Outo ilmiö, miten näin on päässyt tapahtumaan?

Ensin kaikki luulivat, että Terho, mutta niin vain Halla-aho. Sitten kaikki luulivat, Kari, mutta niin vain Aalto. Kaksi ääripäätä joiden uusia johtajia todella yhdistää se, että molemmat ovat taustaltaan koulukiusattuja ja johtavat nyt huipulla rintamia, jotka kumpikin tahoillaan tunnetaan suorastaan aggressiivisesta vastustamisesta.

Perussuomalaiset vastustavat maahanmuuttoa ja vihreät kaikkea muuta paitsi maahanmuuttoa. Kutsuvat itseään suvaitsevaisiksi, mutta eivät suvaitse kaikkiruokaisuutta kuin sellaisilla osa-alueilla, joilla ei ole mitään tekemistä sen ravintona käytettävän ruuan kanssa. Jos lehmät todella ovat suurimpia syyllisiä ilmaston lämpenemiseen, ne kaikki pitäisi hävittää, eikä siinä ajatuksessa olen sen enempää järkeä kuin yrityksessä saada kaksi litraa vettä yhden litran mittaan. Se tulvii yli ja tulviva vesi on vahingollista.

Pettyneet stadihipit eivät toistaiseksi ole hajottaneet eduskuntaryhmää ja puoluetta siksi, että johtoon pääsi landehippi samaan tapaan salaliitolla kuin Halla-aho. Salaisia keskusteluja äänilaatikon unohtamisesta Helsinkiin ja vaihtamiseksi, ettei kukaan osaisi epäillä sen olevan landelaisten aaltolaisten salaliitto stadin karilaisia vastaan, vaikka nousevien kannatuslukujen suurin syy taitaa olla tehtyjen koulutusleikkauksien vastustaminen, että jäisi rahaa käyttää alkoholin lisäksi myös huumeita ja syödä muutakin kuin kanamunia ja tonnikalaa, koska joillekin paatuneille ääriajattelijoille kumpikaan ei omien korvien välin mukaan sovi. Aito landehippi syö tasan sitä, mitä luonto antaa, vaikka se pitäisi itse nylkeä. Stadilaiset paskovat mieluummin housuun. Että ei tässä kovin valoisaa tulevaisuutta voi ennustaa sillekään traumasektorille. Maahanmuuton sijaan provosoidaan eläinten oikeuksia ja unohdetaan ihmiset ja evoluutio, joka teki meistä erilaisia ja erinäköisiä.

Erilaiset aivot, jotka nyt tappelevat keskenään vallasta, joka ei johda mihinkään, vaikka ajatella tahtoo. Kaukaa viisas on yleensä ujo, huolestunut ja epävarma, mikä väsyttää helposti ja voiton vie yliampuva uteliaisuus, joka kaikessa impulsiivisuudessaan johtaa pelkkään epäjärjestelmällisyyteen. Vaikka eihän mikään ole enää mustavalkoista, paitsi pingviinit, miekkavalaat ja pandat.

Valittaako hamsteri elämästään, kun saa nukkua aamulla niin pitkään kuin haluaa, ei tarvitse lähteä töihin, ruoka tulee valmiina ja tylsien hetkien varalle häkissä on juoksupyörä, jossa ei tarvitse käyttää kypärää tai menettää hermojaan keskellä tietä rinnakkain tungeksivien jalankulkijoiden takia. Häkki on pieni, mutta ulkopuolella on jatkuva riski jäädä jalan tai pepun saaliiksi.

