Epätodellista

Tai mitä muuta se voi olla, kun viikon saikun jälkeiset kaksi työpäivää ovat menneet kuin sumussa, ja kotiin palattua ollut otettava ensimmäiseksi tunnin päikkärit? Ja kuitenkin väsy raatelee.

Innottomuus alkavasta kesästä ja sen mahdollisuuksista johtuvat samasta syystä. Vuosi sitten olin jo aivan täpinässä ja viljelysuunnitelmien sokaisema, muusta ei ollut niin väliäkään. Oli vain silmittömän onnellinen siitä että sai asua näin landella ja peltojen ympäröimänä. Kuulunko siihen ihmisrotuun, joka ei ole milloinkaan tyytyväinen siihen mitä on?

Kauhistuttava ajatus. Niinpä koetan löytää jonkin vähemmän luotaantyöntävämmän syyn ja siten luvan olla väsynyt. Ikääntyminen? Muutamat sairastelut? Isän poismeno? Yhä tiukentuva taloudellinen tilanne?

Jospa menisin takaisin peiton alle...

... kumma tunne? Se on kuin ontto, tyhjennyt, elämätön ja olematon olo. Se häviää kun ystävä saapuu, ja tulee kun hän lähtee? Onko ryhdyttävä syväluotaamaan tunteitaan ko. henkilöä kohtaan? Kevyesti luodaten en voi myöntää olevani sen syvimmän tunteen (R) vaikutusalueella.

En edes tunne ko. henkilöä. Tiedän millainen hän on täällä, vapaalla ollessaan. Millainen mahtaa olla arjessa, keskellä kaiken kiireen ja stressin? Olisiko tunteeni sama jos tämän tietäisin? Kiintymystä, kyllä. Samanmielisyydestämme aiheutuvaa sympatiaa, kyllä.

Yhden kerran syvästi R-tunteen kokeneena tämä on aivan erilaista. Mikä ei kuitenkaan eliminoi saman tunteen uudelleen kokemisen mahdollisuutta. Avoin, pulputtava luonteeni sanoo helposti: tykkään sinusta. Usein. Saamatta ainakaan toistaiseksi vastausta tai kommenttia. Tämä syö itsetuntoa sekä aiheuttaa voimakasta epävarmuutta: olenko mitään hänelle, olenko väliaikainen parempaa odotellessaan?

Kuitenkin: myöhään eilen illalla hän saapui tänne myötäelämään isäni poismenoa. Kuunteli, kyseli, oli läsnä ja kuitenkin jotenkin etäinen. Tänään lähtiessään oli kuin katse olisi ollut viimeinen - lähtösuukosta huolimatta.

Reilu vuorokausi, jona aikana tapahtui paljon. Viimeisin tapahtuma oli isän nukkuminen pois tänä yönä. Äiti siitä soitti jokin aika sitten, ja sen jälkeen ei uni enää tullutkaan silmään. Hetki sitten soitti veli, ja jutteli aiheesta ja sen ympäriltä melkein tunnin. Poikkeuksellista, sillä mehän emme keskustele. Tänään kuitenkin koko jäljelle jäänyt remppa tapaamme äidin luona.

Olen siis puoliorpo, mutta tieto ei ole vielä mennyt aivan basiciin. Odotan prakaamista. Isä oli tärkeä, ja koko ikäni olen ajatellut olevani jotenkin erityinen vanhemmilleni, vaikka meitä onkin ollut viisi. Varmaan aika normi ajatus lapselle? En kuitenkaan anna periksi, vaan ajattelen edelleen olleeni erityinen lapsi.

Lauantain muu saldo on nähtävissä pihalla. Me kaksi selkävaivaista pistettiin klapikone töihin, ja nyt siellä on n. motti klapeja pinottavaksi. Kaveri joutui lähemään kotiinsa tekemään samaa pilkkomishommaa. Jos vain säitä riittää, ja selkä antaa myöten, koetan saada tehtyä kauniit, suorat pinot ennen töihin paluuta tiistaina (?).

