Piirtelin katuliiduilla viimeksi itseäni yli 20 vuotta nuorempien kanssa. Olen siitä asti halunnut omat katuliidut, ja onhan haluun voinut vaikuttaa sekin, miten eräs Facebook-kaverini päivitti kuvia omista katuliitutöistään. Tuli olo: minäkin haluan!
Välillä olen törmännyt siihen, että jotkut herneitä aamuin illoin nenäänsä vetävät ovat urputtaneet katuliitupiirrosten - olivatpa ne sitten lasten tekemiä tai eivät - olevan töherryksiä ja rinnastettavissa graffiteihin. Itse kannatan sitä, että lapset piirtävät katuun, ja etenkin nillittäjien kotipiha pitäisi piirtää täyteen värikkäitä kuvia. Katuliitupiirroksista ei ole haittaa, sillä sade pesee jäljet. Jos pelkää kenkiinsä tarttuvan liitupölyä, voi ottaa harjan kauniiseen käteen ja harjata kenkänsä, tai vaihtoehtoisesti levitoida piirrosten yli. Tai jäädä kotiin murjottamaan.
Välillä tuntuu siltä, että kaikesta kivasta urputetaan. Kaikki pitäisi kieltää, koska joillakin aikuisilla on paha olla. Kokeilisivat itse piirtämistä. Näkisivät miten värikäs liitu luo kauniita kaaria maahan, geometrisiä kuvioita tai elefantteja, tai asfalttikuopan yli hyppääviä tikku-ukkoja. Itse olen piirtänyt aika lailla kaikkea lohikäärmeestä mandalaan. Seuraavaksi haluan luoda kolmiulotteisen kuvan. Haluan hätkähdyttää, yllättää, ilahduttaa. Ja vielä enemmän jos joku siitä ärsyyntyy, niin minähän teen lisää. Kuka sanoi, että katuliidut olisivat vain lapsille?
Tässä teille haaste:
Hanki katuliituja ja piirrä maahan jotain kaunista. (Hyvän maun mukaista tietenkin.) Ota siitä kuva ja jaa vaikka Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä hashtagillä #katuliituhaaste.
Jokaisella on ainakin muutama tuttu, jotka ovat hanakasti ainakin joskus kertoneet miten pitäisi elää tai toimia. Tuttu on ottanut kantaa toisen elämään tietämättä tarkemmin henkilön tilanteesta. Joillakin on tarve kommentoida tai neuvoa toista, vaikkei neuvoa pyydettäisikään. Sillä kaiketi yritetään hyvää tai puretaan omaa epämukavaa oloa. Joka tapauksessa oli pyrkimys kumpi tahansa, on tämä paremmin tietämisen taito hyvin raivostuttava.
Paremmin tietämisen taitoja on erilaisia:
1. Annetaan neuvo asiaan, johon ei pyydetty neuvoa.
Esim. Henkilö A:lla on lapsi ja hän on löytänyt itselleen uudet housut. Hän laittaa niistä kuvan someen, ja henkilö B tulee kärkkäästi kommentoimaan, kuinka A ei ole kunnon äiti kun hän ei vie lastaan huvipuistoon housujen ostamisen sijaan.
Tilanteesta seuraava tunne: W T F.
2. Kommentoidaan ulospäin näkyvää asiaa tietämättä mitään siitä, miksi ulospäin näkyvä asia on miten on.
Esim. 1. Henkilö A on ylipainoinen ja hän odottaa bussia penkillä. Hän on kävellyt tunteja ulkona, heittänyt frisbeetä ja käynyt kaupassa pitkästä aikaa ilman ahdistusta, sillä hänen syömishäiriönsä on oireillut vaikeana viime kuukausina. Henkilö B näkee A:n ja tulee kertomaan, miten epäterveellistä on olla ylipainoinen ja kuinka tärkeää olisi liikkua eikä vain istua aloillaan - B:n mielestä ylipainoinen ei voi olla hyvässä kunnossa saati tietoinen siitä miten pitää syödä.
