Sanamitta

"Juhannus tulee - oletko valmis?"

Ainahan se tulee. Siinäs tulee, katson kun se lipuu kohti, totean että katos perkele, ja katson kun se menee ohi. Juhannusta tai Keskikesän juhlaa ei ole pakko viettää, voi vain todeta että siinähän se taas.

Aikaisemmin itselleni oli aika tärkeää päästä näillä main maalle tai edes johonkin pikkupaikkaan, pois Helsingistä. Kesä tuli korkattua matkustamalla pois ihmisvilinästä itikoiden syötäväksi stressaten onko tarpeeksi ruokaa että selviää elossa keskellä korpea. Internetin puute ehkä aluksi vähän kirpaisi, mutta siihen tottui kun muisteli millä kaikilla tavoin on Ennen Wanhaan itseään viihdyttänyt.

Tällä kertaa olen kaupungissa, eikä se tunnu niin pahalta. Kaupunki hiljenee, väentungos kaupoissa vähenee ja aiemmin niin paksu kasauma stressiä haihtuu mökille menijöiden kaasuttaessa kohti loman suorittamista.

Eikä minun tarvitse mennä kokolle. Onhan niitäkin aina Seurasaaresta Lauttasaareen tai lomakuvista Youtuben videoihin. Itse taidan pyykätä tänään, eikä pesutuvassa ole ruuhkaa. Yleinen saunavuorokin on, ehkä sen voisi hyödyntää. Huomenna tuleekin nähtyä omaa armasta ja kaiketi otan risukeittimen mukaan, jos tuntuu ettei sydämen tuli riitä. Risukeitin on hyvin kätevä, menee pieneen tilaan eikä sitä lasketa avotuleksi. Kunhan muistaa pitää palamattomalla alustalla ja sammuttaa hehkuvat hiilet lähtiessä vedellä tai hiekalla. Puut ja sytykkeetkin löytyvät kivasti lähiympäristöstä.

Tämä hetkellinen kaupungin hiljentyminen ei siis minulla ole stressin aikaa. Todennäköisesti käyn ulkona kävelemässä, ehkä frisbeegolfaan tai hoidan yhden oman geokätkön kuntoon jos tulee aktiivisuuden kaipuu. Ja tietenkin pelaan World of Warcraftia. Mikäs sen parempaa kuin istua tuoliin kahvikupillisen kanssa päivän päätteeksi ja kirmata yöhaltialla ampumassa jättihämähäkkejä. Ja jos oikein sosiaaliseksi intoutuu, voi juosta porukalla jonkin luolaston läpi ja heittää höperöä nörttiläppää.

Mottoni tähän juhannuskohkaamiseen onkin tämä:

"Juhannus tulee, tee väistöliike, jatka elämää."

Onhan se kovin suomalaista: kesää odottaa kieli pitkällä ja sitten kun se nimensä mukainen kesän aloittava kuukausi saapuu, se on kylmä ja märkä.

Voiko kylmästä kesäkuusta nauttiakaan?

Kyllä voi. Se on asenteesta ja ajattelutavasta kiinni.

1. Kylmä vesi - jos vertaat sitä mahdollisuuteen uida avannossa, eikös se 12-14 asteinen vesi olekin aika lämmin?

2. Voimakas tuuli - pysyy hyttyset loitolla ja leijaa voi lennättää aika mukavasti

3. Sadekuurot - ilmainen suihku, kunhan muistaa ottaa mäntysaippuan mukaan. Sadekuuro pesee auton tai fillarin myös näppärästi. Syksyinen sade voi hetkeksi vetää mielen myrtsiksi, mutta kun muistelee että nythän on kesä, ei tarvitse manata lehtivihreän katoamista. Kesä on vasta edessäpäin.

4. Kylmä lämpötila - et paahdu sisällä etkä ulkona, ei hikoa niin helposti, voi taas piiloutua lämpimiin vaatteisiin. Jos olet yhtään extremetyyppiä, mieti kylmää lämpötilaa uimarantakantilta: ei häiritseviä ihmismassoja rannalla!

5. Juhannus
a.) kylmä juhannus - ulkoruoat eivät pilaannu yhtä nopeasti kuin helteellä, ihmisiä hukkuu huomattavasti vähemmän, kokko lämmittää todella ihanasti

b.) sateinen juhannus - sateellakin voi grillata jos on tarpeeksi sinnikäs, ihmisiä hukkuu huomattavasti vähemmän, kokon syttymisen seuraaminen käy viihteestä - käyttääkö Matti tänä vuonna vain 10L dieseliä kokon sytyttämiseen?

Asenne ja ajattelutapa siis ratkaisevat paljon.

Kesällähän pitäisi olla iloinen! Miten on mahdollista että olen masentunut?

