Ilmiöt

Jos ei keskiviikkoa kesällä,...

Kesäkeskiviikkoisin ei kaupungissa ole liikaa terasseja.

Cafe Caruselissa pyörii ainakin kesäkuun ajan keskiviikkoisin Carusel Lounge, jossa käväisin viime keskiviikkona. Caruselin terassille oli siis pystytetty oma baari ja dj:n tiski. Iltamaa ei ole vielä ehditty mainostaa paljoakaan, ja sää oli pilvinen, joten kamalaa tungosta terdellä ei ollut. Jatkossa Loungen on idea toimia aloittelumestana Kaivon kävijöille.

Ellei säiden herra päätä aloittaa syksyä kolmea kuukautta etuajassa, Lounge vaikuttaa kivalta vaihtoehdolta keskustan keskiviikkomestoille.

Château Sainte Roseline, Perle de Roseline Rosé
Château Sainte Roseline, Perle de Roseline Rosé
Carusel Loungen juomatarjontaa.
Carusel Loungen juomatarjontaa.
Yksi Carusel Loungen juomavastaavista.
Yksi Carusel Loungen juomavastaavista.

Kukat tai henki!  8

Ne, jotka näkivät minut eilen ratikkapysäkillä Sokoksen edessä kello neljän aikaan, saivat hyvät naurut. Näin nimittäin kerjäläisnaisen kukkien kanssa, ja hänkin näki minut. Katsoimme hetken aikaa toisiamme silmiin kuin härkätaistelussa ikään. Hän heilutti kukkakimppua minun suuntaan, ja minusta tuntui kuin hän olisi sanonut: ”kukat tai henki”. Onneksi välissämme oli vihreä roskis, joten kun kerjäläisnainen kukkakimppu ojossa yritti tulla luokseni, kipitin kyyryssä korkkareillani vihreän roskiksen ympäri. Kerjäläinen ei kuitenkaan luovuttanut vaan yritti taas tulla luokseni. Onnekseni pyöreä roskis takasi minulle pakotien myös tälläkin kertaa ja vielä kolmannen kerran. Tässä yhteydessä haluan kiittää Helsingin kaupunkia suurista roskakoreista, joilla on muutakin käyttöä kuin jäteastiana olo.

Tarinaani jatkaakseni voin todeta, että minulle ei käynyt kuinkaan enkä edes tiedä onko tämä minua sinnikkäästi eilen metskannut kukkaiskerjäläinen vaarallinen. Sen kuitenkin tiedän, että rahan himossaan jotkut kerjäläiset ovat jo Suomessakin tarttuneet järeämpiin aseisiin. Kaksi kerjäläispoikaa tuhosi nimittäin jonkun aikaa sitten miljonääri Niklas Herlinin polvilumpion ja rampautti tämän loppuiäkseen. Meilläkin ollaan ilmeisesti menossa siihen eurooppalaiseen suuntaan, jossa kerjäläiset varastelevat jopa vauvoja, näyttääkseen sympaattisemmilta kerjuulla.

Sillä aikaa kun Arkadianmäellä keskustellaan siitä, pitäisikö Suomeen saada laki, joka kieltäisi kerjäämisen, me tavallisen tallaajat voimme vain toivoa, että emme saa kerjäläisen kepistä, lennä rähmällemme ja kuole. Kaupungilla kävelemisestä on tullut ”pystynkö väistämään kerjäläistä ja sen kukkia ja keppejä” -leikkiä. Pelossa meidän ei kuitenkaan tarvitse elää.

Niin kuin monissa muissa vaaratilanteissa voisimme ottaa vakuutuksen ja saada sen avulla itsellemme valheellisen turvallisuudentunteen. Onhan meillä kotivakuutuksia, autovakuutuksia ja kaikenlaisia sairausvakuutuksia. Miksei meillä siis voisi olla kerjäläis-ilkivalta-vakuutustakin? Minä ainakin ostaisin sen.

