutta aivan turhaan. Ei minulla ole mitään naisartisteja vastaan, kyse on vain siitä, että Junnu Vainolla ja monella muulla oli niin vilkas mielikuvitus, että kirjoittivat kappaleet naisten puolesta. Hyvä kappale ei katso esittäjää, mutta onko tulevaisuudesta syytä olla huolissaan. Miettiessäni mikä on juuri tällä hetkellä hitti ylitse muiden, en saa kiinni. Kaikki joita radio soittaa, ovat yhtä tasapaksuja. Tasapaksu ei ole sama kuin huono, mutta onko runsas tarjonta jo haittaava tekijä. Eikö mikään kappale tai artisti pysty enää erottumaan edukseen, kun niitä on niin paljon. Ja mikä haastavinta, niin paljon on räppiä. Eivätkä räppärit ole enää ainoita, jotka käyttävät laulajia vierailijoina. Myös laulajat ovat alkaneet käyttämään räppäreitä ja aina löytyy niitä, joita räppi ei miellytä, elleivät sanat naurata.

Onko koko musiikkiteollisuus nyt kivisellä tiellä suuren tarjonnan takia? Ennen kaikki pitivät samasta, kun muuta ei ollut. Nyt kaikki voivat valita suosikikseen oman ja kaikki kuulostavat samalta. Tekevät samantyylistä musiikkia, vaikka ovatkin sanoittaneet ihan itse inspiraatiosta, jota ovat saaneet menneiden aikojen neroilta. Neroilta, jotka keksivät kaiken itse, kun ei ollut valmista pohjaa. Mielikuvitus köyhtyy, kun uutta on vuosi vuodelta vaikeampi rakentaa, ettei edes tietämättään keksi jotain mitä joku muu on jo keksinyt. Mutta se mitä kivisen tien päässä lopulta on, selviää vain elämällä eteenpäin. Syntyykö vuonna 2016 jossain päin Suomea vauva, jonka neroudesta saamme nauttia kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Ja siinäkin välissä on monta vuotta aikaa tapahtua asioita, joita kukaan ei osaa odottaa.

Kuten viha ja rakkaus, myös viisaus ja tyhmyys taitavat usein kulkea keskenään käsi kädessä. On todella vaikeaa määritellä missä raja kulkee, mutta ei luulisi kenenkään loukkaantuvan siitä, että joku kutsuu viisaaksi, jos todella on sitä mieltä.

Mutta onko olemassa mitään niin viisasta, ettei jotain tyhmää. Pöllö on monissa tarinoissa viisauden vertauskuva. Mutta jos sanotaan että joku on pöllö, usein tarkoitetaan että hän on tyhmä. Ovathan pöllöt tyhmännäköisiä, mutta viisaudesta kertoo jotain kyky paikantaa paksun lumen alla liikkuva myyrä ja epäonnistua saaliin nappaamisessa sillä pienellä todennäköisyydellä, jolla suuret kissapedot onnistuvat.

Korkeasti koulutettuja maistereita ja insinöörejä pidetään usein viisaina, mutta loppujen lopuksi koulutodistus on pelkkä paperi, jonka eteen toiset ovat tehneet töitä henkisen jaksamisen äärirajoilla samaan aikaan kun toiset vain rykäisevät. Se ei tarkoita, ettei kova työ voisi tuottaa tulosta, josta voi kiittää itseään, ettei vaikeimpanakaan hetkenä luovuttanut, vaikka kaikki itsesuojeluvaistot koettivat siihen pakottaa.

Liian suuri viisaus voi aiheuttaa ongelmia, kun vastaan asettuu yksinkertainen tapaus, josta huomaa heti, ettei kyseessä ole mikään penaalin terävin kynä. Ei kykene ymmärtämään miten kukaan voi olla niin tyhmä ja tunteita voi olla vaikea pitää sisällään. Ei kukaan halua kuulla olevansa tyhmä, vaikka myöntäisi itsekin olevansa fakki-idiootti peukalo kämmenen keskellä. Pitää vain antaa kaikkensa sille mitä osaa. Silloin voi olla vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla olevinaan niin viisas kuin toisen kokee ja alkaa pitää toista ylimielisenä pellenä.

Ja aina voi käydä niin, että stereotypia kolahtaa pahemman kerran väärään analyysiin. Mahdollisimman matalasti koulutettu tietää enemmän kuin korkeasti koulutettu. Kaikki ne asiat jotka koulutettu on päähänsä opiskellut, ovat kouluttamattoman pöllön päähän pinttyneet puoliksi vitsailevan ajatusleikin kautta, kunnes tajuaa, että oli oikeassa. Niin oikeassa, että hämmästys voi vastata tilannetta, jossa näkee vierestä, miten auto törmää jalankulkijaan ja oli vain muutamasta sekunnista kiinni, ettet se ollut sinä itse. Siinä voi olla paljon kouluja käyneellä pokassa pitelemistä, että tylsä kynä, jonka sosiaaliset taidotkaan eivät ole kovin korkealla, tietää vastaukset kysymyksiin, jotka hän tietää vain siksi, etteivät ne koetilanteessa muistuneet mieleen.

