Ilmiöt

Netittömyydessäkin on etunsa. Esimerkiksi sellainen, ettei yhtään tiedä, paljonko kirjan vieressä lepäävä juoma on maksanut lentokentän baarissa. Wlania ei ole, joten voi ottaa toisen. Vessamatkalla kannattaa tosin kävellä selkä valuutanvaihtopisteen kurssitaulua vasten. Jouduin tällaiseen tilanteeseen vähän aikaa sitten. Kirja oli Jo Nesbøn uusin, kaivaten odotettu Panssarisydän. Kirjassa norjalaisia neitejä murhataan Kongossa riehuneen Leopold kakkosen kehittelemällä kammottavalla kidutusvälineellä, Leopoldin omenalla, jonka kuvaus on paljon velkaa Saw-elokuville.

En ole tavannut ihmistä, joka ei olisi edes salaa kiinnostunut kidutusvehkeistä. Tämän vuoksi kiermurtelin penkillä janoten tietoa siitä, onko Omena ollut oikeasti käytössä Kongossa, missä Leopold on tepastellut valkoisessa safarihatussa orjuuttaen, raiskaten, ryöväten kumia ja norsunluuta. Ensimmäisenä nettiin päästyäni googletinkin "Leopoldin omenan". Kalevalle haastattelun antanut Nesbø kertoo vekottimen olevan sairaan mielikuvituksen tuotosta. Tein silti haun myös englanniksi päätyen jenkkifoorumille lukemaan reaktioita Omenasta: "Nasty!"

Joku on kaivanut esille Van Boorst -antiikkikaupan nettisivut, missä on myynnissä Omppuja ja muita Kongon kidutuksia. Jos on lukenut Nesbønsa kunnolla, tietää viileän mielisairaalta näyttävän Van Boorstin olevan hahmo Panssarisydämestä. Myynnissä ollut Omenakin on sivujen mukaan "myyty Norjaan". Antiikkikaupassa on myynnissä myös maalaus Leopoldista, ilmeisesti sama mikä kirjassa roikkuu kauppiaan sängyn päällä.

Van Boorstin antiikkikauppa on kiehtova, ei pelkästään kidutusvälineittensä vuoksi, vaan nettisivuna. Onko se Nesbø-fanin projekti, onko kustantajan/kirjailijan taustatiimi tehnyt sen osaksi mainoskampanjaa? Omenan mukaan luvatut piirustukset ainakin näyttävät tökeröiltä, samoin kuva Omenasta pirttipöydän päällä. Sivun tausta ei selvinnyt, mutta idean keksinyt on ehdottomasti tiennyt mitä lukija tekee - googlettaa Omenan, aivan kuten minäkin. Sivu ei pyri huijaamaan; yhteys kirjaan on niin selvä antiikkikauppiaan nimen vuoksi. Vaikka Leopoldin omena ei ole tosielämässä ollut muuta kuin norjalainen Nesbøn suuhun juuttunut valkeakuulas, netissä sitä on pidetty aitona asiana.

Fiktiivisten kulttuuriteosten hahmoilla (wow, tulipa aikuinen olo edellisistä sanoista) on markkinoitu ennenkin. Maailman mahtavimman Breaking Bad -sarjan liero asianajaja Saul mainostaa netissä palveluitaan isyystodistuksista huumejuttujen paljousalennuksiin. Sarjasta tuttu Save Walter White -sivukin on olemassa. Sarjassa syövästä kärsivän Walterin poika perustaa nettisivun, missä voi lahjoittaa rahaa syöpähoitoihin. Oikealla sivulla voi oikeastikin lahjoittaa - ei tosin sarjan tekijöille, vaan amerikkalaiselle syöpäjärjestölle. Iskee heti halu lahjoittaa viimeiset rahansa syöpäpotilaille. Marketing well done.

