Ilmiöt

Sunnuntaina ratkaistiin ainakin kahdessa paikassa merkittäviä asioita rangaistuslaukauskisan avulla. Miesten salibandyn finaalissa SSV:n rutiini riitti kellistämään Tapanilan Erän pilkkukisassa. Valtameren takana kiekkoliigan NHL:ssä New York Rangersin ja Philadelphia Flyersin pudotuspelipaikka ratkesi dramaattisesti keskinäisen pelin viime hetkillä rangaistuslaukauskisaan. Rangersin Olli Jokinen sai valitettavasti olla henkilö, joka epäonnistumisellaan sinetöi joukkueensa kauden päättyneeksi.

Vaikken pidäkään rankkarikisoista suurten finaalien ratkaisijana, on kummallista miten etenkin jääkiekon SM-liigan runkosarjan osalta näitä mittelöitä aliarvioidaan. Kisoista puhutaan pakkopullana tai lottoarvontana ja todetaan, että pitkässä juoksussa rankkarikisojen voitot ovat tasan. Näin ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi SM-liigan HPK voitti vain yhden kisan kuudesta kuluvana liigakautena. Kun pistemäärissä puhutaan jopa kahden suoran voiton menetyksestä, on kummallista, etteivät valmentajat anna näille voittomaalikilpailuiksi nimetyille mittelöille enemmän arvoa.

Eniten hämmästyttää muutamien valmentajien asenne pelitilannerankkareihin. Vaikka vetäjäksi voisi asettaa joukkueen parhaan ampujan, moni valmentaja antaa rankkarin pelaajalle, joka tämän erikoistilanteen hankki. Näin teki muun muassa Ässien Pekka Rautakallio. Ylivoimaan kyllä laitetaan aina joukkueen parhaat pelaajat, mutta loistavaan maalipaikkaan, rankkariin, komennetaan pahimmassa tapauksessa joukkueen pahin puukäsi.

”Pelkäsin, että täällä olisi vain peräkammarin poikia ja muita epätoivoisia, mutta täällähän onkin mielenkiintoisia ja hyvännäköisiä ihmisiä!” Näin kuului erään eilisiin Deitti.net:in Helsingin sinkkubileisiin osallistuneen kommentti. Hän oli oikeassa. Bileet järjestettiin Rumassa, mutta paikan nimi ei ollut enne.

Alkuun tunnelma oli odottavainen, mutta vajaa tunti ovien avaamisen jälkeen käynnistetty ensimmäinen Group Speed Dating-sessio toimi jäänmurtajana. Innokkaita deittailijoita oli niin paljon, että myöhemmin illalla järjestettiin toinenkin sessio, johon uteliaisuuttani osallistuin myös itse. (Kuriositeettina mainittakoon, että innokkaita miehiä olisi riittänyt vielä kolmanteenkin sessioon.)

Speed Datingiin osallistui 9 naista ja 9 miestä. Jokaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa oli noin kaksi ja puoli minuuttia aikaa jutella.

Ensimmäisten miesten kohdalla aloitukseni olivat vähintäänkin jäätäviä. Esittäytymisen jälkeen iski blackout: mitä mä sanon?! En ikinä aloittaisi normaalissa treffi-/flirttitilanteessa sanomalla ”No, mitäs sä tykkäät tehdä?”, nyt se kuitenkin putkahti paremman puutteessa suustani.

Keskivaiheilla muistutin lähinnä puheripulista kärsivää chat-juontajaa tai yleistä syyttäjää kysellessäni harrastuksista ja töistä. Harrastuksista kyseleminen oli muutenkin huono veto, koska mikä on puuduttavampaa kuin kuulla yhdeksältä eri ihmiseltä, että he käyvät lenkillä ja kuntosalilla? Töistä kysellessäni tein vain yhden huomion. Ainakin neljä miestä työskenteli tai opiskeli tietokoneiden tai tekniikan parissa.

Lopussa kärsin jo vatsakrampeista (mikä ei kylläkään johtunut
treffiseurasta), ja olin väsynyt intensiiviseen pälättämiseen. Oikeastaan tässä vaiheessa jutustelu tuntui luontevimmalta, lukuun ottamatta sitä, että olisin halunnut juosta suoraa päätä vessaan voimaan pahoin.