Mutta ei mitään tyhmää, ettei jotain viisasta. Toisilta sitä viisautta ei vain löydy, sanoi todistus mitä tahansa. Koulu oli kyllä kiinnostavaa, mutta työ ei maistu, vaikka vastaa koulutusta. Aivan sama montako eri tutkintoa ilolla suorittaa. Miksi tylsiä kyniä kuljetetaan penaalissa, vaikka niitä ei käytetä, koska jälki on rumaa. Jos käteen sattuu, vaihdetaan se heti siihen terävämpään. Aina löytyy niitä, joilla ei ole kynää lainkaan. Silloin sitä voi lainata tai tarpeen vaatiessa lahjoittaa kynättömälle. Hänkin myöntää että lopputulos ei ole paras mahdollinen, mutta onpahan kynä, jolla työ tulee tehdyksi.

Ihminen ei luonnostaan pääse irti tavasta tehdä arvioita muista ihmisiä. Toisille asian kätkeminen on vain helpompaa kuin toisille. Joten jos vastaan tulee kaksi tylsää kynää, ne on syytä laittaa samaan penaaliin toistensa tueksi ja turvaksi. Meitä on moneksi. Kukaan ei ole yksin itsensä kanssa. Toiset ovat persoonia, joiden kanssa voi olla vaikea tulla toimeen, mutta täytyy muistaa, jokaisen kylki on yhtä musta kuin oma, peilikuva irvistää aina takaisin ja hylkivät magneetit vain väistävät toisiaan.

Näytti jo hetken siltä kuin kevät olisi alkanut, mutta sitten kaikki kääntyi jälleen päälaelleen. Tosin vain lämpötilan suhteen, sillä aurinko paistaa. Viimeisen vuoden aikana äärimmäisiä käänteitä on ollut niin paljon, että voidaan jo melkein puhua ilmiöstä, joka on tullut jäädäkseen ja vaatii sopeutumista.

Vaikka kevät ei pakkasen takia etene, on syytä olla iloinen edes siitä, että karttojen pitäessä paikkansa auringon pitäisi paistaa aamusta iltaan vaikka sitten poutapilvien takaa. Toisin sanoen säätyyppi ei ole epävakainen, jossa auringonpaiste voi vaihtua puolessa tunnissa kaatosateeksi ja kohta taas toisinpäin. Sää jota ei ole karttoihin katsominen. Epävakaassa rintamassa kartat voivat muuttua niin monta kertaa, että sään todellinen kuva paljastuu vasta kun hetki on käsillä.

Mitä me oikeastaan tekisimme ilman sääkarttoja? Kun vuodenajan vaihtumisen hetkellä sää muuttuu reilusti, se vain tapahtuu. Lämpötila ei nouse tai laske vähitellen päivä päivältä, vaan uusi aamu tuo tullessaan sään, joka on kuin eilistä ei olisi koskaan ollutkaan. Jokainen aamu olisi arvoitus, onko sää eilisen kaltainen vai muuttuuko se. Jos on, onko se sitä enää illalla. Milloin auringon paiste vaihtuu sateeksi ja kauanko sade kestää, onko se myrsky ja kuinka raju. Miten kovaksi yö kiristää pakkasen ja kuinka pitkäksi aikaa. Pilvet eivät aina kerro koko totuutta.

Sää on makuasia. Jokaisella on omat suosikkinsa ja syyt, joita ei ole mikään pakko kenenkään ymmärtää. Arvoituksellisuudeltaan sää muistuttaa myös aika paljon ihmisluonnetta. Piirteet joita yhdellä esiintyy, ei välttämättä esiinny toisella ja mikä ketäkin miellyttää, on taipumus päästää lähelleen. Täydellisyyttä ei ole, alueella esiintyy aina sellaistakin säätä, josta ei pidä, on vain elettävä sen kanssa.

Mutta toiset meistä ovat luonteeltaan niin suuria arvoituksia, että sääkin kalpenee. Yhtenä päivänä mielipide on yksi, seuraavana toinen, kolmantena kolmas, neljäntenä taas ensimmäinen, kolmas, ensimmäinen, kuudes, toinen, viides ja niin edelleen ei mitään logiikkaa missään. Mielipiteet menevät päällekkäin toistensa kanssa siinä määrin, että yksi halveksuu sitä, mitä toinen kehuu ja kolmas ei tue kumpaakaan. Kaikki näkemykset ovat yhtä sen hetken kanssa, missä eletään. Se mitä sanottiin eilen, ei tänään merkitse enää mitään ja mitä huomenna sanotaan, ei ole missään tekemisissä kuluvan päivänä ajatusten kanssa. Kyse voi olla myös kuukausista tai vuosista, miten pitkään yksi mielipide mieltä kantaa, eikä näkemysten vaihtumiselle löydy mitään ymmärrettävää syytä, kun puhutaan positiivisuuden negatiivistymisestä. Mitä oli eilen, ei ole tänään, mutta ehkä taas vielä joku päivä uudestaan.