Huolet eivät ainakaan lopu, vaikka valittaisi. Neljä vuotta on lyhyt aika jopa aamuvirkuille hamstereille. Televisiokanavaa ei voi valita itse, vaikka on ainoa, joka sitä katsoo. Ei ole älypuhelinta räpellettäväksi edes kumppanin puutteessa. Voisivat edes välillä tehdä nekin jotain, niin ei tarvitsisi valittaa aikuisviihdekanavapaketin puuttumisesta. Kolme vuotta on samaa saamattomuutta tullut jo katsottua ja alkaa toivoa, että pääsisi jo pois kuten se lemmikkikaupan vanhus, jota kukaan ei ostanut. Silti se osasi kertoa, että ihmisen iässä pelkkä aikuiseksi kasvaminen kestää viisi hamsterin elämää ja yhden koiran. Ei pääse helpolla, jos mielii lemmikkejä. Aina kun vanha setä, täti, ukki tai mummo kuolee, sitä itketään ja muistellaan kynttilä kuvan vieressä ja puhutaan lapsille kuoleman luonnollisuudesta kuka mitenkin. Lapset pelkäävät vanhempien kuolemaa kyyneleet silmissä samalla, kun jakavat toisaalla perintöä nauraen ja riidellen siitä yhdestä ainoasta esineestä. Ei tule mieleenkään, että lemmikki kuolee, kunnes siitä tulee totta. Jäljelle jää vain häkki, josta ei tarvitse maksaa perintöveroa, vaikka tunnearvo on niin suuri, että ei lähde halvalla mihinkään.

Pääseekö ihminen yhtään helpommalla kuin hamsteri. Arki on yhtä ja samaa suorittamista. Samoja asioita päivästä ja viikosta toiseen. Vaikka muuttaisi joskus jotain, pian siitäkin tulee osa itseään toistavaa arkea. Häkki on myös ihmisen koti, vaikka planeetan mittakaavassa. Lopulta ne vaihtoehdot loppuvat jopa astronautilta, mutta luulisi keskimääräisen eliniän puitteissa löytyvän jokaiselle jotain mieleistä niin, että voi hamsterin lailla olla valittamatta vaatimattomuudesta. Kokemus on elämys, mutta ei ikuinen. Myös arki on elämys, mutta kokemus siitä tulee vasta siinä vaiheessa, kun se on kestänyt ikuisuuden. Ja toisille se kelpaa.

Kun ihminen kuolee, hänestä tulee muisto. Tieto on pysäyttävä kokemus, vaikka kyseessä olisi itselle kaukaisempi. Ja vaikka tieto lähdön läheisyydestä olisi jo osa jokaista päivää, tieto tulee yleensä sillä hetkellä, kun asia oli hetkeksi siirtynyt sivuun muiden ajatusten tieltä. Vaikka riisuisi kaikki velvoitteet ja odottaisi hetkeä vuoteen vieressä, hetki on lopulta odottamaton ja mieleen muistuvat kaikki ne asiat, jotka jäivät sanomatta.

Nopea kelaus vainajan elonvaiheista omien muistojen välityksellä juoksee silmien edestä ja pysähtyy lopulta ymmärrykseen, että mitään ei saa enää lisää. Jos ottaa osaa hautajaisiin, voi muiden ihmisten kertomuksista saada uutta tietoa, jota ei tiennyt olevan olemassa tai josta tiesi vain palasia. Jokainen muistetaan sekä hyvässä että vähemmän hyvässä, mutta yleinen pyrkimys on korostaa hyviä puolia ja niiden palasia. Se joka ei muista mitään hyvää, pitäköön itsensä poissa sieltä, missä kaikki on hyvin ja kaikki on oikein. Jokainen teki itse omat valintansa ja jokainen valitsee itse, mikä niiden arvo hänen ajatusmaailmassaan on. Kuka saa kunnian ottaa ensimmäisen palan kakkua?

Haluaako itse tulla muistetuksi tekemistään virheistä, joiden tekeminen ei lopu ennen kuin sydän lakkaa lyömästä. Se ei ole kiinni itsestä vaan muista ihmisistä. Presidentti Koivisto muistetaan julkisesti tekemistään valinnoista, joiden avulla Suomea pidetään tämän päivän maailmassa yhtenä vakaimmista. Ehkä näin mutta kritisoitavaakin löytyy, jos tietää keneltä kysyä. Varmasti samaan olisi pystynyt jotenkin joku muukin, mutta Koivisto oli se, jonka muiston takana se kaikki nyt on ja pysyy. Hän teki mitä teki ja sen kanssa me nyt elämme. On olemassa muitakin tahoja, joiden valinnat ovat vaikuttaneet asioihin ja jotkut niistä heijastuvat hyvässä tai pahassa siihen mielikuvaan, että Koivisto teki virheitä. Mene ja tiedä, mutta levätköön rauhassa myös niiden puolesta, jotka eivät häntä äänestäneet.

