Epätodellista

Kauankohan katsovat töissä näin ärtsyä akkaa.... Selän järsiminen jäytää mieltä ja saa kohta sekopäiseksi. Tämä oli odotettavissakin eilisen ekan hoitokerran jälkeen, mutta kun ei ole järjellistä syytä olla huonotuulinen, niin hävettää anyway.

Ja sitten joku tulee sanomaan jotta: "Sinä se et paljoa puhele tai vastaile..." Kommentti tuli, kun aamusta olin ottamassa ekaa kahvikupillistani ja sisään ryykäsi se yksi tyyppi, jota koetan välttää parhaani mukaan. Välttää sen vuoksi, että toisinaan hän kysyy kuulumisia, kuuntelee minuutin verran ja sitten aloittaa tyyliin: "... joo mä tiedän, mulla/mun kaverilla/mun äidillä tms. oli ihan sama juttu..." ja jatkaa jaanaamistaan viisi minuuttia.

Onko siis ihan jokaiseen tokaisuun pakosta otettava jokin kanta? Eikö riitä jos vaikka vain ynähtää osoittaakseen että on läsnä ja kuullut jonkin (tyhmän) huomautuksen kuten ".. onpa nättejä kukkia" tai "... voi että ottaa pannuun..." tms. johon ei oikeasti keksi mitään älykästä - tai ei vaan huvita nähdä sitä vaivaa että avaa suunsa ja vastaa jotain yhtä tyhjänpäiväistä? Siis minä en ole mikään tyhjänkalkattaja, ja mielelläni pitäisin tästä oikeudestani kiinni olla hiljaa jos siltä tuntuu?

Melkoisen napakka työpäiväksi taas. Kummallista, mutta kahta samanlaista päivää ei ole, ja joka päivä ponnahtaa jokin uusi, ennenkokematon ongelma. Pysyy mieli virkeänä ja valppaana etteivät asiakkaat pääse yllättämään. Päivän päätti tunnin tiimipalaveri, joka oli hankalan tuolin vuoksi tuskallinen. Työtuolikaan mikään mukava ole, mut onhan siellä pikkuinen tyynyni...

Livahdin sitten ekaan fysikaaliseeni viidestä. Ei luvannut hokkuspokkuksia paranemisen suhteen, mut ei myöskään antanut tappotuomiota. Papereiden mukaan selässä on jotain selkeää vikaa, jota en kuitenkaan osannut kuulemani perusteellla ymmärtää. Nujuutti aikansa, ohjeisti omatoimisuuteen ja muuta sellaista.

Ilta oli jo pitkällä ennen kotiutumista. Mansikoilla oli pärjännyt aika kivasti, joten pahempaa heikotusta ei ehtinyt tulla vaan saattoi jopa kastella kasvimaan ennen einehtimistä. Tänä iltana tuulee, ja ilma on eilistä viileämpi. Mieli palaa jo viikonloppuun ja toivottavasti silloin tanssilavalle. Ystävä on koko viikon työmatkalla, joten ei tiedä jaksaako lähteä..

... muutamasta koetusta vuorokaudesta. Aaton vimmaisen, parituntisen siivouksen jälkeen pakkasin auton kaikella tarpeellisella sekä "varmuuden vuoksi" -tavaralla. Matkaa ei ollut paljon, ainoastaan 46 km, eikä sillä välillä monta autoa osunut näkökenttään.

Määränpäässä hommat olivat aivan vaiheessa. Avuntarjousta ei otettu vastaan, joten aika oli käytettävä kuten parhaiten taisi. Päästiinpä lopulta juhannussaunaan ja juhlan viettoon. Parista menovaihtoehdosta valittiin lähin, ja hyvä niin: kylätanssit olivat aivan järkyttävän hienot! Puitteina järviveden päälle rakennettu tanssilava, hyvä orkka - jonka aasialaistaustainen solisti lauloi aivan upeasti suomalaista perinteikästä tanssimusiikkia... Mitä muuta juhannukselta voi haluta?

Tanssilavan epätasaisuudesta johtuen aamupohkeet olivat luku sinänsä... Päivä meni kuitenkin (puoliltapäivin heräämisen jälkeen) leppoisasti mitään tekemättä. Samoin tämä päivä. Pienestä touhuamisesta huolimatta ei käteen jäänyt mitään kirjoitettavaa, paitsi: oli mahtavan upea juhannus! Ja tästä taisimme olla molemmat samaa mieltä :)

... siitä on juhannusaatonaatto tehty :) Joku tuossa mainitsi, että sillä tavoin "piru ajetaan takaisin helvettiin"? Enpä ollut ennen moista kuullutkaan. Hyvää kuitenkin: ensin salmiakkia, ja siihen janoon olutta perään. Soffalla istun poikittain, ja ihmettelen ulkona riehuvaa myrskyä. Onneksi paappa kaadatti muutaman lahokoivun mökin takaa, ei tarvitse kuulostella milloin rysähtää.

