Sanamitta

Jokaisella on ainakin muutama tuttu, jotka ovat hanakasti ainakin joskus kertoneet miten pitäisi elää tai toimia. Tuttu on ottanut kantaa toisen elämään tietämättä tarkemmin henkilön tilanteesta. Joillakin on tarve kommentoida tai neuvoa toista, vaikkei neuvoa pyydettäisikään. Sillä kaiketi yritetään hyvää tai puretaan omaa epämukavaa oloa. Joka tapauksessa oli pyrkimys kumpi tahansa, on tämä paremmin tietämisen taito hyvin raivostuttava.

Paremmin tietämisen taitoja on erilaisia:

1. Annetaan neuvo asiaan, johon ei pyydetty neuvoa.

Esim. Henkilö A:lla on lapsi ja hän on löytänyt itselleen uudet housut. Hän laittaa niistä kuvan someen, ja henkilö B tulee kärkkäästi kommentoimaan, kuinka A ei ole kunnon äiti kun hän ei vie lastaan huvipuistoon housujen ostamisen sijaan.

Tilanteesta seuraava tunne: W T F.

2. Kommentoidaan ulospäin näkyvää asiaa tietämättä mitään siitä, miksi ulospäin näkyvä asia on miten on.

Esim. 1. Henkilö A on ylipainoinen ja hän odottaa bussia penkillä. Hän on kävellyt tunteja ulkona, heittänyt frisbeetä ja käynyt kaupassa pitkästä aikaa ilman ahdistusta, sillä hänen syömishäiriönsä on oireillut vaikeana viime kuukausina. Henkilö B näkee A:n ja tulee kertomaan, miten epäterveellistä on olla ylipainoinen ja kuinka tärkeää olisi liikkua eikä vain istua aloillaan - B:n mielestä ylipainoinen ei voi olla hyvässä kunnossa saati tietoinen siitä miten pitää syödä.

Esim. 2. Henkilö A on Suomessa syntynyt, suomalainen. Hänen isänsä on Keniasta. A tekee töitä insinöörinä. A:lle tullaan jatkuvasti huutamaan, kuinka hänen pitäisi palata sinne mistä on tullutkin ja kuinka hän on säälittävä sossupummi, joka vie kaikkien rahat.

Tilanteesta seuraava tunne: Anteeksi mitä helvettiä?

3. Kommentoidaan avunpyynnön ohi.

Esim. hlö A: "Pitäisi saada infoa siitä mikä olisi hyvä pöytäkone, pelaan peliä x ja läppärin tehot eivät riitä."
Hlö B: "Mikä level hahmollasi on?"
Hlö A: "74?"
Hlö B: "Pelaat liikaa, et tarvitse konetta. Aloita vaikka jokin uusi harrastus."

Tilanteesta seuraava tunne: Hyvä kun tiedät paremmin mitä elämässäni tapahtuu?

4. Annetaan neuvoksi naamioitu vihamielinen kehotus.

Esim. A on koulukiusattu ja hänellä on kotonaan alkoholiongelmainen yksinhuoltajaäiti. Hän joutuu pitämään huolta nuoremmasta sisaruksestaan, eikä välillä heillä ole mitään syötävää. A odottaa aina koulun lounasta, koska se saattaa olla ainoa ateria sinä päivänä. B kiusaa A:ta, sillä ei ole "in" syödä koululounasta. Hän ehdottaakin A:lle, että mikäli tämä aikoo lihottaa itsensä läskiksi, tappaisi samantien itsensä.

_

Besserwissereitä ja "neuvonantajia" on monenlaisia. Olisi mukavaa, jos nämä henkilöt oppisivat, että he eivät tiedä kaikkea. Monien asioiden alla on syvempiä tasoja, joten neuvomisen sijaan voisi olla vaikka hiljaa, jos asiasta ei tiedä tarpeeksi. Kaikkea kun ei tarvitse sanoa ääneen.