Kertoisiko toukokuu jotain jostain ajasta. Vihreät ovat vain havupuiden neulaset, sulan maan sammalkasvustot ja vihainen virtahepo putkassa. Mustarastas ei laula, mutta talitiaiset siitäkin edestä.

Keltainen aurinko paistaa, lämpömittari on monin paikoin kylmää luettavaa. Useampi ihminen on menettänyt äänensä valitessaan ohuemman takin kalenterin mukaan ja polttanut kasvonsa luullessaan, ettei kylmä aurinko säteile. Tuuli vie välistä vain lämmön, eikä ajatus kesästä tartu pilkkionkeen.

Vuonna 1995 tähän aikaan kevät oli täysin ajallaan, kunnes alkoi sataa lunta, takatalvesta tuli totisinta totta useammaksi päiväksi ja Suomi oli uusi maailmanmestari. Nyt sellainen käänne ei olisi mikään yllätys, mutta mikä olisi. Jokainen olettaa, että Leijonille käy kalpaten. Niin lähellä mutta liikaa huonoa tuuria väärällä hetkellä. Yhtä lailla Jokainen olettaa, että kyllä se lämpö sieltä tulee, kun kesä on jo niin lähellä.

Miten voi tulla kesä, jos käsitys keväästä on, ettei sitä ole tai se on jäänyt jumiin lumien jälkeiseen huhtivaiheeseen ilman sitä lämpöä. Muuttolinnut ovat myöhässä, punkeista meitä jo varoitellaan. Kevät on kuin hopea, se yllättää. Eräänä päivänä vain huomaa, että koivut ja ruoho ovat alkaneet vihertää ja lämpötila kohonnut jäädäkseen. Tappion tunne on aina kiperä, vaikka tuloksena on mitali, mutta eräänä päivänä sitä vain huomaa, ettei enää harmitakaan ja etsii tahtomattaan pakkotilanteesta hyviä puolia, kuten eräs Jypin kannattaja, että oli Kalpan vuoro pärjätä ja oli lopulta pahoillaan tappiosta. Molemmat yllättivät toisella tavalla. Miten kesä voisi meidät yllättää? Eikö sada pisaraakaan vettä ja sato kuivuu. Voittaako Suomi Lontoossa kultaa vai hopeaa sadalla tai kahdellasadalla metrillä ja rikkoo Usain Boltin maailmanennätykset.

Miksi kukaan pelkää niitä sateita, joita ilman kaikki elollinen lopulta kuolisi. Jäljelle jäisi vain tuulen asuttama autiomaa selviytyjinään hiekansyöntiin sopeutuneet yksilöt. Ihmismutaatiot, joiden iso maha toimii kuin kamelin kyttyrä. Ei se määrä, ei se laatu, vaan se rasva. Nirsoilulle ei ole varaa, eikä ajattelu anna siihen edes aihetta.

Vettä löytyy sieltä, minne vaisto vie. Ei se norsun kuulo, vaan se norsun muisti. Mistä sitä löytyi viimeksi ja miten. Maan ja taivaan merkit. Taipuiko varpu vai kohosivatko pilvet. Oliko pelkkä arvaus oikea? Mitä siitä saattoi päätellä? Päätä särki katse tiettyyn ilmansuuntaan keskitettynä pidemmäksi aikaan kuin joogameditaatio seisten.

Samalla vaistolla uros voi löytää naaraan. Naaras vaistoaa uroksen lähestyvän ja etääntyy tai sallii löytää. Nähdä millainen on tapa lähestyä, koettaa onneansa. Onko taistelu yksin naarasta vastaan tämän luottamuksesta vai onko välissä useampi sonni valloittajan paikan tavoittelussa. Luottamusvoitto päättyy joka tapauksessa sateeseen, jossa uusi alku lähtee kasvamaan kohti syntymäänsä.

