Piirtelin katuliiduilla viimeksi itseäni yli 20 vuotta nuorempien kanssa. Olen siitä asti halunnut omat katuliidut, ja onhan haluun voinut vaikuttaa sekin, miten eräs Facebook-kaverini päivitti kuvia omista katuliitutöistään. Tuli olo: minäkin haluan!
Välillä olen törmännyt siihen, että jotkut herneitä aamuin illoin nenäänsä vetävät ovat urputtaneet katuliitupiirrosten - olivatpa ne sitten lasten tekemiä tai eivät - olevan töherryksiä ja rinnastettavissa graffiteihin. Itse kannatan sitä, että lapset piirtävät katuun, ja etenkin nillittäjien kotipiha pitäisi piirtää täyteen värikkäitä kuvia. Katuliitupiirroksista ei ole haittaa, sillä sade pesee jäljet. Jos pelkää kenkiinsä tarttuvan liitupölyä, voi ottaa harjan kauniiseen käteen ja harjata kenkänsä, tai vaihtoehtoisesti levitoida piirrosten yli. Tai jäädä kotiin murjottamaan.
Välillä tuntuu siltä, että kaikesta kivasta urputetaan. Kaikki pitäisi kieltää, koska joillakin aikuisilla on paha olla. Kokeilisivat itse piirtämistä. Näkisivät miten värikäs liitu luo kauniita kaaria maahan, geometrisiä kuvioita tai elefantteja, tai asfalttikuopan yli hyppääviä tikku-ukkoja. Itse olen piirtänyt aika lailla kaikkea lohikäärmeestä mandalaan. Seuraavaksi haluan luoda kolmiulotteisen kuvan. Haluan hätkähdyttää, yllättää, ilahduttaa. Ja vielä enemmän jos joku siitä ärsyyntyy, niin minähän teen lisää. Kuka sanoi, että katuliidut olisivat vain lapsille?
Tässä teille haaste:
Hanki katuliituja ja piirrä maahan jotain kaunista. (Hyvän maun mukaista tietenkin.) Ota siitä kuva ja jaa vaikka Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä hashtagillä #katuliituhaaste.
Jokaisella on ainakin muutama tuttu, jotka ovat hanakasti ainakin joskus kertoneet miten pitäisi elää tai toimia. Tuttu on ottanut kantaa toisen elämään tietämättä tarkemmin henkilön tilanteesta. Joillakin on tarve kommentoida tai neuvoa toista, vaikkei neuvoa pyydettäisikään. Sillä kaiketi yritetään hyvää tai puretaan omaa epämukavaa oloa. Joka tapauksessa oli pyrkimys kumpi tahansa, on tämä paremmin tietämisen taito hyvin raivostuttava.
Paremmin tietämisen taitoja on erilaisia:
1. Annetaan neuvo asiaan, johon ei pyydetty neuvoa.
Esim. Henkilö A:lla on lapsi ja hän on löytänyt itselleen uudet housut. Hän laittaa niistä kuvan someen, ja henkilö B tulee kärkkäästi kommentoimaan, kuinka A ei ole kunnon äiti kun hän ei vie lastaan huvipuistoon housujen ostamisen sijaan.
Tilanteesta seuraava tunne: W T F.
2. Kommentoidaan ulospäin näkyvää asiaa tietämättä mitään siitä, miksi ulospäin näkyvä asia on miten on.
Esim. 1. Henkilö A on ylipainoinen ja hän odottaa bussia penkillä. Hän on kävellyt tunteja ulkona, heittänyt frisbeetä ja käynyt kaupassa pitkästä aikaa ilman ahdistusta, sillä hänen syömishäiriönsä on oireillut vaikeana viime kuukausina. Henkilö B näkee A:n ja tulee kertomaan, miten epäterveellistä on olla ylipainoinen ja kuinka tärkeää olisi liikkua eikä vain istua aloillaan - B:n mielestä ylipainoinen ei voi olla hyvässä kunnossa saati tietoinen siitä miten pitää syödä.