Ystävä tuli eilen työmatkalta, ja sain hänet tänne huilaamaan. Poloinen on yhä flunssansa kourissa, mut saunominen näytti helpottavan oloaan, ja pari rommitotia samoin. Meillä oli aika hieno keskustelukin, jonka sain vihdoin ja viimein viriteltyä. Nyt on jotenkin helppo ajatella aikaa eteenpäin.

Itse asiassa olin niin innoissani tästä loivasta käänteestä, että ajoin töistä palatessani kirpparin kautta. Olin nimittäin alkuviikosta hakenut sieltä mp-kypärän, ja nyt hain sinne jääneet ajovarusteet. Olivat jääneet koska näyttivät niin pieniltä - mutta kas kummaa: olivat kuin minulle tehdyt! Olen harkinnut kyydissä istumisen lisäksi kokeilla ajamista ihan itse. Joka tapauksessa mp-varusteet lienee suhteellisen helppo saada myytyä eteenpäin mikäli itsellä ei käyttötarvetta olisikaan.

Vielä päivän kruunasi tietoisuus työosion onnistumisesta. Pari tosi pahaa casea, jotka sain klaarattua vaikka toisaalla olivat siinä epäonnistuneet. Lämmitti kovasti sekä oman onnistumiseni että asiakkaan tyytyväisyyden vuoksi. Nyt juhannuksen viettoon!

Tulipa pestyä tänään sauna. Normi toimenpide ennen juhannusta? Siellä riekkuessa selkä oli välillä sellaisessa jännityksessä että vihlaisi kunnolla, mikä oli ihan luonnollista. Sitten istahdin portaille lounastamaan ja eikös juiliminen alkanut välittömästi. Syönnin päälle oli kuolemanväsy fiilis ja siksi vetäytyminen vällyihin paikallaan.

Torkuskellessa funtsin monia asioita. Mm. tätä sairastamista: miten kykenen tästä eteenpäin touhuamaan ilman pysähtymistä, mikäli haluan välttää kivun? Pyydänkö huomenna 2. fysiatrikonsultaatiota? Mitä jos tämä onkin jotain aivan kamalaa, joka ei ole vielä vain selvinnyt? (Lisäys klo 15:30 tk-lääkäri soitti, lisäkilppariarvot koholla... ultraan ja seurantaan siis.)

Sitten mietin eilistä iltaa. Lämmitin saunan, ja olo oli ihanan rento ja seesteinen. Siitä ilosta pistin ystävälleni tekstarin istuessani ulkoportailla löylytauollani. Kirjoitin "Mitähän romantiikkapillereitä minä olen ottanut kun on niin kaihoisa olo? Eikä tunnu yhtään pahalta :)". Kohta tuli vastaus: ”Voi sua, se on kesä varmaan :) Ja kotiviini?”. Hmm-mm.

Kuvittelisin, että kuka tahansa naispuolinen ihminen ymmärtää, miksi pahoitin mieleni... Sitten ajattelin vielä: oliko vastaus tyypillistä miessukupuolelle, vai olisiko joku toinen mies voinut laittaa toisenlaisen, romanttisen vastauksen? Eli: oliko vastaus ihan ok ja minun vain ohitettava mielipahani turhanpäiväisenä nipotuksena... No juu, en tokikaan vedä hernettä nenääni ja katkaise ystävyyttämme tämän vuoksi. Odotan vielä, ja annan ystävälleni monta uutta tilaisuutta :)

... tulipa keiteltyä kesän siirapit vkl:n aikana. Perjantaina käytiin noukkimassa kerkät, ja yön liotuksen jälkeen liesi oli kuumana 12h yhtä soittoa. Valmista siirappia tuli 5L. Heh, viime kesänä vein lämpimäissiirappeja sukulaisille, ja kun tänään taas nähtiin ja yritin tarjota tuoretta siirappia, sanoivat että entisiäkin vielä on...

No, kukin tavallaan. Myönnettävä on, että siirappini on melkoisen kaloripitoista. Lauantaina tuli nuolaistua sieltä ja täältä - niinpä sunnuntain aamuvaaka näytti kiloa lisää :( On ehkä hiukan rajoitettava jatkossa. Keskiviikkona töihin - sinne olen varannut jo viemiset edellisvuoden tapaan.

Huoh niin, töihin. Saisikohan selän huijattua ja uskoteltua ettei tässä istumaan olla menossa? Jos lähtisi aamulla kuin huvin vuoksi liikkeelle, ja sitten ihan vaivihkaa istuisi työaseman ääreen eikä selkä huomaisi mitään? Pakkohan sen on uskoa, tyhmän selän :) Ja sitten se rauhoittuu lopullisesti kun pääsee mukavan fysioterapeutin käsittelyyn.

Tai miksikähän sitä sanoisi... Fysiatri luki magneettikuvat ja totesi selkäkivun aiheuttajaksi ikäkulumisen. Niin kuin ei tuota olisi jo valmiiksi tiennyt (tuli mieleeni, että onko lääkäri noin sanoessaan tositosi neuvoton eikä tiedä miten tutkimuksia voi jatkaa). Niin tai näin, lähetteen kanssa fysikaaliseen hoitoon ja sitä rataa. Hitsiläinen. Tässä vaiheessa pitäisi uskoa että hoidosta on ehdottomasti apua ja sen avulla paranee; ellei usko, ei paranemisesta ole takeita...

