Epätodellista

Ainakin tuntuu, että erävoitto tuli kotiin. Sattui somasti, että viikon kesäloman loppupuolelle osui hyvän ystävän 50vee juhlat - paikkakunnalla, josta sain äkkilähdön muutama vuosi sitten. Monta päivää jännäsin, saanko auton käyttööni. Torstaiaamuna starttasin, pysähdyin Treella tädin luona ja illalla olin perillä. Pari päivää oli aikaa kelata asioita ja orientoitua lauantain juhlia varten johon olin menossa exäni avioexän kera.

Orientoituminen oli tarpeen sen vuoksi, että paikalle oli aivan varmasti tulossa myös yhteinen exämme, todennäköisesti seuraajani kanssa. Näin tapahtui, ja tunti juhlapaikalle saapumisen jälkeen pariskunta ilmaantui myös. Mahdollisesti hämmentyen yllättävästä läsnäolostani poistuivat jo tunnin kuluttua. Avioexän kanssa pistettiin give me five ja jatkettiin juhlimista erittäin vapautuneesti. Tosin itse juhlin alkotta, sillä seuraavan päivän pitkä ajomatka kotiin pisti rajoittamaan.

Paikalla tapaamani tutut ja ystävät olivat ilmeisesti oikeita ystäviäni, sillä monen vuoden tauonkin jälkeen sain halauksia. Viimeisen voimahalin sain tänään käytyäni noutamassa muutaman itselleni tärkeän kirjan koululta, johon olin lahjoittanut koko kirjastoni.Mahtavia ihmisiä.

Olen aivan tillin tallin koko ajatuksesta että voi vain olla kokonaisen viikon. Eihän se tietenkään pelkkää löhöämistä ja oleilua ole, on tässä melko tiukat suunnitelmat anayway. Tänä iltana kuitenkin aion nauttia ajatuksesta "kesäloma". Luultavasti menen jopa nukkumaan yltiöajoissa.

Sippi mikä sippi. Silmissä karvastelee väsymys. Taidan pitää huomisen kalsaripäivänä, vain neulepuikot ja minä. Ehtiihän sitä röyhytä vaikka sunnuntaina.

Ei auta, pitänee heittää hetkeksi levolle lasken luojani.

... sanan varsinaisessa merkityksessä. Säätilan (sadetta, tuulta) vuoksi ei viitsi kulkeutua palstalle ja muita menoja ei ole varattu. Aamu on mennyt rauhallisesti; pistin viinin käymään, pesin kylppärin matot ja tunnin verran etsin taloja. Nyt on sukkapuikot kätösissä.

Pohdiskelen josko viikon jälkeen alkavalla viikon kesälomalla tohtisi pistäytyä edellisessä asuinkunnassani. Siellä olisi yhdet 50-vuotispäivät joissa ilman muuta törmäisin myös avoexään. Ei minua ole kutsuttu - ja jos ylipäätään lähtisin kysyisin tietenkin josko olisin tervetullut. Saattavat pelätä kahteentörmäystä tms selkkausta.

Viikko aikaa pohtia. Edellisen kerran miettiessäni samaa näin seuraavana yönä unen jossa jo olin matkalla - ja lähellä loppupäätä sain hirmuisen paniikkikohtauksen johon heräsin.

Nyt kuitenkin neulomaan, se on mahtavan lepuuttavaa hommaa.

Tänään nostin muut sipulit paitsi purjot, punajuuria vähän ja pari kiloa kurkkua. Niitä jalostaessa on mennyt koko ilta. Aikaa vie allekirjoittaneen ensikertalaisuus. Kurkut laitan venäläiseen tyyliin valkosipuliin, punajuuria varioin.

Väsymys ei tietenkään parantanut tilannetta; jo palstalla oli vähän sellainen outo fiilis ettei voisi vähempää kiinnostaa. Hassua kyllä, viljelyhommissa sadonkorjuu ja siihen liittyen säilöntä on itselleni ikävin homma. Istutus, kitkeminen, ja kastelu ovat jees-juttuja. Suurin osa korjuusta on vielä edessäpäin.