Esim. 2. Henkilö A on Suomessa syntynyt, suomalainen. Hänen isänsä on Keniasta. A tekee töitä insinöörinä. A:lle tullaan jatkuvasti huutamaan, kuinka hänen pitäisi palata sinne mistä on tullutkin ja kuinka hän on säälittävä sossupummi, joka vie kaikkien rahat.
Tilanteesta seuraava tunne: Anteeksi mitä helvettiä?
3. Kommentoidaan avunpyynnön ohi.
Esim. hlö A: "Pitäisi saada infoa siitä mikä olisi hyvä pöytäkone, pelaan peliä x ja läppärin tehot eivät riitä."
Hlö B: "Mikä level hahmollasi on?"
Hlö A: "74?"
Hlö B: "Pelaat liikaa, et tarvitse konetta. Aloita vaikka jokin uusi harrastus."
Tilanteesta seuraava tunne: Hyvä kun tiedät paremmin mitä elämässäni tapahtuu?
4. Annetaan neuvoksi naamioitu vihamielinen kehotus.
Esim. A on koulukiusattu ja hänellä on kotonaan alkoholiongelmainen yksinhuoltajaäiti. Hän joutuu pitämään huolta nuoremmasta sisaruksestaan, eikä välillä heillä ole mitään syötävää. A odottaa aina koulun lounasta, koska se saattaa olla ainoa ateria sinä päivänä. B kiusaa A:ta, sillä ei ole "in" syödä koululounasta. Hän ehdottaakin A:lle, että mikäli tämä aikoo lihottaa itsensä läskiksi, tappaisi samantien itsensä.
_
Besserwissereitä ja "neuvonantajia" on monenlaisia. Olisi mukavaa, jos nämä henkilöt oppisivat, että he eivät tiedä kaikkea. Monien asioiden alla on syvempiä tasoja, joten neuvomisen sijaan voisi olla vaikka hiljaa, jos asiasta ei tiedä tarpeeksi. Kaikkea kun ei tarvitse sanoa ääneen.
Kirjoitin 2.5.2016 frisbeegolfista. Hyvät säät innostavat lennättämään kiekkoa ja putki on taas päällä. Ei ole huono addiktio tämä frisbeegolfaaminen. Joko olen käynyt parin kaverin kanssa tai itsekseni. Jos kaipaa vähän kovempaa tahtia ja rauhaa omille ajatuksilleen, yksin on hyvä mennä. Kavereiden kanssa taas on se ryhmän ilo ja suurempi mahdollisuus löytää kadonnut kiekko.
Kaverini teki hiljattain kaavion siitä, mihin aika oikeastaan kuluu frisbeegolfissa:
Frisbeegolf Suomi -FB-ryhmässä esitettiin myös hienoja lisälohkoideoita:
+ yksi lohko puille haistattelulle
+ yksi lohko kiroilulle
+ yksi lohko turhanpäiväisille rupattelulle
+ yksi lohko somettamiselle
+ yksi lohko jonottamiselle, etenkin jos on liian iso ryhmä edellä (5 tai enemmän)
+ yksi lohko nesteytykselle
Ryhmässä kommentoitiin myös sitä, että oikeasti kiekon etsimiseen menee vielä enemmän aikaa. Itselläni on kyllä kokemusta tästä etsimisen ilosta. Kun väylällä on sankkaa aluskasvillisuutta (= nokkosia ja muuta pöheikköä), voi monenkymmenen minuutin etsimisen jälkeen joutua toteamaan että jatketaan, ehkä se löytyy viimeistään ennen talvea...
Siksi onkin hyvä että kiekossa on omistajan nimi ja puhelinnumero.
Aloitin harrastuksen viime vuonna ja olen jo hävittänyt kaksi draiveria. Toinen (Innovan Valkyrie) lensi lammikkoon ja toinen katosi pöheikköön. Jos tuo jälkimmäinen, tänä kesänä hukattu löytyy, olen kovin iloinen. Ostin tosin jo uuden draiverin, Westsiden Jousimiehen.
kuva: powergrip.fi
Vaikka frisbeegolfaaminen ajoittain nostaakin verenpainetta ("Missä se kiekko on?!" / "Eiiii! Nyt se lensi ihan väärään suuntaan!" / "Miksi hemmetissä tuolla on jotain randomeita kävelijöitä? Haluaako ne saada kiekon päähänsä?"), sillä on kuitenkin suotuisat vaikutukset hyvinvointiin.