Sinä et tiedä minua,
et tunne tarinaani,
et ole nähnyt taustaani,
et syitä ja vaikutteita.

Sinä et tiedä kuinka
pahasti toinen voi olla
haavoittunut, arpinen
syvällä sielunsa perukoilla.

Sinä et tiedä milloin
ensimmäinen isku lyötiin,
milloin lyötiin viimeisin
ja miten ne ovat osasia
arpien verkostossa.

Sinä et tiedä mitä
näiden vaatteiden alla on,
mitä ihoni kaarnan alla,
mitä mielessäni.

Sinä et tiedä muuta kuin
mitä minä näytän ulospäin,
vaatteet, kasvot, ryhdin.
Katseesta voi ehkä nähdä jotain.

Sinä et tiedä minua,
et tiedä mitä olen kokenut,
millaista polkua kulkenut
- kengillä tai ilman.

Sinä et tiedä minua,
enkä minä tiedä sinua.
Väkijoukossa kohdatessamme
ohitus on sekunnin mittainen.

Sinä et tiedä minua,
enkä minä tiedä sinua.
Joten olkaamme ystävällisiä toisillemme,
sillä kumpikaan ei tiedä
yhtikäs mitään.

What about us
Isn't it enough
No we're not in paradise
This is who we are
This is what we've got
No it's not our paradise
- Within Temptation - Paradise

Mielenterveys. Kuntoutuminen. Hulluus. Mielipuolet. Sekoaminen. Sekopäät. Onko mielenterveyskuntoutujana oleminen joko tai? Onko me ja ne? Onko musta ja valkoinen? Vastakkainasettelu ei auta ketään.

Ihan tavallisia ihmisiä.

Ensimmäiseksi mielenterveyskuntoutujasta voi tulla mieleen hulluus ja vaaralliset yksilöt. Vaarallisiksi heidät tekevät elokuvien antama mielikuva: paranoidisia, suu vaahdossa kirveellä jahtaavia puolizombeja, jotka syövät talonyhtiöstä pikkulapset ja rikkovat ikkunoita. Olen kaikenlaisiin kummallisiin mielikuviin törmännyt. Kun pysäkki oli rikottu, lähialueen suupalteimmat syyttivät läheisen asumiskuntoutusyksikön mielenterveyskuntoutujia. Aivan naurettavaa.

Mitä on olla mielenterveyskuntoutuja? Onko se tarttuvaa? Viekö ne meidän rahat? Se ei ole tartuntasairaus eikä kuntoutujia tarvitse pelätä. Ei, he eivät vie rahojanne.

Eikä kuntoutujina ole vain psykoottisia ja vaikeita skitsofreenikkoja, ei todellakaan. On masentuneita, ahdistuneita, pakko-oireisia, syömishäiriöisiä, paniikkihäiriöisiä, traumatisoituneita. On eläkeläisiä, työkykyisiä, nuoria ja lapsia. Insinöörejä, psykologeja, sairaanhoitajia, taksikuskeja, kaupan kassoja, opiskelijoita. Ihan tavallisia ihmisiä, joille on vain jaettu vähän haastavampia kortteja.

Mieli ei kuntoudu syyllistäen, ei erottamalla jyviä akanoista. Kuntoutujapiñatan lyöminen ei auta. Itsekin psykiatrian poliklinikalla aikoinaan masennuksen takia olleena voin kertoa, ettei ole herkkua rämpiä samaan aikaan omassa päässä ja polin käytävillä. Kolme varttia kerran kuussa aikaa kertoa tuntemattomalle tyypille mahdollisimman hyvin kiteyttäen oman pään valuva mustuus, jotta olisi tehokas. Ja kun nousee penkistä niska jäykkänä ja kääntyy lähteäkseen, monotoninen ääni puhuu sanelimeen: "Suorite merkattu tehdyksi." Kuntoutuja on siis suorite, ei ihminen.