Pienen salapoliisityön perusteella kyseessä on viraalimarkkinointi, mikä ilmeisesti kattaa kaiken, mitä kaupan paperilehtiset ja Simo Vaatehuoneelta ei. Luultavasti vauva-asteelle jäävät pilaavat tämänkin ilon; Walterille rahaa lahjoittanut itkee, kun rahat menivätkin syöpäjärjestölle, eivät itse äijälle. Tällä hetkellä enemmän kiinnostaa, kuinka monta Leopoldin omenaa Van Boorstilta on tilattu. Itse kysäisin, onko heillä myynnissä kirjassa kuvattuja vaaleanpunaisia käsirautoja.

Viikonloppuna 19.-20.6. järjestetään jälleen perinteinen Jukolan viesti, joka on itselläni kohonnut vuosien saatossa sinne pakko nähdä –osastoon. Pimenevässä kesäyössä kameran taltioimat kuvat tuhansista tanssivista valokeiloista metsän siimeksessä saavat aikaan minussa merkillisen kiinnostuksen tunteen, vaikkei itse suunnistuksesta olekaan kokemusta kuin koulun liikuntatunneilta.

Tänä vuonna Hyvinkään Kytäjä-Usmin erämaa-alueella järjestettävään kisaan on tulossa kaikkien aikojen suunnistusryntäys, kun kisaan on ilmoittautunut yhteensä 15 295 suunnistajaa. Jukola-joukkueita kisassa on mukana 1553 kappaletta ja Venlojen viestiin starttaa 1106 joukkuetta.

Kytäjä-Usminilla on Jukolan historiassa erikoinen asema. Jukola järjestetään maastossa nyt neljännen kerran ja joka kerta on silloinen osanottoennätys rikottu.

Jalkapallon MM-kisojen vuoksi Jukolan viestiä voi seurata TV2:lta vain mielenkiintoisimmilta yöosuuksilta. Ylen netissä koko kisan näkee kuitenkin suorana. Venlojen viesti starttaa netissä 19.6. kello13.35 ja Jukola puolestaan kello 22.30 siirtyen TV2:een kello 00.30.

Toissa päivänä kesälauantaiden bileet starttasivat Kaivohuoneella. Saavuin yhdeksältä alkaneisiin avajaisiin yhdentoista pintaan. Paikalla ei ollut läheskään yhtä paljon "turhia julkkiksia" kuin olin pelännyt. Oikeastaan juuri ketään. Tai sitten he olivat kiskoneet juomat naamaansa parissa tunnissa ja häipyneet. Juhlakansaa kuitenkin riitti.

Mennessäni tanssilattian takuiselle korotetun alueen baaritiskille, huomasin varatussa pöydässä istuneen keski-ikäisten miesten seurueen. (Yleensä tosin vilkuilen hieman nuorempia :P) Kiinnitin huomiota miesten yhteneväisiin paitoihin. Ja kas, toisella vilkaisulla silmiäni hieraistua, huomasin rauhallisesti iltaa istuneen pöytäseurueen miesten kantavan moottoripöyräkerhon tunnuksilla koristettuja paitoja. Helvetin enkelit olivat lähteneet katsastamaan kesäavajaiset.

Pöytään saapui vielä seurueen siististi pukeutuneet naiset, ja tunnelma jatkui rentona. Tanssilattialta en heitä kuitenkaan ehtinyt bongata, siellä wannabe-missukat hoitivat baunssauksen.

Kesäkeskiviikkoisin ei kaupungissa ole liikaa terasseja.

Cafe Caruselissa pyörii ainakin kesäkuun ajan keskiviikkoisin Carusel Lounge, jossa käväisin viime keskiviikkona. Caruselin terassille oli siis pystytetty oma baari ja dj:n tiski. Iltamaa ei ole vielä ehditty mainostaa paljoakaan, ja sää oli pilvinen, joten kamalaa tungosta terdellä ei ollut. Jatkossa Loungen on idea toimia aloittelumestana Kaivon kävijöille.

