Sanamitta

Ja ei, kyse ei ole Taru Sormusten herran hiisistä, vaan historiallisista pyhistä luonnonpaikoista. Niille on uhrattu ruokaa ja juomaa (ja osa luonnonuskoisista uhraa niille edelleenkin). Paikoilla on pidetty rituaaleja, rukoiltu ja parannettu.

Kilpailu on kansainvälinen ja sen järjestää virolainen Hiite Maja- säätiö, Viron omauskoisten Maavalla Koda ja Tarton yliopiston pyhien luonnonpaikkojen keskus.

Kilpailun pääpalkinto on 1000 euroa ja alle 16-vuotiaiden sarjassa palkinto on 200 euroa. Lisäksi kilpailussa myönnetään 300 euron uralilaisten kansojen erikoispalkinto. Kilpailun voittajat palkitaan loppuvuodesta Tartossa, Virossa.

Kilpailu on voimassa 31. lokakuuta 2016 asti.

Lisätietoa suomeksi Taivaannaulan Facebook-sivuilta.

Englanninkielinen, virallinen kilpailusivu löytyy tästä.

(lähde: Taivaannaula)

Olen vuodesta 2010 ottanut kuvia satunnaisista ruoista, joilla on ollut ilme. Idea sai alkunsa I can has Cheezburger? -sivustosta, jossa oli kuvaosasto nimeltä "Happy chair is happy". (Sen löytää hakemalla vieläkin.)

Ihmisellä on luontainen kyky "tunnistaa" kasvoja elottomissakin asioissa: kallio, matto, moderni taide, hiillos jne. Ja tokihan kasvoja löytyy myös kasveistakin.

Tällä kertaa tuon kuitenkin esiin ruokien ilmeitä. Surulliset murot, iloiset leivät ja monet muut ruoat haluavat kertoa tunnetiloistaan. Oletko huomannut kuinka ylhäältä alas halkaistu paprika on joko iloinen vekkuli tai järkyttynyt kasvisparka, siemenet nököhampaineen? Entä oletko huomannut, kuinka pystyssä nököttävä päärynä näyttääkin yllättävän lintumaiselta? Tai että kookospähkinäkin voi olla varsin otettu siitä, että aiot ehkä ostaa sen?

Joskus ruokien monet osat yhdessä voivat toimia silmiä avaavalla tavalla. Aamupala ei ehkä olekaan niin iloinen kuin olisit voinut haluta:

No, murothan ovat aika sokeripitoisia ja käyvät herkusta. Ne eivät edes pidä nälkää. Leipä on parempi vaihtoehto, ja katso, miten iloinen on tämä kaveri:

Jos et ole vielä törmännyt sosiaalisiin syötäviin, ehkä jatkossa saatat niitä havaita. Hyvää bongauksen iloa!

Tiedätkö sen tunteen, kun yrität ottaa rakkaasta lemmikistäsi tai jostain muusta luontokappaleesta valokuvan näyttääksesi muille miten söpö tai uljas kyseinen eläin on? Ja kun kuva ei onnistukaan aivan odotustesi mukaisesti?

Pidän itse erityisesti ystävieni lemmikkien kuvaamisesta, vaikka lopputulos harvemmin on erityisen mairitteleva. Huonommat otokset tulee kuitenkin säästettyä, sillä ne aiheuttavat vähintäänkin suupielien holtitonta nytkähtelyä.

Eläimillä on tapana liikkua, eläviä kun ovat. Ehkä olisi vain helpointa jättää liikkuvien olentojen kuvaaminen niille jotka sen oikeasti osaavat? Ehkä. Mutta jos sen tekisin, ei elämä olisi niin hupaisaa.

- - -

Samojedihan on ylväs eläin, eikö olekin? Uljaat kasvot sillä ainakin on.

Ja entäpä tämä koira, joka syö jäätelöä?

- - -

Kissoja ainakin on mielenkiintoista kuvata. Ne ovat sulokkaita ja välillä melkein nestemäisiä liikkeissään. Kokonaiskuvat ovat tietysti parhaimpia, missä eläimen koko upeuden näkee kertasilmäyksellä.

Etenkin tässä kitaran vieressä tuo ragdoll on oikein ylväs.

On hyvä, että muutkin kissat pysyvät paikallaan kuvausten ajan.

- - -

Jyrsijöiden kuvaaminen vasta helppoa onkin.

- - -

Villieläimet ovat vielä hankalampia kuin helpommin poseeraamassa olevat kesyt serkkunsa.

- - -

Joskus valokuvaaminen paljastaa viattomaksi luullun eläimen sisäiset häiriötekijät. Kuten tämän sorsan oikeassa alakulmassa. Herääminen keskiyöllä siihen että joku tuijottaa, ja kun avaat silmät, se on tuo sorsa.

Ne syövät sielusi, kun vähiten sitä odotat. Vähintäänkin söpöydellään sulattavat sinut ja latkivat suihinsa.

Marraskuu tuntuu yleensä hyvin synkältä ja pimeältä ajalta, mutta ollessaan kuukausi mikä tahansa, on aina mielenkiintoista seurata sinisiä hetkiä. Niitä hetkiä, jolloin aurinko on laskenut tai nousemassa.

Tässä vangitsemiani sinisiä hetkiä vuosien (2011-2015) varrelta:

Joskus taidetta voi syntyä vahingossakin, kameran tärähtäessä:

Eli taidettakin tulee luotua silloin tällöin. Siniset sävyt tuntuvat rauhoittavilta ja miellyttäviltä.

Talvista sinerrystä:

Ja voihan sininen hetki olla sekin, kun toteaa että joulukuusi toi liikaa vaivaa, että ei enää ikinä.