Esim. 2. Henkilö A on Suomessa syntynyt, suomalainen. Hänen isänsä on Keniasta. A tekee töitä insinöörinä. A:lle tullaan jatkuvasti huutamaan, kuinka hänen pitäisi palata sinne mistä on tullutkin ja kuinka hän on säälittävä sossupummi, joka vie kaikkien rahat.
Tilanteesta seuraava tunne: Anteeksi mitä helvettiä?
3. Kommentoidaan avunpyynnön ohi.
Esim. hlö A: "Pitäisi saada infoa siitä mikä olisi hyvä pöytäkone, pelaan peliä x ja läppärin tehot eivät riitä."
Hlö B: "Mikä level hahmollasi on?"
Hlö A: "74?"
Hlö B: "Pelaat liikaa, et tarvitse konetta. Aloita vaikka jokin uusi harrastus."
Tilanteesta seuraava tunne: Hyvä kun tiedät paremmin mitä elämässäni tapahtuu?
4. Annetaan neuvoksi naamioitu vihamielinen kehotus.
Esim. A on koulukiusattu ja hänellä on kotonaan alkoholiongelmainen yksinhuoltajaäiti. Hän joutuu pitämään huolta nuoremmasta sisaruksestaan, eikä välillä heillä ole mitään syötävää. A odottaa aina koulun lounasta, koska se saattaa olla ainoa ateria sinä päivänä. B kiusaa A:ta, sillä ei ole "in" syödä koululounasta. Hän ehdottaakin A:lle, että mikäli tämä aikoo lihottaa itsensä läskiksi, tappaisi samantien itsensä.
_
Besserwissereitä ja "neuvonantajia" on monenlaisia. Olisi mukavaa, jos nämä henkilöt oppisivat, että he eivät tiedä kaikkea. Monien asioiden alla on syvempiä tasoja, joten neuvomisen sijaan voisi olla vaikka hiljaa, jos asiasta ei tiedä tarpeeksi. Kaikkea kun ei tarvitse sanoa ääneen.
Ei, kyse ei ole mistään auringossa kimaltelevasta kylmäihoisesta kaverista. Ei, kyse ei ole kaulasuontasi nuuhkivasta kumppanista. Energiavampyyri on termi ihmiselle, joka tuntuu elävän muiden energiasta. Hänen oma energiatasonsa on matala paitsi aterioituaan kohteen energialla. Energiasyöppö voisi olla myös hyvä termi.
Tällaisen energiavampyyrin lähellä oma energiataso tuntuu kääntyvän laskuun nopeasti ja henkilön tapaamisen jälkeen on aika lailla tyhjiin imetty, ärtynyt ja masentunut olo. Henkilö itse taas kokee saavansa valtavasti puhtia tapaamisestanne. Kyse voi olla ystävästä, perheenjäsenestä tai työyhteisön jäsenestä. Normaalissa vuorovaikutussuhteessa molemmat osapuolet antavat ja saavat energiaa tasapuolisesti.
Energiasyöpöillä on erilaisia tapoja pitää kohteensa kontaktissa:
syyllistäminen/marttyyriksi heittäytyminen: "Et välitä nähdä minua, niinkö? Ehkä meidän ei kuulu tavata, kun et pidä minusta. Luulin vain, että olemme läheisiä."
tai: "Taaskaan et ole tehnyt asiaa x. Kyllä sinun pitäisi kyetä tekemään se, muutkin kykenevät. Töihin pitää keskittyä, vaikka olisi harrastuksia, perhe ja ystäviä. Tämä pitää saada tehtyä. Et taida välittää, saammeko projektia valmiiksi määräaikaan mennessä."
vetoaminen: "Tule nyt käymään. Ei olla nähty aikoihin. Meillä oli viimeksikin niin mukavaa, minä ainakin olen sitä mieltä. Tarjoan x asioita (jotta voin pitää sinut lähellä). Kai haluat nähdä? Itse ainakin haluan, tule nyt vain."
uhkailu: "Ai et halua nähdä vähään aikaan?" -> "Kukaan ei tarvitse minua, ehkä minun pitäisi kadota/tehdä itsemurha kun ei ketään kiinnosta."
lahjonta: (liittyy osin vetoamiseen) "Ostin sinulle asian x, koska on niin ihanaa että olemme niin läheisiä. Nähdään pian."
