Ilmiöt

Naapurimaassa kuhistaan taas. Siellä on uusi trendi, joka puhuttaa. Monesti nämä muoti-ilmiöt siirtyvät pikku hiljaa meille Suomeenkin. Tällä kertaa kurjaa hommassa on, että kyseinen trendi ei ole hyvä. Se on nimittäin ”rikollisuuden ihannointi” -ilmiö. Rikollisuudesta on tullut Ruotsissa viihdettä, jolla tahkotaan miljoonia, ja Suomi on hyvää vauhtia menossa samaan suuntaan.

Ruotsin TV4 on tänä syksynä näyttänyt supersuositun tosi-tv-ohjelman, jonka nimi on Inlåst, eli Teljetty. Siinä pahoille teille joutuneet nuoret suostuvat siihen, että heidät teljetään vankilaan. Apunaan kiven sisässä näillä nuorilla on oikeita ex-vankilakundeja, jotka neuvovat miten selviytyä selväjärkisenä teljettynä olosta. Ohjelman tarkoituksena oli lähettää Ruotsin nuorille sanoma, ettei rikos kannata. Mönkään meni, sillä ohjelman vankilakundeista on tullut suuren yleisön ihailun kohteita.

Lisäksi Ruotsissa julkaistiin äskettäin erään rikollisen David Larssonin (pseudonyymi) kirja nimeltä Jag är wanted. ”Larsson” on kirjoittanut kirjan elämästään rikollisena ja siitä miten hän on päässyt ulkomaille pakoon lain pitkää kouraa ja mafiaa. Kundi asuu tällä hetkellä Thaimaassa kaikessa rauhassa tai niin ainakin väitetään. Voihan tyyppi olla vaikka Australiassakin, mistä sitä tietää. Joka tapauksessa ”Larssonin” kirja on bestseller-listojen kärjessä Ruotsissa.

Telkkarisarjan ja kirjan lisäksi ruotsalaiset haluavat yhä enemmän lukea rikoksista lehdistä. Monet ruotsalaiset seurasivat mm. sitä äskettäistä kopterivarkauttakin ihaillen, tyyliin: ”onpa fiksuja jätkiä, kun noin helposti pääsivät poliisia pakoon suureen saaliin kanssa”.

Valitettavasti tämä ilmiö näkyy jo Suomessakin. Rikosuutinen on seksikäs, suorastaan koukuttava. Ihmiset ahmivat ja vaativat tietoa varkauksista, väkivaltarikoksista ja kaikesta siltä väliltä. Aiemmin lehtiä myytiin pääosin jollakin seksiin ja naiskauneuteen liittyvällä, mutta nyt rikosuutisten määrä on huimassa nousussa.

Kumman sinä luet? Uutisen, jossa kerrotaan, että Angelina Jolie kasvatti rinnanympärystään F-kuppiin vai uutisen, jonka otsikossa lukee ”Supermieheksi pukeutunut vei miljoonia vesipyssyllä”.

Ruoka - yksi suurimmista intohimoistani.

Parhaissa juhlissa on aina tarjolla ruokaa, mutta arkisemmin sapuska ja biletys kohtaavat yöllä kotiinlähdön aikaan. Tunnustan: olen aikamoinen mäkkityttö puoli kahden ja pilkun välillä. En edes halua laskea, kuinka monta Big Maciä olen vetänyt tyytyväisenä ranejen ja cokiksen kanssa pikkutunneilla. Hamppareista tehty jono yltäisi todennäköisesti avaruuteen asti.

Helsingin yösyöppöjen nälkää helpottavat hampurilaisten lisäksi erinäiset kebabmestat, joista esimerkiksi voisin nostaa Pasha’s kebabin Eerikinkadulta. Paikan sapuskat täyttävät ainakin omat kebbehimoni. En muista, että olisin kertaakaan jaksanut syödä annosta loppuun, joten siitä pieni miinus.