Tässä muutama esimerkki maailmalta, siitä miten itseään voi vakuutta:
Mariah Careyn jalat on vakuutettu 900 000 eurosta, ja Jennifer Lopez on vakuuttanut peppunsa noin 300 miljoonasta eurosta. Bette Davisin huhutaan vakuuttaneen 53 sentin vyötärönsä vajaasta 25 000 eurosta. Ja kun Heidi Klum ryhtyi Braun-epilaattorin mainoskasvoksi vuonna 2004, hänen jalkansa vakuutettiin. Oikea on miljoonasta eurosta vakuutettu ja vasen 900 000 eurosta. Vasemman jalan vakuutusraha on pienempi, koska siinä on arpi. Malli Claudia Schifferin kasvot on vakuutettu 4,3 miljoonasta eurosta, mutta vakuutus ei tietenkään kata vanhentumista, eli ryppyjä. Dolly Parton vakuutti 1970-luvulla tissinsä 540 000 eurosta, mutta luultavasti Dollyn vakuutus peruttiin, kun hänen rintansa kävivät kirurginveitsen alla 1990-luvulla. Vakuutusyhtiöt eivät nimittäin yleensä vakuuta sellaisten henkilöiden vartaloita, joita on leikelty paljon.

Meillä Suomessa voisi siis olla erikseen alakroppavakuutus, yläkroppavakuutus tai kokokroppavakuutus. Halvinta olisi vakuuttaa vain osa vartalosta, koska siinä ottaa riskin, että vakuuttamattomalle osalle tapahtuu jotain. Herlinin tapauksessa polvi meni mäsäksi, joten hän olisi heittänyt vesilintua ylävartalovakuutuksella. Minkä osan itsessäsi sinä vakuuttaisit? Pepun, tissit vai ihan koko vartalon?


Internet tappoi lomailun riemun  5

Pari tuntia sitten vaeltelin kadulla, jota koristivat rikotut autot, spreijatut ikkunat ja vahva urean tuoksu yrittäen löytää ravintolaa, josta ei saisi ainakaan kovin tappavaa ruokamyrkytystä. Kävelin käsi kohti taivasta, en rukoillakseni Paavia vaan etsiessäni suojaamatonta wlania, jotta voisin tsekata vähätorakkaisimman syöttölän. Niin säälittäväksi on matkailu mennyt. Voi spontaaniutta.

Palataan tästä yli-ilmastoidusta ja kammottavan räkätaudin aiheuttaneesta hotellihuoneesta takaisin Suomeen. Suomalaiset tekevät duunia kuulemma lomallakin, mutta työteliäin loman osa on ehdottomasti piheyden maksimointi ennen lomaa. Hiki sombrerossa on lomarotan selattava läpi kymmeniä nettimatkatoimistoja, joissa hinnat vaihtelevat minuutin välein johonkin suuntaan. Jos buukkaisi liput tuolta, säästäisi kolmen euron luottokorttimaksun, mutta toisaalta toisesta paikasta saisi kuukauden säilyvän kolmioleivän lentokoneessa (juh, söin juustocroissantin, jossa oli syöntihetkellä päiväystä viiden viikon päähän). Kun liput on taskussa... sähköpostissa, kannattaa olla tutkimatta hintoja myöhemmin. Satasen yllättävä alennus aiheuttaa vain nahkahousujen repimistä.

Aikoinaan kioskeilla jaettiin paperisia lomakuvastoja, joiden selailu marraskuussa aiheutti akuutin himon lähteä vaikka paikallisosuuspankin ryhmämatkalle Kanarialle. Pidin eniten hotellikuvista, niistä joissa uima-altaan turkoosi sattui silmiin ja lakanoiden taitokset oli tehty kuin armeijassa. Vieressä ei ollut jenkkituristien urputusta huonosta vedenpaineesta. Ei paratiisia rikkovia asiakkaiden ottamia kuvia joutomaanäkymistä. Kun nykyään lähtee lomalle, tietää ennen hotellivaraustaan, montako rullaa vessapaperia vessassa on.