Älä anna energiavampyyrin imeä elämäniloasi
Nuorempana minulla oli ystäväksi luulemani henkilö, joka teki kaikkensa saadakseen minut pysymään luonaan. Olin aina todella väsynyt ja masentunut kun lähdin kotiin, mutta hän sai minut aina palaamaan, vaikka minusta tuntuikin että olen vain palkaton roskakori/sairaanhoitaja/terapeutti/tukihenkilö. Hän uhkaili itsemurhalla kun sanoin haluavani pitää hieman taukoa tästä "ystävyyssuhteesta". En silloin ymmärtänyt, että kyseessä ei ollut pelkästään masentunut ihminen. Kun olin hänen luonaan, saatoin jo kymmenessä minuutissa väsyä. Kahvi ei piristänyt. Ei myöskään hyvät yöunet. Ja kun lähdin, olo oli samea ja no, kuiviin imetty. Minulla kesti muutama päivä ennen kuin tunsin olevani taas valmis tapaamaan hänet / tulemaan imetyksi kuiviin.
Ystävän tai työkaverin välttäminen on tosin helpompaa kuin perheenjäsenen. Jos perheessä on energiavampyyri, esimerkiksi toinen vanhemmista, on hyvin ansassa.
Aina energiasyöppö ei itsekään tiedä vievänsä toisten voimat. Asiasta kannattaa yrittää puhua ja etsiä yhdessä keinoja saada energian anastaminen hallintaan. Joissakin tapauksissa vampyyri itse tietää mitä tekee ja on pahimmillaan hyvin taitava manipuloimaan kohdetta.
Mitä sitten voi tehdä, jos huomaa olevansa energiavampyyrin kohde?
+ Jos sinusta tuntuu, että henkilön kanssa voisi puhua asiasta, puhu: kerro miltä sinusta tuntuu kun kohtaatte. Älä ala syyttää häntä, vaan kerro vain oma näkökulmasi. Etenkin jos henkilö ei tiedä vievänsä toisten voimia, on tärkeää painottaa omaa kokemusta, ei syyttää.
+ Vältä tai lakkaa välittämästä energiavampyyrista. Imijä tarvitsee energiaasi, joten mikä tahansa voimakas tunnereaktio käy: ilo, onnellisuus, tunteiden kuohahtaminen. Ole välinpitämätön, neutraali. Tällöin hän ei saa sinusta otetta. Jos välinpitämättömyys ei auta ja energia tuntuu silti valuvan hukkaan, älä päästä vampyyria lähellesi. Voi olla, että joudut katkaisemaan tämän ihmissuhteen. Se saattaa tuntua aluksi pahalta, mutta kannattaa pitää mielessä, että oma hyvinvointisi on tärkeämpää ja että hyvässä ihmissuhteessa on tasapainossa antaminen ja saaminen.
+ Aseta omat rajasi. Tämäkin voi tuntua aluksi vaikealta, mutta se on tärkeä kyky. Oma jaksaminen on kuitenkin tärkeintä juuri sinun elämässäsi. Jos et auta itseäsi, et voi auttaa muita. Vaikka henkilö haluaisikin elää kauttasi ja yrittäisi kiristää, ole vahva. Kukaan muu ei rajojasi aseta.
+ Kävele luonnossa, erityisesti metsässä. Luonnossa liikkuminen alentaa verenpainetta ja lievittää stressiä. Siitä saa myös energiaa, ja kun sinulta on viety, tarvitset jotain tilalle. Myös kasvien hoitaminen on terapeuttista, joten sormet rohkeasti multaan.
What about us
Isn't it enough
No we're not in paradise
This is who we are
This is what we've got
No it's not our paradise
- Within Temptation - Paradise
Mielenterveys. Kuntoutuminen. Hulluus. Mielipuolet. Sekoaminen. Sekopäät. Onko mielenterveyskuntoutujana oleminen joko tai? Onko me ja ne? Onko musta ja valkoinen? Vastakkainasettelu ei auta ketään.
Ihan tavallisia ihmisiä.
