Martinin itävaltalaiset perunapallerot

(9.-11.12.2006 Moskova-Syktyvkar)

Viikonloppu kuluikin sitten ihan puhtaasti levon ja laiskottelun, venäjän läksyjen ja Hotakaisen parissa. Kremlissä ja punaisella torilla sentään piipahdin lauantai-iltana hämmästelemässä sinne rakennettuea ulkoilmalätkäkenttää tms, ihan lähelle kun ei päässyt katsomaan lippua ostamatta ja sellaiseen ei nyt ollut suurempaa hinkua. Kuulema jotain veteraanilätkää siellä pelattiin. Hieman kyllä harmitti maanantaina, kun luin lehdestä, että peli oli vanhojen ZSKA- ja NHL-legendojen välinen matsi, oli Tretjakista alkaen kaikkia tuttuja kovia nimiä. Vanhojen herrasmiesten peli oli sitten päättynyt herrasmiesmäiseen tasapeliin 10-10.

Maanantaina tuli sitten taksi noutamaan klo 7:15 Vnukovon kentälle ja kohti Sytkäriä. Alexeikin oli voittanut lentopelkonsa. Konetta odotellessa selailimme venäläistä Newsweekiä, sellainenkin on täällä nykyään jo saatavilla, ollut jo vajaan vuoden, ja on kuulemma Kommersantin ja parin muun lehden kanssa ainoita Kremlin kontrollin ulottumattomissa olevista lehdistä. Telkusta ei tule nykyisin mitään muuta kuin ylistyslauluja mr Putinista. Newsweekin päätoimittaja on Leonid Partjonov, erittäin tunnettu entinen NTV:n toimittaja, jolla meni aikoinaan sukset ristiin Kremlin valvoman aseman johdon kanssa kanavan toimistuspolitiikasta. Newsweekissä hän taas kirjoittaa niinkuin haluaa. Saas nähdä, koska tulee hänen vuoronsa.

Alexei sitten tavasi lehdestä artikkelin uudesta laista, missä määriteltiin uudelleen vaalien minimiäänimäärä. Aiemmin kuulema mm. pressan vaaleissa on vaadittu, että vähintään 20 % äänioikeutetuista tulee antaa äänensä, jotta tulos olisi hyväksyttävissä eikä vaaleja tarttis järkätä uudelleen, mutta nyt Putin oli säätänyt, että yksikin ääni riittää ja tästä kun Alexei oli harmissaan. Venäjällä ei kuulema muutenkaan äänestysaktiivisuus ole kovin kummoinen, jotain 30% kuulema, porukka kun ei kerta kaikkiaan usko poliitikkoihin ja heidän kykyynsä tai oikeammin haluunsa puuttua mihinkään. Ja sitä paitsi Alexein mielestä suurin osa venäläisistä on vielä aika lailla huonosti koulutettuja ja vähän maailmaa nähneitä, ihan television antaman tiedon varassa ja sen sokaisemia, joten Putinillehan ne äänet menevät. Asian varmistamiseksi sitten vielä määrätään parikymmentä divisioonia varusmiehiä äänestämään nykymenon puolesta.

Syktyvkarissa oli tullut kesä talven keskelle. Paprutehtaan kemppariosaston pomon, Galinan, mukaan tällaista joulukuuta ei ole ollut kertaakaan sitten 60-luvun lopun, jolloin hän on tullut tänne duuniin. Marraskuussa talvi oli ollut ihan normaali, lunta melkein puoli metriä ja pakkastakin 10-15, mutta nyt parissa viikossa kaikki on sulanut pois. Tällä viikolla piti olla kuulema isot hiihtokisat ja kaikenlaista, mutta lunta ei kerta kaikkiaan enää ole, mitä nyt vähän sohjoa siellä täällä.

Tehtaalla törmäsin pitkästä aikaa Martiniin, itävaltalaiseen kaveriin, joka on Kemiralla hommissa. Hänellä olikin ollut aikamoinen putki Sytkärissä, jo 37 päivää, keskiviikkoaamuna olis tarkoitus viimein sitten lentää takaisin Itävaltaan. Kovasti oli kaverilla jo koti-ikävä, ja ennen kaikkea kaipasi itävaltalaista valkkaria ja perinneruokia, yhden reseptinkin sain eli miten valmistetaan itävaltalaisia perunapalleroita, olikohan ne nyt jotain dumblingeja tai jotain. Eli siis otetaan jauhoisia poduja ja keitetään, nypitään sormin karkeaksi soseeksi, kuoret tietty eka veks. Otetaan saman verran raakoja poduja, kuoritaan ja laitetaan veteen johonkin vanhaan (!) kattilaan ja sitten tulee joku ihmeellinen kemiallinen kepponen, josta en ihan saanut selvää, mutta suunnilleen näin se meni: yhden hammastikun päähän kääritään pala paprua, jonka sisään on laitettu ripaus rikkiä (S). Tikku asetetaan yhteen pottuun kuin antenniksi ja sytytetään, ja sit kansi päälle. Rikki palaa rikkidioksidiksi SO2, reagoi veden H2O kanssa ja muodostaa rikkihapoketta H2SO3, mikä kuulema estää pottuja tummumasta. Parin kymmenen minuutin käsittely riittää ja sit potut raastetaan ja sotketaan muusin sekaan. Lopuksi joukkoon vähän vehnäjauhoja ja kananmuna, suolaa, ehkä vähän mausteita, pyöräytetään tennispallon kokoisia palleroita ja keitetään läpikypsiksi. Rikin poltosta jää kattilaan kuulema karmea haju, joten ei kannata mitään paraatikattilaa käyttää.

Maanantai-iltana kävimme Alexein kanssa Martinin vinkin mukaan illallisella ravintola Bublikissa, mitä ei meinannut millään löytyä. Taksi vei meidät aluksi ostariin nimeltä Rublik ja siellä porukat arvelivat, että mahdammekohan tarkoittaa ravintola Sushikkia. Viis kuus kertaa saatiin tietä udella, ennen kuin paikka löytyi syrjäisen ja pimeän kujan perukoilta. Sitten iltapalaksi ne totutut salaatit ja borssit, kalat ja suolasienet, ja pari sataa grammaa kahteen pekkaan. Ihan kelpo sapuskaa, paikka oli tosi pieni, mutta viihtyisä, hinnat kohtuullisia. Hieman Alexei nikotteli borssin ukrainalaisversiosta, aitovenäläisessä versiossa kun on kunnon pampushkineja keiton lisäksi eikä tällaista ukrainalaista munariisipasteijapalleroa.

Hotellilla sitten suihkuun, puhelin soi melkein heti, johto irti, Rooma-DVD läppäriin, tunnin jakso kattoa ja sitten nukkumaan.