Fortumin optiot – peanuts!

(12.12.2006 Syktyvkar)

Tiistaiaamuna Martin oli onnensa kukkuloilla, 38 päivää Sytkärissä on ohi ja huomenna kotiin. Itävallassa on aika jännä homma se, että jos on duunimatkalla ulkomailla yli 30 päivää putkeen, ei tuolta ajalta tarvitse maksaa veroa lainkaan, joten ei kaveria kuitenkaan niin kovin paljon harmittanut varsinkin, kun äiti on luvannut laittaa kaikkea mahdollista oikein perusitävaltalaista, ainakin niitä perunapalleroita ja jotain melko rasvaista possun selkäkylkirullaa, mikä paistetaan uunissa nahkoineen kullanruskeaksi ja rapeaksi. Kuulema jopa puolentoistakilon köntsä per lurjus.

Viinien hintojakin tietysti vertailtiin ja näyttäis ihan siltä, ettei ALKOn hinnat mitään aivan mahdottomia ole. Itävallassa tosin kukaan ei osta viinejä ainakaan marketista, viinikaupasta ehkä tai ravintolasta kylläkin, mutta oikea itävaltalainen ostaa useimmiten kuitenkin suoraan viinitilalta. Homma toimii siten, että soitetaan tutulle hoviviljelijälle ja sovitaan kellonaika, koska tullaan käymään. Isäntä laittaa sitten maistille muutamia eri laatuja ja vähän leipää ja juustoa, siinä sitten hissukseen maistellaan ja otetaan takakonttiin laatikko tai useampikin, sixpäkki nyt vähintään, mihin voi ottaa paria kolmea eri sorttia mielensä mukaan. Isäntä kuulema saattaa pahastua, jos ei nyt edes pientä lasillista seuraksi maistele hänen kanssaan. Kovasti muuten Martin suositteli itävaltalaisia rieslingejä, ovat kyllä hieman kalliimpia kuin sakuviinit tai ranskalaiset, mutta itävallassa panostetaankin enemmän laatuun, volyymillä kun he eivät voi kilpailla.

James Bondia olis tehny mieli katsomaan illalla, mutta kun ei kuulunut enää ohjelmistoon, niin ilta kuluikin sitten venäjän läksyjen parissa. Ohjelmassa oli joku tarina jostain kestikievarin vaksista, Pushkinia taas, ja jo nyt niin vaikeata ja vanhanaikaista venäjää, että tahti on lähes puol tuntia per sivu!

Niinpä sitten seittemältä alkoi jo savu nousta korvista ja oli aika lamssia iltapalalle. Menimme Alexein kanssa upouuteen hotelliin, mikä sijaitsi viiden minuutin kuralla kuorrutetun ladakyydin päässä uutuuttaan kiiltävän ja neonvalojen loisteessa hohtavan kauppakadun varressa. Takit jätettiin alas vartioituun narikkaan ja sitten hissillä 13. kerrokseen, missä sijaitee maisemakahvila ja jota pidemmälle ei sitten saa aseita viedä, vaan ne on jätettävä kahvilan asekaappiin. Sitten vielä raput viidenteentoista eli ylimpään kerrokseen.

Keskellä salia on kookkaanpuoleinen tanssiparketti ja estradi, missä on kamat livemusan esittäjille, katossa kunnon diskoboltsi. Pöydät kiertävät ympäri salia siten, että taitaa kaikilla olla oikein kunnon maisemat yli koko kaupungin. Paikka on siisti, tarjoilijoilla valkoiset paidat, liivit ja rusetti, keittiö on eurooppalainen ja kokki kuulema saksasta. Sapuska on ihan hyvää ja kohtuuhintaista, mun pääruoka oli jotain possun sisäfilepötköjä, jotka oli kääritty pekoniin ja sitten paistettu, lisukkeena erittäin maukasta soossia, pari timjamin oksaa ja paistettuja maalaispottuja. Hinta tais olla 350 ruplaa eli tasan kympin. Alkupalan mätiannoksestakaan ei tullut ripuli niin kuin ei ole tullut vielä kertaakaan koko 9 kuukauden aikana, vaikka kaikenlaista sitä on vattaansa tullut varistettua.

Vakiosnapandereiden aikana Alexei jatkoi vielä Putinin haukkumista ja kertoi mm. siitä futisjengi Chelsean omistajasta Roman Abromoviczista, jolle Putin myi viis vuotta sitten öljyfirma Sibneftin sadalla miljoonalla taalalla ja osti sen sitten hiljattain takaisin 13 miljardilla. Et ei ne Fortumin optiot oo oikein mitään tän rinnalla! Ja Pietariin, kotikaupunkiinsa, aikoo Putin kuulema rakennuttaa 200 metriä korkean pilvenpiirtäjän ja ihan keskustaan. Siitä tulisi Gazpromin toimisto, missä Putinilla on pakastevirka viimeisen presidenttikautensa päätteeksi. Alexeilla alkaa pikku hiljaa kytkin nousta ja taas on sitten Venäjä yhtä PhD:tä köyhempi.

Sitten vielä teetä lipitellessä kehtasin epäillä, ettei varmaankaan näin hienossa hotlassa (no jaa, semmonen standardi) puhelimet soi koko ajan öisin. Siihen Alexei sanoi, että varmasti soi tai jos ei soi, niin poke tai ohrannik (turvamies) kyllä järkkää, jos on tarvis. Sellaista se on kuulema venäjällä ihan joka paikassa, tavaraa on tarjolla ja paljon. Eikä kyse ole siis siitä, että se kuuluisi venäläisten naisten luonteenpiirteisiin, vaan siitä, että hirvittävän monella, aivan liian monella, ei ole kerta kaikkiaan mitään muuta toimeentulon lähdettä tai jos onkin, niin sillä kunniallisella palkalla ei kerta kaikkiaan perhettään elätä. Eikä ne kaikki ole venäläisiä, vaan paljon on kaukaasialaisia, moldaavialaisia, gruusialaisia, joilla menee vielä huonommin....Ja Putin jakaa mieluummin miljardit jollekin romanabromoviczeille kuin auttaa omaa kansaansa kurjuudessa! Alexei oli enemmän kuin tyytyväinen, kun pääsi vielä haukkumaan koulutuksen maksullisuuden, ennen kun oli ilmaista, ja vielä lahjusten maksun päiväkotipaikan saamiseksi ja niin edelleeen. Lahjusten maksu onkin sitten ihan sitä Tupperware-verkostomarkknointia puhtaimmillaan eli otat lahjuksen, maksat provikat sille, joka sallii sun toimia, joka taas maksaa sille, joka maksaa sille ja jossain pyramidin huipulla joku käärii sikaari suussa kuorma-autollisen kahisevaa olemalla vain oikeassa asemassa. Valtio on yhtäkuin mafia.

Hotellilla sitten vielä iltakalja ja lähimyymälästä pullo Syktyvkarskiy Ljuksia kotiinviemisiksi Moskovaan.