Liikuntaa, maisemia, kokonaisvaltaisesti parempi mieliala, mahdollisesti hyvä seura, oman edistymisen huomaaminen, kärsivällisyysharjoittelu, addiktio.
Jopa silloin kun heitto lipsahtaa, voi todeta että ainakin se meni eteenpäin. Edes sen pari metriä.
Onhan se kovin suomalaista: kesää odottaa kieli pitkällä ja sitten kun se nimensä mukainen kesän aloittava kuukausi saapuu, se on kylmä ja märkä.
Voiko kylmästä kesäkuusta nauttiakaan?
Kyllä voi. Se on asenteesta ja ajattelutavasta kiinni.
Hytisyttääkö?
1. Kylmä vesi - jos vertaat sitä mahdollisuuteen uida avannossa, eikös se 12-14 asteinen vesi olekin aika lämmin?
2. Voimakas tuuli - pysyy hyttyset loitolla ja leijaa voi lennättää aika mukavasti
3. Sadekuurot - ilmainen suihku, kunhan muistaa ottaa mäntysaippuan mukaan. Sadekuuro pesee auton tai fillarin myös näppärästi. Syksyinen sade voi hetkeksi vetää mielen myrtsiksi, mutta kun muistelee että nythän on kesä, ei tarvitse manata lehtivihreän katoamista. Kesä on vasta edessäpäin.
4. Kylmä lämpötila - et paahdu sisällä etkä ulkona, ei hikoa niin helposti, voi taas piiloutua lämpimiin vaatteisiin. Jos olet yhtään extremetyyppiä, mieti kylmää lämpötilaa uimarantakantilta: ei häiritseviä ihmismassoja rannalla!
5. Juhannus a.) kylmä juhannus - ulkoruoat eivät pilaannu yhtä nopeasti kuin helteellä, ihmisiä hukkuu huomattavasti vähemmän, kokko lämmittää todella ihanasti
b.) sateinen juhannus - sateellakin voi grillata jos on tarpeeksi sinnikäs, ihmisiä hukkuu huomattavasti vähemmän, kokon syttymisen seuraaminen käy viihteestä - käyttääkö Matti tänä vuonna vain 10L dieseliä kokon sytyttämiseen?
Ei, kyse ei ole mistään auringossa kimaltelevasta kylmäihoisesta kaverista. Ei, kyse ei ole kaulasuontasi nuuhkivasta kumppanista. Energiavampyyri on termi ihmiselle, joka tuntuu elävän muiden energiasta. Hänen oma energiatasonsa on matala paitsi aterioituaan kohteen energialla. Energiasyöppö voisi olla myös hyvä termi.
Tällaisen energiavampyyrin lähellä oma energiataso tuntuu kääntyvän laskuun nopeasti ja henkilön tapaamisen jälkeen on aika lailla tyhjiin imetty, ärtynyt ja masentunut olo. Henkilö itse taas kokee saavansa valtavasti puhtia tapaamisestanne. Kyse voi olla ystävästä, perheenjäsenestä tai työyhteisön jäsenestä. Normaalissa vuorovaikutussuhteessa molemmat osapuolet antavat ja saavat energiaa tasapuolisesti.