Ellei säiden herra päätä aloittaa syksyä kolmea kuukautta etuajassa, Lounge vaikuttaa kivalta vaihtoehdolta keskustan keskiviikkomestoille.

Ne, jotka näkivät minut eilen ratikkapysäkillä Sokoksen edessä kello neljän aikaan, saivat hyvät naurut. Näin nimittäin kerjäläisnaisen kukkien kanssa, ja hänkin näki minut. Katsoimme hetken aikaa toisiamme silmiin kuin härkätaistelussa ikään. Hän heilutti kukkakimppua minun suuntaan, ja minusta tuntui kuin hän olisi sanonut: ”kukat tai henki”. Onneksi välissämme oli vihreä roskis, joten kun kerjäläisnainen kukkakimppu ojossa yritti tulla luokseni, kipitin kyyryssä korkkareillani vihreän roskiksen ympäri. Kerjäläinen ei kuitenkaan luovuttanut vaan yritti taas tulla luokseni. Onnekseni pyöreä roskis takasi minulle pakotien myös tälläkin kertaa ja vielä kolmannen kerran. Tässä yhteydessä haluan kiittää Helsingin kaupunkia suurista roskakoreista, joilla on muutakin käyttöä kuin jäteastiana olo.

Tarinaani jatkaakseni voin todeta, että minulle ei käynyt kuinkaan enkä edes tiedä onko tämä minua sinnikkäästi eilen metskannut kukkaiskerjäläinen vaarallinen. Sen kuitenkin tiedän, että rahan himossaan jotkut kerjäläiset ovat jo Suomessakin tarttuneet järeämpiin aseisiin. Kaksi kerjäläispoikaa tuhosi nimittäin jonkun aikaa sitten miljonääri Niklas Herlinin polvilumpion ja rampautti tämän loppuiäkseen. Meilläkin ollaan ilmeisesti menossa siihen eurooppalaiseen suuntaan, jossa kerjäläiset varastelevat jopa vauvoja, näyttääkseen sympaattisemmilta kerjuulla.

Sillä aikaa kun Arkadianmäellä keskustellaan siitä, pitäisikö Suomeen saada laki, joka kieltäisi kerjäämisen, me tavallisen tallaajat voimme vain toivoa, että emme saa kerjäläisen kepistä, lennä rähmällemme ja kuole. Kaupungilla kävelemisestä on tullut ”pystynkö väistämään kerjäläistä ja sen kukkia ja keppejä” -leikkiä. Pelossa meidän ei kuitenkaan tarvitse elää.

Niin kuin monissa muissa vaaratilanteissa voisimme ottaa vakuutuksen ja saada sen avulla itsellemme valheellisen turvallisuudentunteen. Onhan meillä kotivakuutuksia, autovakuutuksia ja kaikenlaisia sairausvakuutuksia. Miksei meillä siis voisi olla kerjäläis-ilkivalta-vakuutustakin? Minä ainakin ostaisin sen.

Tässä muutama esimerkki maailmalta, siitä miten itseään voi vakuutta:
Mariah Careyn jalat on vakuutettu 900 000 eurosta, ja Jennifer Lopez on vakuuttanut peppunsa noin 300 miljoonasta eurosta. Bette Davisin huhutaan vakuuttaneen 53 sentin vyötärönsä vajaasta 25 000 eurosta. Ja kun Heidi Klum ryhtyi Braun-epilaattorin mainoskasvoksi vuonna 2004, hänen jalkansa vakuutettiin. Oikea on miljoonasta eurosta vakuutettu ja vasen 900 000 eurosta. Vasemman jalan vakuutusraha on pienempi, koska siinä on arpi. Malli Claudia Schifferin kasvot on vakuutettu 4,3 miljoonasta eurosta, mutta vakuutus ei tietenkään kata vanhentumista, eli ryppyjä. Dolly Parton vakuutti 1970-luvulla tissinsä 540 000 eurosta, mutta luultavasti Dollyn vakuutus peruttiin, kun hänen rintansa kävivät kirurginveitsen alla 1990-luvulla. Vakuutusyhtiöt eivät nimittäin yleensä vakuuta sellaisten henkilöiden vartaloita, joita on leikelty paljon.

