Viime viikolla startannut yrittäjän esterata on lähtenyt finaalikierrokselleen. Mitä on odotettavissa yrittäjäksi lähtiessään, että osaa valmistautua asioihin henkisesti, eikä saa slaakia, kun mahdollinen este tuleekin eteen, vaan mennä lähes heittämällä sen yli?
Tittelillä ei ole merkitystä
Pienyrityksissä ei useinkaan ole erillisiä titteleitä, jotka rajaisivat tiukasti vastuualueet yrityksen sisällä, vaan kaikki tekevät vähän kaikkea yrityksen menestymisen eteen – myös vessan siivousta. Alkuaikoina eri titteleillä on vielä vähemmän merkitystä, kun paino nousee sille, että yritys saadaan menestymään ja sille saadaan vakaa pohja. Yrittäjän onkin oltava nöyrä ja valmis tekemään mitä vaaditaan. ”Jos minä en tee sitä, se jää tekemättä” on alkuaikoina hyvinkin tuttu lausahdus. Menestyneillä yrittäjillä tämä vaihde voikin sitten jäädä päälle niin, ettei delegoiminen enää onnistukaan, vaikka apua tai keinoja sen saamiseen olisi.
Yksittäistä kestokultamunaa ei ole
Yksikään asiakkuus ei ole takuuvarma kultamuna, jolla yritys menestyy, vaikka joillakin asiakkuuksilla voi olla enemmän painoarvoa. Jokainen asiakas on yhtä tärkeä ja palvelun on oltava priimaa riippumatta siitä, onko asiakas iso vai pieni askel yritykselle. Muuttuvassa maailmassa on lisäksi vaihtoehtona aina se, että asiakkuus päättyy. Yrittäjällä onkin oltava aina antennit höröllä valmiina haistamaan uusia diilejä ja kasvattamaan asiakaskuntaansa. Joskus se mitättömältä vaikuttava asiakas voikin tuoda mukanaan vielä paremman diilin ja tämä on erittäin tärkeä huomio erityisesti aloittavalle yrittäjälle. Puskaradio kun on se kansan kuunnelluin radio.
Asiakas on joskus aasiakas
Asiakkaat = mahtavaa, mutta joskus asiakas muuttuukin aasiakkaaksi, jonka haluaisi lähettää kuuhun. Erityisesti kuluttajapuolella palvelevat yrittäjät tulevat huomaamaan, että yksinkertainenkin asia menee joiltakin asiakkailta aivan yli hilseen – ja sittenhän se on tietenkin yrittäjän vika, mokoma huijari. Kaikkia ei myöskään voi miellyttää. Valikoimasi ja palvelusi saattavat olla jollekin asiakkaalle parasta, kun taas toinen ei edes halua asiakkaaksesi tai lähtee nokka pystyssä pois. Yrittäjän pitääkin oppia seulomaan annettu asiakaspalaute oikein ja tutkimaan mikä niistä on aidosti hyödyllistä ja rakentavaa.
Kaikkea ei voi pieni ihminen kontrolloida
Olitpa miten hyvä yrittäjä tahansa, maailmassa on asioita, jotka ovat sinun valtasi ulkopuolella; valtiot hallituksineen, markkinatalouden heilahdukset, globalisaatio, asiakkaiden omat päätökset, irtisanomiset, konkurssit ymv. Tällaisen sattuessa kohdalle on mahdollisuuksia yleensä kaksi; luovuttaa tai etsiä kiertotie eteen nousseen muurin taa.
Et selviä kaikesta yksin
Joillakin yrittäjillä on ns. supersankari kompleksi – hyvin yleinen Suomessa – johon kuuluu harhainen kuvitelma siitä, että minä ite, minä selviän kaikesta ja jumalauta apua en pyydä keltään, koska prkl. Hirveäksi meno muuttuu supersankariyrittäjällä siinä kohtaa, kun yritys alkaa kasvaa ja työt lisääntyvät. Sitä kun pystyy itse vain rajalliseen määrään, aikaakaan ei ole kuin tietty 24h vakio per päivä ja faktahan nyt on se, että yksi ihminen ei voi osata 15 eri ammattilaisen hommia. Parempi siis palkata lisäapua ja keskittyä itse siihen olennaiseen eli yrityksensä palveluiden tai tuotteiden kehittämiseen ja tarjoamiseen.
Supersankariyrittäjä voisikin pirauttaa itselleen rinnalle SuperAssarin, joka liikkuu ryhmissä ja taitaa ryhmävoimalla useammankin eri ammattilaisen hommat.
- SuperAssari Maarit
--------------------------------------
SuperAssarit ovat Wannadon aikaan ja paikkaan sitoutumattomia työelämän vapaustaistelijoita ja ongelmien ratkaisijoita. Multityötä tekevä Wannado Oy on Irina Viitalan ja Anna Degerholmin yhdessä, vuonna 2011 perustama SuperAssariyhteisö, johon kuuluu yli 20 markkinointiviestintään, tehtävien digitalisointiin, tapahtumatuotantoon ja sihteerityöhön erikoistunutta ketterää tekijää. www.wannado.fi #SuperAssarit
3 kommenttia
Anonyymi
5.12.2021 10:29
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me
Vastaa kommenttiin
haileynel1094
1.9.2022 13:09
Supersankariyrittäjälle asiat kääntyvät huonompaan suuntaan, kun yritys alkaa kasvaa ja työ lisääntyy. https://wordfinder.onl/
Vastaa kommenttiin
haileynel1094
1.9.2022 13:10
Supersankariyrittäjälle asiat kääntyvät huonompaan suuntaan, kun yritys alkaa kasvaa ja työ lisääntyy. https://wordfinder.onl/
Vastaa kommenttiin