Pizza on kolmas vaihtoehto. Sky Express Annankadulla on tarjonnut muutaman kerran helpotusta nälkään. Tosin viimeksi siellä käydessäni en malttanut jäädä odottamaan tilauksen valmistumista. (Aamulla kuiteista tarkistaessani, huomasin viettäneeni paikan päällä vajaan vartin, joten ei se palvelu sitten niin hidasta ollutkaan..)

Perinteiset snägärit pitävät myös pintansa, vaikkakin niillä harvemmin käyn. Kaupungin parhaat ovat Töölön torigrilli ja Jaskan grilli, joka alkaa olla jo klassikkojen klassikko.

Ehkä nerokkain yöruoka kohdallani on ollut hotellin aulasta hankittu valmissalaatti, jonka syömisestä ei tullut aamullakaan huonoa omatuntoa.

Suuntaan jälleen tänään pikkujoulujen merkeissä yöhön, ja voin melkein lyödä vetoa, että löydän itseni illan lopulla huutelemasta hampparia. Saisikohan mäkkäriin kantiskortin…?

Harva nainen suhtautuu shoppailuun yhtä intohimoisesti kuin minä. Kaupat saavat aikaan syvän tunnekuohun ja kärsimättömän odotuksen... milloin täältä pääsee pois. Sovituskoppijonossa kerran pari litraa hikoilleena ja uusimman bassovoittoisen Rihannan albumin kuulleena olin valmis luovuttamaan. Suunnittelin hienpitävän ostostaktiikan; ennen kuin menen rikkaisiin naimisiin ja palkkaan itselleni ompelijan, ostan lähinnä vain sikoja säkissä postimyynnistä. Mitä tyrä ja Hietalahden postin eläkeläisille suunnittellut aukioloajat ovat verrattuna kauppojen uhkaan sekä fyysiselle että henkiselle terveydelle?

Monet vaateketjut myyvät pukineitaan sekä kivijalka... ostoskeskusliikkeissään että netissä. Jokainen on varmasti raahannut sormet verillä H&M:n pahvilaatikoita kotiin, ja etenkin nuorempi sukupolvi on ottanut Gina Tricot'n omakseen. Päädyin viime talvena tälle hämmentävän huonosti toteutetulle sivustolle ja huomasin myynnissä olevan uhanalaisen yksilön: tekokuiduttoman ja edullisen villapaidan. Sulkevilla Shuren kuulokkeilla varustettuna päätin lähteä käymään kerrankin "oikeassa" kaupassa ostamassa paidan. Henkarissa roikkui tuttuun tapaan kymmenittäin villakasoja koossa 34 ja 44, joista tulisi toki ihan sopiva koko, jos luvut laskisi yhteen ja jakaisi kahdella. Niinpä luotin nettiin - tai luulin luottavani. Lyhyehkön kauppareissun aikana mahdollinen talviromanssini oli kadonnut sieltä.

Puhisin hetken ja kirjoitin foorumille, miksei jokaisella kaupalla ole netissä palvelua, josta näkisi jokaisen tuotteen ja sen reaaliaikaisen määrän liikkeissä. Hienoa esimerkkiä ovat näyttäneet mm. Alko ja DinSko. Kuinka upeaa voi olla, kun näkee ketjun jokaisessa liikkeessä olevien kenkien kuvat ja koot netistä! Vaihtoehtona kun on vastaanottaa ilkeitä murhakatseita perinteisen kenkäkaupan jonossa, kun myyjä soittelee kolmatta varttia työkavereilleen Oulusta Helsinkiin etsien nololle asiakkaalle räpylänlämmikettä.

Olen miettinyt salaliittoteorioita sille, miksi DinSkon esimerkkiä on seurattu niin nihkeästi. Oikea syy lienee kassajärjestelmien päivittämisen sietämätön raskaus, mutta yöllä keksii parempiakin selityksiä. Onko syynä pelko siitä, että me shoppaluallergiset lopettaisimme paniikissa tehtyjen virheostosten haalimisen? Kun saan itseni kauppaan, en hemmetti sentään luovuta, ellen löydä jotain kamalaa ja liian kallista, joka jää kaappiin pariksi vuodeksi päätyen lopulta sekajätteisiin. Jättäisikö ihmiset kaupparavit väliin, jos kotona voisi tsekata putiikin edelleen pursuavan samaa vanhaa rojua? Varmasti joku vähentäisi ostamista. Voin toisaalta kuvitella muotibloggareiden kuvatulvat, joiden seurauksena innokkaat fanitytöt ja -pojat vilistäisivät laumana kohti ostoskeskusta.

