Eläinten kuvaaminen ei ole aina helppoa

Tiedätkö sen tunteen, kun yrität ottaa rakkaasta lemmikistäsi tai jostain muusta luontokappaleesta valokuvan näyttääksesi muille miten söpö tai uljas kyseinen eläin on? Ja kun kuva ei onnistukaan aivan odotustesi mukaisesti?

Pidän itse erityisesti ystävieni lemmikkien kuvaamisesta, vaikka lopputulos harvemmin on erityisen mairitteleva. Huonommat otokset tulee kuitenkin säästettyä, sillä ne aiheuttavat vähintäänkin suupielien holtitonta nytkähtelyä.

Eläimillä on tapana liikkua, eläviä kun ovat. Ehkä olisi vain helpointa jättää liikkuvien olentojen kuvaaminen niille jotka sen oikeasti osaavat? Ehkä. Mutta jos sen tekisin, ei elämä olisi niin hupaisaa.

- - -

Samojedihan on ylväs eläin, eikö olekin? Uljaat kasvot sillä ainakin on.

Ja entäpä tämä koira, joka syö jäätelöä?

- - -

Kissoja ainakin on mielenkiintoista kuvata. Ne ovat sulokkaita ja välillä melkein nestemäisiä liikkeissään. Kokonaiskuvat ovat tietysti parhaimpia, missä eläimen koko upeuden näkee kertasilmäyksellä.

Etenkin tässä kitaran vieressä tuo ragdoll on oikein ylväs.

On hyvä, että muutkin kissat pysyvät paikallaan kuvausten ajan.

- - -

Jyrsijöiden kuvaaminen vasta helppoa onkin.

- - -

Villieläimet ovat vielä hankalampia kuin helpommin poseeraamassa olevat kesyt serkkunsa.

- - -

Joskus valokuvaaminen paljastaa viattomaksi luullun eläimen sisäiset häiriötekijät. Kuten tämän sorsan oikeassa alakulmassa. Herääminen keskiyöllä siihen että joku tuijottaa, ja kun avaat silmät, se on tuo sorsa.

Ne syövät sielusi, kun vähiten sitä odotat. Vähintäänkin söpöydellään sulattavat sinut ja latkivat suihinsa.