Ensimmäiseksi mielenterveyskuntoutujasta voi tulla mieleen hulluus ja vaaralliset yksilöt. Vaarallisiksi heidät tekevät elokuvien antama mielikuva: paranoidisia, suu vaahdossa kirveellä jahtaavia puolizombeja, jotka syövät talonyhtiöstä pikkulapset ja rikkovat ikkunoita. Olen kaikenlaisiin kummallisiin mielikuviin törmännyt. Kun pysäkki oli rikottu, lähialueen suupalteimmat syyttivät läheisen asumiskuntoutusyksikön mielenterveyskuntoutujia. Aivan naurettavaa.
Mitä on olla mielenterveyskuntoutuja? Onko se tarttuvaa? Viekö ne meidän rahat? Se ei ole tartuntasairaus eikä kuntoutujia tarvitse pelätä. Ei, he eivät vie rahojanne.
Joskus tuntuu, ettei kuntoutuja saa tarpeeksi apua ylös nousemiseen.
Eikä kuntoutujina ole vain psykoottisia ja vaikeita skitsofreenikkoja, ei todellakaan. On masentuneita, ahdistuneita, pakko-oireisia, syömishäiriöisiä, paniikkihäiriöisiä, traumatisoituneita. On eläkeläisiä, työkykyisiä, nuoria ja lapsia. Insinöörejä, psykologeja, sairaanhoitajia, taksikuskeja, kaupan kassoja, opiskelijoita. Ihan tavallisia ihmisiä, joille on vain jaettu vähän haastavampia kortteja.
Mieli ei kuntoudu syyllistäen, ei erottamalla jyviä akanoista. Kuntoutujapiñatan lyöminen ei auta. Itsekin psykiatrian poliklinikalla aikoinaan masennuksen takia olleena voin kertoa, ettei ole herkkua rämpiä samaan aikaan omassa päässä ja polin käytävillä. Kolme varttia kerran kuussa aikaa kertoa tuntemattomalle tyypille mahdollisimman hyvin kiteyttäen oman pään valuva mustuus, jotta olisi tehokas. Ja kun nousee penkistä niska jäykkänä ja kääntyy lähteäkseen, monotoninen ääni puhuu sanelimeen: "Suorite merkattu tehdyksi." Kuntoutuja on siis suorite, ei ihminen.
Kuntoutuminen on haaste. Ei pelkästään omien mörköjen takia, vaan ihan ympäristönkin takia. Liian tietoinen termeistä ei saa olla, sillä sillä voi hyppiä vahingossa hoitohenkilön nenille. Sitten on se raja liian sairaan ja liian terveen välillä etenkin jos haluaa saada psykoterapiaa. Sekin raja on veteen piirretty viiva. Epämääräisiä mahdollisuuksia, epätietoisuutta, aina ei ihan sitäkään tiedä millä diagnoosilla on kansioihin nimetty. Kelaan pitää laittaa paljon hakemuksia, jotkut joutuvat laittamaan sossuunkin. Masentuneena ei ehkä hirveän helposti jaksa miettiä, kuuluuko itselle tavallinen asumistuki vai onko oikeutettu eläkeläisen asumistukeen. Sekin riippuu vähän siitä, miten on onnistunut tappelemaan hyvinvointinsa paremman tulevaisuuden puolesta. Miksi tästä on tehty niin vaikeaa ja suoritteista?
Hakattua hakkaamalla ei roposia tipu.
Tuntuu, että koko ajan ihmisiä kyykytetään yhä enemmän. Tuntuu, että koko ajan on vaikeampi saada apua yhtään mihinkään. Ja sitten ihmetellään, mikä ihmisiä vaivaa kun sote-alalta leikataan jatkuvasti.
Syyllistäminen ei auta. Kuntoutumiseen auttaisi hyvä verkosto, joka koostuisi niin lähipiiristä kuin niistä, jotka yrittävät parantaa kuntoutujan elämää face to face, oikeasti tulemalla lähelle. Ihmislähtöinen kohtaaminen taitaisi olla se oikea avainsana. Ihmislähtöinen kohtaaminen, jottei ihmisten kohtaamisesta tulisi lähtöä.