Jos olisin oikein rikas ja pukeutuisin kaftaaniin, voisin mieluusti matkailla paperikuvasto-periaatteella. Pelkästään ruoka on niin pyhä asia, etten anna sitä kohtalon käsiin. Tarpeeksi harmia tuottaa jo se, ettei lomallakaan pysty syömään paria ateriaa enempää päivässä, mikäli aikoo pitää vaa'an lukeman parinumeroisena. Jos jompi kumpi ateriakliimaksi osoittautuu klimppipuuroksi, ei turkoosikaan pelasta. Onneksi TripAdvisor pelastaa nirson ja opettaa samalla medialukutaitoa omistajien kilpakehuja lukiessa.

Juu, syytän Internetiä ensin matkakuumeen nostattamisesta ja myöhemmin lomani laimentamisesta. HDR-valokuvissa kaupunki näyttää erilaiselta kuin sumuisena ja tylsänä päivänä. Syytän nettiä myös varausrumban aiheuttamasta stressistä, joka pakottaa kenet tahansa toipumaan viiden tähden vuoristohotelliin eksoottisin hedelmin koristeltuja drinkkejä siemailemaan. Kiitän nettiä elämäni parhaasta kiviuunipizzasta ja tiedosta, että "se katu jolla se paikka ihan varmasti on" on ainakin kolme kilometriä pitkä ja paketti rakkolaastareita maksoi kympin. Ei muuten ole vielä tullut ruokamyrkytystä. Toivottavasti ei tulekaan; wlan ei kuulu vessaan saakka.


Kenelle sinä uskoisit rahojasi?  1

Jalkapallon MM-kilpailut alkavat Etelä-Afrikassa perjantaina 11.6. Futiksen MM-kisat ovat aikaa, jolloin työyhteisöissä ja kaveripiirissä kiertävät veikkauslistat esimerkiksi mestarijoukkueesta tai kaikkien otteluiden lopputuloksista.

Kisojen ennakkoarvioita voi lukea muun muassa monista urheiluun vihkiytyneistä julkaisuista, mutta yksi nopea tie määritellä joukkueiden voimasuhteita on katsella vedonvälittäjien asettamia kertoimia.

Nopea katsaus viiden eri vedonvälittäjän listoille paljasti selkeän näkemyksen turnauksen finaaliparista. Espanjan tähtisikermä on kaikkien listoilla ykkössuosikki, heidän mestaruus antaisi rahat takaisin hieman alle viisinkertaisesti. Espanjan jälkeen Brasilia on yhtä selkeä kakkossuosikki hieman yli viiden kertoimella. Kolmanneksi oli arvioitu Argentiina, vaikka kotimainen Veikkaus lipesi linjasta nostamalla Englannin kisojen kolmossuosikiksi. Valioliigan kuningassarja-asema Suomessa näkyy selvästi tuossa kerroinasettelussa.

Englanti on nostettu muutamissa ennakkojulkaisuissa potentiaaliseksi yllätysmestariksi, vaikka joukkueelta puuttuu kärjestä ja maalilta mitat täyttävä pelaaja. Jos ja kun hidas, mutta kankea Emile Heskey häärisi hyökkäyksen kärjessä, ei ole vielä mikään katastrofi. Vaikka hän ei ole järin tehokas, tekee hän hyvin tilaa tehokkaampien pelaajien nousuille. Mutta se on Englannin ongelma, että maalissa on Katastrofi lempinimeä kantava David James. Huikeita torjuntoja, mutta kolikon toisella puolella on hurja määrä koomisiakin virheitä. Oma vetolappuni olisi ainakin hiestä piloilla jo ennen finaalia, jos löysin rahani tämän miehen harteille.