Kyse on oikeastaan aika pelottavasta ihmistyypistä. Niin pelottavasta, ettei siihen osaa samaistua, kunnes joutuu kasvokkain kanssa. Voisi ensimmäisenä ajatella, että toisin kuin säätä, ei ihmisluonteen lukemiselle ole olemassa karttaa, mutta kyllä on. Jokainen meistä muodostaa käsityksiä uusista tuttavuuksista, vaikkei tietoisesti sitä tekisikään. Yleisesti sanotaan kun paremmin tutustutaan, että ensivaikutelma sinusta oli todella huono. Ei olisi sen perusteella voinut arvata, että meistä tulisi hyviä kavereita. Kannatti tutustua.

Mutta joskus voi käydä niinkin, että ensivaikutelmasta tullut huono kuva vain vahvistuu vahvistumistaan. Sekin on aika pelottavaa. Ajatukset jotka toisesta annat ja naurat niille itsekin, miellät vähän rankemmaksi huumoriksi, roastiin sopivaksi materiaaliksi, osoittautuvat yksi kerrallaan totisimmaksi todeksi. Kaikki ennakkoluulot olivat aiheen, vaikka kuinka pitäisi itseään hyvin toimeen tulevana ja osaisi antaa arvoa erilaisuudelle ainakin teoriatasolla. Tulet aina toiselle vastaan, mutta toinen ei tule sinulle vastaan. Hän ei vastaa kun kysyt, mikä oli syy, mutta vastaus löytyy rivien välistä kun kuulet hänen puhuvan jollekin toiselle. Hän päättikin järjestää jotain muuta menoa itselleen ja muisti vasta sen jälkeen, että oli aiemmin luvannut sinulle jotain ihan muuta. Eikä tullut mieleenkään että olisi voinut ilmoittaa asiasta. Antoi sinun odottaa turhaan ja nauroi sitten omalle tyhmyydelleen. Siinä tilanteessa ei varmasti pysty muuta sanomaan kuin että nyt on joku totaalisesti poissa kartalta. Onko se hän vai oletko se sinä, siitä sinä et kaiken kokemasi jälkeen ole täysin varma itsekään.

Kuin katsoisi ulos ja näkisi auringon paistavan. Sitten sääkarttaa, joka ei lupaa sadetta. Lähdet ulos, pilvet peittävät hetkessä taivaan ja kaatosade kastelee sinut muutamassa sekunnissa. Kun pääset takaisin sisään, sade lakkaa yhtä nopeasti kuin alkoi ja aurinko paistaa taas kuivattaen hetkessä kaikki sateen jäljet pois.

Kevään ehkä puhutuin tv-tapaus on ollut Saturday Night Live, jonka esitysaikaa jouduttiin siirtämään huonojen katsojalukujen takia, eikä siitä ollut mitään hyötyä. Myönnän henkilökohtaisesti nauraneeni ensimmäisen jakson ensimmäiselle sketsille ja sekin johtui siitä, että olin sen verran väsynyt, että kaikki muu meni tuolissa torkkumisen takia kokonaan ohi, paitsi mainoskatkot. Edes ajatus Pamela Tolan mukana olosta ei saanut minua pysymään tolallani kyseisen uusintaesityksen aikana.

Mutta pelkät mainokset laihdutukseen liittyvistä ohjelmista saavat sen epätoivoisen yrittämisen näyttämään hauskalta, mikäli vain pysyy hereillä. Jutta G ei ole enää ainoa avoimesti lihavia ihmisiä vihaava mediapersoona. Seuraan ovat liittyneet jotkut Aki ja Rita, jotka vihaavat avoimesti lihavia pariskuntia ja koettavat kaikin mahdollisen tavoin puristaa lihat luista saadakseen kadonneen kipinän syttymään uudelleen. Ja niin kuin siinä ei olisi vielä tarpeeksi. Nyt haetaan kilpailijoita uuteen ohjelmaan, jossa pariskunnat laihduttavatkin erikseen. Ja aina löytyy niitä, jotka lähtevät mukaan, koska paineet ovat käyneet liian suuriksi väärien neuvojen ja mielipiteiden kuuntelemisesta.