- - -
Herään, nousen, käyn suihkussa, puen, syön, olen koneella, menen ulos, matkustan bussilla, tapaan ihmisiä, syön, matkustan bussilla, tulen kotiin, olen koneella, syön, menen nukkumaan. Herään...
Näen masentuneita, vihaisia, välinpitämättömiä ihmisiä. Näen kännisiä, selviä ihmisiä. Näen nuoria, keski-ikäisiä, vanhoja ihmisiä. Näen liikunnallisia, liikkumattomia, liikuntakyvyttömiä ihmisiä. Näen myyjiä, poliiseja, eläkeläisiä, koululaisia, opiskelijoita.
Harvemmin näen kenenkään hymyilevän tai nauravan, ja jos näen, muut tuntuvat suhtautuvan tilanteeseen karsastaen.
Ratikkaan nousee teinilauma, jotka kikattavat, hihittävät ja nauravat. Äänenvoimakkuus on korkeampi kuin ratikassa vellova tyypillinen hiljaisuus. Paheksuvia huokauksia ja katseita. Mikseivät ne voi olla hiljaa?
Kävelen ystäväni kanssa väentungoksessa keskustassa. Olemme nuoria aikuisia, hymyilemme koko naamalla, suu on hymyssä, silmät loistavat. Melkein tuntuu siltä, että se on väärin. Miksi? Johtuuko se masentuneiden vakavamielisten laumapaineesta?
Milloin elämästä tulee liian vakavaa?
Milloin nauravat teinit lopettavat nauramisen, niin sanotusti aikuistuvat?
Milloin aikuisuus on tarkoittanut tummentuvaa harmautta ja ilottomuutta?
Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Jos kahvia tippuu paidalle tai lattialle, se on elämää. Jos bussi menee nenän edestä, siinähän menee. Jos toivotan kassalle takaisin hyvää ruokahalua Mäkkärissä, sellaista sattuu. Jos huomaan hyräileväni ääneen seurassa, mitä sitten?
Mitä sitten?
Emme ole robotteja. Emme tunteettomia. Meidän ei kuulu raahautua tilanteesta toiseen väkipakolla. Elämää ei kuulu suorittaa, se on tehty elettäväksi. Asioita sattuu ja tapahtuu. Rutiini on hyvä, mutta pakkopullaa siitä ei saa tulla.
Milloin olet nauranut tai hymyillyt viimeksi? Yksin kotona? Ystävän kanssa ravintolassa pari viikkoa sitten? Mille nauroit? Meemille, sarjakuvalle, tv-sarjalle, kirjalle, toisen sanomalle? Milloin nauroit itsellesi tai tilanteelle?
Hyväsydämistä, positiivista iloa tarvitaan enemmän. Anna tunteesi näkyä, elä ja ole! Naura itsellesi, naura tilanteelle. Anna ilon virrata lävitsesi. Höpsöttele, vitsaile, ole hetkessä. Nauti auringosta, anna sen sulattaa itsesi. Käy kuuntelemassa stand uppia, katso sketsejä, naura ääneen kirjan sisällölle. On vakavia ja ikäviä asioita, mutta on myös osattava ottaa rennosti. Tasapaino on tärkeä asia, ja paras tapa tasapainoilla on muistaa ettei elämää tarvitse ottaa ihan niin vakavasti.
Minna Canth (1844-1897) oli suomalainen kirjailija ja vaikuttaja. Canth oli merkittävä mielipidevaikuttaja ja eurooppalaisten aatteiden välittäjä. Hän edisti naisten asemaa mm. tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. - Wikipedia
Vaikka feminismi on alun perin syntynyt siitä, ettei sukupuolten välillä ollut tasavertaisuutta ja naisilla äänioikeutta 1800-luvulla, on feminismi harpannut silti eteenpäin. Jotkut feministit kannattavat tietysti vain naisten oikeuksia, ja pitäähän niitäkin kannattaa, mutta yleisesti ottaen feminismi ajaa kaikkien asiaa, tasapuolisesti.