Baarifestarit osa 2

Viime perjantaina vietettiin Baarifestareiden toista päivää. Postaus tapahtumista tulee vasta nyt, sillä olen torstain ja perjantain lisäksi ollut lauantai-iltana yössä, ja sunnuntain Club YK:n Sunday Schoolissa, eli päiväbileissä. Eilen illalla vähän väsytti.

Baarifestarien kakkospäivä, tai oikeastaan ilta, käynnistyi osaltani noin kello 21.30 ravintola Baker’sissa Heli Kajolla. Ihmisiä riitti, ja jos halusi nähdä vilahduksen Heliä, täytyi käyttää kyynärpäätaktiikkaa etenemiseen. Sulokkaan laulun jälkeen Heliltä irtosi muutama vinkki, joita suomalaisnaisten kannattaisi minustakin noudattaa.

Heli Kajo esiintyi ravintola Baker'sissa Cityn Baarifestareilla.
Heli Kajo esiintyi ravintola Baker'sissa Cityn Baarifestareilla.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26672/

Mayor of Rock-finaali käytiin läpi Vanhalla ylioppilastalolla. Kisaamassa oli muun muassa GLAM, joka toi lavalle nämä paljon puhuttua rock-asennettakin henkivät plakaatit. Puhun siis noista alastomista naisista, en Koffin-sponssilipuista. Voiton kotiin vei kuitenkin Fuerteventura, jonka musassa oli ”sitä jotakin”. Ja bändin kundit vaikuttivat hauskoilta veikoilta.

GLAM toi Mayor of Rockin lavalle alastomat naiset. Jone Nikula juontaa.
GLAM toi Mayor of Rockin lavalle alastomat naiset. Jone Nikula juontaa.
Fuerteventura voitti Mayor of Rockin.
Fuerteventura voitti Mayor of Rockin.
Fuerteventura Mayor of Rock-finaalissa.
Fuerteventura Mayor of Rock-finaalissa.

Ahjossa kisailtiin myös, kun DJ:t koettivat saada tanssilattian täyteen. Suomalaiskansalliseen tapaan alku (eli noin kolme ensimmäistä tuntia) olivat odottelevia. Lopulta ihmiset kuitenkin löysivät sisäisen Åke Blomqvistinsa, ja alkoivat jamittelemaan. Olisin odottanut, että baarikansa olisi paremmin löytänyt tiensä Ahjoon. Paikka kun on täydellinen ultracoolille dj-skaballe. Valitettavasti en itse pystynyt olemaan paikalla koko aikaa, vaan hypin Vanhan ja Ahjon väliä. Voi siis olla, että pikkutunneilla vipinä on lisääntynyt..

Dj Pushkin Battle of DJ's-kisassa Ahjossa.
Dj Pushkin Battle of DJ's-kisassa Ahjossa.

Baarifestarit osa 1  2

Parhaita paloja Baarifestarien ensimmäiseltä päivältä.

Avajaiskonsertissa Axl Smith (jolla oli muuten kulmakunnan makeimmat popot!) loisti luonnollisella lavakarismallaan ja pohjusti fiiliksen Anna Abreuta varten. Annalla oli iso kasa pikkufaneja aivan lavan edessä, ja osa heistä oli odottanut siinä aamusta asti! Ylioppilasaukiolla kuultiin siis korvia huumaavaa kiljuntaa, jolle jopa backstagella juontovuoroaan odottanut Jone Nikula repesi täysin. Tässä pieni ääninäyte.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26668/

Huomenna Helsingissä konsertoivan Axl Rosen 64 sivuisesta raiderista on revitty juttua. Voin paljastaa, että Baarifestareiden takahuone näytti siihen verrattuna asialliselta. Bongasin takahuoneen pöydältä ainakin juustonaksuja, Arnold´sin pusseja (liekö ollut bageleita vai donitseja), toisia sipsejä ja jotain hedelmiäkin taisi olla. Juomat olivat limua ja vettä. Hyvä noin, sillä turha diivailu kun on, noh, turhaa.