Koska toiveeni tosielämän fruugosta on toistaiseksi utopiaa, pitää shoppailua välttelevänkin harrastaa laumatoimintaa. Olen jo vuosia vaihtanut tietoja hyvistä bongauksista äitini kanssa. Siinäpä vasta suullista kansanperinnettä parhaimmillaan.

Tiedättekö kuka Anna Anka on? Hän on kuuluisan laulajan Paul Ankan ruotsalainen vaimo. Pari lapsineen asuu Hollywoodissa. Anna Anka oli äskettäin mukana supersuositussa tosi-tv-ohjelmassa, joka kertoi, minkälaista ruotsalaisten Hollywood-vaimojen luksuselämä on.

Pitkä, laiha blondi Anna Anka suututti ruotsalaisnaiset mielipiteillään. Hänen mielestään tasa-arvo on mennyt liian pitkälle ja, että naisen pitää hoitaa lapset ja koti ja laittautua seksikkäästi miestään varten. Anna pitääkin ihan itse, tai siis palkattujen ihmisten avulla, huolta kodista Los Angelesissa, lapsista ja itsestään. Miestään varten.

Anna Ankan elämä on kuin suoraan sarjakuvasta. Hänen joulunsakin on outo. Anna ostaa joka joulu miehellensä Paul Ankalle uuden kellon, koska miehellä on niihin fiksaatio. Blondin mielestä hauskin joululahja on ystäviltä saadut seksileikkikalut. Ja ihan kivoja ovat tietysti myös Paulin antamat kalliit korut.

Joka vuosi Aku Ankka, eikun siis Anna, palkkaa firman laittamaan luksustaloonsa ja sen suurelle pihalle glitteriä, valoja ja suuria vilkkuvia poroja ja joulukylttejä. Joulukuusen pitää olla vähintään kolme metriä pitkä ja Anna suihkuttaa sen kemikaaleilla, että se kestää pidempään. Koko talossa pitää olla joulukamaa lattiasta kattoon. Ainiin, tietenkin tontut, joulupukki ja aito porokin vuokrataan pihalle.

Anna ja Paul Anka ovat myös puhuneet, että pitäisikö pihalle hankkia feikkilunta, että saisi ”pohjoismaisen joulufiiliksen” ja voisi ärsyttää rikkaita naapureita. Voisiko joku pliis kertoa sille ruotsalaisblondille ja sen idiootti-miehelle, että ihan turhaan he sellaista hankkivat, koska ilmastonmuutoksen myötä kukaan ei kohta edes muista, että joskus oli olemassa lunta.

Nyt te varmaan ihmettelette, että miksi horisen jostakin seonneesta rikkaasta ruotsalais-starasta, joka asuu Hollywoodissa. No siksi, että Ruotsin TV3 lähettää ”Anna Ankan joulu” nimisen tv-ohjelman jouluaattona kello 15.00. Kun kerran ohjelma Aku Ankastakin lähetetään juuri jouluaattona, niin miksei sitten Anna Ankankin joulusta raportoida samana päivänä. Ruotsalaisten logiikka on pettämätön.

Itse asiassa minäkin haluan kyllä nähdä sen Anna Ankan joulu tv-ohjelman, koska se on varmaan aivan älytön friikkishow. Mutta en jouluaattona.

Pitää kai toivoa, että esim. Nelonen tajuaisi ostaa ohjelman ja lähettää sen 4D dokumenttinaan vaikka tammikuussa. Ohjelman nimi voisi olla 4D: Sairaan rikas joulu!

Valtiotieteiden opiskelijana olen kiinnostuneena seurannut ns. lautaskohua.