Huhtikuu ei kerro
meille mitään ajasta
uusi ehkä alussa
vanha vielä kesken
särkenä siimassa
vaarassa pudota.

Pölyinen aurinko
toivoo sadetta,
jonka väärä olomuoto
rikkoo terveen järjen.

Vielä on jäljellä
mehiläisten horros,
nukkuvat kedon kukat
lumipeiton alla.

Sulat ovat hauraat,
huomispäivän toivo
lepää ennusteissa
näkymättömissä.
Milloin tulee kesä?
kuinka monta pääskyä?
Huhtikuu ei kerro!

Kaiken ei ole pakko muuttua, mutta melkein kaikki muuttuu
kuten lait.
S-marketin kassoilta katosi muovipussit ja Prisma korvasi
ne biopusseilla.
Noroviruksen pelko aiheutti närästystä,
Mäkäräisen ammunta lähinnä
närkästystä.
Laukkanen yllätti toisin kuin
Putous
sai Ankeisensa lopun, jonka Abdul käsikirjoitti tarinallaan
toisesta sijasta.
Bumtsibum palasi, nimi vanha, ohjelma uusi, olisivat vaihtaneet senkin
Numerosuoraan.
Kun kesäaika alkaa, taas
alkaa sanasota, onko kelloja aina pakko kääntää
lehmien kiusaamiseksi
ihmisten huijaamiseksi
luonto on aina vakaa,
mutta
eteenpäin menevät myös perussuomalaiset,
alavilla Halla-ahon tammimetsämailla vaara,
voi pudota Terho,
taivas ei vieläkään, vaikka Ankeinen kananpoika kertoisi
Kekkoselle,
aimo kankkunen kaikesta
kevään lumisateista vielä yksi soppa, joita
sataan vuoteen on mahtunut
Aina Vaan
periksi ei anna kukaan.

Aamulehden mukana tuli tällä viikolla lasku. En tiedä onko se jokin kokeilu osana postin tulevaisuuden suunnitelmia, mutta ei ajatuksena huono. Päiväposti puolestaan toi kirjeen pankista, jonka mukaan konttori laajentaa aukioloaikojaan samalla, kun supistaa kassa- ja käteispalvelujen palveluaikaa täydestä aukioloajasta kokonaiseen kolmeen ensimmäiseen aukiolotuntiin.

Mitä hyötyä on saada lasku heti aamusta, jos sitä ei pääse pankkiin maksamaan? Tähän tilaisuuteen posti voisi nyt tarttua nurmikon leikkaamispalveluiden jälkeen. Alkaisi tarjoamaan kassa- ja käteispalveluita niille tunneille, joilla pankki ei niitä tarjoa, vaikka pitää konttorin ovia auki.
Mihin pankkeja tulevaisuudessa edes tarvitaan, jos kaikkia palveluita ei ole saatavilla samaan kellonaikaan. Pitäisikö muidenkin palveluntarjoajien soveltaa tätä samaa käytäntöä. Ruokakaupoissa tuoretavaraa myytäisi vain puoleen päivään asti. Leipää niin kauan, kun päivän ainoasta kuormasta tavaraa riittää. Kylmätuotteiden myynti loppuisi iltakuuteen. Vain kuivatavaraa saisi jatkuvasti. Alkoholia myytäisi vain yhden iloisen tunnin ajan, mikä vaihtelee päivittäin ja tupakkaa saisi ostaa vain yhden askin erissä, mikäli myyjän omatunto sallii sitä myydä.

Ravintoloissa tarjoillaan ensin kolme tuntia pelkkiä alkuruokia, sitten liharuokia, sitten kalaruokia, sitten jälkiruokia. Ituhipit voivat syödä pelkkiä lisukkeita. Sama rumba uudestaan niin monta kertaa kuin ehtii ja viimeisen tunnin olisi koko lista käytössä. Lounasravintolissa olisi tarjolla vain yhtä ruokaa lounaan jokaiselle tunnille. Pitserioissa jokaiselle tunnille olisi oma pitsa, sama juttu hampurilaispaikoissa ja kebabgrilleillä.