En ole ennen ollut masentunut kesällä, sinänsä uusi tunne. Mutta jotenkin olen nyt siinä pisteessä, että olen masentunut ja on kesä.

Jotenkin tulee syyllinen olo siitä että on masentunut tähän aikaan vuodesta. Aurinko paistaa, on lämmin, kaikkialla on vihreää, kielot ja syreenit tuoksuvat, kaikki on niin sanotusti mahdollista. Hiekka on lämmintä jalkojen alla, jäätelö sulaa suussa, mustarastas, peipponen ja satakieli kilpailevat kauneimmasta laulusta.

Tunne siitä, ettei saa oikein mielihyvää mistään. Tunne siitä, että ei jaksa nähdä ketään ja tehdä mitään sosiaalista. Nukkuisi lisää, mutta sitten olo olisi pahempi. Painajaisia unimaailmassa. Kodin pitäminen järjestyksessä on tavanomaista hankalampaa. Tyhjät kivennäisvesipullot kertyvät pöydälle ja lattialle. No, ainakin nesteytän helteellä oikeaoppisesti.

Järjellisesti ajateltuna minulla ei pitäisi olla mitään mistä masentua: seurustelusuhde, ystäviä, liikuntatreenejä, rahaa tilillä, katto pään päällä, kasvit kukoistavat ikkunalaudalla, bussikortti on voimassa, jääkaapissa on ruokaa. Silti olo on todella tympääntynyt.

Kesällähän pitäisi olla iloinen! Miten on mahdollista että olen masentunut?

Mahdolliset syyt ovat kyllä tiedossa. Asioita, jotka ovat erilaisten ihmissuhteiden kautta kertyneet, ja jotka puskevat pintaan. Masennus ei ole järjellinen asia. Se voi puhjeta yllättäen, ilman mitään ns. näkyvää syytä, ja laukaisevana tekijänä voi olla vuosien takainen asia.

Ja tuo pitäisi-verbi. Se on harhaa. Ei ole mitään ohjekirjaa siitä, millainen mieliala pitäisi olla milloinkin. Ei ole kansallista ohjeistusta siitä, mitä kenenkin pitäisi tuntea sisältä päin. Ei saa sakkoja siitä, että naama on norsunvitulla. Tunteet ja tuntemukset ovat osa elämää, ei suorittamista.

Tiedän, että tämä menee vielä ohi. Se on mennyt ennenkin. Maailma tuntuu tunkkaiselta kuin auringossa kuumenevat nahkaiset auton istuimet. Jos se polttaa pakaroitani, se ei ole muilta pois.

Tämä masennus menee vielä ohi. Siihen asti menen päivä kerrallaan, vaikken "nauttisikaan täysin riemurinnoin kesästä".

Aurinko paistaa ikkunasta sisään, kasvit on ruokittu, multa tuoksuu. Lattialla on aurinkoläiskä, johon henkinen kissamaisuuteni mielellään käpertyisi. Menen lattialle pitkäkseni, oikaisen raajat, toinen käsi osuu aurinkoläiskään. Tuntuu lämpimältä ja hyvältä, selkäranka arvostaa. Rauhallinen hengittäminen rentouttaa kropan. Katson kattoon; se on valkoinen ja valo siivilöityy siihen säikeinä. Unettaa, hyvä olla juuri tässä.

Tätä pitäisi tehdä useammin. Olla läsnä, rennossa tilassa, oikaista itsensä suoraksi ja antautua olemassaolon hetkeen. Lattia, metsänpohja, ruohikko, niitty, kallio, hiekkaranta - vaikka kellua selällään veden hyväiltävänä. Olla siinä hetkessä antautuneena. Ei pitää huolta asioista, ei miettiä milloin pitää laittaa ruokaa, syödä, viedä koira, maksaa laskut, kiirehtiä bussiin, tuijottaa kännykkää.

Tuntea kaikilla aisteillaan se hetki. Hengittää rauhassa. Miltä kosketuspinta tuntuu selkää vasten? Jos makaan kalliolla, onko kallio sileä vai rosoisempaa laatua, onko siinä jäkälää tai sammalta? Jos hiekkarannalla, mikä tuoksuu ja miltä hiekka tuntuu kättä vasten? Jos ruohikolla, paistaako aurinko lämpöisenä vai kuumana, onko käsivarren etäisyydellä voikukkaa vai haparoinko käsiini pelkkää ruohoa?

Kokeile joskus maata puun alla. Katso lehvästöä ja oksia. Mikä eläin olisit? Oksilla hyppivä orava vai kauniisti luritteleva mustarastas tai peippo, vai kenties hetken kaarnalla tuntosarviaan värisyttelevä perhonen? Tunne se hetki missä olet, eikä sinulla ole kiire. Kiirettä riittää, jätä siis hetki aikaa olemiseen, läsnäolossa kellumiseen.