Suloisessa poliittisessa kolmiodraamassa ovat mukana presidentti Tarja Halonen, pääministeri Matti Vanhanen sekä ulkoministeri Alexander Stubb. Eli Suomessa on syntynyt soppa siitä, kuka tai ketkä näistä edellä mainituista saa edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa. Aiemmin Suomea on monesti EU:ssa edustanut pressa ja pääministeri ja silloin juhlapöytiin on tietenkin pienelle Suomelle jouduttu kattamaan peräti kaksi lautasta.

Koko lautaskohu vaikuttaa oudolta. Vanhanen haluaa jatkossa mennä yksin palaveeraamaan, mutta Tarja ei sulata asiaa. Kummatkin ovat ärähtäneet julkisesti. Jotkut poliitikot tukevat pääministeriä, toiset pressaa. Minä olen kantani valinnut ja asetun kohussa Tarjan puolelle. Timo Soinin sanoin: Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa. Näin ollen pressalle pitää löytyä EU-lautanen.

Sitä paitsi, mietittyäni tarkemmin asiaa yksi lautanen riittää varsin hyvin kahdelle. Ainakin niin kauan kuin on kyse Tarjasta ja Matista. Matti kun on tunnetusti todella ronkeli ruoastaan. Hienot EU-safkat alku-, pää- ja jälkiruokineen tuskin maistuvat meidän nykyiselle pääministerille.

Näen sieluni silmin kuinka Matti nyrpistää nenäänsä chilipaprika-marinoiduille jättikatkaravunpyrstöpateelle ja sörkkii happamana haarukalla lautastaan. Matti kun tykkää ihan perusmätöstä, jota ei ole maustettu sen kummemmin ja fiinimmin. Uuniperuna pelkällä suolalla ja voilla on mieluisinta. Näin ollen Matille tuskin tarvitsee kattaa lautasta EU:n huippukokouksiin. Hän voi istua juhlapöydässä Tarjan vieressä ja maistaa palasen juhlaruoasta Tarjan lautaselta, silleen salaa, jos sielu sietää.

Ja koska Matti ei myöskään juo alkoholia, hänelle riittää pelkkä vesilasi. Näin olemme taas ratkaisseet yhden kohun. Matti ja Tarja voivat jatkossakin sulassa sovussa mennä EU:n huippukokouksiin.

Sitten kun meillä on uusi presidentti ja pääministeri niin voimme taas ruveta puhumaan lautaskohusta uudelleen. Nyt siihen ei vielä ole mitään aihetta.

Yksi lautanen riittää…

Anteeksi provosoivasta otsikosta. Vielä ei ole syytä hätääntyä.

Kunliga Klubbenin suomenruotsalaismeiningin ja Cafe Operan räppigheton jälkeen Mannerheimintie 6:seen on avattu Ruma. Tampereelta löytyy se aito ja alkuperäinen, mutta koska en itse ole siellä käynyt, on vertailu originaalin ja uuden välillä vaikeaa. Keskitytään siis vain uuteen.

Odotin kuulemieni juttujen perusteella sisustukselta jotain todella rumaa, mutta kolmoskerrokseen marssittuani törmäsinkin mielenkiintoisiin yksityiskohtiin ja harkittuun (?) sekamelskaan. Vessanpöntöt narikkaa vastapäätä, tupakkakopin ”tupakoivat kuolevat nuorempana”-kyltit, ja mallinukke lasikaapissa, tarjoavat vaihtelua kristallikruunuihin ja plyysisohviin kyllästyneille. Tämä lienee sitä paljon puhuttua asennetta.

Rumassa on myös mahdollista juoda ämpärikaupalla. Siis kirjaimellisesti; siellä myydään lasten hiekkalaatikkosanko täyteen mitä juomaa tahansa (baarimikon mukaan). Ruma ei kuitenkaan ole ämpäreidensä kanssa yksin, sillä jo syksyllä DTM valjasti saman idean käyttöönsä. On tässä nyt siis haistettavissa uusi trendi, ja mitä asiaan sanoo ah niin joustava ja vapaa alkoholipolitiikkamme?

