Hyvästi, selvä päivä

Perjantaina iltapäivällä herra Wun (autokuskini) ohjastamana lähdettiin matkaan ottamaan ennakkoarvelujen mukaan kohtalaisen totaalista koomaa tusinan kiinalaisen asiakkaan kanssa. Asiakkaat olivat itse valinneet ravintolan ja kuten arvata saattaa, valitsivat paikkakuntansa kalleimman. Tämän hyvin tietäen oli tarkoituksemme käväistä matkan varrella hakemassa marketista laatikko punkkua kyytiin, mitkä olisimme sitten itse vieneet mukanamme ravintolaan hieman kuluja säästääksemme, sillä tämäkin on täällä mahdollista. Tarjoilijat sitten velottavat vain ”korkkausmaksun” ja homma toimii muuten aivan normaalisti. Lähtö kuitenkin viivästyi sen verran, että ostoksille emme ehtineet, ja niinpä oli sitten pakko kiskoa ravintolan antimista vuoden 1994 kiinalaista Great Wallia 200 rämpylää pullo (20 euroa), mikä oli kyllä erittäin laadukasta ja maukasta, mutta kiinalaisittain kyllä melko hintavaa.

No, ruoka oli hyvää, taas kerran, ja sitä oli riittävästi. Aluksi oli lautasilla erilaisia hedelmiä, sen jälkeen seurasikin sitten nopeassa tahdissa kanakeittoa, sienikeittoa, paistettua sienipihviä tai jotain sellaista, härän pihviä härän vuoden kunniaksi, mikä muuten pistettiin poskeen haarukoin ja veitsin, paistettua hain evää, pähkinöitä ja muuta pikkusuolaista ja sen sellaista ja kokoajan tarjoilija kiersi kaatamassa lisää punaviiniä aivan valtavan kokoisiin kristallipunkkulaseihin.

Jos on Kiinassa ruokakulttuuri toisinaan hieman erikoista niin on sitten juomakulttuurikin, ja erityisesti punaviinin juonti ja miksei toisaalta oluenkin. Tässä ravintolassa viinilasit olivat todellakin valtavia, varmaankin lähes puolen litran vetoisia korkeajalkaisia ja pitkänomaisia suippoja kristallilaseja. Tarjoilijan käyttämä viinikarahvi sen sijaan oli suunnilleen saman kokoinen lasinen pikkuruinen kippo, mitä meillä Suomessa kermakannuna käytetään. Tästä sitten tarjoilija kävi kaatamassa vuoron perään kullekin lasin pohjalle sellaisen puolen sentin paksuisen siivun, siis nippa nappa sellaisen, mitä viinin maistamiseen tarvitaan eikä tippaakaan enempää. Tämä pikkiriikkinen ruilaus sitten kumottiin asiaankuuluvin kilistyksin, skoolauksin, huomionosoituksin ja hyvänonnen toivotuksin kuten kossupaukku koti-Suomessa. Ja taas tarjoilija lorauttaa lirauksen ja sama episodi seuraavan asiakkaan kanssa. Ja sitä seuraavan, ja sitä seuraavan, ja sitten koko pöydän, ja sitten pöydän naisten ja niin edelleen ja niin edelleen. Ja joka lasinnoston jälkeen kuului sitten vielä esitellä vastapuolelle ja muille, että lasi on todellakin juotu typötyhjäksi. Janoon tai ruuan kanssa nauttavaksi viiniä siis ei käytetty, sitä varten oli toisessa lasissa mehua.

Kukaan ei varmaan usko, että me, yhteensä viitisentoista henkeä, saimme koko lähes kolmisen tuntia kestäneen illallisen aikana tuhottua kokonaista neljä pulloa punkkua! Ja koska minä olin virallisesti isännän paikalla ja jouduin siten yhdessä ja erikseen jokaisen vieraan kanssa kilistelemään tämän tästä, mun osuus tuosta oli ehkäpä yksi kokonainen pullo. Runsaan ruokailun yhteydessä vaikutusta tuskin edes huomasi, mutta siitä huolimatta muutamat kiinalaiset hieman päivittelivät kulutetun juoman määrää. Tämän lisäksi jotkut kyllä kiskoivat Snow-olutta, mutta sen kulutus ei kyllä päätä huimannut.

Karaokeen ei onneksi tarvinnut enää lähteä, vaikka niin hiukan aluksi pelättiin, tai siis minä pelkäsin, kiinalaisethan yleensä rakastavat sitä, mutta minä en olisi ainakaan tuona iltana halunnut istua kuuntelemassa kiinalaista hidasta, pehmeää ja ylihempeää kieuntaa sadan kilsan päässä kotoa puoleen yöhön saakka. Onneksi tälläkin kertaa kävi niinkuin hyvin usein muutenkin kiinalaisten kanssa eli kun pytyt oli tyhjennetty ja kello tuli 20.45, kuului viuh! ja kaikki olivat yks kaks kadonneet kuka minnekin, hyvä, että yksi tai kaksi kätteli lähtiessä kiitokseksi.

Herra Wu oli autoineen kiltisti odottelemassa ravintolan ulkopuolella ja nyt sitten viimein kurvasimme sinne markettiin ja otimme kotimatkalle hieman evästä. Shaghaissa emme enää baariin horjahtaneet, vaan menimme kiltisti nukkumaan. Viikonloppu menikin sitten ulkoillen ja keväisen oloisesta säästä nauttien, tipattomasti tietenkin.