Meillä Suomessa voisi siis olla erikseen alakroppavakuutus, yläkroppavakuutus tai kokokroppavakuutus. Halvinta olisi vakuuttaa vain osa vartalosta, koska siinä ottaa riskin, että vakuuttamattomalle osalle tapahtuu jotain. Herlinin tapauksessa polvi meni mäsäksi, joten hän olisi heittänyt vesilintua ylävartalovakuutuksella. Minkä osan itsessäsi sinä vakuuttaisit? Pepun, tissit vai ihan koko vartalon?

Pari tuntia sitten vaeltelin kadulla, jota koristivat rikotut autot, spreijatut ikkunat ja vahva urean tuoksu yrittäen löytää ravintolaa, josta ei saisi ainakaan kovin tappavaa ruokamyrkytystä. Kävelin käsi kohti taivasta, en rukoillakseni Paavia vaan etsiessäni suojaamatonta wlania, jotta voisin tsekata vähätorakkaisimman syöttölän. Niin säälittäväksi on matkailu mennyt. Voi spontaaniutta.

Palataan tästä yli-ilmastoidusta ja kammottavan räkätaudin aiheuttaneesta hotellihuoneesta takaisin Suomeen. Suomalaiset tekevät duunia kuulemma lomallakin, mutta työteliäin loman osa on ehdottomasti piheyden maksimointi ennen lomaa. Hiki sombrerossa on lomarotan selattava läpi kymmeniä nettimatkatoimistoja, joissa hinnat vaihtelevat minuutin välein johonkin suuntaan. Jos buukkaisi liput tuolta, säästäisi kolmen euron luottokorttimaksun, mutta toisaalta toisesta paikasta saisi kuukauden säilyvän kolmioleivän lentokoneessa (juh, söin juustocroissantin, jossa oli syöntihetkellä päiväystä viiden viikon päähän). Kun liput on taskussa... sähköpostissa, kannattaa olla tutkimatta hintoja myöhemmin. Satasen yllättävä alennus aiheuttaa vain nahkahousujen repimistä.

Aikoinaan kioskeilla jaettiin paperisia lomakuvastoja, joiden selailu marraskuussa aiheutti akuutin himon lähteä vaikka paikallisosuuspankin ryhmämatkalle Kanarialle. Pidin eniten hotellikuvista, niistä joissa uima-altaan turkoosi sattui silmiin ja lakanoiden taitokset oli tehty kuin armeijassa. Vieressä ei ollut jenkkituristien urputusta huonosta vedenpaineesta. Ei paratiisia rikkovia asiakkaiden ottamia kuvia joutomaanäkymistä. Kun nykyään lähtee lomalle, tietää ennen hotellivaraustaan, montako rullaa vessapaperia vessassa on.

Jos olisin oikein rikas ja pukeutuisin kaftaaniin, voisin mieluusti matkailla paperikuvasto-periaatteella. Pelkästään ruoka on niin pyhä asia, etten anna sitä kohtalon käsiin. Tarpeeksi harmia tuottaa jo se, ettei lomallakaan pysty syömään paria ateriaa enempää päivässä, mikäli aikoo pitää vaa'an lukeman parinumeroisena. Jos jompi kumpi ateriakliimaksi osoittautuu klimppipuuroksi, ei turkoosikaan pelasta. Onneksi TripAdvisor pelastaa nirson ja opettaa samalla medialukutaitoa omistajien kilpakehuja lukiessa.