Entäs se meininki sitten? Otsikkoon viitaten paikalla oli paljon myös tamperelaisia, mutta siitä en osaa vetää erityisempiä johtopäätöksiä. Meno vaikutti rennon mukavalta, ja turha tärkeily sekä ”poseeraaminen” oli jätetty muualle. Tästä saattaa tulla uusi suosikkimestani.

Ps. Edellisen postauksen kommenteissa joku antoi vinkin Corona-baarista. Kävin katsomassa, ja paikan ikärakenteen huomattuani, päätin mennä kotiin kasvamaan noin kymmeneksi vuodeksi.

Olen valmis tunnustamaan Facebookin ainoan hyvän puolen: typerät testit. Työpäivä ei ole koskaan mennyt yhtä nopeasti kuin selvitellessä, olenko oikeasti savolainen (ehkä) tai mikä Nalle Puh -hahmo olen (Nasu). Muutenkin yksi elämäni rakkaus liittyy testeihin - puhelinhaastattelut nimittäin. Olen kuullut puhelimen päässä monesti puhdasta epäuskoa ilmaistessani ajokortittoman ihmisen innokkuuden vastata teiden suolausta koskeviin kysymyksiin. Ikävä kyllä puhelingallupeja ei tehdä tarpeeksi usein, mutta onneksi Internet ja naistenlehdet tuovat armahduksen.

Ensimmäinen kosketukseni itseanalysointiin tapahtui sinä vuonna, kun sain käteeni naistenlehden, joka lupasi kertoa tulisiko minusta hyvä pomo. En muista tulosta, mutta pomoa minusta ei tullut. Ja tuskin tuli niistäkään, jotka testin tekivät ja siihen uskoivat. Naistenlehtien testeillä on aina ollut paha karma, ne ovat olleet self help -hyllyillä norkoilevien kauraa. Luokkaretkillä viihdytimme bussia lukemalla Cosmopolitanin testejä ääneen ja tenttaamalla kysymyksiä pojilta. Julkisesti naistenlehtitestin tekeminen olisi yhtä nöyryyttävä kokemus kuin raskaustestin osto.

Internet on muokannut testeistä salonkikelpoisempia ja esitellyt testit myös miehille - etenkin ÄO-testin tuloksista väitellään foorumeilla miehekkäästi. Parasta hupia alle 100 pojoa saaneiden kesken on muuten vittuilla niille etu- ja takaavokaleista pihalla oleville "ÄÖ" 284 -tyypeille. Epäilyttävillä ulkomaalaisilla sivuilla liikkuneet tuskin ovat välttyneet bannereilta, joissa kerrotaan julkkiksen ÄO ja kehotetaan surffailijaa testaamaan, onko fiksumpi kuin esim. Paris Hilton. Suomalainen julkkiskin pääsi banneriin, mutta ilmoitti ettei ole koskaan tehnyt ÄO-testiä. Ne, jotka testin tekivät, maksavat siitä nyt 12 euroa kuussa tekstiviestien muodossa. Se kertonee jotain heidän maalaisjärjettömyydestään.

Oma tulokseni on muuten 158. Nyt olisi aika alkaa epäillä testien luotettavuutta, mutta pelastan teidät pohdinnalta ja kerron, että tulokseni perustuu siihen, että ajaisin mieluiten Kehä ykköstä ja pidän mustista oliiveista enemmän kuin vihreistä. Homokaasun, tuon mainion epäkorrektin sivuston, testi irvailee testeille ja niiden tekijöille. Vaikka Homokaasun fanityttö olenkin, en ole homofobinen, vaan "suhtaudun aikuismaisen luontevasti niihin, jotka eivät ole perusheteroita" (Homofobia.fi:n testi). Syytä olisikin, kun henkistä ikää on Testimaan mukaan 26 vuotta. Pieni vinkki muuten niille ikälopuille, jotka ilmoittavat henkisen ikänsä (yleensä 16-25) nettiprofiileissaan: ei näin. Se on melkein yhtä myötähävettävää kuin 12-vuotias lapsi pätemässä Demissä olevansa parikymppinen henkisesti.