Energiasyöpöillä on erilaisia tapoja pitää kohteensa kontaktissa:
syyllistäminen/marttyyriksi heittäytyminen: "Et välitä nähdä minua, niinkö? Ehkä meidän ei kuulu tavata, kun et pidä minusta. Luulin vain, että olemme läheisiä."
tai: "Taaskaan et ole tehnyt asiaa x. Kyllä sinun pitäisi kyetä tekemään se, muutkin kykenevät. Töihin pitää keskittyä, vaikka olisi harrastuksia, perhe ja ystäviä. Tämä pitää saada tehtyä. Et taida välittää, saammeko projektia valmiiksi määräaikaan mennessä."
vetoaminen: "Tule nyt käymään. Ei olla nähty aikoihin. Meillä oli viimeksikin niin mukavaa, minä ainakin olen sitä mieltä. Tarjoan x asioita (jotta voin pitää sinut lähellä). Kai haluat nähdä? Itse ainakin haluan, tule nyt vain."
uhkailu: "Ai et halua nähdä vähään aikaan?" -> "Kukaan ei tarvitse minua, ehkä minun pitäisi kadota/tehdä itsemurha kun ei ketään kiinnosta."
lahjonta: (liittyy osin vetoamiseen) "Ostin sinulle asian x, koska on niin ihanaa että olemme niin läheisiä. Nähdään pian."
Älä anna energiavampyyrin imeä elämäniloasi
Nuorempana minulla oli ystäväksi luulemani henkilö, joka teki kaikkensa saadakseen minut pysymään luonaan. Olin aina todella väsynyt ja masentunut kun lähdin kotiin, mutta hän sai minut aina palaamaan, vaikka minusta tuntuikin että olen vain palkaton roskakori/sairaanhoitaja/terapeutti/tukihenkilö. Hän uhkaili itsemurhalla kun sanoin haluavani pitää hieman taukoa tästä "ystävyyssuhteesta". En silloin ymmärtänyt, että kyseessä ei ollut pelkästään masentunut ihminen. Kun olin hänen luonaan, saatoin jo kymmenessä minuutissa väsyä. Kahvi ei piristänyt. Ei myöskään hyvät yöunet. Ja kun lähdin, olo oli samea ja no, kuiviin imetty. Minulla kesti muutama päivä ennen kuin tunsin olevani taas valmis tapaamaan hänet / tulemaan imetyksi kuiviin.
Ystävän tai työkaverin välttäminen on tosin helpompaa kuin perheenjäsenen. Jos perheessä on energiavampyyri, esimerkiksi toinen vanhemmista, on hyvin ansassa.
Aina energiasyöppö ei itsekään tiedä vievänsä toisten voimat. Asiasta kannattaa yrittää puhua ja etsiä yhdessä keinoja saada energian anastaminen hallintaan. Joissakin tapauksissa vampyyri itse tietää mitä tekee ja on pahimmillaan hyvin taitava manipuloimaan kohdetta.
Mitä sitten voi tehdä, jos huomaa olevansa energiavampyyrin kohde?
+ Jos sinusta tuntuu, että henkilön kanssa voisi puhua asiasta, puhu: kerro miltä sinusta tuntuu kun kohtaatte. Älä ala syyttää häntä, vaan kerro vain oma näkökulmasi. Etenkin jos henkilö ei tiedä vievänsä toisten voimia, on tärkeää painottaa omaa kokemusta, ei syyttää.
+ Vältä tai lakkaa välittämästä energiavampyyrista. Imijä tarvitsee energiaasi, joten mikä tahansa voimakas tunnereaktio käy: ilo, onnellisuus, tunteiden kuohahtaminen. Ole välinpitämätön, neutraali. Tällöin hän ei saa sinusta otetta. Jos välinpitämättömyys ei auta ja energia tuntuu silti valuvan hukkaan, älä päästä vampyyria lähellesi. Voi olla, että joudut katkaisemaan tämän ihmissuhteen. Se saattaa tuntua aluksi pahalta, mutta kannattaa pitää mielessä, että oma hyvinvointisi on tärkeämpää ja että hyvässä ihmissuhteessa on tasapainossa antaminen ja saaminen.
+ Aseta omat rajasi. Tämäkin voi tuntua aluksi vaikealta, mutta se on tärkeä kyky. Oma jaksaminen on kuitenkin tärkeintä juuri sinun elämässäsi. Jos et auta itseäsi, et voi auttaa muita. Vaikka henkilö haluaisikin elää kauttasi ja yrittäisi kiristää, ole vahva. Kukaan muu ei rajojasi aseta.
