Sanamitta

Kirjoitin 2.5.2016 frisbeegolfista. Hyvät säät innostavat lennättämään kiekkoa ja putki on taas päällä. Ei ole huono addiktio tämä frisbeegolfaaminen. Joko olen käynyt parin kaverin kanssa tai itsekseni. Jos kaipaa vähän kovempaa tahtia ja rauhaa omille ajatuksilleen, yksin on hyvä mennä. Kavereiden kanssa taas on se ryhmän ilo ja suurempi mahdollisuus löytää kadonnut kiekko.

Kaverini teki hiljattain kaavion siitä, mihin aika oikeastaan kuluu frisbeegolfissa:

Frisbeegolf Suomi -FB-ryhmässä esitettiin myös hienoja lisälohkoideoita:

+ yksi lohko puille haistattelulle
+ yksi lohko kiroilulle
+ yksi lohko turhanpäiväisille rupattelulle
+ yksi lohko somettamiselle
+ yksi lohko jonottamiselle, etenkin jos on liian iso ryhmä edellä (5 tai enemmän)
+ yksi lohko nesteytykselle

Ryhmässä kommentoitiin myös sitä, että oikeasti kiekon etsimiseen menee vielä enemmän aikaa. Itselläni on kyllä kokemusta tästä etsimisen ilosta. Kun väylällä on sankkaa aluskasvillisuutta (= nokkosia ja muuta pöheikköä), voi monenkymmenen minuutin etsimisen jälkeen joutua toteamaan että jatketaan, ehkä se löytyy viimeistään ennen talvea...

Siksi onkin hyvä että kiekossa on omistajan nimi ja puhelinnumero.

Aloitin harrastuksen viime vuonna ja olen jo hävittänyt kaksi draiveria. Toinen (Innovan Valkyrie) lensi lammikkoon ja toinen katosi pöheikköön. Jos tuo jälkimmäinen, tänä kesänä hukattu löytyy, olen kovin iloinen. Ostin tosin jo uuden draiverin, Westsiden Jousimiehen.

Vaikka frisbeegolfaaminen ajoittain nostaakin verenpainetta ("Missä se kiekko on?!" / "Eiiii! Nyt se lensi ihan väärään suuntaan!" / "Miksi hemmetissä tuolla on jotain randomeita kävelijöitä? Haluaako ne saada kiekon päähänsä?"), sillä on kuitenkin suotuisat vaikutukset hyvinvointiin.

Liikuntaa, maisemia, kokonaisvaltaisesti parempi mieliala, mahdollisesti hyvä seura, oman edistymisen huomaaminen, kärsivällisyysharjoittelu, addiktio.

Jopa silloin kun heitto lipsahtaa, voi todeta että ainakin se meni eteenpäin. Edes sen pari metriä.

Taivaalla näkyy lentävä lautanen. Ja toinen. Ja kolmas. Ne ovat eri värisiä ja lentävät eri rataa pitkin. Ensimmäinen laskeutuu ruohikolle, toinen kimpoaa puusta kolahtaen ja kolmas hipaisee metallikoria. Tämä ei olekaan ufohyökkäys, tämä on frisbeegolfia.

Frisbeegolf on frisbeen heittämistä golftyylisesti. Siinä heitetään kiekkoa kohti koria ja pyritään saamaan mahdollisimman vähän heittoja. Rataväylien pituus vaihtelee n. 50 metristä yli 100 metriin, ja ratakokonaisuuksia on erilaisia. Jokaisella väylällä on omat haasteensa: puita, kiviä, kallioita, kiellettyjä alueita ja maasto vaihtelee. Myös sääilmiöt tuovat oman haasteensa peliin. Itse olen pelannut rankkasateen jälkeen mutaisen liukkaalla ruohikolla ja kovassa tuulessa ja sateessa. Ammattilaispelaajat pelaavat jopa talvella. Riippuu pelaajan hulluudesta (intohimon tasosta), millaisella säällä viitsii pelata. Paras on tietysti auringonpaiste ja kuiva maasto. Erityisesti juuri nyt kannattaa kokeilla frisbeegolfia kun ilmatkin ovat suotuisat.

Pisteet voi laskea joko käsin vanhanaikaisesti tai frisbeegolfsovelluksella, jolloin voi tarkkailla myös yleistä suoriutumistasoaan.

Ensimmäisillä kerroilla olin yksin, mutta fribailu on parasta porukassa. Kolme henkilöä on aika hyvä määrä: sopivasti seuraa eikä vuoroaan joudu odottamaan liikaa. Yleensä suositellaan, että kerrallaan ryhmässä olisi maksimissaan 5-6 henkilöä, etteivät seuraavat ryhmät joutuisi odottamaan liian kauan edellä olevan ryhmän ratasuoritusta.

Kiekkoja on kolmenlaisia: pitkän matkan kiekko eli Driver, keskimatkan kiekko eli Mid Range (midari) ja puttauskiekko eli Putter. Itse aloitin aivan aluksi midarilla, mutta driveriinkin kannattaa ottaa pian tuntumaa. Jokaisella kiekolla on tietynlaiset ominaisuutensa, kuten mm. vakaus ja nopeus, jotka näkyvät kiekon keskellä olevassa pienessä ruudukossa. Innova on hyvä merkki aloittelijalle, ja useimmissa vähän isommissa kaupoissa (esim. Prisma) on valmiita kolmen kiekon pelipaketteja. Innovan aloitussetti on vajaa 30e.

On niitä halvempiakin kiekkopaketteja, mutta ne ovat mielestäni huonolaatuisia. Halvimmillaan olen nähnyt kympillä, mutta kiekot ovat olleet samanlaisia niin painoltaan kuin reunojen muodoltaan, ja se ei ole hyvä. Kiekkojen reunat ovat tietynlaiset ihan syystä; käyräreunainen putteri lentää vakaasti lyhyen matkan, sileä ja leveäreunainen driveri taas pitkän matkan nopeasti.

Missä sitten voi pelata? Ratakokonaisuuksia on ympäri Suomea, oman paikkakunnan radat löytää täältä. Helsingissä olen itse pelannut Meilahdessa (kalliota ja metsää, Helsingin vanhin fribarata, hieman haastava kun koria ei aina näe), Munkkiniemessä (lyhyt, peltoinen, kävelyteitä ratojen läpi), Siltamäessä (hyvät radat, etupäässä nurmikkoa, jonkin verran puustoa, lampi) ja Kivikkoonkin (hc-rata: tarkoitettu oikeasti osaaville, kumpua ja monttua, laskua ja nousua) eksyin kerran.

Kenelle frisbeegolfaus sopii? Niille, jotka haluavat tutustua uuteen mukaansatempaavaan liikuntalajiin. Niille, jotka nauttivat kiekon heittämisestä. Niille, jotka nauttivat kavereiden kesken kilpailemisesta. Niille, jotka haluavat samalla sekä pelata, harrastaa liikuntaa ja nauttia ympäristöstä.

Hyviä opetusvideoita löytyy Youtuben aarrearkusta, joten jos et halua lähteä kokeneemman mukaan, voit katsoa pari videota, käydä kaupassa ja lähteä yksin seikkailuun. Heittelemisiin!