Muidenkin kuin henkisen iän testituloksia käytetään surutta väärin. Testit ovat vainoharhaisten lääkärissä ravaavien tautipesäkkeiden taivas. Netissä voi diagnosoida itselleen mm. diabeteksen, masennuksen, syömishäiriön ja migreenin. Oikein käytettynä testi on tosin mainio apuväline sellaiselle, joka vähättelee sairauttaan; tulostettu testitulos kädessä on helpompi marssia vastaanotolle. Maihin, joissa abortti on kielletty, voi tilata aborttilääkkeitä netistä - nettitestin tehtyään. Olisikohan tässä ratkaisu ruuhkautuneisiin terveyskeskuksiin?

Kuten yleensäkin netissä, testien heikoin puoli on näppäimistön ja tuolin välissä. Onko joku muka oikeasti yllättynyt testiensä tuloksesta, ellei kyseessä ole sitten "Oletko Nalle Puh vai Kaniini" -henkinen testi? Ei ole. Testeihin vastataan sen perusteella, mitä halutaan saada vastaukseksi. Homokaasun absurdi testi on onnistunut - siinä ei tiedetä, mitä testataan, ja kysymyksetkin ovat täysin järjettömiä.

Järjettömimmän nettitestin titteliä kantaa Hyvä ihminen -testi. Se on jonkun hourivan uskonveljen tai -sisaren tuotos, jossa udellaan kuinka hyvin on noudattanut viittäkymmentä prosenttia kymmenestä käskystä. Rikoin mahdollisesti jotain käskyä valehtelusta (?) ja vastasin jokaiseen kysymykseen kristillisen kiltisti; en ole varastanut, en ole katsonut ketään himoiten... Tulokseni? "Raamattu sanoo, että kaikki ihmiset ovat syntisiä. Voit jatkaa testiä vasta sitten, kun olet valmis myöntämään sen." Vastausvaihtoehdot? "Olet oikeassa, taidan ansaita Helvetin." Kiitokset tästä, Helvetissä tavataan - Hesarin ilmoittamana kuolinpäivänäni 26.8.2073.

Linkkejä testeihin:

http://leikit.city.fi (penisosamäärä, itsetunto jne.)
http://www.pilpi.net/hip/nallepuh (Nalle Puh -persoonallisuustesti)
http://www.mensa.fi/sivu.php/nettitesti (ÄO-testi)
http://homokaasu.org/testaaitsesi (Testaa itsesi -testi)
http://www.homofobia.fi/?sivu=oletkohomofobikko (Homofobia-testi)
http://www.testimaa.com/testi.php?t=age (Henkinen ikä -testi)
http://www.oletkohyva.com/ (Hyvä ihminen -testi)
http://www.hs.fi/viesti/deadline (Kuolinpäivä)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raskaustesti (Raskaustesti)
http://www.womenonweb.org (Aborttilääke-testi)

Sunnuntaina 6.12, eli Suomen itsenäisyyspäivä on hieno ja arvokas juhla. Se ei kuitenkaan ole silkkaa iloa kaikille. Niille toimittajille, jotka joutuvat töihin Linnaan tai johonkin baariin, jonne julkut suvaitsevat saapua juhlimaan Linnan juhlien jälkeen, työpäivä on yleensä aika veemäinen.

Ne toimittajat, yleensä viihdetoimittajat, jotka joutuvat Linnan juhliin töihin pakoilevia julkkiksia etsimään ja haastattelemaan, eivät ole onnekkaita.
Ensinnäkin he joutuvat hankkimaan itsellensä juhla-asun. Naistoimittajat joutuvat lisäksi meikkaamaan ja laittamaan hiukset. Usein omalla rahalla.

Toisekseen Linnassa on kuuma kuin saunassa. Hiki valuu juhlijoilla noronaan, ja porukka tönii toisiaan tungoksessa. Ja joku läikyttää takuuvarmasti juomat hameellesi, eli jokin tumma väri, esim. viininpunainen, on sellainen varma värivalinta.