Herääminen jo seiskalta lupasi hyvää: tänään varmaan saa aikaan yhtä ja toista. Niinpä matto kerrallaan ulos ja sitä rataa tuli kämppä putsiin. Usea tunti siinä meni, mutta olihan niitä käyttää. Kaikki sujui hienosti, ei kipuja. Mutta: annas olla kun tuli lounasaika, niin jopa istuminen vihlaisi ilkeästi.

Toisen kerran vihlaisi ilkeästi kun avasi päivän postia: sähkön tasauslasku oli pilvissä... vaikka koko talvi oli mennyt lämpöjä pihistellessä, tuplavillasukat jalassa yms. Sähkön hinnannousu, apk, auton lämmitys - ne varmaan suurimmat syyt lisälaskuun. Kipeää tekee.

Puolen tunnin kävely vähän helpotti, uusien pölykapselien vaihto samoin. Kahteen kapseliin tosin tuli murtumia; vaikka miten tasaisesti koetti napauttaa ne kiinni. Nokoset ja päivän spostien yms. hoito, siinä ip saavutukset. Loppuilta aikaa käyttää vaikka - mihin?

Aamuselkäjumppa, ulkoilua, sisällä huilintaa ja poju soittaa: joko olet tulossa? Hitsiläinen, olin ymmärtänyt väärin hänen kesätyöhaastattelunsa ajan. Kamppeet niskaan ja menoksi, onneksi oli kolme varttia aikaa. Ehdittiin hyvin, ja siitä iloisena kysyin hänet mukaan kesärengasrumbaan.

Poju nosti kesikset takakonttiin ja sitten talvirenkaat vaihdon jälkeen liiteriin. Ajoin hänet kotiin, ja palattuani takaisin olo so. selkä oli aivan sohjona; 80 km ajoa oli liikaa. Tein kuitenkin päivätreenin, jonka jälkeen vedin vaateriin tunninksi. Vähä kerrassaan selkä laukesi normiksi.

Tyytyväinen kuitenkin päivän saldoon. Kohta iltatreeni, nappi ja odottelemaan huomista lekurikäyntiä. Myös mies taitaa olla jokseenkin ok. Kotiutettiin myöhään eilen, ja on tämän päivän pärjäillyt ilmeisen hyvin. Vielä en ole kuullut viimeisintä raporttia, mutta: no news is good news?

... yhä vain. Kipuisan selän varominen aiheutti säryt myös lonkissa :( ja aamun yritys tehdä töitä jäi muutamaan tuntiin. Tosin heti aamusta oli fysioterapeutti, sitten lounasaikaan spirometria jonka jälkeen pyyhälsin selkäröntgeniin. Se vähä aika minkä työasemalla ehti olla, oli vuoroon istumista, vuoroon tanssahtelua kun särki jumalattomasti. Nyt ti-ke saikulla, ja ke tt-lääkärille.

Kaverilla hiukan sama tilanne, hän on oman kuntansa sairaalassa odottamassa huomista lääkäritutkintaa. Kipuhuumetta on kuulemma saanut, mutta muuten on hämillään kun ei tiedä mitään tulevasta. Huoh.

Kämppä oli kuin hulabaloon jäljiltä, sillä sairaankuljettajilla oli selkeästi ollut ongelmia saada iso mies täältä ulos. Matot sekä sohva siirretty ja kuraisia jälkiä matoissa. Ei haittaa, pääasia että homma toimi. Nuoriso tuli hakemaan iskänsä auton sekä tänne jääneet tavarat iltapäivällä. Nyt enää odotellaan.

... taas kerran. Ensin jännitin selkän kestoa jos vaikka tansseihin tulisi lähtö. Tuntui niin hyvältä, että lähdettiinkin lähilavalle. Kurssilla opittuja kiemuroita ei kuitenkaan arvannut soveltaa käytäntöön, vaan mentiin pääsääntöisesti perusaskelilla, loivasti varioiden. Kivaa oli, ja tanssitunteja tuli peräti 5h.

Aamulla tosin polvet olivat aivan pehmoiset, kuin liikaa keitettyä pastaa. 1. aamiainen, puuhastelua, nukkumista, 2. aamiainen ja kello oli hups 12. Loput kahvit juotiin ulkoportailla istuskellen auringonpaisteen hellien talven kylmästä selvinnyttä kroppaa.

