Epätodellista

... paniikki alkaa olla jokapäiväinen. Talviloma vasta alussa ja jo karmii sielua hyytävästi ajatus paluusta työpaikalle. Kyllä: ei kannata irtisanoutua näinä maailman aikoina. Tiedän. Päivittäin luen pakonomaisesti vapaat työpaikat - olisikohan jonkinasteinen paniikkihäiriö päällänsä?

Lisäksi yksi toinen huolenaihe, liittyy ihmissuhteisiin, mutta sitä ei juuri jaksa alkaa ruotia. On saanut kuitenkin miettimään itseään ja miten tämä itse toimii ulkomaailmaan nähden. Sinänsä tuttua pohdiskelua, jota sai ihan riittämiin tehdä edellisen ihmissuhteen aikana. Eilen vain putosi tästä johtuen yksi vaihe päältä, ja siitä lähtien toimintakyky ollut vain beisikien varassa, täysin vajaateholla.

Selkää jumittaa, ja tänä aamuna tein ekat selkätreenit moneen viikkoon. Funtsin, että jos tällainen selkäjumi olisi ilmaantunut ennen vuotta 2011 (jolloin selkä oikeasti mystisesti brakasi), niin olisinpa kauhuissani. Nyt se vaan kuuluu kuvioon ja arkielämääni. Treenit ovat jääneet tekemättä, koska sen v-mäisen työni vuoksi olen ollut täysin zombi kaiken ns. vapaa-aikani.

... vaikka yli puoli vuottahan tuossa meni ilman merkintöjä. Lyhyt referaatti: syksyllä alkoi yt-neuvottelut, ja ryhdyin työnhakuun. Yllättäen sain mahdollisuuden siirtyä vain toiselle osastolle, ja mielelläni otin tilaisuudesta vaarin. Uusi työ alkoi tammikuussa. Sen jälkeen elämä on ollut yhtä helvettiä. Jo kahdet pomopalaverit olen käynyt omasta pyynnöstäni, sillä kun ei pelitä niin ei pelitä.

Olen antanut reklamaatiota siitä, ettei osastolle tuleva työntekijä saa kunnollista työnopastusta. Edeltäjäni/työhönopastajani opettelee itse uutta työtään eikä siten voi olla riittävästi apuna. Niinpä tammikuussa tekemäni ISOT mokat tulevat yhä vain vastaan, ja työt sen kuin kasaantuvat ja stressi sitä mukaa. Ikätarkastuksessa käydessäni ja työssä-jaksamisesta keskusteltaessa tarjosivat sairaslomaa tai työterveysneuvotteluja lääkkeeksi tilanteeseen. Torjuin tarjouksen, sillä toivoin voivani prosessoida hankalan tilanteen itse pääkallonpaikalla eli työssäni.

Tämä ei ole kuitenkaan onnistunut. Viimeviikkoisen pomopalaverin jälkeen minulle kerrottiin, että jotta voisin jäädä talvilomalleni (ke vika päivä), saisin tehdä pakolliset, kiireiset työt alta pois muiden hommien kustannuksella. Kissan villoja. Iso pomo lykkää työtehtäviä minkä kerkiää, ja en nyt tiedä voinko jäädä talvilomalle lainkaan. Pikkupomo myötäilee isoa ja on toisaalta ymmärtäväinen minua kohtaan. Perseestä koko tilanne, anteeksi vain.

Minä olen NIIN puhki, mitä en ihmettele koska olen jo pari kuukautta tehnyt töitä 10-12h per päivä saadakseni aikataulua kiinni, että oikein odotan millon lopullinen brakaaminen on edessä.