Juu, syytän Internetiä ensin matkakuumeen nostattamisesta ja myöhemmin lomani laimentamisesta. HDR-valokuvissa kaupunki näyttää erilaiselta kuin sumuisena ja tylsänä päivänä. Syytän nettiä myös varausrumban aiheuttamasta stressistä, joka pakottaa kenet tahansa toipumaan viiden tähden vuoristohotelliin eksoottisin hedelmin koristeltuja drinkkejä siemailemaan. Kiitän nettiä elämäni parhaasta kiviuunipizzasta ja tiedosta, että "se katu jolla se paikka ihan varmasti on" on ainakin kolme kilometriä pitkä ja paketti rakkolaastareita maksoi kympin. Ei muuten ole vielä tullut ruokamyrkytystä. Toivottavasti ei tulekaan; wlan ei kuulu vessaan saakka.

Jalkapallon MM-kilpailut alkavat Etelä-Afrikassa perjantaina 11.6. Futiksen MM-kisat ovat aikaa, jolloin työyhteisöissä ja kaveripiirissä kiertävät veikkauslistat esimerkiksi mestarijoukkueesta tai kaikkien otteluiden lopputuloksista.

Kisojen ennakkoarvioita voi lukea muun muassa monista urheiluun vihkiytyneistä julkaisuista, mutta yksi nopea tie määritellä joukkueiden voimasuhteita on katsella vedonvälittäjien asettamia kertoimia.

Nopea katsaus viiden eri vedonvälittäjän listoille paljasti selkeän näkemyksen turnauksen finaaliparista. Espanjan tähtisikermä on kaikkien listoilla ykkössuosikki, heidän mestaruus antaisi rahat takaisin hieman alle viisinkertaisesti. Espanjan jälkeen Brasilia on yhtä selkeä kakkossuosikki hieman yli viiden kertoimella. Kolmanneksi oli arvioitu Argentiina, vaikka kotimainen Veikkaus lipesi linjasta nostamalla Englannin kisojen kolmossuosikiksi. Valioliigan kuningassarja-asema Suomessa näkyy selvästi tuossa kerroinasettelussa.

Englanti on nostettu muutamissa ennakkojulkaisuissa potentiaaliseksi yllätysmestariksi, vaikka joukkueelta puuttuu kärjestä ja maalilta mitat täyttävä pelaaja. Jos ja kun hidas, mutta kankea Emile Heskey häärisi hyökkäyksen kärjessä, ei ole vielä mikään katastrofi. Vaikka hän ei ole järin tehokas, tekee hän hyvin tilaa tehokkaampien pelaajien nousuille. Mutta se on Englannin ongelma, että maalissa on Katastrofi lempinimeä kantava David James. Huikeita torjuntoja, mutta kolikon toisella puolella on hurja määrä koomisiakin virheitä. Oma vetolappuni olisi ainakin hiestä piloilla jo ennen finaalia, jos löysin rahani tämän miehen harteille.

Viime perjantaina vietettiin Baarifestareiden toista päivää. Postaus tapahtumista tulee vasta nyt, sillä olen torstain ja perjantain lisäksi ollut lauantai-iltana yössä, ja sunnuntain Club YK:n Sunday Schoolissa, eli päiväbileissä. Eilen illalla vähän väsytti.

Baarifestarien kakkospäivä, tai oikeastaan ilta, käynnistyi osaltani noin kello 21.30 ravintola Baker’sissa Heli Kajolla. Ihmisiä riitti, ja jos halusi nähdä vilahduksen Heliä, täytyi käyttää kyynärpäätaktiikkaa etenemiseen. Sulokkaan laulun jälkeen Heliltä irtosi muutama vinkki, joita suomalaisnaisten kannattaisi minustakin noudattaa.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26672/

Mayor of Rock-finaali käytiin läpi Vanhalla ylioppilastalolla. Kisaamassa oli muun muassa GLAM, joka toi lavalle nämä paljon puhuttua rock-asennettakin henkivät plakaatit. Puhun siis noista alastomista naisista, en Koffin-sponssilipuista. Voiton kotiin vei kuitenkin Fuerteventura, jonka musassa oli ”sitä jotakin”. Ja bändin kundit vaikuttivat hauskoilta veikoilta.