Joitain miehiä jännitti selvästi enemmän, ja heidän puheensa kuulosti lähes ulkoa opetellulta. Toiset olivat rentoutuneempia, jolloin juttu luisti paremmin. Pari kertaa huomasin keskusteluaiheiden loppuvan alkuunsa.

Pikadeitit olivat kuin liukuhihnatyöskentelyä, mutta toisaalta virkistävä tapa tutustua ihmisiin. Itselleni jäi myös hauska tunne siitä, että nyt tässä on porukalla kokeiltu jotain uutta ja ehkä vähän kreisiäkin. Hyvän mielen lisäksi illasta ei kuitenkaan jäänyt muuta käteen. En enää edes muista puolienkaan deittieni nimiä.

Tällä vuosituhannella on sattunut muutamia traagisia tapauksia. Tuoreimpana niistä muistilokeroista löytyy se kevät, kun jouduin olemaan viikon ilman Internetiä (ja sänkyä, mutta mitä väliä) jyväskyläläisessä kimppakämpässäni. Soittelin Soneralle päivittäin, joko yhteyteni saataisiin kuntoon. Loppuaikana en saanut vastausta - jouduin varmaan mustalle listalle ja ikuiseen jonoon.

Ensimmäisinä netittöminä päivinä hankin kirjastokortin ja raahasin naapurissa olevasta kirjastosta sellaisia määriä kaadettua puuta, että epäilin hissin painorajan ylittyvän parilla kilolla. Pystyn lukemaan pari murha-aseeksi sopivaa kirjaa päivässä, mutta keskittymistäni häiritsi patjan vieressä nukkuva MacBook Pro. Tässä luen rauhassa kirjaa, kun jotain on voinut sattua! Presidentti on voitu murhata, Turkuun on voinut iskeä hurrikaani tai ehkä ydinvoimala on räjähtänyt. Kaikki muut ovat jo nakertamassa näkkäriä kellareissaan, mutta ei tämä pimennossa elävä Del. Tein erikoisen ratkaisun - jätin kirjan kesken - ja painuin Omena kainalossa kahvilaan, jonka ovessa oli wlan-tarra.

Kun pöytäni oli varustettu parin tunnin intensiivisen irkki- ja foorumiselauksen kestäväksi teekupeilla, porkkanakakulla ja läppärillä, kahvimikko tuli aran näköisenä sanomaan, että heillä on ollut ongelmia Applen koneiden ja wlanin kanssa. En ollut aikaisemmin törmännyt moiseen ongelmaan, joten ajattelin miehen hourivan omiaan. Seuraavan minuutin aikana kävi selväksi miehen olleen oikeassa. Istuin ylikallis leivos edessäni, eikä bitti liikkunut mihinkään suuntaan. Mitä tietokoneella tekee ilman nettiä? Pakko asentaa pasianssi. Poltin kieleni teehen ja poistuin oikeaan nettikahvilaan, sellaiseen jossa tunti iloa maksaa viisi euroa, ja sillä hinnalla voi käyttää yhteyttä, joka riittäisi raskaan verkkopelin ja Mikko Alatalon levyn warettamiseen - yhtä aikaa.

Ravasin nettikahvilassa pari päivää, kunnes päätin parantaa tapani ja olla oikeasti ilman nettiä. Pelasin jatsia irkkubaarissa ja ravasin öisin Jyväsjärven lenkkipolkuja. Ravaamiseni päättyi aina Mattilanniemeen, jossa on myös yliopiston IT-tiedekunta. Mietin, tuomittaisiinko minut syyntakeettomana, jos heittäisin yhden rantavallin kiven ikkunasta sisään ja käpertyisin verkkojohtovyyhtien sisään nukkumaan. Jäi kokeilematta, mutta kotona huomasin Suomen voittaneen mitalin jääkiekossa. Onneksi oli teksti-tv, tuo kasari-Internet.