En tokikaan vähättele sitä, miten helpottunut olen siitä, ettei rangassa ollut murtumaa/pullistumaa! Sitä paitsi selkäni ollessa tutkimuksen alla työlistalle tuli paljon muutakin. Esim. nyt kiinnostaa aamulabran lisäkilpparitulokset ensi viikolla. Yksi asia johtaa toiseen jne...

No, paljoa ei innosta ajatus ke töihinpaluusta: täysi päivä päätteellä istuen ei naurata, jos jo nyt viiden minuutin normi-istuminen raatelee (istunkin kotona ollessani soffanojatuolissani poikittain, jalat selkänojan yli). Yritän ottaa esinaiseni palaveriin ja selvittää, mikä minulle olisi näissä olosuhteissa paras vaihtoehto - niin itseni kuin työporukankin vuoksi.

: paastolabra, fysiatri, pankkipaprut systiltä äirelle, katsastus - eikä kello ole vielä 12!!! Tulikohan ahnehdittua liikaa aamupäivälle? Palattua kuusenkerkkämetsälle, jotta saa siirapit tehtyä tänäkin suvena. Pieni tilaus tuli jo pari viikkoa sitten.

Kaveri tuli eilen rättipoikkiväsyneenä reissulta ja jäi yöksi. Tekstailtiin ensin, ja vastasin yhteen jotta "sitä kai saa mitä tilaa", eli jos on ollut rillumarei edellisen yön, ja unet jääneet vähille, niin kai sitä (tällä iällä) voi sanoakin olevansa väsynyt? Eli, tavallaan myötätuntoa ei tältä taholta heru - vaikka toki väsyn ymmärtääkin.

Itse fundeerasin tänään, jotta tämä selkäjuttu voi olla vaikka psykosomaattista? Kun töissä tuntee ei-jaksavansa ja olevansa sikäli riittämätön, saattaahan se näkyä fyysisenä kipuna? Toistaiseksi ei mitään tietoa ole kivun aiheuttajasta, joten... Ei kyllä uskalla esinaiselle tästä hiiskahtaa, jottei ota liian tosissaan ja ala miettiä "lopullista" ratkaisua. Olenhan nimittäin silloin se "heikoin lenkki" ja riski muulle populalle :(

Tuli kaipuu lämpöön so. saunan lauteille. Kämppä on viileänkalsa, eivätkä villasukatkaan riitä peruslämpimän ylläpitämiseen. Sitä paitsi, saunassa saa ehkä nämä selkään suivaantuneet ajatuksensa takaisin pluspuolellle.

Magneettikuvauksessa ei erityistä ilmennyt, eli jälleen lähtötilanteessa. Murtuma olisi ollut kurja juttu, joten ei isosti harmita. Pistin tekstaria "henkilökohtaiselle" fysterilleni, ja hän soittikin puolilta päivin. Sain jälleen uuden treeniohjeen, jota parin tunnin välein olen koettanut toteuttaa. Toistaiseksi tuntuu vain ikävältä, joten saa nähdä uskaltaako jatkaa.

Ystävä tekstasi "hupi"reissultaan (näitä tekstareita grrr-rr) ja kyseli samalla vointiani. Kerrottuani tilanteen ja turhautumiseni, hän viesti takaisin jotta: "Tuo on asennekysymys; säädä asennettasi". Höh. Jos tilanne on se, että kipu pysyy pois maaten/touhuten ja palaa heti kun pysähtyy, eikä iän kaiken jaksa maata/touhuta, niin onhan se tietysti asennekysymys jos tympii?

Torstaina keula kohti vanhempien kesämökkiä. Lapsuuden maisemat sykähdyttivät, joskin kuvaa himmensi pääsiäisenä edesmenneen isäni tavaroiden näkeminen - ensimmäistä kertaa tuli nieleskelyn paikka... Perjantaina fiilistely jatkui, ja varovaisesti paikkoja tutkiessani bongasin myös järvestä nousseen kyynpoikasen! Vain kamera aseenani jouduin päästämään mokoman karkuun... Illalla suuntasin hakemaan ystävääni lavatansseihin...

... joiden päätyttyä matkasimme mökille. Lauantaina mukavaa yhdessä oloa, jonka kruunasi kertalämmitteisen kiukaan suomat hehkeät löylyt ja tietysti uiminen. Systeri porukoineen oli tulossa seuraavaksi yöksi, joten poistuimme vähin äänin, haikeinakin, takaisin ihmisten ilmoille. Pari hikistä tanssitreenituntia, ja simahdus oli varma. Aamulla pohkeet ja käsivarret hellinä...

Kokeiltiin kuitenkin tänään mp-ajelua, ja oli se niin kivaa, että taitaa tulla varusteiden etsintä eteen. Mikäli huomisen magneettikuvaukseni tulokset antavat harrastukselle myöten.