Kolmanneksi Linnassa ei muuta ehdi tehdä kuin juosta julkkuja etsimässä hymyillään hampaat irvessä ja pitää näyttää siltä, ettei ole mihinkään kiire, vaikka oikeasti on tulipalomegalomaaninen hösis ja paniikkitilanne, kun Tanja Karpelaa ja Janne Erjolaa ei löydy mistään.

Ja kun juhlat loppuvat kymmeneltä, Linnassa ollut viihdetoimittaja kiirehtii toimitukseen ja kirjoittaa yötä myöten mitä kelläkin julkkisnaisella oli päällään ja kuka tuli kenenkin kanssa. Pukuvalintoja, mokia ja ulkonäköä ruoditaan itsenäisyyden hengessä silmät väsymyksestä pyöreinä tietokoneiden äärellä. Kansalle annetaan sitä mitä kansa haluaa, eli viihdettä.

Seuraavassa blogimerkinnässä: ”Kauhujen Linna, osa 2!” kerron mitä ihanuuksia viihdetoimittaja saa kokea yöllä itsenäisyyspäivänä. Stay tuned. Same Sunnivatime, same Sunnivachannel ;)!

Tästä jatkuu kertomukseni viihdetoimittajan itsenäisyyspäivän, tai yön, vietosta:

Viihdetoimittajat, jotka joutuvat hoitamaan ns. ”Linnan juhlien jatkot” eivät myöskään pääse helpolla. Joko seisot koko yön Teatteri-ravintolan tai muun yökerho aulassa, ja kysyt julkkiksilta samat kysymykset väsymykseen asti: 1. Maistoitko Linnan boolia? 2. Entä ruokaa? 3. Tanssitko? 4. Mistä ihastuttava (käännettynä: karmaiseva) pukusi on hankittu ja kenen tekemä se on? 5. Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle? Toistat samat kysymykset uudestaan ja uudestaan, kunnes olet niin sekaisin ja jalkojasi särkee niin paljon, ettet enää edes tunnista vieressäsi seisovaa Mikko Alataloa. Mietit vaan, että kuka hitto tuo tyyppi oikein on, jolla on nuo silmälasit.

Pahinta on joutua seisomaan läpi yön jonkun yökerhon ulkopuolella, esim. vippiyökerho Blackin luona, jonne tavallisella pulliaisella ei ole mitään asiaa. Portsarit näyttävät tympeiltä ja on kylmä kuin Siperiassa, vaikka laittaisit mummosi villakalsarit juhlatamineiden alle. Odotat kuumeisesti, että julkkikset ovat saaneet biletettyä tarpeeksi, että saisit muutaman kommentin, kun he iloisesti rymistelevät ulos. Päässäsi pyörii vain yksi ajatus: ”tulisivat nyt jo ulos sieltä baarista prkle”.

Ja sitten baarin edustalla seisomisen Grande Finale on, ettei suurin osa Suomen tähdistä edes kommentoi mitään ulos tullessaan, juoksevat vaan vikkelästi ohitsesi ja parhaassa tapauksessa heittävät kivan herjan perään. Joten kärsimyksesi ulkoilmassa ovat tavallaan olleet turhia. Mutta sehän on toisaalta ammatinvalintakysymys. Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Toivon kuitenkin, että jonakin vuonna, julkkikset tajuaisivat, ettei toimittaja kiusaa heitä tahallaan kysymyksillä, että työtään hänkin vain tekee. Olisi ihanaa, jos suurin osa haastateltavista antaisi kylmässä värjöttäneelle toimittajapololle nopeasti edes yhden kommentin, ihan mistä tahansa. Se olisi reilua.

Itse saan tänä vuonna pitkästä aikaa nauttia Linnan juhlien loistosta ja itsenäisyyspäivästä omalla kotisohvalla ja katsoa spektaakkelia televisiosta. Voin siemailla hyvää punaviiniä, syödä suklaata ja ihastuneesti huudahtaa, kun näen jonkun kauniin muotiluomuksen tai ihanan kampauksen. Odotan tapahtumaa innolla.

Itsenäisyyspäivän juhlat ovat tärkeä tapahtuma, joten kiitos etukäteen teille toimittajille, jotka raportoitte siitä.