Epätodellista

... kuten eräs optimistikollega asian ilmaisi tänään. Olipa hurjista hurjin työpäiväksi tänään. Toivottavasti sain kaikki ongelmat hoidettua parhain päin, ettei huomenna tulisi mitään 'hoitamatonta' vastaan. Työ on kokoaikaista spostin ja kellon seurantaa, sillä usein on minuuteista kiinni että saa asiakkaan ongelmatilanteen purettua.

Niinpä, kellon näyttäessä 15:45, pokka petti ja oli käytävä hakemassa suklaata porukalle; tuntui siltä että tänään olimme sen ansainneet. Työpäivät ovat siitäkin mukavia, että omat pienet, kiusalliset ajatuskuviot jäävät tykkänään pois mielestä.

Kotiin päästyä, tai jo sitä ennen, ne taas paukahtavat ajatuksiin: mitä tekisi elämällään; kuinka tästä ikävyydestä pääsisi eroon; milloin kohtaavat tiet hänen kanssaan joka on itselleni tarkoitettu; miten onnistuisin säästämään ensi kesän ikkunaremppaa varten jnejne. Kotona pitäisi olla jatkuva härdelli, jotta mietteet ajautuisivat mukavampaan suuntaan.

... olisi mentävä. Lieneekö toista yhtä epäulkoilullista ihmistä kuin minä? Aurinko kuitenkin paistaa; vanhusten luona on käytävä; juniorin uusi kamera olisi testattava - siinä riittävästi syitä pukeutua ulkotamineisiin.

Yhä pohdittaa, mikä sitä oikeasti on; normiyksinäinen vai pervo, vai pervo yksinäinen. Kukaan muu sitä ei pysty määrittämään, vaan määritys riippuu yksilön omista arvoista. Näistä arvoista taas kuka tahansa voi olla eri tai samaa mieltä omien arvojensa mukaisesti; tällöin ollaan alueella, jolla kaikki ovat oikeassa. Jonkun arvojen mukaista on ok ajaa punaisia valoja päin, jonkun toisen arvojen mukaan punaisia valoja päin ei saa ajaa. Kummankaan ei toki tarvitse hyväksyä toisen arvoja, mutta molemmat ovat kuitenkin oikeassa.

Meni vähän avaruuksiin nyt... parempi lähteä ulos selvittämään seittejä päästään :)

Kunhan saan kameran kaapelinkin, saan lisättyä tämänpäiväisiä kuvia. Tämä napsahti kännykameraan.

... aika herkästi, näemmä. Olin eilen Skypessä ystäväni kanssa; meitä yhdistää se, että meillä on sama exä. Hän erosi hiukan ennen kuin minä tulin kuvioihin, ja oma eronihan oli 2006. Ystävystyimme tämän naisen kanssa viimeisenä vuotena siellä (300km päässä) ollessani, ja olemme jatkaneet viestitystä tänne palattuanikin.

Hän sai jo liittonsa aikana mielialalääkityksen, johtuen exämme vaikeasta luonteesta ja sen vaikutuksesta yhteiselämään. Lääkityksen lisäksi hän käy terapiassa ja voi jatkuvasti huonosti. Itse olin myös vuoden verran lääkekuurilla, jonka kuitenkin lopetin heti sieltä lähdettyäni; päätin etten mokoman pskan takia myrkytä itseäni.

Mikä sitten eilen sai järkyksiin? Kerroin hänelle eilen saamastani paketista, missä ei sinänsä ollut hänellekään mitään uutta; olemme ennenkin käsitelleet näitä aiheita so. 'leluja'. Koetin jälleen kerran saada hänet vakuuttumaan siitä, että satunnainenkin oksitosiiniannos (kaikki tietänevät oksitosiinin?) keventää hetkellisesti oloa. Ja että näitä annostuksia voi saada mm. näiden 'lelujen' avulla, jos ei oikeaan seksiin ole haluja tai mahdollisuutta (tätä keinoa käytin jo siellä ollessani, yhteiselämän vaikeina päivinä).

Johon ystäväni lakonisesti kirjoitti, että masennusta hoidetaan lääkkeillä ja terapialla. Ei r-nkkaamalla. Piste. Tämä oli se hetki, jolloin järkytyin; en ollut ajatellut asiaa tältä näkökantilta. Tai käyttänyt tätä sanaa. Nyt en tiedä, mikä olen: pervo vai omaehtoista vaihtoehtohoitoa käyttävä.

Tämä päivä on mennyt välillä tippa silmäkulmassa, välillä raivona. On vaikeaa, kun ei voi kenenkään kanssa keskustella tällaisesta aiheesta; ellen sitten mene alakerran pubiin kyselemään...