Ahjossa kisailtiin myös, kun DJ:t koettivat saada tanssilattian täyteen. Suomalaiskansalliseen tapaan alku (eli noin kolme ensimmäistä tuntia) olivat odottelevia. Lopulta ihmiset kuitenkin löysivät sisäisen Åke Blomqvistinsa, ja alkoivat jamittelemaan. Olisin odottanut, että baarikansa olisi paremmin löytänyt tiensä Ahjoon. Paikka kun on täydellinen ultracoolille dj-skaballe. Valitettavasti en itse pystynyt olemaan paikalla koko aikaa, vaan hypin Vanhan ja Ahjon väliä. Voi siis olla, että pikkutunneilla vipinä on lisääntynyt..

Parhaita paloja Baarifestarien ensimmäiseltä päivältä.

Avajaiskonsertissa Axl Smith (jolla oli muuten kulmakunnan makeimmat popot!) loisti luonnollisella lavakarismallaan ja pohjusti fiiliksen Anna Abreuta varten. Annalla oli iso kasa pikkufaneja aivan lavan edessä, ja osa heistä oli odottanut siinä aamusta asti! Ylioppilasaukiolla kuultiin siis korvia huumaavaa kiljuntaa, jolle jopa backstagella juontovuoroaan odottanut Jone Nikula repesi täysin. Tässä pieni ääninäyte.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26668/

Huomenna Helsingissä konsertoivan Axl Rosen 64 sivuisesta raiderista on revitty juttua. Voin paljastaa, että Baarifestareiden takahuone näytti siihen verrattuna asialliselta. Bongasin takahuoneen pöydältä ainakin juustonaksuja, Arnold´sin pusseja (liekö ollut bageleita vai donitseja), toisia sipsejä ja jotain hedelmiäkin taisi olla. Juomat olivat limua ja vettä. Hyvä noin, sillä turha diivailu kun on, noh, turhaa.

Loppuun voisin vielä kertoa vitsin, jonka stand-up koomikko Rich Lyons kertoi Zetorissa. Tämä tuskin toimii yhtä hyvin, ja pahoittelen, jos komiikan maailmassa on kirjoittamaton sääntö, ettei toisten vitsejä kerrota. Asiaan.

-Mikä on suomalaisen Fear Factor-tehtävä?
-Joutua hissiin toisen ihmisen kanssa ja katsoa häntä silmiin.

Ohjeita viihdelinjan työntekijöille: autenttisia lotinaääniä voi tehdä puolikkaalla appelsiinilla ja lusikalla. Huohotus syntyy parhaiten jumpatessa, mutta pitää olla varovainen ettei crosstrainerin suhina kuulu luurin toiseen päähän. Mustasukkaisille vaimoille kannattaa kertoa miehen kyselleen vinkkejä, miten voisi ilahduttaa naistaan. Huohotuslinjat ovat mukavia muistoja menneistä vuosikymmenistä, yhtä retroja kuin teksti-TV, josta löytyy edelleen "kiimaisten kotirouvien" ja "villien opiskelijasinkkujen" 0700-puhelinnumeroita. On maalaisromanttista ja viatonta kuvitella ukko, joka ei koskaan osallistuisi Maajussille morsian -ohjelmaan, soittelemaan muovikuorisella lankapuhelimella salaa äidiltään.

Samanlaista kesäistä kepeyttä ei löytynyt nettiriippuvaisten läheisten keskustelufoorumilta, jota selasin kirjoitellessani juttua erilaisista nettiriippuvuuksista. WoW- ja Facebook-ketjujen väleistä tursusi vihaisia ja pettyneitä viestejä: puolisoni on addiktoitunut "nettikamerahuoriin". Halusin jo aikaisemmin kirjoittaa ammateista, jotka netti on mahdollistanut, kuten nämä sekä miesten että naisten tarjoamat live-lähetykset. Juttelu on maksutonta, toiminta maksaa. Suomalaisilla nettikamerasivustolla ei näytetä naamaa eikä käytetä oikeita nimiä. Pari rohkeaa (tyhmänrohkeaa?) neitiä ja äijää siellä kuitenkin esiintyy oikeilla tiedoillaan, joten näin kertoo työstään 22-vuotias helsinkiläinen:

