9.-12.5.2006 Hki-Moskova-Sytkäri-Moskova

Voitonpäivän iltana sitten Moskovan-junaan. Kämppiksinä oli tällä kertaa kaksi nuorta venäläistä kundia, ihan kunnon poikia olivatkin, sekä yksi mikä lie kirgiisi tai uzbekki, joka liikkui tiuhaan hytin ja ravintolavaunun välillä eikä puhunut mitään. Kuorsaus oli sitten sitäkin karmeampaa. Muuten matka sujui kohtuullisen mukavasti, miten nyt kakkosluokan makuuvaunussa yleensä voi.

Moskovassa keli oli sateisen harmaa ja koleahko, Suomesta oli lähdetty shortseissa kevään ihmehelteistä. Ensin kämpille ja siitä sitten kamppeiden vaihdon jälkeen toimistolle, mistä jatkoimmekin sitten Diman kanssa Vnukovon kentälle ja Syktyvkarin iltakoneeseen, Alexei oli mennyt jo aamukoneella etukäteen.

Kentällä imaisimme yhdet ölleröt ja katsoimme 18 viimeistä minuuttia Venäjä-Slovakia –matsista. Matsin jälkeen turisimme vielä hetken moskovalaisten lapsiperheiden tilanteesta, päivähoidosta yms. perheasioista presidentti Putinin voitonpäivän puheen innoittamina. Puheessaan herra oli esittänyt huolestuneisuutensa erityisesti Venäjän väkimäärän nopeasta ja huolestuttavasta vähenemisestä. Tämä 142-miljoonainen väki kun näköjään hupenee parissa sadassa vuodessa käsiin, 700 000 asukkaan vuosivauhtia, eikä tarpeeksi hulluja maahanmuuttajia ole vajetta täyttämään. Niinpä Putin tarttuikin hetimiten itse härkää sarvista ja lupasi kaikille toisen lapsen synnyttäjille 250 000 ruplan eli 8000 euron bonuksen. Saas nähdä, tietääkö tämä sitten lisää vilskettä viltin alla.

Koneeseen päästyämme alkoi melkoisen rankka sade ja ilmeisesti tämän vuoksi kapteeni kuulutti, että kenttä on tilapäisesti suljettu ja että lähtö viivästyy puolisen tuntia. Niinpä sitten laskeuduimmekin vasta hieman puolen yön jälkeen ja hotellille, mikä tällä kertaa oli hotelli Syktyvkar, saavuimme vasta vähän ennen yhtä.Oli muuten ensimmäinen yöpyminen tässä hotellissa, baari ja keilaradat olivatkin jo tuttuja edelliseltä kerralta. Perushotelli, aamupala suht. ok, parasta onkin luonnollisesti sitten ne keilailut yms. joutoajan tarjonnat.

Huoneeseen pääsin joskus yhden jälkeen ja samantien huoneen puhelin soi. Eli siis näyttää olevan samanlaiset fasiliteetit täälläkin kuin hotelli Jugorissa! En vastannut, vaan jatkoin hampaiden harjausta. Nukkumaan mennessä puhelin soi toistamiseen ja sitten oli kyllä pakko kiskaista johto seinästä, että saisi nukutta edes vähän. Edellinen yö junassa ei ollut mikään kovin hääppönen, vaikka kyllä kohtalaisen hyvin sain nukuttuakin.

Aamulla sitten tehtaalle, missä meidän oli tarkoitus tehdä ensin yhtä sun toista, mutta homma mutkistuikin sitten sen verran, että koko päivän, ilta kahdeksaan saakka, saimme painaa jotakin kolmatta. Lounaskin jäi välistä. Eipä siis ihme, että heti tehtaalta taksiin päästyämme kurvasimme lähimpään markettiin olutta ostamaan. Kuskina oli muuten taas se edellisen kerran savusaunamies, Dmitry hänkin, joka jaksoi kiltisti tuntikausia meitä odottaa, kun keikuimme baarissa emmekä saaneet ahtereitamme jakkarasta irti sitten millään.