Katsaus tämän päivän Suomen tasa-arvotilanteeseen;
Esimerkiksi:
- Naisilla on äänioikeus, joka on ollut voimassa 110 vuotta.
- Miehillä on mahdollisuus isyyslomaan. Mies voi jäädä myös koti-isäksi.
- Tasavertainen (sukupuolineutraali) avioliittolaki on mennyt läpi eduskunnassa ja tulee voimaan maaliskuussa 2017.
Mitä tästä puuttuu, mitä vielä tarvitaan?
- Intti kaikille sukupuolille vapaaehtoiseksi.
- Transsukupuolisten henkilöiden pakkosterilisaatio poistettava.
- Sateenkaaripareille mahdollisuus lapsen adoptioon.
- Raiskaustuomioiden oltava suurempia. Tällä hetkellä Suomessa saa isomman tuomion talouspetoksesta kuin esimerkiksi henkilöön kohdistuvasta väkivallasta. Se on sairasta.
-Raiskaus on otettava vakavasti myös miesten kohdalla. Liian paljon kuulee juttua siitä, kuinka raiskatuksi tulleelle miehelle naureskellaan poliisiasemalla. Raiskaus ei ole koskaan ok, ei minkään sukupuolen kohdalla.
- Seksismiin on puututtava enemmän. Esimerkiksi pelimaailmassa ne harvat naishahmot joita peleissä esiintyy, ovat isorintaisia, bikinityylisissä asuissa kekkaroivia, miespelaajan silmään miellyttäväksi tehtyjä. Järkikin jo sanoo, että jos taistelee isoa lohikäärmettä vastaan, miekka ja bikinit eivät hirveästi suojaa. Ja miten on, miksei mieshahmoille voi valita pelkäksi asuksi vaikka teräskalsareita? Pelaajissa kun on kaikkia sukupuolia, ja jos halutaan korostaa seksikkyyttä, voisi olla kiva että sekin olisi tasavertaista.
- Saamelaisten saatava pitää maansa ja kulttuurinsa kukoistavana.
Tuossa on nyt joitakin ehdotuksia, ja tasavertaistettavia asioitahan on iso lista. Se, että naisilla on äänioikeus ja miehillä isyysloma, ei tarkoita ettei feminismiä enää tarvita. Sitä tarvitaan edelleen.
Lisää tietoa feminismistä ja sen tarpeesta voi lukea herkullisesta Maria Petterssonin Ave Maria -blogista.
Yleensä keskustellessa mielenterveysongelmista tuodaan esiin kaikki negatiivinen: kuinka ongelmat ovat vaikuttaneet psyykeen, fyysisesti, perhesuhteisiin, muihin sosiaalisiin suhteisiin, maailmankuvaan, asunnon siisteyteen, omaan siisteyteen jne. Entäpä jos mietittäisiin niitä hyviäkin puolia?
En edelleenkään vähättele mielenterveysongelmia. Itse masennusta sairastaneena ja pakko-oireista häiriötä edelleen sairastavana tiedän mistä puhun ja aion puhua. Kun elää tarpeeksi pitkään tällaisen asian kanssa, oppii näkemään myös mitä kiven alla on ja kauneuden kivikkoisella kinttupolulla.
Olen aina kokenut olevani optimistinen realisti. Tarkoitan sillä sitä, että vaikka tiedostan realiteetit, se ei tapa kuitenkaan sitä positiivisempaa asennetta elämään. Kun olin rankasti koulukiusattu, jaksoin kirjoittamisella ja keskittymällä pieniin hyviin juttuihin, kuten huurteiseen lehteen koulutiellä tai puiden oksien välistä ujuttautuvaan auringonvaloon. Vaikken jaksanut aina uskoa tulevaan, keskityin kuitenkin kyseiseen hetkeen. Ehkä sen ansiosta olen täällä edelleen.
Mitä hyvää mielenterveysongelmissa sitten on?
Kahlatessani ahdistuksen suossa ja vajotessani masennuksen silmäkkäisiin opin vielä empaattisemmaksi. Opin empaattiseksi muita kohtaan vielä enemmän, vaikka olinkin jo entuudestaan tunneherkkä. Tiesin, miten vaikealta aikainen nouseminen tuntuu ja miten omien henkisten voimiensa rajoilla on. Jos ystävälläni oli masennus, olin tukemassa tietäen mitä hän käy läpi eikä sanoja välttämättä tarvittu.