Eipä olisi elämä liian helppoa, kun joutuisi säännöstelemään palveluiden saatavuuden mukaan. Lääkärissä kuumepotilaat otetaan vastaan heti aamusta, kipeän jalan takia ei tarvitse tulla ennen neljää. Hammaslääkäri on paikalla silloin kun on. Sopii vain toivoa parasta, jos posket ovat heti aamusta niin pahasti turvonnet, ettei soittamisesta tule mitään. Siinä on turha ihmetellä heti aamusta tulleen puhelinlaskun suuruutta ja viimeistä eräpäivää, kun juuri sille päivälle onnistui varaamaan aikaa, että pääsi pankkiin laskuja maksamaan, mutta pitikin lähteä hammaslääkäriin, josta tulee yksi lasku lisää. Yhtä kaikki, maailma ei ole menossa mihinkään.

Sanotaan että me suomalaiset olemme muutosvastarintaista kansaa. Kaikki uudistukset tai pelkät ajatukset, jotka eivät ole lähtöisin omasta päästä, tekevät meistä haavoitetun karhun. Entä sitten ne, jotka ovat päätösten takana ja tietävät jo valmiiksi, että kun tämän sanoo ääneen, niskaan tulee lähes pelkkää kuraa. Lieventääkseen taakkaa, he kertovat meidän puolesta, mitä ajattelemme ja koira murahtaa, kun halko osuu päähän ja taju säilyy. Suhtaudumme kielteisesti, menetämme yöunemme ja murjotamme muutaman päivän, kunnes saamme muuta ajateltavaa ja unohdamme ainakin hetkeksi, että kunniaa on loukattu. Omaa tai jonkun muun, jota ei välttämättä voi edes selkeästi määritellä.

Esimerkiksi Muumien uudet äänet ja vuorosanat. Pienen pätkän nähneenä voin sanoa silläkin uhalla, että saan asian tiimoilta otsaani haavoittuneen karhun leiman, en tykännyt. Tykkäsivätkö ne, jotka joutuivat osallistumaan tähän selkkaukseen. Uutisten mukaan kyse oli rahasta. Yle vaati ääniraidan myymisestä niin paljon rahaa, että oli halvempaa palkata uusi käsikirjoittaja tekemään uusi käsikirjoitus, joka vain poikkesi hieman alkuperäisestä. Tuli mieleen, kun yläasteella piti äidinkielentunnilla tehdä portfolio. Opettaja korosti, ettei olemassa olevaa tekstiä saa kopioida, koska se on plagiaatti eli kirjallinen varkaus, joka täyttää rikoksen tunnusmerkistön, vaikka koulumaailmassa rangaistuksena oli pelkkä hylätty nelonen. Mitä siis tein? Muutin sanojen ja lauseiden järjestystä, käytin synonyymejä, pudotin sanoja pois tai lisäsin niitä omasta päästä ja sain kehuja, kuinka nerokkaasti olin oivaltanut, miten ajatellaan itse. Ja sain seiskan. Tuntui hölmöltä, mutta ei sitä paremmin voi tehdä ilman sitaatteja.

Entä näyttelijät, joille maksettiin palkkaa kopissa puhumisesta? Näyttelijöillä ei aina ole vara valita töitään, joten myydään ääni, kerran se johonkin kelpaa. Suostuminen oli varmasti yhtä vaikeaa kuin poliittiset uhraukset, joita oppositiossa kutsutaan takinkäännöksi ja hallituksessa sopeuttamiseksi. Kyllä nämä Muumien äänet oli pakko tuoda tähän päivään, kun suurin osa vanhoista ääninäyttelijöistä on jo eläkkeellä, osa kuollut ja Jarmo Kosken ääni oli unohdettu alkuperäisestä ääniraidasta kokonaan. Nyt sekin asia on korjattu.