+ Kävele luonnossa, erityisesti metsässä. Luonnossa liikkuminen alentaa verenpainetta ja lievittää stressiä. Siitä saa myös energiaa, ja kun sinulta on viety, tarvitset jotain tilalle. Myös kasvien hoitaminen on terapeuttista, joten sormet rohkeasti multaan.
What about us
Isn't it enough
No we're not in paradise
This is who we are
This is what we've got
No it's not our paradise
- Within Temptation - Paradise
Mielenterveys. Kuntoutuminen. Hulluus. Mielipuolet. Sekoaminen. Sekopäät. Onko mielenterveyskuntoutujana oleminen joko tai? Onko me ja ne? Onko musta ja valkoinen? Vastakkainasettelu ei auta ketään.
Ihan tavallisia ihmisiä.
Ensimmäiseksi mielenterveyskuntoutujasta voi tulla mieleen hulluus ja vaaralliset yksilöt. Vaarallisiksi heidät tekevät elokuvien antama mielikuva: paranoidisia, suu vaahdossa kirveellä jahtaavia puolizombeja, jotka syövät talonyhtiöstä pikkulapset ja rikkovat ikkunoita. Olen kaikenlaisiin kummallisiin mielikuviin törmännyt. Kun pysäkki oli rikottu, lähialueen suupalteimmat syyttivät läheisen asumiskuntoutusyksikön mielenterveyskuntoutujia. Aivan naurettavaa.
Mitä on olla mielenterveyskuntoutuja? Onko se tarttuvaa? Viekö ne meidän rahat? Se ei ole tartuntasairaus eikä kuntoutujia tarvitse pelätä. Ei, he eivät vie rahojanne.
Joskus tuntuu, ettei kuntoutuja saa tarpeeksi apua ylös nousemiseen.
Eikä kuntoutujina ole vain psykoottisia ja vaikeita skitsofreenikkoja, ei todellakaan. On masentuneita, ahdistuneita, pakko-oireisia, syömishäiriöisiä, paniikkihäiriöisiä, traumatisoituneita. On eläkeläisiä, työkykyisiä, nuoria ja lapsia. Insinöörejä, psykologeja, sairaanhoitajia, taksikuskeja, kaupan kassoja, opiskelijoita. Ihan tavallisia ihmisiä, joille on vain jaettu vähän haastavampia kortteja.
Mieli ei kuntoudu syyllistäen, ei erottamalla jyviä akanoista. Kuntoutujapiñatan lyöminen ei auta. Itsekin psykiatrian poliklinikalla aikoinaan masennuksen takia olleena voin kertoa, ettei ole herkkua rämpiä samaan aikaan omassa päässä ja polin käytävillä. Kolme varttia kerran kuussa aikaa kertoa tuntemattomalle tyypille mahdollisimman hyvin kiteyttäen oman pään valuva mustuus, jotta olisi tehokas. Ja kun nousee penkistä niska jäykkänä ja kääntyy lähteäkseen, monotoninen ääni puhuu sanelimeen: "Suorite merkattu tehdyksi." Kuntoutuja on siis suorite, ei ihminen.
Kuntoutuminen on haaste. Ei pelkästään omien mörköjen takia, vaan ihan ympäristönkin takia. Liian tietoinen termeistä ei saa olla, sillä sillä voi hyppiä vahingossa hoitohenkilön nenille. Sitten on se raja liian sairaan ja liian terveen välillä etenkin jos haluaa saada psykoterapiaa. Sekin raja on veteen piirretty viiva. Epämääräisiä mahdollisuuksia, epätietoisuutta, aina ei ihan sitäkään tiedä millä diagnoosilla on kansioihin nimetty. Kelaan pitää laittaa paljon hakemuksia, jotkut joutuvat laittamaan sossuunkin. Masentuneena ei ehkä hirveän helposti jaksa miettiä, kuuluuko itselle tavallinen asumistuki vai onko oikeutettu eläkeläisen asumistukeen. Sekin riippuu vähän siitä, miten on onnistunut tappelemaan hyvinvointinsa paremman tulevaisuuden puolesta. Miksi tästä on tehty niin vaikeaa ja suoritteista?