Entä jos tilanne olisi täysin päinvastainen? Pariskunta on menettänyt suhteen kipinän siksi, että on laihduttu siitä alkuaikojen sopusuhtaisen rehevästä innostuksen nostattajasta liian paljon. Auttaako siinä tilanteessa sumopainijoiden personal trainer, miten olla samaan aikaan suuri ja riittävän hyväkuntoinen, etteivät mitkään perussairaudet uhkaa niille taipuvaisia geeninkantajia. Miten laihtuminen ylipäänsä oli mahdollista, jos sitä ei ole tietoisesti tehnyt. Yhtä hyvä kysymys, miten lihominen on mahdollista, jos ei ole missään vaiheessa ollut mikään totaalilaiska hyötyliikunnan harrastaja. Ikä vain yksinkertaisesti tekee joskus tehtävänsä niin hyvässä kuin pahassa.

Odotettavissa lähivuosina formaatti, jossa tupakoinnin lopettamisesta haaveilevat psyykevangit saavat kotiinsa henkilökohtaisen tupakkalakkovahdin, jonka tehtävänä on estää pääsy tupakkapaikalle ja saada poistumaan kaupasta ilman askia. Jakson alussa kilpailijalle esitellään ekonominen rahataulukko, kuinka paljon hän on keskimäärin kuluttanut rahaa tuotteisiin elämänsä aikana ja mitä hyödyllistä määrällä olisi voinut tehdä sen mukaan millaisia haaveita kilpailijalla on, mihin hän säästää rahaa. Ohjelman amerikkalaisessa formaatissa seurauksensa on klassinen itkuun murtuminen kaikesta siitä näkemästään, kuinka monta haavetta onkaan vuosien varrella päässyt sanan varsinaisessa merkityksessä haihtumaan savuna ilmaan. Palataan takaisin niihin teinivuosiin, kun oma älykkyys kalpeni tyhmempien rinnalla siinä määrin, ettei elämällä ollut enää mitään merkitystä, mutta ei vain saanut kiedotuksi narua kaulaan. Kuin olisi painostaen yhtymään suostuteltu ja saatu klamydia, joka antaa ensimmäiset oireet itsestään vasta sitten, kun se on jo useammalla. Taudin saa pois, mutta sydämeen jää pysyvä arpi.

Ohjelmasta tulee myöhemmin pariskuntaversio, jossa on sekä yhdessä että vain erikseen ihmisiä siinä käsityksessä, että kärsivä olotilanne johtuu puutostilasta. Kuin joutuisi juomaan aamukahvin ilman maitoa, vaikka musta kahvi on itse asiassa kaikista parasta. Ja ehkäisee eturauhassyöpää. Ne jotka joutivat kestämään polttavaa puolisoa savuttomana valittavat tietenkin hengityksen pahasta hajusta ja kuinka kipinä tuntuu sammuneen, kun ei silmät sidottuna osaa erottaa ykköstä ja kakkosta toisistaan. Ja onhan se niin, että paljon mieluummin sitä haistelee pieruja kuin tupakalle haisevaa hengitystä. Onhan se uusimman tutkimuksen mukaan suorastaan terveellinen asia toisin kuin tupakan savusta syntyvät kaasut.

Helmikuun 28. on Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä. Kaikki tietävät että Kalevala on suomen kansalliseepos, joka koostuu suomalais-karjalaisista kansanrunoista. Runoista, joiden jokaisessa säkeessä on kahdeksan tavua. ”Vaka vanha Väinämöinen, taitaja iänkuinen”. Vain kaksi mainitakseni. Tarinoita ajalta jolloin luku- ja kirjoitustaidon puutteessa mytologisia tarinoita kerrottiin laulamalla runoja. Sitten tuli Elias Lönnrot, kirjoitti ne ylös lukutaidon oppineita varten ja käytti omaa mielikuvitustaan saadakseen aikaan alulla ja lopulla varustetun suuremman tarinan pienemmistä tarinoista, jotka joku muu oli keksinyt laittaa lyyriseen muotoon lyhyemmin. Halunnut näin kertoa miten täälläpäin oli tapana asioista ajatella, mikä oli ajattelun kulttuuri. Eri mieltä sai olla, kunhan tiesi missä seurassa oleili. Omien maailmannäkemysajatusten esittäminen liian korkea-arvoisessa olisi saattanut vaikuttaa heistä kiinnostavalta, mutta jo seuraavana yönä sinulta olisi hakattu kirveellä pää irti sillä perusteella, että yrität noiduttuna houkutella ihmisiä mukaan vääränlaiseen ajattelun kulttuuriin.