Kuntoutuminen on haaste. Ei pelkästään omien mörköjen takia, vaan ihan ympäristönkin takia. Liian tietoinen termeistä ei saa olla, sillä sillä voi hyppiä vahingossa hoitohenkilön nenille. Sitten on se raja liian sairaan ja liian terveen välillä etenkin jos haluaa saada psykoterapiaa. Sekin raja on veteen piirretty viiva. Epämääräisiä mahdollisuuksia, epätietoisuutta, aina ei ihan sitäkään tiedä millä diagnoosilla on kansioihin nimetty. Kelaan pitää laittaa paljon hakemuksia, jotkut joutuvat laittamaan sossuunkin. Masentuneena ei ehkä hirveän helposti jaksa miettiä, kuuluuko itselle tavallinen asumistuki vai onko oikeutettu eläkeläisen asumistukeen. Sekin riippuu vähän siitä, miten on onnistunut tappelemaan hyvinvointinsa paremman tulevaisuuden puolesta. Miksi tästä on tehty niin vaikeaa ja suoritteista?

Tuntuu, että koko ajan ihmisiä kyykytetään yhä enemmän. Tuntuu, että koko ajan on vaikeampi saada apua yhtään mihinkään. Ja sitten ihmetellään, mikä ihmisiä vaivaa kun sote-alalta leikataan jatkuvasti.

Syyllistäminen ei auta. Kuntoutumiseen auttaisi hyvä verkosto, joka koostuisi niin lähipiiristä kuin niistä, jotka yrittävät parantaa kuntoutujan elämää face to face, oikeasti tulemalla lähelle. Ihmislähtöinen kohtaaminen taitaisi olla se oikea avainsana. Ihmislähtöinen kohtaaminen, jottei ihmisten kohtaamisesta tulisi lähtöä.
- - -

Asiaa myös "Kahelin kapina"- blogissa.

Minna Canth (1844-1897) oli suomalainen kirjailija ja vaikuttaja. Canth oli merkittävä mielipidevaikuttaja ja eurooppalaisten aatteiden välittäjä. Hän edisti naisten asemaa mm. tekemällä työtä tyttöjen koulutusmahdollisuuksien parantamiseksi. - Wikipedia

Vaikka feminismi on alun perin syntynyt siitä, ettei sukupuolten välillä ollut tasavertaisuutta ja naisilla äänioikeutta 1800-luvulla, on feminismi harpannut silti eteenpäin. Jotkut feministit kannattavat tietysti vain naisten oikeuksia, ja pitäähän niitäkin kannattaa, mutta yleisesti ottaen feminismi ajaa kaikkien asiaa, tasapuolisesti.

Katsaus tämän päivän Suomen tasa-arvotilanteeseen;

Esimerkiksi:

- Naisilla on äänioikeus, joka on ollut voimassa 110 vuotta.

- Miehillä on mahdollisuus isyyslomaan. Mies voi jäädä myös koti-isäksi.

- Tasavertainen (sukupuolineutraali) avioliittolaki on mennyt läpi eduskunnassa ja tulee voimaan maaliskuussa 2017.

Mitä tästä puuttuu, mitä vielä tarvitaan?

- Intti kaikille sukupuolille vapaaehtoiseksi.

- Transsukupuolisten henkilöiden pakkosterilisaatio poistettava.

- Sateenkaaripareille mahdollisuus lapsen adoptioon.

- Raiskaustuomioiden oltava suurempia. Tällä hetkellä Suomessa saa isomman tuomion talouspetoksesta kuin esimerkiksi henkilöön kohdistuvasta väkivallasta. Se on sairasta.

-Raiskaus on otettava vakavasti myös miesten kohdalla. Liian paljon kuulee juttua siitä, kuinka raiskatuksi tulleelle miehelle naureskellaan poliisiasemalla. Raiskaus ei ole koskaan ok, ei minkään sukupuolen kohdalla.

