Äskettäin uutisoitiin, kuinka RKP:n entinen kansanedustaja Eva Biaudet valittiin vähemmistövaltuutetuksi. Hankalaksi Biaudetin nimitys osoittautui, koska ministerinäkin toimineella naisella ei ole korkeakoulututkinto, joka olisi edellytys viralle. Hänelle annettiin siksi erityislupa hakea virkaa.
Vähemmistövaltuutetun virkaa haki myös moni muu henkilö, joiden joukossa oli mittavan kokemuksen omaavia ja korkeakoulututkinnon suorittaneita. Yksi 31 hakijasta oli juristi Husein Muhammed, joka harkitsee nyt Hufvudstadsbladetin mukaan tekevänsä valituksen Biaudetin nimityksestä. Hänen mielestään Biaudetin nimitys oli poliittinen, ja näin ollen vähemmistövaltuutetun uskottavuus on vaakalaudalla. Vähemmistövaltuutetun tehtävänä kun on työelämän syrjintään puuttuminen, mutta nyt itse virkaan valitsemisessa syrjittiin Muhammedin mukaan muita työnhakijoita.
Toinen vastaava uutinen tällä viikolla oli sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän nimitys Kelan pääjohtajan tehtävään. Yksi Kelan valtuutetuista, sdp:n Kari Rajamäki, äänesti tyhjää. Ilta-Sanomissa kerrottiin, että Rajamäki on sitä mieltä, että Kelan toimintakyky on tärkeämpi kuin hallituksen kierrätystarpeet ja tekohengitys.
Näitä nimitysuutisia lukiessani ryhdyin miettimään, miten ja miksi huippuvirkoihin päädytään. Eräs politiikassa mukana oleva tuttavani, jonka kanssa juttelin asiasta, vahvisti epäilyni ja kertoi, että kyseessä on ns. hyvä veli -järjestö. Eli käytännössä homma toimii niin, että kun tarpeeksi kauan on samaa mieltä jonkun silmäätekevän kanssa ja tekee kyseiselle henkilölle pikkupalveluksia ja äänestää häntä, saa lopulta jonkun viran. Tuttavani lisäsi tähän, että ei saa kuitenkaan olla liian fiksu, ja jos pärstä ei miellytä, virkaa ei saa. Ja tietenkin mukana pitää myös olla ripaus tuuria.
Kun kerran maan tapa on mitä on, kouluissakin pitäisi ehkä jatkossa opettaa juuri perseennuolentaa yhtenä aineena. Lapset oppisivat näin jo pienestä pitäen maan tavoille ja ymmärtäisivät, ettei korkeakoulututkinto takaa korkeaa virkaa, ja ettei omia mielipiteitä pidä sanoa ääneen. Pitää vain osata palvoa oikeaa henkilöä oikealla hetkellä ja olla oikean näköinen ja hajuinen.
Kouluainetta voisi kutsua verkostoitumiseksi, koska perseennuolenta on liian rahvaanomainen sana. Marja Tiura voisi vaikka kertoa, kuinka hän mokasi verkostoitumisessa eikä siten päässyt ministeriksi, ja Vanhasen Masa voisi kertoa, miten hän nuoli tiensä pääministeriksi saakka ja väliin voisi mahtua kaikkea siltä väliltä.
Nuole siis persettä niin pääset Suomessa huipulle.