Mutta ajat ovat muuttuneet. Suomessa ei enää tarvitse pelätä pään menettämistä oman mielipiteen takia, mutta edelleen löytyy seuraa, jossa hiljaisuus on jopa sananvapauden nojalla viisaampaa. Helsingin punavihreässä kuplakulttuurissa on ihan turha mennä esittämään omia näkemyksiään ilmastonmuutoksen luonnollista tekijöistä tai ylenpalttisen suvaitsevaisuuden aiheuttamista vaaroista, sillä kuri on kuin illallinen venäläisessä kodissa. Mikään ei anna oikeutta jättää lautaselle ruokaa, jos talon emäntä on sen annostellut. Ja tapoihin kuuluu annostella useaan kertaan runsaasti. Verrattuna vaikkapa japaniin, jossa veitsen antaminen lahjaksi symboloi halua laittaa välit poikki. Heiltä kuulemma löytyy ymmärrystä sille, jos lahjan antaja tulee toisesta kulttuurista, eivätkä paikalliset tavat olleet tiedossa.

Suomalainen kulttuuri on siihen verrattuna helppo ja vapaamielinen. Jos saat kutsun kotiin, suurin huolenaihe on siinä, jos et tunne väkeä. Ovatko he tarkkoja jostain tietystä etiketistä vai eivät. Onko perinteinen kahvipaketti tai ruisleipä mielistelyä, toipahan edes jotain. Vai lahja kuin lahja, ei olisi tarvinnut. Sisulla siitä selviää.

Myös punaviinipullo on yleinen lahja, vaikkei Suomella ole omaa rypäletuotantoa. On vain pienet markkinat marja- ja hedelmäviineille. Likööreitä valmistetaan paljon, mutta niidenkin tunnettavuus on vähäistä. Suurempaa roolia näyttelee viina, vodka ja olut. Niiden käytöstä meitä jopa moititaan, vaikka tilastollisesti juomme suurin piirtein saman verran kuin ranskalaiset viinejä, joita maassa tuotetaan samassa suhteessa kuin meillä olutta. Eikä kukaan valita, että ranskalaiset juovat liikaa, koska juominen tapahtuu vähitellen ja pitkin päivää, kuten kulttuuriin kuuluu. Suomessa ei ole tapana juoda pitkin päivää ja nauttia lounastauolla alkoholia ruuan kanssa. Täällä tehdään ensin koko viikon työt ja pidetään sitten hauskaa koko viikon edestä.

Onko suurin ongelma sittenkin siinä, että lähdetään, vaikkei keksi mitään syytä hauskanpidolle. Juodaan humalahakuisesti, kunnes ei enää jakseta, saatetaan epähuomiossa rikkoa lakia ja viimeisenä ylilyöntinä nautitun luonnoton poistuminen nousemalla vatsalaukusta takaisin suuhun hallitsemattomalla paineella. Sisulla siitä selviää, mutta säännöstely ei ole rikos. Rahaakin siinä säästyy, kun ostaa alkoholia vain kerran kuussa. Jos rahaa on vain yhteen olueen, sillä on pärjättävä. Jos rahalla saa 24, eikä kaikki mene alas yhdessä kuukaudessa, ei uutta erää tarvitse ostaa vielä seuraavassa. Ravintolassa kaikki maksaa enemmän, ja alkoholin liikakäytöstä on haittaa vain juojalle. Mutta pohjimmiltaan jokainen on itse vastuussa itsestään. Oppii tuntemaan rajansa ja osaa valita seuransa. Ei ehkä ole viisasta lähteä sellaisen mukaan, jonka tietää käyttäytyvän aggressiivisesti hyvinkin vähästä. Mieluummin joku joka hyvinkin vähästä on kaikkien kaveri, vaikka selvin päin hänestä ei saa mitään tolkkua. Saa koko porukan nauramaan joko jutuillaan tai ihan vain kahjolla käytöksellään. Voi siinäkin esiintyä piirteitä, jotka voivat seuraavana päivänä arveluttaa, vaikka tilanne oli alusta loppuun pelkkää nauramista. Vain suomalainen voi siinä tilanteessa kiittää onneaan, että on täynnä sisua.

Koirat ovat yleisesti ottaen hyötyeläimiä, joita voi kouluttaa moneen eri tarkoitukseen. On metsästyskoiria, paimenkoiria, poliisikoiria, tullikoiria, vahtikoiria ja vaikka mitä. Tämä sudesta kesyyntynyt nelijalkainen on vuosisatojen saatossa jalostunut moneksi ja saanut otsaansa leiman ihmisen paras ystävä. Miten niin? Monet amerikkalaisten kotivideot kertovat todella karua kieltä siitä, miten koira aina pilaa kaiken hauskan. Varastaa kaapista ruokaa, vie lapselta lelun, herättää nukkuvan tai tuhoaa postin. Ja haukkuu omistajaansa. Jos ihminen käyttäytyisi samalla tavalla saadakseen huomiota, voi saada itselleen vain ongelmia. Mutta koira saa vain makeat naurut etenkin lasten kiusaamisesta ja päälle karkaamisesta. Ihan sama kuinka väsynyt olet, jos koiralla on vauhti päällä.