Hakattua hakkaamalla ei roposia tipu.
Tuntuu, että koko ajan ihmisiä kyykytetään yhä enemmän. Tuntuu, että koko ajan on vaikeampi saada apua yhtään mihinkään. Ja sitten ihmetellään, mikä ihmisiä vaivaa kun sote-alalta leikataan jatkuvasti.
Syyllistäminen ei auta. Kuntoutumiseen auttaisi hyvä verkosto, joka koostuisi niin lähipiiristä kuin niistä, jotka yrittävät parantaa kuntoutujan elämää face to face, oikeasti tulemalla lähelle. Ihmislähtöinen kohtaaminen taitaisi olla se oikea avainsana. Ihmislähtöinen kohtaaminen, jottei ihmisten kohtaamisesta tulisi lähtöä.
- - -
Ihmisiä on paljon, silti vähemmän kuin tuntemuksia ja ajatuksiani. Kävelen Kolmen sepän patsaan ohi. Haistan urean, kahvin, autojen pakokaasut, tupakansavun. Jonkun vastaantulijan hajuvesi on vähällä tyrmätä minut paksulla seinämällään. Kuulen ratikoiden kirskunnan, lokkien huudot, eri menopelien harmaan mutta sävelasteikon loppupäähän asteittain sijoittuvan hurinan, kiireisen tööttäyksen, kenkien kopinan kiveystä vasten, kuulen kuinka pulu lehahtaa lentoon, kerjäläinen helisyttää yksinäisiä lanttejaan kahvikupissa. Suussa maistuu maitokahvin rippeet, kieli on karhea ja janottaa, kaivan vesipullon repusta, veden liike pullossa on rauhoittava verrattuna kiireiseen ja jyrkkään ihmismassaan. Avaan korkin, nostan pullon huulilleni. Suuhuni virtaa kylmän ilman viilentämä kraanavesi, puhdistava, rauhoittava, tasaava. Näen pilvien raosta palan sinistä taivasta kattojen yllä.
Kun on herkät aistit ja tietoa tulvii jokaisen väylän kautta, on osattava pysähtyä. Pysähtymisellä en tarkoita pelkästään konkreettista juomataukoa ihmisvilinässä, vaan ihan taukoa arjesta. Aikataulu ei koskaan saisi olla liian täynnä. Siihen pitäisi aina mahtua oman ajan, rutiinien, työn tai opiskelun lisäksi Se hetki, jolloin ihan vain keskittyy olemaan läsnä. Hengittämään rauhassa ja tietoisesti.
Meillä kiireisillä ihmisillä - etenkin kaupunkilaisilla, tuntuu olevan usein vähän liian kiire. Nopea kävelyrytmi, "paahtaminen" niin kuin kaveripiirissäni sanotaan, on aika tyypillinen tapa. Lokkien kirkuna siivittää jalkoja nopeampaan tempoon, punainen jalankulkijavalo saa meidät näkemään punaista. Vaihtuisi jo! Ihan arjen lomassakin voi yrittää olla läsnä. Vaikka niissä liikennevaloissa. Koskaan aikataulu ei saisi olla niin tiukka, ettei ehdi minuuttia odotella valojen vaihtumista. Jotkut lenkkeilijät pomppivat paikallaan odotellessaan, ja kyllä ymmärränkin sen kun flowta ei halua pysäyttää. Mutta missä vaiheessa sitä sitten pysähtyisi?
Liikennevaloissa odottaminen, kassalla jonottaminen, hetki lääkärinaikaa ennen - niistä kaikista voi saada enemmän irti. Hengitä. Ole läsnä. Mitä haistat? Mitä kuulet? Mitä näet? Mitä tunnet? Millainen on maa tai lattia jalkojesi alla? Onko se rosoinen, pehmeä, liukas, kylmä vai lämmin? Miltä vaatteet tuntuvat ylläsi? Rentouta kehosi sen verran kuin voit. Ajattele tilanne rentoutusharjoituksena. Itse inhoan sanaa mindfulness tai downshiftaaminen, mutta jos koet ne paremmaksi avuksi keskittymisessä, go for it. Huomaatko pidättäväsi hengitystä? Päästä se vapaaksi. Hengitä, sinulla ei ole mihinkään kiire, ei juuri nyt. Ehdit leijailla työstressissä tai mustin ulkoiluttamisessa myöhemminkin.