Leikkasin perunanvarret ja aloitin kaalin kantamisen kompostiin. Saattaa olla että kaalintaimet ovat saaneet kylmää taimivaiheessa ja siksi eivät kiertyneet kerälle. Nyt ne ovat metrin korkuisia valtavia, reikäisiä lehtiä. Kompostiin ei kyllä mahdu...

Toivottavasti huomenna pääsen ajoissa hommiin: tänään meni fillarinkumia laitellessa iltapäivään asti.

... meille kaikille! Olo on työviikon jälkeen taas kuin jyrän alle jääneellä. Niin on puhki, ettei kykene kuin vaivoin jotain pientä heittämään nenän alle ja olutta (1 prk) siemailemaan. Ei tässä ole vaatimuksiakaan mihinkään suuntaan... joten, ihan rauhassa vaan.

Fillarista puhkesi takasisäkumi keskiviikkona, ja kaksi päivää on ollut kuljettava julkisilla. On kuin ei pääsisi mihinkään päin, on kovin tahmaista mennä sinne mihin haluaa. Paikkausvermeet hain stadista, kun se oli yksinkertaisin suunta töistä lähtiessä. Samalla tuli tietty muutama muukin kulutushyödyke mukaan.

Nyt on kumi paikattu, kun ensin sain kakkospojun irrottamaan sen pyörän rungosta. Vaihteet ovat sen verran mutkikas juttu, etten edes yrittänyt miettiä kuinka vanteen saa irroitettua. Tekniikka ei ole vahvin laji; ammatinvalinnantesteissäkin sain niin huonot pisteet tällaisessa hahmottamisosiossa, että hävetti. Silloin, enää ei hävetä kun viisautta on tullut lisää.

Ikkunat ovat selällään, isotkin, sillä ulkopokien maalaamisen vuoksi niitä pitää koettaa kuivattaa. Miten sitten viikolla kun meikät on töissä... Ilta jatkuu yhtä helteisen ihanana kuin oli päivällä. Palstalta piti lähteä normaalia aikaisemmin, sillä juniori oli tulossa. Tavallaan ihan hyvä, sillä eilen tuli oltua päälle seitsemän tuntia. Ei mitään hyvää liikaa...

Vähän kerrassaan satoa talteen. Laiskana ihmisenä kammoksun isoja keittämisoperaatioita tai vastaavia säilöntäsessioita. Niinpä otin tänään muutamat sipulit kuivumaan, seuraavat ottanen vasta parin viikon jälkeen jne. Punajuuria hirvitän, niitä tulee mielettömästi. Ei ole edes bestikseni. Lanttujakin pohdiskelen, ja yritän löytää reseptejä. Lanttu onneksi säilyy kuten perunakin, mahdollisesti kevääseen.

Säilyy jos saan vinttikomeroon rakennettua jonkinlaisen tsydeemin juureksia ja säilykkeitä so. hilloa (?), hyytelöä, erilaisia pikkelsejä varten. Kellarin kylmäkomero kun ei ole kylmä...

... silmiä ihan kirveltää. Eilen tuli valvottua puolille öin, kun piti ex-avopin sukat saada tehtyä tämänpäiväistä postittamista varten. Sainkin ne valmiiksi, ja olin niihin niin tyytyväinen kuin meikäläisen taidonnäytteestä voi olla. Useita virheitä, kaksi vähän eripituista sukkaa. Mutta: tein ne antaumuksella ja aikalailla nopeastikin!

Taidan värkätä poikasilleni samantyyppiset sukkaset jouluksi. Lankoja piisaa, kun vain malttaisi istua paikalleen neulomaan. Ajatella, yksi pari ottaa puolitoista työpäivää! Ei kannattaisi myyntiin tehdä, jäisivät omiin käsiin (tai jalkoihin) ainakin jos ne hinnoittelisi sen mukaan.

No, ehkä ensin kuitenkin kangaspuiden kimppuun.