- Seksismiin on puututtava enemmän. Esimerkiksi pelimaailmassa ne harvat naishahmot joita peleissä esiintyy, ovat isorintaisia, bikinityylisissä asuissa kekkaroivia, miespelaajan silmään miellyttäväksi tehtyjä. Järkikin jo sanoo, että jos taistelee isoa lohikäärmettä vastaan, miekka ja bikinit eivät hirveästi suojaa. Ja miten on, miksei mieshahmoille voi valita pelkäksi asuksi vaikka teräskalsareita? Pelaajissa kun on kaikkia sukupuolia, ja jos halutaan korostaa seksikkyyttä, voisi olla kiva että sekin olisi tasavertaista.

- Saamelaisten saatava pitää maansa ja kulttuurinsa kukoistavana.

Tuossa on nyt joitakin ehdotuksia, ja tasavertaistettavia asioitahan on iso lista. Se, että naisilla on äänioikeus ja miehillä isyysloma, ei tarkoita ettei feminismiä enää tarvita. Sitä tarvitaan edelleen.

Lisää tietoa feminismistä ja sen tarpeesta voi lukea herkullisesta Maria Petterssonin Ave Maria -blogista.

Yleensä keskustellessa mielenterveysongelmista tuodaan esiin kaikki negatiivinen: kuinka ongelmat ovat vaikuttaneet psyykeen, fyysisesti, perhesuhteisiin, muihin sosiaalisiin suhteisiin, maailmankuvaan, asunnon siisteyteen, omaan siisteyteen jne. Entäpä jos mietittäisiin niitä hyviäkin puolia?

En edelleenkään vähättele mielenterveysongelmia. Itse masennusta sairastaneena ja pakko-oireista häiriötä edelleen sairastavana tiedän mistä puhun ja aion puhua. Kun elää tarpeeksi pitkään tällaisen asian kanssa, oppii näkemään myös mitä kiven alla on ja kauneuden kivikkoisella kinttupolulla.

Olen aina kokenut olevani optimistinen realisti. Tarkoitan sillä sitä, että vaikka tiedostan realiteetit, se ei tapa kuitenkaan sitä positiivisempaa asennetta elämään. Kun olin rankasti koulukiusattu, jaksoin kirjoittamisella ja keskittymällä pieniin hyviin juttuihin, kuten huurteiseen lehteen koulutiellä tai puiden oksien välistä ujuttautuvaan auringonvaloon. Vaikken jaksanut aina uskoa tulevaan, keskityin kuitenkin kyseiseen hetkeen. Ehkä sen ansiosta olen täällä edelleen.

Mitä hyvää mielenterveysongelmissa sitten on?

Kahlatessani ahdistuksen suossa ja vajotessani masennuksen silmäkkäisiin opin vielä empaattisemmaksi. Opin empaattiseksi muita kohtaan vielä enemmän, vaikka olinkin jo entuudestaan tunneherkkä. Tiesin, miten vaikealta aikainen nouseminen tuntuu ja miten omien henkisten voimiensa rajoilla on. Jos ystävälläni oli masennus, olin tukemassa tietäen mitä hän käy läpi eikä sanoja välttämättä tarvittu.

Kiusattuna ja masentuneena koululaisena opin tarkkailemaan muita ihmisiä ja ympäristöä. Äänenpainot, elekieli, pukeutuminen, erilaisten kuppikuntien rakenne. Yläasteella kutsuin itseäni mielessäni Tarkkailijaksi, ja hitto että olin hyvä siinä. Siitä oli hyötyä myös kirjoittaessani, ja siihen aikaan kirjoitin fantasiaa ja kehitin laajan ja yksityiskohtaisen fantasiamaailman mutkikkaine ihmissuhdekuvioineen. Tarkkailukykyä ja sosiaalisten rakenteiden analysointia.