Loppuun voisin vielä kertoa vitsin, jonka stand-up koomikko Rich Lyons kertoi Zetorissa. Tämä tuskin toimii yhtä hyvin, ja pahoittelen, jos komiikan maailmassa on kirjoittamaton sääntö, ettei toisten vitsejä kerrota. Asiaan.

-Mikä on suomalaisen Fear Factor-tehtävä?
-Joutua hissiin toisen ihmisen kanssa ja katsoa häntä silmiin.

Anna Abreu esiintyi Cityn Baarifestareilla
Anna Abreu esiintyi Cityn Baarifestareilla
Axl Smithin supermakeat tennarit Cityn Baarifestareilla
Axl Smithin supermakeat tennarit Cityn Baarifestareilla

Kameralutkat kaksin eri silmin  7

Ohjeita viihdelinjan työntekijöille: autenttisia lotinaääniä voi tehdä puolikkaalla appelsiinilla ja lusikalla. Huohotus syntyy parhaiten jumpatessa, mutta pitää olla varovainen ettei crosstrainerin suhina kuulu luurin toiseen päähän. Mustasukkaisille vaimoille kannattaa kertoa miehen kyselleen vinkkejä, miten voisi ilahduttaa naistaan. Huohotuslinjat ovat mukavia muistoja menneistä vuosikymmenistä, yhtä retroja kuin teksti-TV, josta löytyy edelleen "kiimaisten kotirouvien" ja "villien opiskelijasinkkujen" 0700-puhelinnumeroita. On maalaisromanttista ja viatonta kuvitella ukko, joka ei koskaan osallistuisi Maajussille morsian -ohjelmaan, soittelemaan muovikuorisella lankapuhelimella salaa äidiltään.

Samanlaista kesäistä kepeyttä ei löytynyt nettiriippuvaisten läheisten keskustelufoorumilta, jota selasin kirjoitellessani juttua erilaisista nettiriippuvuuksista. WoW- ja Facebook-ketjujen väleistä tursusi vihaisia ja pettyneitä viestejä: puolisoni on addiktoitunut "nettikamerahuoriin". Halusin jo aikaisemmin kirjoittaa ammateista, jotka netti on mahdollistanut, kuten nämä sekä miesten että naisten tarjoamat live-lähetykset. Juttelu on maksutonta, toiminta maksaa. Suomalaisilla nettikamerasivustolla ei näytetä naamaa eikä käytetä oikeita nimiä. Pari rohkeaa (tyhmänrohkeaa?) neitiä ja äijää siellä kuitenkin esiintyy oikeilla tiedoillaan, joten näin kertoo työstään 22-vuotias helsinkiläinen:

"Olin ennen töissä viihdelinjalla, tuli tutuksi nuo appelsiinit ja vanhat miehet. Luin samalla tentteihin ja mutisin tuhmia. Yllättävän paljon soitteli kuitenkin myös nuoria miehiä, jotka ehdottivat melkein joka kerta live-tapaamista tai web-kamerasessioita. Tienasin linjalla vajaan tonnin, vaikka roikuin jatkuvasti luurissa kiinni. Yksi äijä lupasi 50 euroa vartin kameratuokiosta. Vastoin sääntöjä sovin tapaamisen, jos sitä voi tapaamiseksi sanoa, netissä kun tavattiin, mesessä. Istuin koneen edessä typeränä tuijotellen omaa kuvaani ja arkista kämppääni.