Nyt voidaan miettiä, miten ne lapset, joille uusi ääniraita on ensimmäinen kosketus, ajattelevat, jos näkevät myöhemmin sarjaa vanhalla ääniraidalla. Myytyjä julkaisuja on niin paljon olemassa, että jotkut ovat varmasti valmiita maksamaan niistä joku päivä hintaa. Törmätäänkö siihen samaan, mitä me nyt ajattelemme uudistuksesta. Kuulostaako uusi paremmalta, koska he tottuivat siihen vai näkevätkö he lävitse. Se varmasti riippuu siitä, millaiseen tulevaisuuteen heillä on taipumus. Ovatko he niitä, jotka tekevät päätöksiä uudistuksista vai niitä, jotka harovat uudistuksia vastaan, koska heidän mielestään on turha tehdä helpommasta vaikeaa. Olemme jälleen kerran suuren kysymyksen äärellä. Mistä me voimme tietää, vaikka muutoksen vastustaja olisikin oikeassa, että uudistus lopulta vain pilaa kaiken. ”Kaikki” on tunnetusti liian paljon sanottu. Pikemminkin haitat ovat hyötyjä suuremmat, mutta entä ne, jotka enimmäkseen hyötyvät. Hyötyikö Yle ääniraidan oikeuksien säilyttämisestä itsellään, kun heiltä puuttuu kuva. Ehkä vielä joku päivä, mutta sitä odotellessa on mentävä niillä mitä nyt on.

Mistä me tiedämme mitä Muumilaaksossa tapahtuu kuvan ulkopuolella. Millaiset bileet Nipsu järjesti, kun muut olivat majakkasaarella. Mitä Nuuskamuikkunen todella tekee Etelässä? Mihin Haisuli aikansa käyttää, kun ei ole tekemässä kenellekään kiusaa. Miten Pappa ja Mamma hyödyntävät ajan, jonka lapset ovat ulkona leikkimässä. Hehän eivät riitele toisin kuin Muumipeikko ja Niiskuneiti, vaikka ovat samalla ainoat, joiden herkkiä hetkiä näytetään. Onko Mymmeli Poliisimestarin kanssa vain siksi, että hän on poliisi. Millainen maailmanmatkaaja kasvien kerääjänä tunnettu Hemuli on? Missä Tuutikki asuu kesäisin? Yllättävän paljon Laaksossa asuu erakoita. Vain Mörkö oli niin vihainen, että ärisi kaikille. Majakan vartija oli ainoa, joka ei siitä nauttinut. Onko tämä viesti jäänyt kaikilta huomaamatta kaikkien muiden faktojen tai ainakin oletettujen totuuksien pohjalta. Halusiko Tove Jansson sanoa, että jokaisessa meissä asuu jonkinlainen erakko. Ainakin ajatukset harhailevat omia polkujaan pään sisäisessä mielikuvitusmaailmassa vailla selkeää päämäärää. Toiset vain osaavat nauttia siitä ilman, että heillä olisi mitään muuta salattavaa kuin se, ettei kukaan ymmärrä heidän luontaista kutsumustaan omaan rauhaan itsensä kanssa. On niin kovin vaikea ymmärtää ihmistä, jonka ajatusmaailma ei vastaa omaansa, mutta sosiaalinen tilanne joka vallitsevassa hetkessä syntyy, on vain yksi hetki. Se voi jäädä ainoaksi tai siitä voi tulla elämänmittainen seikkailu. Mutta aina löytyy jotain, mikä ei avaudu ja silloin yleensä sanotaan, että ei taida olla kaikki Muumit Laaksossa. Kenellä muka on?