Lukion filosofiantunnilla Aristoteleet ja Sokrateet eivät ehkä jääneet kovinkaan tarkkaan mieleeni, sillä - kiitos ihanan opettajani - ajattelin ja sain ajatella omilla aivoillani. Eihän siitä kovasti ollut hyötyä ylioppilaskirjoituksissa, mutta olin tyytyväinen siihen mitä MINÄ olin saanut aikaiseksi. Minun ajatusprosessini, minun eettiset arvoni, minun järkeni näkyivät tekstissä. Se oli tärkeämpää kuin Laudaturin tavoitteleminen.

Entä pakko-oireinen häiriöni? Ensimmäiset oireilut ilmaantuivat ala-asteella, mutta häiriö diagnosoitiin vasta yläasteen lopussa. Miten vaikea OCD on hyvällä tavalla vaikuttanut elämääni?

Olen oppinut olemaan kärsivällisempi itseni kanssa ja antamaan aikaa itselleni. Ajan antamisella tarkoitan sitä, että jos pahimmillaan olen 8x8 napsutellut valonkatkaisijaa päälle ja pois (eli 64 kertaa, siinä on vähän tekemistä), olen huomannut että mitä pahempi kiire on, sen pahemmat oireet. Ja kun olen tietoisesti hidastanut ja antanut itselleni aikaa, olen saattanut selvitä huomattavasti helpommalla.

Olen oppinut myös huomaamaan, kuinka monimutkaisia ajatusrakenteita vaaditaan pakko-oireisuuteen. Ja sanotaanhan, että pakko-oireista häiriötä esiintyy keskimääräistä älykkäämmillä. Että vaikka tuntisi itsensä dorkaksi (ja sitä tuntee) napsutellessaan valoja, voi jokseenkin ironisesti lohduttautua sillä että älykkyys on hyvällä mallilla.

Ja edelleen se pienistä asioista nauttiminen on ollut tärkeä apu. Ja ehkä OCD on sitäkin tukenut. Kun matka kauppaan kestää iäisyyden kaikkien ahdistavien, mieleen nousevien ahdistusten kanssa, joita vastaan ajattelee pakkoajatuksen (esim. tiettyjen lukujen hokeminen) tai tekee pakkotoiminnon (esim. kosketan jotain materiaalia kolme kertaa), oppii huomaamaan että maailmassa on niin paljon muutakin. Ja sitten miettii, että miten helppoa niillä on joilla ei tätä monimutkaista ajatusprosessointia ole. Ja niinä päivinä, yleensä kesällä, kun pakko-oireista häiriötä ei melkein ole, tuntee itsensä kertakaikkisen eläväksi. Silloin käyttöön vapautuu hirveästi energiaa ja tuntuu melkein siltä kuin voisi valloittaa maailman.

Tiivistäen: olen oppinut lisää empatiakykyä, tarkkailemista, nauttimaan pienistä asioista ja spekuloimaan omia ajatus- ja tunneprosesseja. Olen tavannut polullani ihania ja mahtavia ihmisiä ja oppinut itsestäni valtavasti. Olen myös kiinnostunut siitä, miten eri tavoin ruoka-aineet, yrtit ja mausteet vaikuttavat fyysisesti ja psyykeen. Olen myös huomannut, että kaikki mielenterveysongelmista kärsivät ovat tavallista herkempiä ja että valtaosalla on taiteellisia lahjoja. Mehän ollaankin, hitto vie, supertyyppejä! Rassukoita emme. Jos mielenterveysongelmat katoaisivat yhtäkkiä, ei maailmasta varmaankaan löytyisi niin helposti meitä superihmisiä. :)

Luin hiljattain artikkelin Voima-lehdestä, jossa oli haastateltu muunsukupuolista ihmistä. Itsellänikin on pari läheistä, jotka kokevat identifioituvansa joksikin muuksi kuin mieheksi tai naiseksi, mutta jotka eivät halua itseään kutsuttavan trans -etuliitteellä.