Vartti meni nopeasti pyyntöjä täyttäessä. Puhelimessa joutui kehittelemään hirveästi itse, kameran edessä riittää pelkkä ohjeiden seuraaminen, puhetta ei välttämättä tarvitse. Ymmärrän kyllä, että kameran tuijottajan puoliso loukkaantuu, loukkaantuisin itsekin. Loukatuille en osaa oikein sanoa kuin että kannattaa puhua ne asiat kotona läpi, eikä hyökätä meitä vastaan. En jaksa stressata, vaikka tiedän kyllä osan olevan suhteessa. Olen kertonut avoimesti duunistani kaikille paitsi verottajalle. Kaveri kysyi halveksuen, aionko seuraavaksi alkaa escortiksi. En ole hyväksikäytetty tai asu missään ghetossa kolmen isättömän lapsen kanssa, vaan kiskon hyviä arvosanoja AMK:sta ja mulla on normaali perhe. Kameran edessä olo on leikkisää ekshibitionismia, josta joku nyt sattuu maksamaan vielä rahaakin."

Elleistä bongattu 25-vuotias loukattu avovaimo luki kameraneidin kokemukset:

"Just juu, kyllähän sen tietää, että melkein kaikki miehet on varattuja, kuten munkin on. Olen pitänyt kameroiden katselua elämättömien friikkien hommana, mutta oma mies on kyllä kaukana sellaisesta; kipeän komea lääkisopiskelija, mitä mukavin ja huumorintajuisin tyyppi. Siksi jouduinkin pari minuuttia tuijottamaan sen läppärin sivuhistoriaa, joka oli kuorrutettu kamerasivustoilla, suomalaisilla ja ulkomaalaisilla. Kävin jälkimmäisillä ja mulle vain tuli hirveän surullinen olo niistä apaattisista aasialaisnaisista, joilla oli överiseksikkäät nimimerkit ja eripariset alusvaatteet. Vasta kun menin suomalaiselle sivulle, tuli ahdistus ja viha. Silloin päätin, etten enää koskaan harrasta seksiä kaksinaamaisen mieheni kanssa, niin hemmetin loukattu ja riittämätön olo oli. Pitääkö sellainen niellä ja hyväksyä?

Kun kerroin sivuhistorialöydöstäni miehelle, hän reagoi kuten tuo "kameraneitikin", kertoi että kyseessä on leikkimielinen fantasia. Siis mielestäni normaali porno on niin anonyymiä, että hyväksyn sen, mutta toisen kanssa yksityisesti keskustelu ei ole ok! Ulvoin lattialla ja revin tietokoneen johtoja irti yrittäen huutaa jotain riittämättömyydestäni. Siinä vaiheessa kun mies ehdotti, että katseltaisiin jotain suomalaista parikameraa yhdessä, sinkosin web-kameran kolmannesta kerroksesta alas. Ei tullut mieleen, ettei sitä tarvitse katseluun."


Tuhansien huorien maa!  13

Olen tällä hetkellä lautamiehenä käräjäoikeudessa käsittelemässä keissiä, jonka syytenimike on törkeä paritus. Kun parituksesta puhutaan, esiin nousee myös prostituutio, mikä onkin mietityttänyt minua viime aikoina.

Ensimmäinen kosketukseni seksityöläisten maailmaan oli kauppatieteitä opiskellessani Åbo Akademissa. Yhden kurssin yhteydessä meillä oli ryhmätyö, jossa piti tutkia jotakin ammattia ja tehdä siitä yhteinen essee. Minun lisäkseni ryhmässäni oli kaksi poikaa: Kalle ja Juksu. Kun meidän piti valita ammatti, minä satuin olemaan kipeä, joten jouduin hyväksymään sen, että pojat olivat valinneet stripparin ammatin ryhmätyömme aiheeksi. Kävin haastattelemassa muutamaa seksikaupan takahuoneessa itsensä rahasta riisuvaa naista. Oli omituista kävellä seksikaupan takahuoneeseen ja istuutua sille paikalle, missä asiakkaat viettävät maksetun varttinsa. Toinen haastattelemistani naisista oli nuori ja toinen vanha. Muistan kuin eilisen päivän, kun vanhempi pidempään alalla ollut nainen kertoi minulle, että asiakkaat koostuvat lähinnä tavallisista perheenisistä ihan kaikista yhteiskuntaluokista, ei niinkään yksinäisistä miehistä. Ymmärtääkseni haastattelemani vanhempi nainen myi strippauksen lisäksi muitakin palveluja.