Ystävystyin loppuviikosta monen teksti-tv-chattiä käyttävän kanssa. Ystävyytemme oli tosin yksipuolista; minä tunsin gay-chatin trans-Mirkun sukkahousumaun, mutta Mirkulla/Markulla tuskin oli pienintäkään tietoa siitä, että eräässä jyväskyläläisessä huoneessa istui Internetistä eristetty ihminen, jonka ainoa kontakti ulkomaailmaan oli teksti-tv:n chat. Aloin olla pohjalla siinä vaiheessa, kun yritin yhdistää naapurin langattomaan verkkoon tiskipöydällä seisten ja kone katossa kiinni.

Seitsemäs päivä valkeni ihmeen seesteisenä. Fillaroin pitkin kaupunkia ja tein lupauksia paremmasta elämästä, johon ei kuulu gay-chat tai viikon nettimaratonit. Kolmen tunnin päästä peruin puheeni Soneran pakettiauton lähtiessä pihasta.

Luin äskettäin englantilaisesta naistenlehdestä superstarojen tavistöistä. Kaikkea ne tähdetkin ovat tehneet elantonsa eteen:

Madonna oli aikoinaan nuorena tyttönä duunissa Dunkin` Donuts nimisessä puodissa (saman tapainen ketju kuin Arnold´s Donuts) ja sai huhujen mukaan potkut heitettyään hilloa asiakkaiden päälle. Työ oli ilmeisesti enne, sillä nyt naisella on hilloa vaikka muille jakaa.

Maailman seksikkäimpien naisten joukkoon valittu näyttelijä Megan Fox teki ennen kuuluisuutta rahaa näyttämällä tyrmäävältä. Tosin ei oman ulkonäön ja upean kroppansa avulla, vaan isoon banaanipukuun sonnustautuneena. Megan houkutteli puvun avulla asiakkaita smoothie-puotiin välipalajuomalle. Nyt tähti on riisunut kuoret päältänsä ja saa banaanit nousuun ympäri maailmaa.

Dreamgirls leffan tähti ja vuoden 2007 Oscar-voittaja Jennifer Hudson kertoi olleensa nuorena tyttönä töissä Burger Kingillä. Kaupan mainitseminen medialle toi näyttävälle naiselle ilmaiset purilaiset loppuelämäksi. Kingi homma, Jen. Olet kingi!

Netin kautta laulu-uransa aloittanut Lilly Allen puolestaan unelmoi floristin työstä ja opiskeli hortonomiksi. Ura tyssäsi kuitenkin typyn aamu-unisuuteen, joten kukkaisura sai jäädä. Voisi melkeinpä väittää, että Lillyn ruusunpunaiset unelmat kävivät loppupeleissä silti toteen!

Jennifer Aniston on myös yksi niistä harvoista näyttelijöistä, joiden ei enää koskaan tarvitse rehkiä muualla kuin kuntosalilla. Ennen Frendit sarjaa Jennifer elätti itseään kuitenkin kaikenlaisilla hanttihommilla. Hän toimi muun maussa pyörälähettinä. Nykyään Jen pyöräilee spinningtunnilla.

Mielenkiintoisin ”entinen työ” on kuitenkin muusikolla, jonka kanssa itsekin olen juhlinut. Kun räppäri P.Diddy esiintyi Suomessa pääsin juhlimaan miehen seuraan ravintola Luxiin ja sain jopa yhteiskuvan hänen kanssansa. En tuolloin osannut aavistaa, että ravintolamaailman ruskeampi puoli on entuudestaan tuttu Diddylle. Mies on nimittäin ennen laulu-uraa siivonnut miestenvessoja meksikolaisessa ravintolassa. Diddyn omasta mielestä hän oli kaikkien aikojen paras vessansiivoja.

Minulla on siis jotakin yhteistä tapaamani maailmantähden kanssa. Olemme kummatkin kuuranneet toisten jälkiä. En tosin voi sanoa, että olisin nuorena tyttönä nauttinut Turun Sanomien toimituksen vessojen siivoamisesta. Viikon jälkeen työ kävi niin ”paskaiseksi”, että irtisanouduin pestistä ja päätin, etten koskaan enää siivoa toisten jälkiä. Turun Sanomilla ei ole sen likaisempi vessa kuin muualla, homman nimi oli vain, etten yksinkertaisesti voinut sietää vessojen kuuraamista.

Olen päättänyt, että tulevaisuudessa voin tehdä melkein mitä tahansa työtä, johon minulla riittää osaamista ja taitoa, mutten siivoamista. Oman kodin kuuraaminen riittää minulle.