"Olin ennen töissä viihdelinjalla, tuli tutuksi nuo appelsiinit ja vanhat miehet. Luin samalla tentteihin ja mutisin tuhmia. Yllättävän paljon soitteli kuitenkin myös nuoria miehiä, jotka ehdottivat melkein joka kerta live-tapaamista tai web-kamerasessioita. Tienasin linjalla vajaan tonnin, vaikka roikuin jatkuvasti luurissa kiinni. Yksi äijä lupasi 50 euroa vartin kameratuokiosta. Vastoin sääntöjä sovin tapaamisen, jos sitä voi tapaamiseksi sanoa, netissä kun tavattiin, mesessä. Istuin koneen edessä typeränä tuijotellen omaa kuvaani ja arkista kämppääni.

Vartti meni nopeasti pyyntöjä täyttäessä. Puhelimessa joutui kehittelemään hirveästi itse, kameran edessä riittää pelkkä ohjeiden seuraaminen, puhetta ei välttämättä tarvitse. Ymmärrän kyllä, että kameran tuijottajan puoliso loukkaantuu, loukkaantuisin itsekin. Loukatuille en osaa oikein sanoa kuin että kannattaa puhua ne asiat kotona läpi, eikä hyökätä meitä vastaan. En jaksa stressata, vaikka tiedän kyllä osan olevan suhteessa. Olen kertonut avoimesti duunistani kaikille paitsi verottajalle. Kaveri kysyi halveksuen, aionko seuraavaksi alkaa escortiksi. En ole hyväksikäytetty tai asu missään ghetossa kolmen isättömän lapsen kanssa, vaan kiskon hyviä arvosanoja AMK:sta ja mulla on normaali perhe. Kameran edessä olo on leikkisää ekshibitionismia, josta joku nyt sattuu maksamaan vielä rahaakin."

Elleistä bongattu 25-vuotias loukattu avovaimo luki kameraneidin kokemukset:

"Just juu, kyllähän sen tietää, että melkein kaikki miehet on varattuja, kuten munkin on. Olen pitänyt kameroiden katselua elämättömien friikkien hommana, mutta oma mies on kyllä kaukana sellaisesta; kipeän komea lääkisopiskelija, mitä mukavin ja huumorintajuisin tyyppi. Siksi jouduinkin pari minuuttia tuijottamaan sen läppärin sivuhistoriaa, joka oli kuorrutettu kamerasivustoilla, suomalaisilla ja ulkomaalaisilla. Kävin jälkimmäisillä ja mulle vain tuli hirveän surullinen olo niistä apaattisista aasialaisnaisista, joilla oli överiseksikkäät nimimerkit ja eripariset alusvaatteet. Vasta kun menin suomalaiselle sivulle, tuli ahdistus ja viha. Silloin päätin, etten enää koskaan harrasta seksiä kaksinaamaisen mieheni kanssa, niin hemmetin loukattu ja riittämätön olo oli. Pitääkö sellainen niellä ja hyväksyä?

Kun kerroin sivuhistorialöydöstäni miehelle, hän reagoi kuten tuo "kameraneitikin", kertoi että kyseessä on leikkimielinen fantasia. Siis mielestäni normaali porno on niin anonyymiä, että hyväksyn sen, mutta toisen kanssa yksityisesti keskustelu ei ole ok! Ulvoin lattialla ja revin tietokoneen johtoja irti yrittäen huutaa jotain riittämättömyydestäni. Siinä vaiheessa kun mies ehdotti, että katseltaisiin jotain suomalaista parikameraa yhdessä, sinkosin web-kameran kolmannesta kerroksesta alas. Ei tullut mieleen, ettei sitä tarvitse katseluun."