Hotellilla otimme nopean suihkun ja painuimme samantien syömään, ja juomaan. Minä ja Dima tilasimme pizzat, mutta suuriruokainen Alexei veti listan läpi alkukeittoineen, salaatteineen ja muine krumeluureineen. Ja kyytipojaksi 300 grammaa votkaa ja oluet. Melko pian ruokailun jälkeen Alexei painui takaisin huoneeseensa, "puhelua" odottamaan. Me jäimme Diman kanssa kahdestaan vielä yksille, ja ei siinä tarvinnut kauaa istua, kun muuan Dimalle ennestään tuttu blondi tuli kutsumaan meidät pöytäänsä (kuva), missä oli pari muutakin tyttöä juhlimassa blondin tänään voimaan astunutta avioeroa. Siinä sitten jonkun minuutin istuimme, kunnes he saivat päähänsä lähteä hotellin karaokebaariin ja meidät kiskottiin tietysti mukaan.

Niinhän siinä sitten kävi, että pääsinpä minäkin kiekaisemaan tuon blondin ja koko muun porukan kanssa yhden sydäntäriipaisevan surullisen laulun epätoivoisesta ja kadotetusta rakkaudesta, venäjäksi tietenkin, ja siis ainoan, minkä osaan, joten vaihtoehdot olivat koko lailla vähissä. Laulussa muuan mies oli hukannut rakastettunsa ja etsii tätä nyt kaikkialta. Vuoron perään hän kysyy neuvoa milloin saarnipuulta, sateelta, kuulta tai syksyltä kuitenkaan keneltäkään mitään kunnon vastausta saamatta. Vihdoin viimein mies menee nyt jo epätoivosta riutuneena ainoan ja parhaimman ystävänsä luokse ja kysyy, tietäisikö tämä mahdollisesti, missä hänen rakkaimpansa mahtaa olla. Ystävä vastaa, hieman kakisteltuaan, että oli hän sinun rakkaimpasi, oli hän sinun rakkaimpasi..... oli hän sinun rakkaimpasi..... - vaan tuli hän - minun vaimokseni.

Kello alkoi jo olla yksi ja vähän ylikin ja minulla oli jo kaksi huonosti nukuttua yötä takana, joten alkoi olla pikku hiljaa aika painua unten maille. Diman ja Aleksein jätin baariin tyhjää toimittamaan.

Aamulla sitten tapasimme aamupalalla sovitunlaisesti klo 7.30. Aamiaiskupongin saamiseksi piti vähän tapella, toisen aamun lipuke kun ei jostain syystä kuulunutkaan pakettiin, vaan siitä piti sitten erikseen maksaa 130 ruplaa, mikä ei nyt ole kuin 4 euroa. Pieni hämmästys olikin myös huoneenlaskun maksu, maksua kun perittiin vaan yhdeltä yöltä ja me olimme olleet kaksi yötä. Hotellilla oli nimittäin sellainen käytäntö, että koska olimme saapuneet ekana yönä vasta puolen yön jälkeen eli seuraavan vuorokauden puolella, ei tuosta yösta tarvinnut maksaa lainkaan!

Perjantaipäivä meni sitten ihan suunnitelmien mukaan, ensimmäisenä päivänä tekemättä jäänet hommatkin tuli tehtyä. Hauskaa oli taas katsella, kuinka nuo labran nuoret tytöt kerta toisensa jälkeen edelleen jaksavat olla meistä ja varmaan muistakin vierailijoista yhtä kiinnostuneita ja jatkuvasti kulkevat edestakaisin pitkin labran käytävää milloin pareittain, milloin kolmisin, ja kovasti kurkkivat ja hihittävät ohi kulkiessaan.

No, päivä oli sitten sitä myötä pulkassa ja niinpä olimmekin sitten taas kerran valmiita hyppäämään klo 16.50 tehtaan pikkubussiin kohti lentokenttää ja Moskovaa.