Tarkoin harkittu lemmikki, jonka omistaminen vaatii suurta panostusta niin rahallisesti kuin ajallisesti. Sitä ei monikaan lapsi ymmärrä, jos halu omaan koiraan saa jostain tulen alleen. Moni uhrautuva vanhempi saa lopulta pitkän nenän, kun joutuu itse hoitamaan lapsena koiraa, josta tämä lupasi käsi sydämellä kantaa kaiken mahdollisen vastuun. Lemmikkiä kun ei voi jättää ensihuuman laannuttua nurkkaan odottamaan, koska se kiinnostus taas iskee uudelleen. Eivätkä aikuiset ole aina kovinkaan suuri poikkeus. Hankitaan koira kun sinkkuelämä on jatkunut liian pitkään ja vasta sitten huomataan, ettei vapaa-aika riitä. Annetaanpa se vanhemmille, kerran eivät koskaan sitä lapsena suostuneet hankkimaan. Ei ei ole kirosana.

Jotkut eivät omasta tahdostaan halua lapsia ja pitävät koiria lapsinaan. Eikä niillä kovin suurta eroa kieltämättä ole. Molempia pitää ruokkia ja hoitaa. Niiden kanssa pitää leikkiä. Opettaa olemaan haukkumatta. Molempia pitää ulkoiluttaa. Molempia pitää käyttää lääkärissä säännöllisesti, eikä tilanteisiin voi varautua koskaan etukäteen.

Yleensä halu mennä ulos tulee itsestä, mutta välillä on pakko viedä vastoin tahtoa. Ero on siinä, että koira noutaa keppiä, lapsi palloa. Lasta ei käytetä ulkona vessa-asioissa, se opetetaan pöntölle ja pyyhkimään itse. Koira oppii puhdistamaan itse itsensä. Lapsi ei koskaan nuole omaa takapuoltaan.

Kun koira kasvaa aikuiseksi, se ei muuta pois kotoa ja tottelee isäntäänsä. Mutta elinkaari on vain noin kaksitoista vuotta ja suurimmassa osassa tapauksia eläin on lopetettava. Mikäli aikuinen lapsi ei jostain syystä halua muuttaa kotoa pois, on asiaa ennemmin tai myöhemmin alettava edistää jotenkin. Mikäli vanhempi kokee yllättävän kuoleman ja jälkeläisellä on yhä liian kiinteä side hänen varassa elämiseensä, voi kolaus johtaa mielenterveyden romahtamiseen.

Eikä pidä unohtaa sitä maailma kauneinta. Jos kiimainen koira pääsee koirapuistossa karkaamaan toisen koiran kanssa parittelemaan, on sitä ihan turha nuhdella. Jos taas yllättää oman perillisensä samojen koiruuksien ääreltä, tekisi taatusti mieli sanoa jotain mutta ei kannata. Ne ovat jälleen niitä asioita, joita ei halua kuvitella tai keskustella, vaikka alitajuisesti tietää niiden olevan totta. Paljon yleisempää taitaa olla se, että lapsi yllättää vanhemmat samojen koiruuksien ääreltä. Näkee muttei tee itsestään numeroa. Koira saattaa vastaavassa tilanteessa alkaa haukkumaan ja pilata tunnelman, vaikkei mitään pahaa tarkoittaisikaan. Lapsi sen sijaan voi alitajuisesti ajatella, että niin outoa kuin näkemänsä oli, siinä ei ollut mitään pahaa. Paha juttu oli se, että hän näki, koska ei voinut ymmärtää näkemäänsä.

Sanotaan että ihminen laumaeläin. Laumasta tulee ensimmäisenä mieleen todella suuri määrä, mutta kolme riittää. Siinä mielessä ihmisen vertaaminen laumaeläimeen on todella mielenkiintoinen yhtälö. Suomessa meitä on yhteiskunnassa yli 5miljoona, mikä vastaa kolmea antilooppilaumaa Afrikan savannilla. Mutta yksilöinä me saatamme olla jakautuneina niinkin pieniin ryhmiin kuin kolmen porukkaan, mikä vastaa yhtä antilooppeja metsästävää petoeläinlaumaa.

Riippumatta lauman koosta, on paikka ansaittava jotenkin. Samalla lailla paikan voi menettää, jos käyttäytyy vastoin asemaansa ja lauman hallitseva johtaja sinut haluaa sinut häätää. Laumanjohtajan paikka taistelussa reviiristä ja lisääntymisoikeudesta on haluttu ja kaikki tavoittelevat sitä. Hallitsija joutuu puolustamaan asemaansa jatkuvasti. Taitelut voivat olla todella raakoja, lajista riippuen voidaan taistella kuolemaan asti. Yksi päivä voi olla vanhalle hallitsijalle voitokas, seuraava voi tuoda tappion tullessaan.

