Sanamitta

Sinä et tiedä minua,
et tunne tarinaani,
et ole nähnyt taustaani,
et syitä ja vaikutteita.

Sinä et tiedä kuinka
pahasti toinen voi olla
haavoittunut, arpinen
syvällä sielunsa perukoilla.

Sinä et tiedä milloin
ensimmäinen isku lyötiin,
milloin lyötiin viimeisin
ja miten ne ovat osasia
arpien verkostossa.

Sinä et tiedä mitä
näiden vaatteiden alla on,
mitä ihoni kaarnan alla,
mitä mielessäni.

Sinä et tiedä muuta kuin
mitä minä näytän ulospäin,
vaatteet, kasvot, ryhdin.
Katseesta voi ehkä nähdä jotain.

Sinä et tiedä minua,
et tiedä mitä olen kokenut,
millaista polkua kulkenut
- kengillä tai ilman.

Sinä et tiedä minua,
enkä minä tiedä sinua.
Väkijoukossa kohdatessamme
ohitus on sekunnin mittainen.

Sinä et tiedä minua,
enkä minä tiedä sinua.
Joten olkaamme ystävällisiä toisillemme,
sillä kumpikaan ei tiedä
yhtikäs mitään.

Vaikenen,
mutten myönny.

Taivun,
mutten katkea.

Keväisessä tuulessa
ihoni halkeilee.

Lasken aseeni,
mutten antaudu.

Vakavoidun,
mutten lopeta.

Katajaisella sielulla
kohtaan myrskytkin.

Kohtaan,
mutten luovuta.

Suren,
mutten muserru.

Voimakkuus hengessäni
ei mihinkään katoa.

Ei katoa muutoksen virta.
Ei katoa taistelutahto.
Ei katoa soturin henki.

Paineen alla
kauneimmiksi
timanteiksi.

Risainen ja rosoinen yö. Hetkittäin unta, vaikka fyysinen olemus on väsynyt. Mieli on samalla liian kirkas ja liian samea. Vaikeus olla tasapainossa. Kaipuu niihin öihin, jolloin nukahti saman tien ja nukkui hyvin. Lapsesta asti on tosin nekin olleet harvassa. Minulla on melkein aina ollut jokin vaikeus nukahtaa, milloin se on sitten ollut pimeän pelkoa, liian aktiivista mieltä tai ahdistusta.

Fyysiset harjoitteet päivän aikana parantavat unenlaatuani. Tietysti niissäkin pitää olla jokin raja, koska yliväsyneenä lihaksetkin kiristyvät liikaa.

Jos yhtenä yönä ei nuku, se ei vielä hirveästi vaikuta arkeen. Mutta mitä enemmän tällaisia öitä on, sen enemmän sillä on vaikutusta elämään kokonaisvaltaisesti. Onneksi huonosti nukuttua yötä voi lievittää mm. kofeiinilla.

Maailma alkaa näyttää maailmalta,
sininen sumu haalistuu läpinäkyväksi.
Rakkauden tunne valtaa kehoni,
mieleni väsyneessä salongissa verhot avautuvat.
Kohotan kupin huulilleni
ja juon itseni eloon.

Laitan kahvin valumaan, kupin pohjalle pakuria. Antioksidantteja ja kofeiinia. Sumutorveksi.

Zombivaatteeni heitän lattialle, kuoriudun. Perhosta minusta ei ehkä tänään tule, mutta jonkinlainen kummallinen hyönteinen ainakin.

Kupillinen on valmis, tuoksu värisyttää tuntosarviani. Ulkomaailma ei näytä enää niin epämiellyttävältä.

Iltaisin

ahdistukseni

on aina ajoissa.

Lumisadekaan

ei sitä estä.

Se on aina ajallaan,

aina saatavilla

toisin kuin VR.

Paniikki murtaa kehoni

jäätymispisteeseen.

Yöllisessä horroksessa

odottelen kevään saapumista.

Tulisitpa jo luokseni.

Jospa yksinäisyyteni sulaisi pois

ja krookukset nousisivat.

Jospa jaksaisin hymyillä

taas uudestaan.

(3.2.2015)

en tahdo olla masentunut,
en uupunut.
unikaan ei virkistä minua.

olen masentunut zombi,
minun pitää syödä aivoja elääkseni
vaikka ne eivät kyllä oikein maistu
serotoniinin puutteen takia.

väsyttää kaikki,
surettaa kaikki,
eikä mikään kiinnosta.

minulla on laiskan etanan voimat,
matelen läpi harmaan arjen
ja mustat viikonpäivät

suruvanan jätän jälkeeni.

on ehkä hyvä
etten ole kotilo
(kotiloilla on enemmän kannettavaa),
muuten käpertyisin liikaa itseeni.

vaikeus hengittää, olla
tuntea pakkanen iholla
olla ajoissa, hereillä
kivojen asioiden äärellä

vaikeus ylläpitää suhteita
toimia ilman moitteita
kestää katseet ihmisten
ihan vain kuviteltujen

vaikeus nousta sängystä
joskus aamuja en kestä
valo tuntuu liian kirkkaalta
illalla ryömin peiton alta

vaikeus kohdata tunteita
edes muistaa miltä tuntuivat
osaanko nauraa, iloita
vai ainoastaan katketa

vaikeus kohdata tuttuja
tehdä sosiaalisia juttuja
jutella, tavata, puhella
kestää kun aletaan udella

vaikeus yrittää siivota
viedä roskia, tiskata
syödä, juoda tai nukkua
kun koko ajan meinaan hukkua

vaikeus tuntea toivoa
väärinymmärryksiä oikoa
menköön pois, jos ei ymmärrä
kun mielessäni tumma hämärä

tahdon löytää mä takaisin
vaikka siipeni mä katkaisin
tahdon valloittaa maailman
edes oman mielen hattaran

Masennuskausi, vaikea saada asioita tehdyksi. Ihan roskienkin vieminen on haastavaa, koska vaikeinta on kotoa lähteminen. Tsemppasin, kävin ulkona ja kaupassa. Nyt uunissa muhii kikherne-currykiusaus. Istun koneella, olen lykännyt kirjoittamista jo pari päivää koska mikään aihe ei ole tuottanut intoa tai kirjoitettavia ajatuksia.

Tartuin vanhaan muistikirjaan. Minulla on runoja monta sataa ja niitä tulee koko ajan lisää. Törmäsin lempirunoihini, laumaan haikuja.

Yksinkertaisimmillaan haiku on japanilainen runo, jossa on kolme säettä ja yhteensä 17 tavua. Tavujen määrä on 5 - 7 - 5. Japanissa säkeet kirjoitetaan pystyyn, länsimaissa kolmeksi vaakariviksi. Yleensä haikut käsittelevät jollakin tavalla luontoa, mutta olen huomannut myös muiden aihepiirien toimivan. Työ, tunteet, ihmissuhteet. Elämä.

Joskus pieneen runoon voi kiteyttää kaiken mahdollisen. Tämä haiku on tehty vuonna 2013, aikana, jolloin olin myös masennuksen suossa. Mielestäni se tiivistää väsähtämisen, uupumuksen ja epävarmuuden siitä, paistaako se päivä oikeasti vielä risukasaan:

En saa otetta,
tuntuu hakemukselta
Kelan jonossa.