Epätodellista

... kuin huomaamatta; en tajunnutkaan kirjoittaneeni viimeksi reilu viikko sitten. No, ei siitä sen kummempaa paniikkia tullut. Päivät ovat vain olleet niin mielenkiintoisia ja tavallaan, tavallaan ei, täynnä kaikenlaista puuhailemista. Töistä tulen juoksujalkaa kotiin (kirjaimellisesti, sillä bussi on pysäkillä neljän minuutiin kuluessa ulosleimauksesta, matkaa muutama sata metriä).

Mitä olen saanut aikaan... tiistaina olin naapurin 80v rouvan luona pasha-kahveilla. Oli kielen mukanaan vievää pashaa namm! Meni kaksi tuntia kuin itsestään, kunnes tajusin lähteä pois ja päästää rouvan levähtämään. Meillä oli tosi mukavaa... torstaina mentiin samaisen rouvan kanssa yhtiökokoukseen, jossa myös oli mielenkiintoista. Pääsin oikein hommiinkin, ja loppuviikko sekä vkl on osin mennyt niissä merkeissä.

Tänään esikoinen kävi tuomassa /rakentamassa crosstrainerini. Heppoisen tuntuinen värkki; vastusta en saa riittävästi. Pitänee sitten lisätä vauhtia tai aikaa? Ip olen viestitellyt toisen hankkeen merkeissä, liittyen aluehommiin.

Olen aika innoissani kaikista näistä...

...ollut tähän asti. Myöhäiset unoset ja sen päälle aamiainen pitkällä kaavalla so. avoimen partsin oven luona auringossa. Nam. Siinä sitten havainto, että on ne ikkunat pestävä. Niinpä seuraavaksi oli tarjolla kaksituntinen klasiprojekti. Partsin puoli meni lämpimässä auringonpaisteessa ihan mukavasti, pohjoisen ikkunat vähän sutjakammin.

Alakerran kapakkaan oli mennyt joku koiranulkoiluttaja ja jättänyt lemmikkinsä sidottuna valotolppaan. Koiru ei tykännyt yksinolosta yhtään, ja tunnin haukkumista kuunneltuani rivautin saappaat jalkaan ja painelin ilmoittamaan, että jollei koira heti pääse kotiinsa niin soitan eläinsuojeluihmisen paikalle. Tehosi välittömästi. Olen kauhea ihminen.

Lopun päivää vain oleskelin; otin pikku nokoset, kävin saunassa ja nyt odotan illan leffan alkamista. Huomenna koetan olla aktiivinen ja päästä ulkoilmaan asti; kunpa sää olisi yhtä hieno kuin tänään. Haluaisin saada otettua joitain kuvia kevään merkeistä...

... oli kuin olisin avannut kotioven. Sillä lailla lämpimästi läikähti, vähän samalla lailla kun tullessa töistä kotiin. En tunne täällä muutoin kuin nimimerkkejä ja osaa pikkuriikkisen blogien perusteella, joten siinä mielessä aika hassu fiilis. Täällä on yhtä helppo olla kuin omassa kodissa, siitä se ehkä johtuu?

Lämmin läikähdys teki oikein hyvää, sillä muutoin olen yhtä rinnasta kipeänä. Mitään järkevää so. fyysistä selitystä kivulle ei ole löytynyt... No, tiedänhän minä mistä kaikki kiikastaa: psykosomaattista oireilua. Tilanne on siinä mielessä hankala, että vaikka päässä on vikaa, kivut ovat todellisia ja siksi hoidettavia. Vaan kuinka hoidat kun ei ole mistä hoitaa?

Tällaisessa vaiheessa toivoisi, että olisi tukijoukkoja tai edes yksi tuki jota vasten nojata. Sellainen tuki, joka ei kavahtaisi tietoa, että toisen kivut johtuvat pään sisällöstä; jotka taasen johtuvat siitä että joku joskus on ollut tälle niin PAHA. Nurinkurista. Joku on ollut paha, ja minä saan seuraukset.

... kohta pääsee nukkumaan, ihana ajatus. Nukkumaanmeno on päivän ehdottomasti paras hetki! Herääminenkin on ihan jees, ainakin jos voi olla petissä jonkun aikaa ennen ylösnousemusta. Ylipäätään sängyssä on mukava olla. Pitäisiköhän tämä kannettavakin viedä sinne, ja kirjoitella sieltä käsin hmm-mm.

Aamu- ja aamupäivätouhujen jälkeen kävin tunnin lenkillä painot nilkoissa. Lonkassa tuntui epämiellyttävä kipu, jota kesti koko kävelyn ajan. Huilaan jonkin päivän, ennen kuin koetan taas. Painot olisivat niin kätevä tapa lisätä rasitusta, mieluummin niin kuin lisäämällä vauhtia tai matkan pituutta. Laiska.

Viikolla vietin yhden illan Husissa, työt.lääkärin lähetteellä. Monen viikon rintakipuihin ja hengitysongelmiin ei löytynyt syytä, vaikka kesken kaiken sainkin rytmihäiriön... onneksi olin turvallisessa paikassa. Torstaina soitin, josko 'oma' fysioterapeuttini voisi antaa kuuriluontoisesti akuja. Hän poikkesi työpäivänsä jälkeen hoitopöydän ja -kassin kanssa. Sain täysihoidon... lisäksi hän jäi vierihoitoon loppuyöksi.

Aamulla kivut olivat pois, ja hengittely lähes ok.

... reilu viikko on mennyt. Väliin mahduu nuorimmaisen konfirmaatio, joka oli fiasko mitä ihmissuhteisiin tulee. Miten tuntuukin, että joku (ex) on niin täysin ukottunut, että etten pahemmin sanoisi niin peräti dementointunut. Käsittämättömän vaikeata tulla toimeen ihmisen kanssa, joka mm. kieltää kuulonsa aleneman, josta syystä monet asiat jäävät menemättä perille haloo. Sitten ei ymmärrä kun muilla käämit palavat.

No, sen jälkeen oli muuten vain railakas viikko. Siis, töitä piisasi ja muutama kokouskin. Lauantaina kävin oman alani messuilla - ekaa kertaa muutamaan vuoteen näin kollegoja. Sepä oli kuin isku päin kasvoja. En ollut tajunnut, kuinka paljon kaikki se minulle merkitsee. Nyt kaikki oli siinä edessä, ja mielen täytti sellainen tunnelataus että...

Sunnuntai-iltana paikallisessa leffakerhossa "In the mood", oikein todella hyvä kiinalainen pätkä. Kaunista kuvausta, kaunista musiikkia. Kohtauksien värit olivat uskomattomia; kaupungin kivitalojen harmaiden ja ruskeiden eri sävyjä, varjoisia, hämäriä tai pimeitäkin valaisuja. Sunnuntai päättyi siis hyvin.

Tänään paikallisten kotisivujen ensimmäinen päivityskerta; lisäsin vain kuvia.