Nykymuotoisessa ihmisyhteiskunnassa taistelu vallasta on enemmän demokraattista vaalitaistelua, jossa urokset ja naaraat taistelevat keskenään. Lisääntymisoikeustaistelussa uroksella vastassa on vain naaras, johon pitäisi tehdä vaikutus jollain muulla tavalla kuin osoittaa vahvuutensa ajamalla muut urokset voimalla pois. Sellaisia taisteluja näkee vain baarissa, kun veressä on niin paljon alkoholia, että mielitään oikeutta pelkkään nautintoon ja taistelu on ohi, kun poliisi tulee viemään voittajan yöksi putkaan nauttimaan ankeudesta.

Niin sanotuissa yhteisölaumoissa on monia sääntöjä, jotka kieltävät monia henkisen sodan muotoja, mutta se on läsnä koko ajan. Ei tarvitse ajatella, niin mieli voi käydä taistelua muita vastaan. Jokainen haluaa olla ainakin oman itsensä johtaja. Istuvaa ei tuosta vain voi syrjäyttää, mutta hänen ammattitaitonsa ja tapansa johtaa ovat usein alaisten silmissä huonoja. Eikä tarvitse olla varsinaisesti johtaja, että koettaa käyttäytyä kuin johtaja. Määräillä muita tekemään niin kuin itse haluaisi asioiden tapahtuvan, eikä koskaan myönnä olevansa väärässä. Sellaiset luonteet eivät laumassa pärjää, mutta heillä on taito pitää luonnevika piilossa taitojensa alla. Ja olla mukava kaveri silloin, kun johtaja on paikalla. Mutta kun selkä kääntyy, kaikki omat säännöt astuvat saman tien voimaan. Ja kun heitä vastaan koettaa hyökätä, se kääntyy sinua itseäsi vastaan ja saat potkut asiattoman käytöksen takia. Vaikkei laumalla olisi nimettyä johtajaa, joku pätee aina.

Helsingissä näyttäytyi samaan aikaan kaksi vähän suurempaa laumaa, joista toiset halusivat sulkea auki olevat rajat taatakseen, että naaraat saavat olla turvassa luonnotonta nautintoa janoavilta uroksilta. Samaan aikaan uutisoidaan että turvapaikanhakijoita ahdistellaan. Toinen lauma taas halusi katupartiot pois kaduilta, koska ne ovat tulleet tänne, vaikkei kukaan ole pyytänyt. Eihän turvapaikanhakijoitakaan ole kukaan pyytänyt tulemaan ja silti ne tulivat. Aidossa hädässä olevien maine on pilalla näiden lakia rikkovien tapausten toiminnasta. Mutta kun puhutaan katupartioista, olen henkilökohtaisesti kuullut vain yhdestä pellepartiosta, jonka voidaan katsoa syyllistyneen katupartion tahalliseen ärsyttämiseen. Vaikkei ärsyttäminen ole rikos, se voi johtaa lievään pahoinpitelyyn ja on ihan kokonaan pellen oma vika.

Toisin sanoen jos joku haluaa että suomen yhteiskunta toivottaa hänet tervetulleeksi tähän suureen laumaan tai joku pienempi porukka hyväksyy osaksi sakkia, ei lain rikkominen ole oikea keino lunastaa passia. Viattomat saavat kärsiä ja potkut asiattoman käytöksen takia. Oli kyse mistä tahansa ja mitä kukin yrittää, ongelma ei taida ratketa ikinä. On puhdasta sattumankauppaa, milloin voittaa oikeus ja milloin ei.

Rajat ovat olleet osa meidän jokaisen elämää niin kauan kuin emme ehkä itse muista. Lapsen ei tarvitse kuin oppia kävelemään ja puhumaan, niin aletaan kieltää asioita, kunhan ensin on tehty tai sanottu jotain mitä ei olisi saanut. Ei kukaan voi varautua, mitä seuraavaksi tapahtuu, eikä kokemus todellakaan tuo lisää varmuutta.

Toista se on teinin kanssa. Huoltajalla voi olla jokin käsitys siitä mitä teini mahdollisesti omalla ajallaan tekee yksin kaksin tai ryhmässä, koska muistaa itsensä siltä iältä. Asioista puhutaan ja rajoja asetetaan esimerkiksi kotiintuloajoissa, mutta kiinnipitäminen on ikuinen ongelma. Aina vain tapahtuu jotain mikä saa myöhästymään vähintään muutamalla minuutilla. Toisaalta jos ehtiminen on minuuteista kiinni, on kelloa tuijotettu viimeiset puoli tuntia ja katseella vaaditaan selitystä, miksi meni näin viime tippaan. Vaikka rajasta on yhdessä sovittu, sen lähellä on aina kuin olisi yli.