Kiusattuna ja masentuneena koululaisena opin tarkkailemaan muita ihmisiä ja ympäristöä. Äänenpainot, elekieli, pukeutuminen, erilaisten kuppikuntien rakenne. Yläasteella kutsuin itseäni mielessäni Tarkkailijaksi, ja hitto että olin hyvä siinä. Siitä oli hyötyä myös kirjoittaessani, ja siihen aikaan kirjoitin fantasiaa ja kehitin laajan ja yksityiskohtaisen fantasiamaailman mutkikkaine ihmissuhdekuvioineen. Tarkkailukykyä ja sosiaalisten rakenteiden analysointia.
Lukion filosofiantunnilla Aristoteleet ja Sokrateet eivät ehkä jääneet kovinkaan tarkkaan mieleeni, sillä - kiitos ihanan opettajani - ajattelin ja sain ajatella omilla aivoillani. Eihän siitä kovasti ollut hyötyä ylioppilaskirjoituksissa, mutta olin tyytyväinen siihen mitä MINÄ olin saanut aikaiseksi. Minun ajatusprosessini, minun eettiset arvoni, minun järkeni näkyivät tekstissä. Se oli tärkeämpää kuin Laudaturin tavoitteleminen.
Mitä Laudaturista, kun matka on tärkeämpi?
Entä pakko-oireinen häiriöni? Ensimmäiset oireilut ilmaantuivat ala-asteella, mutta häiriö diagnosoitiin vasta yläasteen lopussa. Miten vaikea OCD on hyvällä tavalla vaikuttanut elämääni?
Olen oppinut olemaan kärsivällisempi itseni kanssa ja antamaan aikaa itselleni. Ajan antamisella tarkoitan sitä, että jos pahimmillaan olen 8x8 napsutellut valonkatkaisijaa päälle ja pois (eli 64 kertaa, siinä on vähän tekemistä), olen huomannut että mitä pahempi kiire on, sen pahemmat oireet. Ja kun olen tietoisesti hidastanut ja antanut itselleni aikaa, olen saattanut selvitä huomattavasti helpommalla.
Olen oppinut myös huomaamaan, kuinka monimutkaisia ajatusrakenteita vaaditaan pakko-oireisuuteen. Ja sanotaanhan, että pakko-oireista häiriötä esiintyy keskimääräistä älykkäämmillä. Että vaikka tuntisi itsensä dorkaksi (ja sitä tuntee) napsutellessaan valoja, voi jokseenkin ironisesti lohduttautua sillä että älykkyys on hyvällä mallilla.
Ja edelleen se pienistä asioista nauttiminen on ollut tärkeä apu. Ja ehkä OCD on sitäkin tukenut. Kun matka kauppaan kestää iäisyyden kaikkien ahdistavien, mieleen nousevien ahdistusten kanssa, joita vastaan ajattelee pakkoajatuksen (esim. tiettyjen lukujen hokeminen) tai tekee pakkotoiminnon (esim. kosketan jotain materiaalia kolme kertaa), oppii huomaamaan että maailmassa on niin paljon muutakin. Ja sitten miettii, että miten helppoa niillä on joilla ei tätä monimutkaista ajatusprosessointia ole. Ja niinä päivinä, yleensä kesällä, kun pakko-oireista häiriötä ei melkein ole, tuntee itsensä kertakaikkisen eläväksi. Silloin käyttöön vapautuu hirveästi energiaa ja tuntuu melkein siltä kuin voisi valloittaa maailman.