Mistä on kyse?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että on vain kaksi sukupuolta, nainen ja mies. Samoin on ajateltu, että on vain hetero tai ei-hetero eli homoseksuaali. Sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemus ei ole kuitenkaan niin mustavalkoinen asia. Jos ajatellaan, että seksuaalisuuden kokemus on jana, jonka toisessa päässä on hetero ja toisessa homoseksuaali tai lesbo, janan päiden väliin mahtuu suuri skaala kaikenlaisia seksuaalisuuksia, kuten mm. biseksuaali ja panseksuaali. Sama koskee sukupuolta.

Suomessa on mielestäni melkoisen kärjistynyt tarve sukupuolettaa asioita. Tytöille pinkkiä ja pojille sinistä, jopa sylivauvojen vaatteiden väreistä ahdistutaan, mikäli niistä ei voi heti päätellä kumpaa sukupuolta lapsi on. Se on naurettavaa. Kenellekään muulle kuin henkilölle itselleen ei pitäisi kuulua, mitä haarovälissä on tai miksikä itse kokee identifioituvansa. Elämä ei muutenkaan ole "joko tai".

Olisi tärkeää antaa Suomessakin mahdollisuus muuhunkin sukupuolimerkintään kuin nainen tai mies. Non-binary-ihmiset ansaitsevat samat ihmisoikeudet kuin binääriseen sukupuoleen lukeutuvat henkilöt. - Apila Pepita @ Voima

Kiinnostavaa sukupuolen erilaisuudessa on se, että henkilökohtaisesti "johonkin siltä väliltä" -lukeutuvilta udellaan hyvin intiimejäkin asioita.

"Miltä niinku susta tuntuu, kun olet muunsukupuolinen?"
"Jos sä olet muunsukupuolinen, niin onko se sama kuin intersukupuolisuus?"
"Miten se muunsukupuolisuus näkyy? Sähän näytät naiselta/miehelltä."

Mutta identiteetti on vaikea tuoda esille, kun niin harva ymmärtää epäbinäärisiä identiteettejä. Näytän aika naiselliselta ja ääneni on naisellinen, ihmiset näkevät minut siis naisena. Minulle se on ok. Jos tila on turvallinen, kerron muunsukupuolisuudestani.

Tärkeintä olisi muistaa, että kyse on intiimistä tuntemuksesta. Joillakin muunsukupuolisuus ei näy päällepäin eli he näyttävät kuuluvan jompaan kumpaan yleisesti hyväksyttyyn sukupuoleen. Jotkut näyttävät androgyyneiltä eli heissä on sekä feminiinisinä että maskuliinisina pidettyjä piirteitä. Jos kohtaat vaikkapa työmatkallasi androgyynin ihmisen, etkä pysty päättelemään hänen sukupuoltaan, älä hätäänny. Jatka matkaa. Asia kuuluu vain hänelle itselleen.

Jos joku paljastaa sinulle kokevansa olevan muuta sukupuolta kuin nainen tai mies (ja erityisesti jos hän ei koe olevansa transihminen), ota paljastus luottamuksenosoituksena. Sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemus ei ole asia, joka heitetään vastaantulijoiden kasvoille tuosta vain. Tuskinpa esimerkiksi kuljet kysymässä ihmisiltä mitä heillä on jalkovälissään. Henkilökohtaisuuksiin meneminen tuo vain kyrvän otsaan.
___

ps. Minusta on ihanaa ja hienoa, että ihmisyys on niin värikästä ja moninaista. Se on kaunista. Jos koet provosoituvasi tekstistä, muista, että muiden tuntemukset eivät ole sinulta pois.

Ihmisarvo koostuu jokaisen henkilön oikeudesta tulla inhimillisesti ja oikeudenmukaisesti kohdelluksi huolimatta syntyperästä, yhteiskunnallisesta asemasta, etnisestä alkuperästä, sukupuolesta, uskonnosta ja henkisistä ja fyysisistä ominaisuuksista.