...vapaapäiviin vei toista tuntia; nyt se tuntuu jälleen todelta. Ostokset ovat kaapeissa, kotirytkyt päällä ja posti lajiteltu: pojan kirjeet hyllylle, laskut lokeroon, ilmaisjakelut saunaan (odottamaan seuraavaa saunomiskertaa) ja kauan odottamani paketti odottamaan muuten vain sopivaa hetkeä ;)

Lunta tuiskuttaa kuin itänaapurin elokuvissa ja tuvassa on lämmintä. Ollapa vielä takka tms tulisija räiskymässä, olisi lähes täydellistä. Täydelliseksi fiilis tulisi, jos sen voisi jakaa jonkun kanssa. Totta on, kun sanotaan että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo; jos omaa hyvää oloa ei voi välittää kenellekään tiedoksi, tuntuu jollain lailla haaskuulta.

Perjantai-illan koetan pitkittää mahdollisimman myöhään, viikonloppu tuntuu siten kestävän pitempään... jotain pientä sievää, vähäkalorista syötävää, viiniä muutama lasillinen, ehkä hiukan chattailua tai muuta viestitystä. Siinä se.

... ennen saunan keksimistä? Lieneekö tiedossa, milloin ensimmäinen sauna on ollut käytössä? Googlettamalla saa tietoutta, joissa ei kuitenkaan ole (ainakaan ensimmäisillä sivuilla) linkkiä jonka kautta selviäisi vuosilukua. Niin tai näin, olen onnellinen siitä, että kämpässäni on sauna. Joka toinen ilta lämmitettynä. Siitä viis, että se ei ole ns. perinteinen sauna.

Nyt on taas niin pehmeän auvoisa olo. Tulin nukkuneeksi iltapäivällä lähes kaksi tuntia, joten ei varmaan ihan heti tarvitse kömpiä untuvapeittoihin; illan voi käyttää miten parhaaksi taitaa. Sanaristikoita? DVD:tä kun telkusta ei tule 'mitään'? Surffausta? Taikka kaikkia...

Siinäpä ilta menee miettiessä :)

...kumman nopeasti. Kai se niin on, että mitä vähemmän ohjelmoitu vkl, sitä pidemmältä se tuntuu? Tälle vkl osui turhan moni tapahtuma, ja tässä tulos: on taas maanantaiaamu ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Laiskan mietteitä, sano.

Telkusta tulee La Traviata, jota kuuntelen sivukorvalla; tuttuja säveliä joita ei tarvitse silmä kovana tapittaa kuitenkaan. Kaunista kujerrusta, kumminkin. Sen verran vaikutti, että käväisin katsomassa Kansallisoopperan tarjontaa jos vaikka sarjalipun innostuisi hankkimaan. Enpä taida pistää (olematonta) rahaa kiinni, sillä aika vakiintunutta ohjelmistoa oopperalla on tarjolla.

Eilen pääsin katsomaan Kansallisteatteriin Tuntematonta sotilasta. En juuri kiroa, mutta ei voi muuta sanoa kuin että: helvetin hieno esitys! Mikään muu kuvaus ei tuntuisi sopivan tähän sovitukseen. Kaikki painoivat täysillä, niin näyttelijä-, valaistus- kuin kuvausporukkakin. Täysin pitkien aplodien arvoista katsottavaa! (Ainoa miinus tuli Suomenlipun maahan paiskomisesta.) Nautin joka minuutista, myös niistä pitkistä, hiljaisista. Voisin mennä toisenkin kerran, osaisin katsoa eri tavalla?

Nyt naattimaan saunanjälkeisissä, pehmeissä fiiliksissä Verdin musasta...

... vaikka lauantaiksi sekä sunnuntaiksi on tiedossa ohjelmaakin. Jotenkin vain juuri nyt on tyhjä olo. Tulin tyhjään (tietysti) ja hiljaiseen kotiini kipin kapin suoraan töistä. Kotiin on aina niin hyvä tulla. Hetken tässä oloutuessani alkoi tuntua siltä, että kylläpä sitä onkin tyhjää. Ja hiljaista. En toki olisi toivonutkaan, että oven avatessani täällä olisi ollut joku sanomassa että hei, sä tulit jo.

Siinä pitäisi heti kelata päivän tapahtua ja kuunnella toisen päiväkuulumisia ja ehkä funtsia viikonloppua. Vaikka haluaisikin vain olla ja nauttia hiljaisuudesta, eikä tuntea samalla itseään vaivautuneeksi näistä kummista haluistaan. Huh. Ehkä on itselleni ihan oikein, että silloin kun tunnen itseni yksinäiseksi, tunnen sitä kunnolla? Sitä saa mitä tilaa?