Sama koskee rajoja jotka on asetettu itse itselleen. Kovilla pakkasilla moni asettaa rajoja sille, kuinka kylmä on liian kylmä. Ja kun lukemat ovat rajalla plus miinus yksi, se on painajainen. Miksi ei voi olla selkeästi alle tai reilusti yli, niin olisi helpompaa tehdä päätöksiä, kun ulos on pakko mennä. Untuvatakissa ei pyöräillessä palele, mutta alle kahdessakymmenessä asteessa siellä tulee hiki. Ja aina on se mahdollisuus että lauhtuu tai kiristyy muutaman asteen ja sitten ollaan rajan väärällä puolella väärin varustein. Sama koskee perinteisempiä talvilajeja, mutta mittaria tuijottamalla sitä helposti unohtaa, että tuuli voi lisätä purevuuden tuntua jopa kymmenellä asteella ja järvellä tuulee aina. Sitä helposti unohtaa että Lapissa muun Suomen kaksikymmentä on kolmekymmentä tai enemmän. Ja pahin vilustuttaja on paikallaan olo.

Johtuneeko talouspakotteista vai jostain muusta että Suomen ja Venäjän välisellä rajalla ei ole ollut viimeaikoina ainakaan niin paljon ruuhkaa, että uutiskynnys olisi ylittynyt. Sen sijaan kuolemanrajan yli on viimeisten viikkojen aikana mennyt paljon porukkaa, jotka ovat uutisiin päässeet ja aivan yllättäen. Raja jonka läheisyyttä moni suorastaan pelkää, mutta jos alkaa miettiä, saattaa yllättyä kuinka usein on saattanut lähellä käydä. Ei tarvitse olla sairas tai joutua sairaalaan, mutta läheltä piti. Jos kuitenkin sairaalareissu tulee, voidaan sinun todeta olleen hetken kliinisesti kuollut, mutta sillä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Voi olla hyvin vaikea kuvitella että on käynyt kuoleman rajan takana, koska ei ole. Siihen pätevät samat säännöt kuin valtion rajoihin. Välissä on vyöhyke joka ei kuulu kummallekaan. Sama kokemus voi tulla korkeassa kuumeessa, mutta jää helpommin muistiin, eikä osaa ymmärtää.

Pohjimmiltaan kyse on samasta asiasta kuin unista, joita jokainen meistä näkee öisin. Mutta jos nukumme tarpeeksi sikeästi, emme muista sitä. Jos muistamme, jokainen kyllä tietää itse parhaiten tai sitten ei. Jokainen on varmasti saanut joskus outoja muistikuvia jostain mikä tuntuu tapahtuneen ihan hiljattain, mutta kun alkaa miettiä milloin, ei tunnu sopivan mihinkään. Kyse voi olla unesta, jota ei heti herätessään muistanut. Sama toimii toisinpäin. Tiedostaa olevansa hereillä, mutta alitajunta saa jo unen päästä kiinni korostaen yksittäisiä ajatuksia. Silloin ei nuku eikä valvo, vaan seisoo rajalla. Ero on siinä, että unimaailmasta pääsee aina takaisin, vaikka siellä kuolisi. Se on ehkä painajaisista kaikkein pahin ja vie ajatuksia itseensä myös valveilla ollessaan, oliko se enne. Onhan se totta, että jokainen kuolee joskus, mutta jos pelolle antaa liikaa valtaa, se alkaa hallita sinua.

Alitajunta on niin ihmeellinen että sitä ei pidä ihmetellä liikaa, miksi se juuri sinä yönä mietti kuolemaa ja sai muuntamaan uneksi. Saattaahan sitä valvoessaankin omistaa joskus ajatuksia kuolemalle niin, ettei sitä välttämättä edes huomaa. Etenkin jos ottaa vakuutuksen odottamattoman kuoleman varalle. Pitää päättää, kuka saa rahat. Testamentti pitää tehdä silloin kun vielä voi ja varmasti jokaisella on mielipide siitä, haudataanko ruumis vai poltetaanko se ja haluaako siihen mitään siunauksia. Kun nämä asiat on eläessään muistanut, on hyvä syy tulla kummittelemaan. Ruumista myöten kuolleen henkilökohtaiseen omaisuuteen pätevät samat säännöt kuin elävän. Sille ei tehdä mitään sellaista, mihin ei ole lupaa saanut. Jos ei sano mitään kenellekään, niin väärä menettelytapa on oma moka. Raja menee siinä, että vainaja viimeisenä tahtonaan tahtoo vaikuttaa muiden ihmisten tekemisiin asioissa, jotka eläessäänkään eivät kuuluneet hänelle millään tavalla.