Ilmiöt

Opin viime kesänä uuden termin. Se on lokki. Kyseessä ei kuitenkaan ole Kauppatorin siivekkäitä veikkojamme tarkoittava termi, vaan ”lokilla” viitataan myös yöelämässä liikkuviin pummailijoihin.

Kun ensimmäisen kerran kuulin ystäväni suusta lausahduksen ”Se on kaamea lokki”, epäilin omaa kuuloani ja kuvittelin ”sen” olevan pahimman puoleinen tunari keittiössä.

Toisella kertaa ystäväni onnekseni selvitti asiaa tarkennuksella. ”Lokki” uskoo, että muiden tupakat, juomat, narikkarahat ja pöytävaraukset ovat myös häntä varten. Ystävien kesken näin voikin olla, muttei mielestäni puolituttujen. Ainakaan toistuvasti, ja ilman vastineita. ”Lokit” kai vain kuvittelevat olevansa niin hyviä tyyppejä, että kaikki haluavat huolehtia heidän tarpeistaan. Väärässä ovat.

En ole vieläkään oppinut käyttämään ”lokki”-termiä täysin luontevasti, mutta olen pohtinut lokkien ja ”lokkien” yhtäläisyyksiä. Luotettavana tietolähteenä lokeista olen käyttänyt Wikipediaa. Sen mukaan useimmat lokit ovat kaikkiruokaisia. Tämä täsmää myös ”lokkeihin”; kaikki menee. Wiki-lokit pesivät yhdyskuntina merenrannikoilla ja sisävesillä. Sama juttu on ”lokeilla”. Kaipa niitä on merenrantakaupunkimme lisäksi sisämaassakin. Loppuun wikipedia kertoo, että lokit tekevät pesän maahan. Tässä kohtaa ”lokit” eroavat lokeista. ”Lokit” tekevät pesän seurueeseesi, ja kohteliasta tapaa kääntää selkä on vaikea keksiä.

Jontti, Shaka ja J. Karjalainen Salkkumies:
[video] http://www.youtube.com/watch?v=_Un3g2KH1GE [video]

Uuden vuoden ensimmäisen kuukauden mielenkiintoisin tapahtuma on mielestäni Jenny Woon renoveeraus. (Vau, osaanpa vaikean sanan!) Jenny on ilmeisesti tullut siihen ikään, jossa pieniä kauneusleikkauksia ja ilmeen kohottamista tarvitaan. Tähän hommaan on värvätty kokonainen asiantuntijoiden joukko (näiden tyylijumalien nimilista löytyy 23/2009 Citystä). Uudistunutta Jennyä päästään ihailemaan 16.1.

Jos Jenny olisi nainen, hänelle tehtäisiin todennäköisimmin yläluomien korjaus ja kasvojenkohotus tai botox-ruiskutuksia. Silikonirinnat ja posliinit hampaissa kuuluisivat myös pakettiin. Jenny on kuitenkin ravintola.

Toivon, että kasvojenkohotuksen ansiosta ravintola ei puolityhjänäkään näytä tyhjältä. Toivon myös, että takaosan sänkysohvat säilyvät, mutta että niistä pääsee jatkossa helpommin kömpimään tanssilattialle. Kolmas toiveeni on, että Jennyn makea väri- ja valomaailma säilyy. Tykkään siitä.

Parin viikon päästä nähdään, täyttyvätkö toiveeni.

Olen usein baareissa ja yökerhoissa alkoholittomalla linjalla. (Okei, joskus myös aivan päissäni, mutta sen mainitseminen ei anna yhtä hyveellistä kuvaa itsestäni.) Selvin päin baarissa olevat vaikuttavat olevan kahdeksas ihme, joiden käytöksessä on jotain todella outoa.

”Miksi et juo?”, ”Älä ole tylsä”, ”Et sä oikeasti juo mitään?”. Vakiovastaukseni tylsistyessäni edellisen kaltaisiin kommentteihin on ”Olen raskaana”, ja vastauskertojen lukumäärän perusteella minulla voisi olettaa olevan toistakymmentä lasta. Vastaus harvemmin menee täysin läpi, mutta siihen kyselijän on hankalampi sanoa mitään vastaan.

Saako baarissa siis olla juomatta? Ja tarvitseeko siihen perustelujen arsenaalin, jotta päätös olisi oikeutettu. Jos ei vain halua juoda, ilman sen kummempia syitä, on kanssaihmisten reaktio usein ihmettelevä. Mikä sillä on vikana? Miksi se sitten edes tulee baariin? (Niin, pysyisi vaan kotona nössöilemässä.)

Autolla ollessa päätös on perustellumpi, ja näin ollen hyväksyttävämpi. Tosin, viime aikoina olen kuullut kuskeillekin kommentoitavan, että ”Kyllähän sä voit pari ottaa”…

Miksi juomattomuutta pitää perustella? Onko vähemmistöjen oikeutettava valintaansa, mutta enemmistöjen ei? Seuraavan kerran, kun olen baarissa cokis-linjalla, taidankin heittää vastakysymyksen juomattomuuttani ihmettelevälle; ”Miksi juot?”. Jos hän siis ei ole selvin päin.