Seuraavan kerran jouduin kosketuksiin seksityöläisten kanssa, kun tein Seiskalle kaksi juttua miesprostituoiduista. Kun ihmettelin ääneen, mistä ihmeestä löydän maksullista jengiä, toimituksen miespuoliset jäsenet naureskelivat, ja yksi vinkkasi minut sihteeriopiston nettisivuille. Minä olin tuolloin 27-vuotias, enkä ollut koskaan kuullutkaan mistään sihteeriopistosta. Nettisivuston kautta löysin kuin löysinkin kaksi miestä, jotka myivät itseään. Heillä oli kuulemma asiakkaita enemmän kuin he jaksoivat ottaa vastaan. Näiden miesten mukaan suurin osa naisista, jotka ostavat seksiä, ovat keski-ikäisiä yksinäisiä naisia.

Toimittajan urani aikana olen myös tavannut yhden naisprostituoidun, tai "prostin", niin kuin heitä ilmeisesti tuttavallisesti kutsutaan poliisien kesken. Juttelin ulkomaisen huoran kanssa pienessä huoneessa, johon juuri ja juuri mahtui sänky. Ihmettelin, että miten ihmeessä tämä nainen on maailman vanhimmassa ammatissa, minä en pystyisi ikinä.

En silti tuomitse prostituutiota, koska minulla ei ole riittävää määrää tietoa siitä onko se hyvä, huono vai siltä väliltä. Huomion arvoista on silti, että prostituutio näyttää lisääntyneen viime vuosina.

Ovatko suomalaismiehet siis juuri nyt jotenkin erityisen yksinäisiä vai onko heidät kasvatettu uskomaan, että he voivat käydä maksullisilla naisilla, jos ei oma akka jaksa kiinnostaa tai jos ei jaksa nähdä vaivaa seksiaktin eteen omassa parisuhteessa? Omaa muijaa kun pitää lämmitellä, mutta prostia ei. Ja jos meillä Suomessa tosiaan on trendi, jossa ukkomiehet käyvät maksullisilla naisilla yhä enemmän, niin mitä ne naiset, jotka jäävät seksittä, tekevät? Pettävätkö vai menevätkö hekin huoriin?

Ennen kaikkea: miten Suomi on päätynyt tilanteeseen, jossa prostituution on yleistynyt. Onko kyseessä pelkästään kysynnän ja tarjonnan laki, eli olisiko meillä Suomessa aiemminkin ollut kysyntää seksityöläisille, mutta tarjontaa ei ole ollut? Vai onko niin, että seksimarkkinat ovat laajentuneet EU:n myötä? Vai johtuuko prostituution lisääntyminen mahdollisesti siitä, että suomalaiset ovat liikalihavia, eivätkä siksi jaksa peuhata sängyssä oman kumppanin kanssa? Vai ovatko Suomen kansantaudit: alkoholismi, masennus ja yksinäisyys syynä siihen, että seksi on enää pelkkää tarpeiden tyydytystä ja helpoiten saavutettavissa maksullisena?

Syitä voi olla tuhansia, ihan kuten huoriakin.


Pesiskesä ja kuumat tunteet

Pesisväki on tänä keväänä ihmetellyt uutta sääntöä, jolla yritetään kitkeä lajista villi provosointi pois pelirangaistuksen uhalla. Monet ovat pitäneet tätä tunteen tappajana, ja lehdistökin nimesi säännön jo ”hanurisäännöksi”.