Kun on tyyni vaihe, kaikki on mahdollista
Tiivistäen: olen oppinut lisää empatiakykyä, tarkkailemista, nauttimaan pienistä asioista ja spekuloimaan omia ajatus- ja tunneprosesseja. Olen tavannut polullani ihania ja mahtavia ihmisiä ja oppinut itsestäni valtavasti. Olen myös kiinnostunut siitä, miten eri tavoin ruoka-aineet, yrtit ja mausteet vaikuttavat fyysisesti ja psyykeen. Olen myös huomannut, että kaikki mielenterveysongelmista kärsivät ovat tavallista herkempiä ja että valtaosalla on taiteellisia lahjoja. Mehän ollaankin, hitto vie, supertyyppejä! Rassukoita emme. Jos mielenterveysongelmat katoaisivat yhtäkkiä, ei maailmasta varmaankaan löytyisi niin helposti meitä superihmisiä. :)
Kun asioihin ottaa etäisyyttä, ne näkee oikeassa valossa.
95% mediassa esiintyvistä uutisista mässäilee jollain tavalla ikävillä tai ahdistavilla aiheilla. Kuolema, sota, sairaudet, henkinen pahoinvointi, raiskaukset, pelot, viha, salaliittoteoriat, juorutkin. Päivälehtien otsikot huutavat suurilla mustilla kirjaimilla kadotusta ja tuhoa, oli kyseessä sitten pakolaiset, kohuparin ero tai Asikkalassa ojaan kaatunut lehmä.
Sosiaalisessa mediassa sama meno jatkuu ja ihmiset jakavat kauhistuttavia ja inhottavia asioita minkä kerkiävät. Saan olla klikkailemassa ahdistavia uutisia pois feedistäni joka päivä. Olen toki itsekin kirjoittanut mm. masennuksesta, mutta kirjoitan välillä myös kevyemmistä aiheista ettei järki mene. Yksi vain "hyviä" uutisia sisältävä nettisivu on Guutiset. Siellä voi lisäksi äänestää, oliko mainittu uutinen omasta mielestä miellyttävä.
Myös omassa elämässä voi itse kukin listata asioita, jotka ovat hyvin. Sen lisäksi, että elämme yhteisessä maailmassa, myös jokaisen ihmisen oma elämä on oma maailmansa. Muita kiinnostavia ja arjen kauhurealismia väistäviä maailmoja on esimerkiksi musiikin ja kirjallisuuden maailmat.
Musiikin maailmoina hyvinä esimerkkeinä omalla kohdallani esiintyvät edukseen Vivaldin Neljä vuodenaikaa, animemusiikki, Nightwish ja Finntroll.
Kirjallisina maailmoina suosittelen Terry Pratchettin "Discworld"-sarjaa eli Kiekkomaailmaa. Kirjoja on kymmeniä, ne ovat fantasiaa ja teksti kukkii mustaa huumoria liittäen mm. Shakespearen, Tolkienin ja Tuhkimon härskisti kummallisiin kiekuroihin. Muita mielenkiintoisia ja rentouttavia kirjoja ovat mm. Burnettin "Salainen puutarha" ja tietenkin Harry Potterit. Nuorempana luin hyllykaupalla juuri fantasiaa ja scifiä. Nykyään menee tietokirjojen lisäksi satunnaiset romaanit eri genreistä. Tällä hetkellä luettavana on Kafkan "Oikeusjuttu", joka sisältää erittäin mustaa ja ajoittain vaikeatajuista huumoria. Se kuitenkin vetoaa minuun.
Vaikka minulla onkin vaikea masennus, pyrin pitämään rutiinin yllä. Ja joistakin asioista pystyn tässäkin mustuudessa nauttimaan:
- Go-lautapeli (muistuttaa shakkia, mutta vallataan alueita)
- bloggaaminen
- rauhallinen instrumentaalinen musiikki
- juustot
- hetki ennen nukahtamista
- se että saa nukuttua
- raikas päänahka suihkun jälkeen
- se että atooppinen iho ei kutia
- eläinten rapsuttelu
- äänieditointi
- varikset
- tv-ohjelmista "Taste", "Elementary" ja aivot narikkaan- tyyppisenä iltakatsottavana "Rikkaiden deittipalvelu"
Uskon, että jokainen voi löytää ainakin yhden hyvän asian elämästään, jopa jokaisesta päivästä. Synkkiä aiheita on helppo mutustaa, mutta olisi tärkeää huolehtia omasta henkisestä hyvinvoinnistaan. Mainostenkin ignooramisen voi oppia.