Johtaako johtaja joukkoa vai joukko johtajaa? Latinalaisen sanonnan mukaan ”millainen joukko, sellainen johtaja”, mutta onko se niin yksiselitteinen. Joukko ei aina voi valita itse johtajaansa, vaan joutuu tyytymään siihen, jonka toiset johtajat valitsevat. Samalla lailla johtaja voi joutua hyväksymään joukon, jonka johtoon hänet valitaan. Sääntö voi vaatia kunnioittamaan, mutta luottamus täytyy aina ansaita. Johtajan ei tarvitse sietää, että päätöksiään vastaan niskuroidaan, mutta miksi kukaan niskuroisi hyviä päätöksiä vastaan. Johtaja, joka ei tahdo hyväksyä, että hänen päätöksensä on jonkun mielestä huono idea, joka vain vaikeuttaa asioita. Eiköhän työnsä tekijä itse tiedä, mikä on paras tapa tehdä ja toimia, kunhan tulee tehdyksi ajallaan ilman tuottamuksellista hidastelua työajan täyttämiseksi ja muiden työrauhaa häiritsemättä.

Miksi johtaja johtaa pelkkää työtä? Haluaa vaikuttaa asioihin pelkästä uudistumisajatteluhalukkuudesta tai saadun palautteen perusteella. Yksi ainoa ulkopuolinen palaute, joka puhuu olemassa olevia käytäntöjä vastaan sitäkin puutteellisimmilla tiedoilla, miksi asiat ovat, niin kuin ne ovat. Jokin siinä vain ärsyttää ja tehdään asiasta numero. Ja kun johtaja päättää, mikä on hänen tapansa tuoda asia esiin. Asiallisella keskustelulla vai ylimielisellä julistamisella, johon on turha esittää vastaväitteitä, koska hän on nyt asiasta päättänyt. Asenne voi tarttua ja kohta kaikki puhuvat toisilleen yhtä töykeästi ollessaan erimieltä ja pitääkseen kiinni oikeuksistaan saada tehdä työnsä juuri sillä tavalla kuin itse haluavat ja parhaaksi itselleen näkevät. Johtajan näkökulmasta se tarkoittaa töiden tekemistä hänen haluamallaan tavalla. Johtajan selän takana sääntöjä ei ole. Luotettavuus tuhoutuu ja puheita on mahdoton ottaa vakavasti edes silloin, kun johtajalla oikeasti, oikeasti on jotain asiaa.

Uusi johtaja tuntemattoman joukon edessä on aina haasteen edessä. Hänen on opittava tuntemaan alaisensa, heidän asenteensa ja luonteidensa vahvuus. Kuinka helpoksi hän johtamisen kokee ja kuinka luotettavaksi johtajan tapa johtaa joukon puolelta koetaan. Joukossa voi olla nöyriä ihmisiä, jotka eivät välitä siitä, että kaikki on järjetöntä. Tai niitä jotka puhuvat suoraan välittämättä siitä, että puhuvat taholle, joka sääntöjä ja lakeja kiertämällä pystyisi pelaamaan sinut ulos.

Myös joukolla on mahdollisuus pelata johtajaa, mutta se edellyttää yksiin aivoihin pelaamista, mikä on sitä vaikeampaa mitä useammat aivot joutuvat päätöksiä tekemään. Erilaiset tavat ajatella ovat samaan aikaan sekä voima että heikkous. Joku ei tykkää jostain ja toiset ovat enemmän kavereita keskenään ja pelaavat yhteen periaatesyistä. Silloin vahvin on huonokin johtaja, jonka ainoa viisaus on, että kenestäkään ei tarvitse tykätä, mutta töitä on kyettävä tekemään sovussa. Jos johtaja sanoo näin, hänen ei tarvitse tehdä sitä siksi, että henkilökemioissa olisi esiintynyt räjähdysherkkiä yhdisteitä, vaan yleinen toimintaohje erilaisuuden hyväksymiselle siinä joukossa. Mutta jos joukon yksittäinen jäsen joutuu valistamaan toista puhumalla itsestään, on jotenkin tullut ilmi, että joku ei hänestä tykkää. Ja sen sijaan, että hän lähtisi selvittämään syytä, hän koettaa epätoivoisesti sulkea syyt kuoren alle ja puhuu johtajan elkein, koska kokee itsensä johtajaa vahvemmaksi tai olevansa tämän suosiossa. Virtahevon selän takana on aina turvassa, jos tietää olevansa nopeampi.