SYKTYVKAR 26.1.2006

Saavuin siis onnellisesti perille Sytkäriin vähän ennen puoliyötä. Mondi-yhtymän pikkubussi oli sovitunlaisesti odottamassa ja nukkumaan hotelliin pääsin vähän puolen yön jälkeen. Paikka oli edellisellä kerralla tutuksi tullut hotelli Viktoria. Täällä saa nukkua rauhassa toisin kuin hotelli Jugorissa kaupungin keskustassa, missä hotellihuoneen puhelin soi tämän tästä, ellei sitä muista irrottaa, ja vieno naisääni kysyy:” juu voont ö rasön kööl?”. Niin, uteliaille tiedoksi, että taksa olisi 1000 ruplaa eli vajaat 30€ tunti.

Aamulla painuimme yhdessä Richardin, Alexein ja samoin vast’ikään saapuneen Richardin kollegan, Rainerin, kanssa tehtaalle. Richardilla naama hieman punoitti ja eilinen olut vielä tuoksahti eikä ihme, onhan hän on ollut täällä jo kolmatta viikkoa putkeen ja saanut ilmeisesti kyllikseen lumesta, pakkasista (parhaimmillaan 40 astetta) ja venäläisistä. Kotiinpaluu on lykkääntynyt ainakin pariin otteeseen erilaisten projektin viivästymisten takia. Lisäksi vielä kielivaikeudet, kulttuurierot jne., eli onhan siinä yhdelle ihmiselle vähäksi aikaa sulateltavaa.

Tehtaalla oli laitteistoasennuksemme lähestymässä kohtalaista vauhtia kohti loppusuoraa. Joitain palasia ei vielä uskallettu laittaa puolivalmiiseen laitteistoon kiinni, koska ne voitaisiin varastaa. Vasta sitten, kun ne voidaan asentaa lopulliseen muotoonsa, niiden irtiottaminen ja varastaminen tulee sen verran hankalaksi, että asennuksen voi tehdä.

Niin, täällä on todellakin yhä edelleen pidettävä varansa varkaiden varalta. Varsinkin täällä maakunnissa palkat ovat edelleen varsin huonot ja hinnat kovassa nousussa, joten varkauksille on hyvät edellytykset olemassa. Alexei kertoi jutun parin vuoden takaa, kun hän oli vielä töissä eräässä Pietarin lähellä toimivassa paperitehtaassa. Siellä oli muuan hyväkäs saanut päähänsä pihistaa valtavan kokoisen, 4,5 tonnia painavan paperikoneen telan, mihin sitä sitten lie tarvinnutkaan. No, romuraudasta on Venäjällä kova kysyntä, ratakiskojakin kuulema irrotellaan tämän tästä, eli romikselle kaveri varmaankin ajatteli telan myyvänsä hyvään hintaan. En tiedä, minkälaisella kotterolla kaveri yritti saaliinsa tehtaalta kuskata, mutta joka tapauksessa tela oli aivan liian suuri ja painava hänen kulkuneuvollensa ja niinpa kaveri päätyi lyhyen ajomatkan jälkeen autoineen ja teloineen päivineen päistikkaa Nevajokeen. Sieltä tämä troikka siten naarattiin jonkin päivän kuluttua.

Torstai-iltana otimme ensin hotellilla pienet päikkärit. Sovimme Alexein kanssa, että tempastaan illallinen seitsemältä. Puoli seitsemältä puhelin soi, ja Alexei huhuilee jo baarista, että missäs sitä viivytään. No, kengät jalkaan ja menoksi. Sitten taas vanhaa mylläriä tuoppiin, perään 50 grammaa, ja sitten sata grammaa, ja sitä rataa.