Järjestä itsellesi aikaa. Ei netissä olemiseen (koska sitä järjestyy aina jotenkin kummallisesti muutenkin), vaan ihan vain olemiseen. Mene ulos. Luonto auttaa kummasti. Toiselle sopii puisto siisteine pensasrivistöineen, toiselle villimpi (talousmetsä), kolmannelle Nuuksio tai muu isompi metsäinen alue. Kävele, hengitä, ole. Se ei ole lopulta niin vaikeaa.
No mitähän hyötyä tuostakin sitten on? Kun ei ole tehokas ajanhallinnassaan? Kyllä nyt pitää erikseen aikatauluttaa tämäkin irtiotto. Ehtisikö sitä kymmenen minuuttia keskittyä hengittämään aamumurojen ja mustin viemisen välillä, tai jospa sitten töistä tullessa... Ai mutta silloin ei jaksa, ehkä huomenna tai viikonloppuna? Jos vaikka ensi kuussa...? Ei. Nyt. Ehkä kannattaa havahtua viimeistään siinä vaiheessa kun koet stressiä stressittömän ajan järjestämisestä. Siinä vaiheessa kannattaa pysähtyä ja miettiä, onko elämän pakko olla niin kiireistä että ei voi hetkeksikään heittäytyä oravanpyörästä pois. Sinä voit halutessasi olla oman elämäsi orava, joka valitsee pyörästä hyppäämisen. Siihen kun voi hypätä niin helposti takaisin.
Herään, nousen, käyn suihkussa, puen, syön, olen koneella, menen ulos, matkustan bussilla, tapaan ihmisiä, syön, matkustan bussilla, tulen kotiin, olen koneella, syön, menen nukkumaan. Herään...
Näen masentuneita, vihaisia, välinpitämättömiä ihmisiä. Näen kännisiä, selviä ihmisiä. Näen nuoria, keski-ikäisiä, vanhoja ihmisiä. Näen liikunnallisia, liikkumattomia, liikuntakyvyttömiä ihmisiä. Näen myyjiä, poliiseja, eläkeläisiä, koululaisia, opiskelijoita.
Harvemmin näen kenenkään hymyilevän tai nauravan, ja jos näen, muut tuntuvat suhtautuvan tilanteeseen karsastaen.
Ratikkaan nousee teinilauma, jotka kikattavat, hihittävät ja nauravat. Äänenvoimakkuus on korkeampi kuin ratikassa vellova tyypillinen hiljaisuus. Paheksuvia huokauksia ja katseita. Mikseivät ne voi olla hiljaa?
Kävelen ystäväni kanssa väentungoksessa keskustassa. Olemme nuoria aikuisia, hymyilemme koko naamalla, suu on hymyssä, silmät loistavat. Melkein tuntuu siltä, että se on väärin. Miksi? Johtuuko se masentuneiden vakavamielisten laumapaineesta?
Milloin elämästä tulee liian vakavaa?
Milloin nauravat teinit lopettavat nauramisen, niin sanotusti aikuistuvat?
Milloin aikuisuus on tarkoittanut tummentuvaa harmautta ja ilottomuutta?
Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Jos kahvia tippuu paidalle tai lattialle, se on elämää. Jos bussi menee nenän edestä, siinähän menee. Jos toivotan kassalle takaisin hyvää ruokahalua Mäkkärissä, sellaista sattuu. Jos huomaan hyräileväni ääneen seurassa, mitä sitten?
Mitä sitten?
Emme ole robotteja. Emme tunteettomia. Meidän ei kuulu raahautua tilanteesta toiseen väkipakolla. Elämää ei kuulu suorittaa, se on tehty elettäväksi. Asioita sattuu ja tapahtuu. Rutiini on hyvä, mutta pakkopullaa siitä ei saa tulla.
