Meripihkaa ja Itämeren aaltoja

Maanantaina 16. huhtikuuta iltakoneella, mikä teknisten vaikeuksien vuoksi lähti tuntia aikataulusta myöhässä, taas vaihteeksi kotiin Moskovaan. Kotona joskus yhdentoista aikaan paikallista aikaa. Tiistaina oli herätys jo 5:20 ja sitten taksilla Sheremetevo ykköseen ja Kaliningradin (ent. Königsberg) koneeseen. Putolev 134, tietty. No, kaksi tuntia, ei sen kummempaa.

Sitten pää nukuksissa pari tuntia uusvanhalla Audilla, missä oli nahkapenkit ja kaikki sähkötoimiset vempaimet, mitä kuvitella saattaa, perille Nemanin kylään aivan Latvian rajajoen toiselle puolelle. Viereisestä Sovetskin kylästä (ent. Tilsit, missä muuten aikoinaan Napoleon ja Alexanteri I päättivät Suomen kohtalosta joskus 1805 tms.) olis päässy sillan yli Latvian puolellekin, mutta koska Alexei ei ollut ottanut ulkomaan passiaan mukaan vaan vain ja ainoastaan kotimaan passinsa, en sitten viitsinyt kaveria yksinkään jättää ja pysyimme uskollisesti koko ajan Venäjän puolella.

Päivä tehtaalla oli tavanomainen, mitä nyt silloin tällöin peukalon pään kokoisia betonikappaleita putoili katosta. Illalla sitten hotelliin, jonka kuvittelin olevan se sama surkea loukko, jossa olimme Diman kanssa reilu vuosi sitten. Mutta eipäs ollutkaan, vaan hotla olikin aivan tehtaan vieressä Nemanin tuppukylässä, minne menimme tehtaalta bussilla kolmessa minuutissa. Emäntämme Nadeshda, pieni, pullea ja pippurinen noin 6-kymppinen puhelias mummeli, neuvoi, että ottakaa ”Ljuks” –huoneet, mutta niitä kun ei ollut kuin yksi vapaana, niin minähän sen sitten otin, hinta 1500 ruplaa eli noin 45 euroa / yö ja huone oli vähintäänkin kelvollinen. Alexei maksoi perushuoneestaan alle 20 euroa, eikä sekään mikään huono ollut, pieni tosin. Veskit ja suihkut ok, ravintolakin varsin siisti ja kohtalainen.

Illalla otimme sitten raflassa alkusalaatit ja keitot, pääruuat ja hieman ”Itämeren aaltoja” tai pärskeita kai oikeastaan ihan sanatarkasti (Bryzhgi Baltiki) kahteen pekkaan, hintaa kertyi 600 ruplaa eli alle 2-kymppiä. Sitten kävelimme tunnin verran ”kaupungilla”, ilta kun oli mitä mainioin. Taivas oli pilvetön ja lämpöäkin oli se melkein 20 astetta. Kävimme katsomassa paikallista linnan rauniota, ja raunio se todella olikin, mitään restaurointeja tms ei ollut tehty. Niinpä se olikin mitä mainioin paikka paikalliselle nuorisolle viettää iltaa ja tavata kavereita ja paikallisia pissiksiä paikalla olikin aikamoinen lauma mankkaa huudattamassa. Aika nopeasti oli paikat kierretty, joten takaisin hotlaan, iltakaljat ja nukkumaan.

Seuraavana päivänä vierailimme kymmenen kilsan päässä Sovetskissa. Nadeshda kertoi, että sieltä saa halvalla kaikkea meripihkakrääsää, meri kun kuskaa meripihkaa rannat täyteen varsinkin myrskyn sattuessa ja kun muutenkin sattui olemaan asiakaskäynti siellä suunnalla. Tehtaalta palatessamme poikkesimme pitsalle erääseen kuppilaan, mikä sitten osoittautui strip-tease –luolaksi. No, eihän siellä keskellä viikkoa kello neljä iltapäivällä mitään tietenkään ollut, mutta viikonloppuisin meno on tarjoilijan mukaan aika villiä. Privaattishown "all-included"-hinta on 500 ruplaa(15 euroa), kaikenlaiset temput ovat kuulema mahdollisia. Ja pitsatkin olivat tosi hyviä, 90 ruplaa per annos.

Meripihkaa piti sitten tietysti ostaa. Huokeimmat korvikset ja sormukset olivat 100-200 ruplaa ja siitä sitten ylöspäin. Meripihkataulujakin oli kaupan muutamalla kympillä, mutta sellaiset eivät nyt kiinnostaneet. Itämeren aaltojakin takertui yksi pullo kotiin vietäväksi.

Illalla sitten vaan soljankat naamaan ja parit Jim Beamit ja sitruunaviipaleet paikallisessa ”Luolassa” (Grot) ja sitten nukkumaan.

Torstaina parit miittingit, ei keritty taaskaan Kaliningradiin kaupunkia ihmettelemään. Immanuel Kantin hautakin sai jäädä meidän osaltamme tällä erää rauhaan. Iltakoneella Moskovaan ja perjantaina sitten taas kotiin Suomeen Walpuria viettämään.