Pahimmat törkeydet karsiva säännöstö on vain hyvä asia. Pesäpallo on etenkin takavuosina tunnettu kärjistetysti lajina, jossa maaseudun isännät purkavat työpäivän kasaamat patoutumat huutelemalla vierasjoukkueen pelaajille, ja yleensä saaneet vielä vastauksia, jotka eivät aivan kaikkia käyttäytymisnormeja täytä. Pahimmillaan ilmiö oli nähtävissä joka ottelussa. Katsomon pahin rääväsuu sai nopeasti monologistaan vierasjoukkueen pelaajan ansiosta dialogin. Tämän jälkeen koko katsomonosa yhtyi kuoroon ja unohti kaiken tapakasvatuksensa kotiin.

Vaikka pahimmat ylilyönnit säännön ansiosta ehkä saadaankin pois, ei tunnetta ja provosointia koskaan pysty tappamaan pesäpallon tyylisestä lajista. Se on turha pelko. Provosointia on kuitenkin niin monenlaista. On rafaelnadalmaista vastustajaa ärsyttävää hidastelua, on valentinkonosmaista tuijottelua ja virnuilua sekä on myös vähän ylivedettyä tuulettelua, mikä saa epäonnistujan sapen kiehumaan varmasti. Tämän osaa pesäpallossa etenkin Kouvolan Sami Partanen.

Ei pelkkä ylilyöntien poisto vielä tunnetta tapa. Vasta kun pelaajat määrätään tuulettamaan onnistumisia Neuvostoliiton kiekkojoukkueen tapaan ilman hymynkaretta, voi sanoa että tunne on kuollut.


F.C. palvelu

Tigerin yläkerran Black&White-vippitila muutti muotoaan noin kuukausi sitten, ja tila palvelee nyt kaikille avoimena F.C. Loungena. F niin kuin Fashion ja C niin kuin Cocktail. Idea on siis yhdistää muotia ja drinkkejä.

Black&Whiten sisustusta ei ole muutettu ollenkaan. Terassin pehmeät valkoiset sohvat ja nojatuolit ovat tallella, samoin sisätilan mustat kalusteet. Ja mikäs siinä, ne kestävät vielä tarkastelua päivänvalossakin ja ovat toimivia. Muoti tulee esille tilan screeneiltä, joissa pyöritetään tuoreita muotinäytöksiä ja –ohjelmia. Suurempaa toistoa pyritään välttämään. Hostiksi on valittu Paparazzin listoilla oleva baarimikko.

Muotiaspekti on ihan kiva, ei ainakaan vielä enempää. Isoimmat plussat uudessa loungessa ovat tanssipuolen bassojytää hiljaisempi musiikki ja palveluun panostaminen! Ihanaa, kuulen muutakin kuin omat ajatukseni, ja saan asiakaspalvelua, mikä tuntuu nykyään olevan kallisarvoinen harvinaisuus. (Ja joo, tällaisia paikkoja on Helsingissä muitakin, mutta niitä ei ole mielestäni koskaan liikaa.) Myös drinkkeihin on haettu vaihtelua viikoittain vaihtuvilla erikoisuuksilla.

Usein varsinkin tyttöjen kanssa yössä ollessa jonkun tanssijalkaa alkaa kolottamaan. Jos muut kaipaisivat enemmän rauhallista menoa, on sopivien paikkojen löytäminen hankalaa. Jos Tigerin puitteet käyvät kaikille, suuremmilta kissatappeluilta vältytään, kun saman katon alta löytyy pari erilaista maailmaa. ;)

Perjantain ja lauantain välisenä yönä yhden aikaan loungessa olisi
kuitenkin voinut olla enemmänkin porukkaa. Kivatkin ideat valuvat hukkaan, jos ihmiset eivät löydä niitä. Saa nähdä, kuinka pitkälle F.C porskuttaa.

Käväisin muuten perjantaina myös Jenny Woossa, jossa huomasin hauskan katosta roikkuvan kuplatuolin uutena yksityiskohtana. Tässä valitettavan hämärä kuva.

Jenny Woon katosta roikkuva kuplatuoli.
Jenny Woon katosta roikkuva kuplatuoli.