Ainiin…myös Kanye West on ennen laulu-uraansa ollut asiakaspalvelussa. Mies on viikannut jumppereita vaateliike Gap:ssa. Työ inspiroi Kanyen kirjoittamaan Spaceship –laulunsa. Räppäri palasi starana liikkeeseen harjoittelijana oppimaan lisää muoti-alasta, vaikka laulun mukaan mies lensi avaruusaluksella pois kaupan kassalta…

Rallin MM-sarja kyntää tällä hetkellä hyvin syvällä. Kun mestaruudesta kisaa vuodesta toiseen käytännössä vain kaksi tallia ja kaksi kuskia, rallin kuninkuusluokka kurvaa polkuja kuin iskunvaimentimet pohjassa – eteenpäin ei juuri päästä, mutta melkoinen kolina kuuluu kauas.

Uusin epämiellyttävän taustamölyn aiheuttaja oli viikonlopun Jordanian ralli. Katsojat saivat huomata, että aavikon kuumuudessa syntyy lähes yhtä täydellisiä ideoita kuin suomalaisen saunaillan jatkoilla. Osakilpailun viimeisenä päivän syntyi veivausfarssi, jossa ennen ensimmäistä erikoiskoetta rukattiin lähtölistaa tallien toimesta sopivaan järjestykseen. Näin yritettiin välttää sitä, etteivät tallien voitosta taistelleet kuljettajat joutuisi auraamaan Jordanian hiekkateiden paksuja sorakerroksia ihan ensimmäisenä.

Ja säätäminen syntyi sopivasti sen jälkeen, kun entinen rallikuski Armin Schwarz oli ehtinyt toteamaan, että Kimi Räikkönen on rallin maineen pahin syöpäläinen. Ei Armin, kyllä tallit tekevät sen maineen lokaamisen ihan itse.

Räikkönen ajoi tällä kertaa jopa ihan hyvin, vaikkakin omien sanojensa mukaan vauhti ei ollut kummoista. Varmistellen maaliin ajaminen on kuitenkin Räikkösen ainoa tapa saada tuntumaa ajamiseen. Metsähallituksen puolella eivät taidot kehity. Ja tuskin se äveriäs isäukko-Red Bull Kimin sponsorina loputtomiin myhäilisi, jos rikas nulikka runttaisi kisasta toiseen menopelinsä puuhun aurausmerkiksi.

Aloitin bloggaajan urani viime vuoden lokakuussa vihjaamalla uudesta yökerhosta. Yökerho oli Fabrik. Eilen vietettiin Fabrikin viimeistä iltaa. Lyhyestä virsi kaunis, näemmä.

Syitä lopettamiseen en tiedä. Käsittääkseni kohderyhmä oli löytänyt paikan jokseenkin hyvin, ja viikonloppuisin Pohjoisen Rautatienkadun varressa juhlia riitti. Oli miten oli, nyt kysymykseksi jää, mitä Fabrikin tilalle tulee?

Kolmannen käden tietona olen kuullut, että Tiger alkaa palvella Fabrikin asiakkaita uusin alennetuin ikärajoin. Jos Pohjoisen Rautatienkadun tila jää SK:lle, paikalle siis tuskin tulee uutta hienoon menoon tarkoitettua klubia.

Mitä tilalle voisi siis tulla? SK:n yökerhotarjonta Helsingissä on jo hyvin kattava. Tarkastellaanpa.

Burleski on vanhemmille hienoon menoon, Apollo samalle kohderyhmälle rennompaan. Butterfly on nuoremmille suunnattu rento mesta, ja Tiger näyttää nousevan nuorten Burleskiksi. Huuma on uusi Onnela, ja sen vieressä oleva Hurmio on vanhempien Armas. Simonkadun Herkku taasen on nuorempien Armas.

Oma villi veikkaukseni on, että jos paikka pysyy SK:lla, tilalle tulee jotain vähin äänin kuopatun PartyBoxin kaltaista (PB raivattiin pois Hurmion tilalta). Railakkaalle afterski-menolle (ilman skiitä) lienee aina tilausta. Vielä laskettelukauden loputtuakin.