Milloin olet nauranut tai hymyillyt viimeksi? Yksin kotona? Ystävän kanssa ravintolassa pari viikkoa sitten? Mille nauroit? Meemille, sarjakuvalle, tv-sarjalle, kirjalle, toisen sanomalle? Milloin nauroit itsellesi tai tilanteelle?
Hyväsydämistä, positiivista iloa tarvitaan enemmän. Anna tunteesi näkyä, elä ja ole! Naura itsellesi, naura tilanteelle. Anna ilon virrata lävitsesi. Höpsöttele, vitsaile, ole hetkessä. Nauti auringosta, anna sen sulattaa itsesi. Käy kuuntelemassa stand uppia, katso sketsejä, naura ääneen kirjan sisällölle. On vakavia ja ikäviä asioita, mutta on myös osattava ottaa rennosti. Tasapaino on tärkeä asia, ja paras tapa tasapainoilla on muistaa ettei elämää tarvitse ottaa ihan niin vakavasti.
Minna Canth (1844-1897) oli suomalainen kirjailija ja vaikuttaja. Canth oli merkittävä mielipidevaikuttaja ja eurooppalaisten aatteiden välittäjä. Hän edisti naisten asemaa mm. tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. - Wikipedia
Vaikka feminismi on alun perin syntynyt siitä, ettei sukupuolten välillä ollut tasavertaisuutta ja naisilla äänioikeutta 1800-luvulla, on feminismi harpannut silti eteenpäin. Jotkut feministit kannattavat tietysti vain naisten oikeuksia, ja pitäähän niitäkin kannattaa, mutta yleisesti ottaen feminismi ajaa kaikkien asiaa, tasapuolisesti.
Katsaus tämän päivän Suomen tasa-arvotilanteeseen;
Esimerkiksi:
- Naisilla on äänioikeus, joka on ollut voimassa 110 vuotta.
- Miehillä on mahdollisuus isyyslomaan. Mies voi jäädä myös koti-isäksi.
- Tasavertainen (sukupuolineutraali) avioliittolaki on mennyt läpi eduskunnassa ja tulee voimaan maaliskuussa 2017.
Mitä tästä puuttuu, mitä vielä tarvitaan?
- Intti kaikille sukupuolille vapaaehtoiseksi.
- Transsukupuolisten henkilöiden pakkosterilisaatio poistettava.
- Sateenkaaripareille mahdollisuus lapsen adoptioon.
- Raiskaustuomioiden oltava suurempia. Tällä hetkellä Suomessa saa isomman tuomion talouspetoksesta kuin esimerkiksi henkilöön kohdistuvasta väkivallasta. Se on sairasta.
-Raiskaus on otettava vakavasti myös miesten kohdalla. Liian paljon kuulee juttua siitä, kuinka raiskatuksi tulleelle miehelle naureskellaan poliisiasemalla. Raiskaus ei ole koskaan ok, ei minkään sukupuolen kohdalla.
- Seksismiin on puututtava enemmän. Esimerkiksi pelimaailmassa ne harvat naishahmot joita peleissä esiintyy, ovat isorintaisia, bikinityylisissä asuissa kekkaroivia, miespelaajan silmään miellyttäväksi tehtyjä. Järkikin jo sanoo, että jos taistelee isoa lohikäärmettä vastaan, miekka ja bikinit eivät hirveästi suojaa. Ja miten on, miksei mieshahmoille voi valita pelkäksi asuksi vaikka teräskalsareita? Pelaajissa kun on kaikkia sukupuolia, ja jos halutaan korostaa seksikkyyttä, voisi olla kiva että sekin olisi tasavertaista.
- Saamelaisten saatava pitää maansa ja kulttuurinsa kukoistavana.
Tuossa on nyt joitakin ehdotuksia, ja tasavertaistettavia asioitahan on iso lista. Se, että naisilla on äänioikeus ja miehillä isyysloma, ei tarkoita ettei feminismiä enää tarvita. Sitä tarvitaan edelleen.
Lisää tietoa feminismistä ja sen tarpeesta voi lukea herkullisesta Maria Petterssonin Ave Maria -blogista.