Onhan mulla sellainen ystävä, joka poikkeaa luonani parin viikon välein; tämä on lähes ideaali tapaamismuoto. Vaan nyt sekin menee mynkään huomisen teatterireissuni vuoksi. Tapaamisten väliksi tulee siis neljä viikkoa? Jos siihen tulee vielä jokin poikkeama, saan olla yksin tosi pitkään.

Vaikka en ole itse alunperin tähän pyrkinyt vaan aikomukseni oli jäädä E-Pohjanmaalle onnelliseen ihmissuhteeseen lopuksi ikääni, olen juuri nyt mieluummin näin. Enkä usko sitä itsekään.

... joka tuntui viikon mittaiselta. Oli siis ihan kiva, ja tekemistäkin riitti joskin itsekseen puuhailu toisinaan on aika ikävää. Sitä saa mitä tilaa, eli jos viihtyy kotonaan, saa viihtyä siellä yksin. Pientä hiomista kämpän kanssa, ompelukoneella hurauttelua, isän muistelmien kirjoittelua.

Tänään sain itseni viimeinkin ulos, kun kävelin vanhuksien luo. Matkaa ei ole kuin kolmisen kilometriä ja luulenpa että jatkossakin teen matkan edestakaisin jalan. Oli kiva kelikin. Vaikka pimeää, keskellä päivää.

Perjantaina toin kotiin vaa'an. Vaakani näyttää paitsi painon, myös eron edelliskertaan, nuoli ylös- tai alaspäin ja grammat. Sinänsä mielenkiintoinen projekti, että koska kiloja ei ole liikoja, sata grammaa miinusta voi näkyä kuitenkin sentteinä (tai milleinä) vaatteita pukiessa, joka onkin tavoitteeni: saada löysät kuriin.

Juhannukseksi kahta numeroa pienempiin farkkuihin?

... joista ei mitään eeposta kylläkään ehtinyt kertyä. Tapahtuma joka eniten vaikutti lienee ollut esikoisen ilmoitus siitä, että keskimmäinen keskeytti intin eilen. Jotenkin tuntui, että sydänalassa jysähti silleen kätevästi. Sen jälkeiset ajatukset ovat pyörineet lapsoseni mahdollisessa mielentilassa, keskeyttämiseen johtaneissa fiiliksissä jne.

Itseäni, joka olen jokseenkin peräänantamaton (myös sanan varsinaisessa merkityksessä), pohdituttaa, mikä saa oman jälkeläisen luopumaan kahden päivän jälkeen ns kansalaisvelvollisuudesta so. -oikeudesta. En ole missään tapauksessa militaristi, ei kolmen poikalapsen äitee voi ollakaan, vaan kuitenkin odotan nuorukaisilta tiettyä jämäkkyyttä. Ok, tiesin kyllä että mahikset olivat 50/50 josko lapsi ottaa intin omakseen tai sitten ei.

Tämä tieto perustuu siihen, että kyseinen jälkeläinen on lähes kopio itsestäni, joten tiedän odottaa tällaisia yllätyksiä. Itselläkin on taipumus 'hypätä ilman laskuvarjoa' ja siten omat vanhempani lienevät olleet samoissa fiiliksissä menneiden 50 vuoden ajan.

Huoh ja huhhuijaa. Nuorukainen tullee käymään viikonloppuna; toivon että saamme hyvän keskustelun aikaan.

... jota on kestänyt koko viikonlopun. Monenlaisesta tekemisestä huolimatta. Sitä ihmettelin eilen lattioita mopatessani, että hurjan hienopölyinen ilma täällä on; tiistaina siivosin perusteellisesti ja jälleen moppi oli paksuja villakoiria täynnä. Maaseudulla tilanne oli kokolailla toinen, jossa kertaviikkoinen siivoaminen tuntui toisinaan turhauttavalle, kun saaliiksi jäi vain lattialle pudonneita yksiköitä, tomua ei juurikaan.

Tänään koneella on soinut Lauri Tähkää, pitkästä aikaa. Puhelimessa kappaleita on soittoääninä, kullekin soittajalle sopivana. Olen tykästynyt tähän mahdollisuuteen 'merkitä' soittajat soittoäänillä; puhelimeen vastaaminen on erilaista kuin ennen. Kylmänä vuodenaikana en niinkään enää kuuntele musaa kuten kesäaikana, jolloin se on jotenkin helpompaa.

Töissä alkaa perusaherrus vuodenvaihteen hektisyyden jälkeen. En ilmeisesti pääse aloittamaan opintojani, sillä esinaiselta kysyessäni kuulin, ettei tutoria ole löytynyt. Sinänsä en ihmettele, sillä onhan homma melko työllistävä. Pitänee pohtia jotain toista vaihtoehtoa tai mitä muuta voisi alkaa opiskella...