Ihmisarvoa alentavaa käytöstä on toisen ihmisen kohtelu syrjivästi, rasistisesti ja epämoraalisesti. Tällaista käytöstä on esimerkiksi:

vihapuhe (= tiettyä ihmisryhmää vastaan kiihottava toiminta, jolla pyritään vaikuttamaan haitallisesti tämän ryhmän mahdollisuuksiin olla tasavertainen suhteessa muihin ryhmiin ja tulla kohdelluksi inhimillisesti; muiden yllyttäminen puheella esim. pakolaisia vastaan) - vihainen puhe on eri asia kuin vihapuhe, huom.

rasismi (= aate tai toiminta, jolla pyritään perustelemaan ihmisten eriarvoista kohtelua ihon värin, etnisen taustan tai biologisten ominaisuuksien vuoksi; esim. työnantaja ei saa haastateltuja töihin valitessaan syrjiä ulkomaalaiselta kuulostavan nimen tai erilaisen ihonvärin takia)

syrjintä (= yksittäisten henkilöiden tai tietyn ryhmän erottamista valtaryhmästä alistamis/nolaamistarkoituksessa; esim. lapsilla se voi ilmetä kiusaamisena: "Sä et saa tulla meidän leikkiin koska sulla on tyhmät vaatteet." ja aikuisilla esimerkiksi työpaikalla tapahtuvana kiusaamisena)

kiusaaminen (= eleellistä [kuten yllä], verbaalista tai fyysistä aggressiivista käytöstä, joka kohdistetaan suunnitelmallisesti toiseen henkilöön tätä alistaakseen ja mitätöidäkseen; esimerkiksi panettelu, lyöminen, ilmeily. Myös internetissä tapahtuva verkkokiusaaminen on kiusaamista, joka voi ilmetä esimerkiksi henkilökohtaisten kuvien jakamisena tai uhkaavien viestien lähettämisenä)

Haluankin kysyä, onko sinulla ihmisarvoa? Onko pakolaisella ihmisarvoa? Onko maahanmuuttajalla ihmisarvoa? Onko vammaisella ihmisarvoa? Onko mielenterveyskuntoutujalla ihmisarvoa?

Onko lapsella ihmisarvo, entä vanhuksella? Onko sateenkaarevalla ihmisarvo? Onko persulla ihmisarvo? Onko naisella ihmisarvo? Onko feministillä ihmisarvo? Onko natsilla ihmisarvo? Onko eri mieltä kanssasi olevalla ihmisarvo? Entä rikoksen tehneellä ihmisellä? Kyllä, jopa rikollisella on oikeus tulla kohdelluksi inhimillisesti oikeudenkäynnissään. Meillä kaikilla on ihmisarvo, jokaisella erilaisella ihmisellä. Haluaisin toivoa, että pystyisimme näkemään toisemme, hyväksymään erilaisuutemme.

Tuntuisi helpolta todeta, ettei jollakulla ole ihmisarvoa, etenkin jos jonkun henkilön tapa olla ja elää häiritsee. Olisi helppoa painaa delete-nappia jokaisen vaikean ihmisen kohdalla. Olisi helppoa ajatella, että olen ylempänä kuin tuo tuossa. Ylempänä kuin sinä. Mutta meillä kaikilla on arvoa. Minulla, hänellä, sinulla. Miksi sitten kirjoitan asiasta? Siksi, että erilaisuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan. Siksi, että voisimme katsoa toisiamme silmiin ja sanoa "I see you." Siksi, että mitä enemmän asioista puhutaan, sitä enemmän niitä ajatellaan. Ei ole naiivia oppia laajentamaan ajatusmaailmaansa.

Vastaus kysymykseen "Onko pakolaisella ihmisarvoa?"
On: "Kyllä."

Mitä luulit?

#eivihapuheelle