Ps. Tipattomaan tammikuuhun en silti usko.

Tästä jatkuu kertomukseni viihdetoimittajan itsenäisyyspäivän, tai yön, vietosta:

Viihdetoimittajat, jotka joutuvat hoitamaan ns. ”Linnan juhlien jatkot” eivät myöskään pääse helpolla. Joko seisot koko yön Teatteri-ravintolan tai muun yökerho aulassa, ja kysyt julkkiksilta samat kysymykset väsymykseen asti: 1. Maistoitko Linnan boolia? 2. Entä ruokaa? 3. Tanssitko? 4. Mistä ihastuttava (käännettynä: karmaiseva) pukusi on hankittu ja kenen tekemä se on? 5. Mitä itsenäisyys merkitsee sinulle? Toistat samat kysymykset uudestaan ja uudestaan, kunnes olet niin sekaisin ja jalkojasi särkee niin paljon, ettet enää edes tunnista vieressäsi seisovaa Mikko Alataloa. Mietit vaan, että kuka hitto tuo tyyppi oikein on, jolla on nuo silmälasit.

Pahinta on joutua seisomaan läpi yön jonkun yökerhon ulkopuolella, esim. vippiyökerho Blackin luona, jonne tavallisella pulliaisella ei ole mitään asiaa. Portsarit näyttävät tympeiltä ja on kylmä kuin Siperiassa, vaikka laittaisit mummosi villakalsarit juhlatamineiden alle. Odotat kuumeisesti, että julkkikset ovat saaneet biletettyä tarpeeksi, että saisit muutaman kommentin, kun he iloisesti rymistelevät ulos. Päässäsi pyörii vain yksi ajatus: ”tulisivat nyt jo ulos sieltä baarista prkle”.

Ja sitten baarin edustalla seisomisen Grande Finale on, ettei suurin osa Suomen tähdistä edes kommentoi mitään ulos tullessaan, juoksevat vaan vikkelästi ohitsesi ja parhaassa tapauksessa heittävät kivan herjan perään. Joten kärsimyksesi ulkoilmassa ovat tavallaan olleet turhia. Mutta sehän on toisaalta ammatinvalintakysymys. Jokaisessa työssä on omat hyvät ja huonot puolensa.

Toivon kuitenkin, että jonakin vuonna, julkkikset tajuaisivat, ettei toimittaja kiusaa heitä tahallaan kysymyksillä, että työtään hänkin vain tekee. Olisi ihanaa, jos suurin osa haastateltavista antaisi kylmässä värjöttäneelle toimittajapololle nopeasti edes yhden kommentin, ihan mistä tahansa. Se olisi reilua.

Itse saan tänä vuonna pitkästä aikaa nauttia Linnan juhlien loistosta ja itsenäisyyspäivästä omalla kotisohvalla ja katsoa spektaakkelia televisiosta. Voin siemailla hyvää punaviiniä, syödä suklaata ja ihastuneesti huudahtaa, kun näen jonkun kauniin muotiluomuksen tai ihanan kampauksen. Odotan tapahtumaa innolla.

Itsenäisyyspäivän juhlat ovat tärkeä tapahtuma, joten kiitos etukäteen teille toimittajille, jotka raportoitte siitä.

En ole koskaan löytänyt rakkautta baarista. En ole myöskään löytänyt sieltä poikaystävää. Kerran Vantaan Flamingossa suunnittelin kyllä meneväni naimisiin yökerhon Elvis-kappelissa, mutta (onneksi) en löytänyt paikalta sopivaa sulhasta.

Ihmettelenkin, miten ihmiset löytävät haneja yöelämästä. Siis pidempiaikaisempia suhteita. Miksen minä ole löytänyt? (Enkä tässä nyt väitä, että yöstä tulisi löytyä parisuhde, ihmettelen vain.)

Olen bilettänyt hevibaarissa hädin tuskin 18-vuotiaana, ja tutustuin mieheen, joka alkoi ensimmäiseksi kertoa työttömyydestään ja äidistään. Olen ollut luksusyökerhossa, jossa mies tuli iskemään minua repliikillä ”Tiedätkö, kuka on Suomen valtionvarainministeri?” Ei, hän ei itse ollut. Olen yrittänyt iskeä niin pokea kuin baarimikkoakin. Minulle on tarjottu kädenlämmintä olutta ja kallista samppanjaa. Olen itse tarjonnut. Olen ollut minimekossa ja villapaidassa. Olen nauranut, vitsaillut, keskustellut älykkäästi, viljellyt
sarkasmia. Olen ollut ”vaikeasti tavoiteltava” ja helppo.

Baarista on turha etsiä pidempiaikaista kumppania, eihän sitä kuitenkaan löydä. Vai löytääkö? Kertokaa!