Mut sitten. Ryhdyttiin kaadettujen puiden pilkkomiseen. Kirves oli historiallinen esine, mutta pääteltiin sen olevan toimintakykyinen. Ensimmäinen pölkky pieneni näppärästi. Toinen hakkuupölkylle, kirves ylös ja ai hurja. Kaverilla prakasi selkä. Tässä nyt ollaan. Toinen vuoteessa eikä pääse kääntymään tai liikkumaan jotta saataisiin hänet autoon ja kotiin. Ihmetellään loppu ilta tässä...

.... tänään 4 km. Kävin tekemässä tonttikatselmuksen, ja siellä kaikki hyvin. Lunta hirmusti vielä, mutta oma puroni oli jo auki ja solisi iloisesti. Lenkkarit jalassa ei paljoa viitsinyt rämpiä, mutta tulipa otettua muutama kuva, sekä rupateltua naapurin emännän kanssa.

Totesin matkan olevan pidemmän kuin olin tähän mennessä luullut: 2 km sivu. Kävely sujui oikein mallikkaasti, vaikkakin kevyen liikenteen väylän puuttuminen on harmillinen juttu. Kevätkokouksessa parin viikon kuluttua tätäkin puutetta käsitellään, sekä väylän visioita.

Sen sijaan mallikasta ei ole ollut näpyttely. Siirsin läppärin hyllykköön, ja koetin seisaaltaan näpytellä. Selkä jumittui vartin jälkeen joten luovutin. Nyt olen puolimakuullani sohvalla ja tämä sujuu joten kuten. Voi elämän kevät: olenpa pahoillani heidän puolestaan, jotka joutuvat pakon edessä viettämään sänkyelämää ties kuinka kauan...

... loppuviikko taas petissä - tai selkäsaikulla ainakin. Alkuviikko on ollut tuskaisa, ja istumatyö repinyt selkää. Jokin kumma siellä on, joka ei tulehduskipulääkkeillä tokene ja antaa särynkin mellastaa. Vasta tänään pääsi tt-lääkärin vastaanotolle.

Nyt on uudet tabut - en ota käyttöön - ja lähete fysioterapeutille maanantaiksi. Taivuttelut sujuivat hyvin, joten kivun aiheuttaja jäi edelleen tuntemattomaksi. Hirvittää vain, kun kivun lisäksi turtuvat sormet... esinainen lohdutti, että jos vielä lasken allenikin, niin tunnin sisällä pitäisi olla sairaalassa. Yksinasujan painajaisia tällaiset...

Lääkäritäti määräsi myös kevyttä liikuntaa kuten kävelyä sauvoin tai ilman, eikä tanssiminenkaan ole kiellettyä. Jos vaikka ensi lauantaina sitten... Ja jospa silloin nappaisi yhden vahvan tabun jotta jaksaisi koko illan pyörähdellä :) Niin ja tietysti edelleen tyky-harjoitteitani, ja ehkä myös perjantaina käyn aamukävelyllä salilla, á 400 kcal.

... pulkassa. Hei hulinaa, sitä se oli A:sta Ö:öhön. Ulkoisista tekijöistä johtuen, ja niistähän tilanne yleensä syntyy, hennoille hartioillemme laskettiin melkoinen maanantaitäräys. Kolmannes porukasta pois, ja sitä rataa. Kotona kuitenkin jälkeen, lähes täysin järjissään.

Aamulla livahdin salille kävelemään. Selkä ei anna myöten edes kytkimen käytölle, mutta rauhallinen kävely sujui kuin unelma: 45min 400kcal. Olo oli kuin voittajalla. Keskiviikkona uudestaan, ja ehkä lääkärille voi sanoa jotta olipa turha ajanvaraus tämä :)

Viikonloppu sujui ruoanlaiton, saunomisen yms. mukavan merkeissä. Sunnuntaina käytiin maailmalla so. Kaapelilla valokuvia ihmettelemässä. Luovat ja mielikuvituksekkaat ihmiset ovat uskomattomia. Reissun kruunasi käynti kahvilassa, jossa nautittiin superhyvää pressokahvia aurinkoisessa ympäristössä. Elämä on vaan aika ihanaa?