Epätodellista

Näinköhän vkl puuhastelu vaikutti sen, että nyt on ihan sikahirvee kunto. Sunnuntai-iltana alkoi ääni mennä, eikä puhetyöni sitä ole ainakaan parantanut. Keuhkoja polttaa, ja lämpöä on loivasti. Kielsivät tulemasta duuniin, joten pitänee käydä terveysasemalla.

Meni sitten vappu sitä myöten harakoille; tosin en ollut muuta suunnitellut kuin palstalla oloa ja kanankakan levitystä :) Näitä toki voi vaikka kuohuviinin ohessa puuhastella. Nyt vain pitänee jättää väliin ja levätä kunnolla, ettei flunssa käy sydämen päälle, kuten vanhoilla usein käy.

Tuntui tänään, että viimeisillä voimilla polkaisin töistä kotiin, portaiden kiipeäminen oli jo voimieni ylittämistä. Niinpä kaikki senjälkeinen aika on mennyt levyttäessä huovan alla sohvalla...

...palattua vähän jännitti, kuinka huomisen päivän käy. Tuli oltua hommissa reilu kolme tuntia, ja sinä aikana käännettyä nurmelta mullalle n. neljä neliötä. Ei kuulosta pahalta? Maa oli kuitenkin tiukahkoa savimultaa, ja ruohonjuuria nyhtäessä meni isoin osa ajasta.

Vielä ei tunnu kyljissä; oikeaa käsivartta hiukan pakottaa. Olen aika ylpeä aikaansaannoksestani, ja otin kuvankin lapioväännöstäni, mutta kun ei ole kuvankäsittelyohjelmaa koneella, en saa sitä tähän.

Kahdesti olen ladannut sekä asentanut photoshopin trialin viime viikon aikana, eikä kumpaakaan löydy niin mistään. Olen aika ymmälläni.

... sekä selkää että kylkeä. Kädet ovat myös jotenkin jäykät. Johtunee: kävin palstalla, jossa parin tunnin aikana nyhdin (hah) ruusupensaan maasta (ranteen paksuiset juuret!) kompostiin ja vastaavasti nostin kaksi punaista pensasta jotka sijoitin parempaan paikkaan.

Myös nyppäisin toivottavasti viimeiset punkit mustasta pensaasta ja viimeiseksi korjasin työkalulaatikon lukon, joten lapiota ei enää tarvinnut ottaa mukaan kotiin.

Ei hassumpaa, työpäivän päälle? Niinpä katsoin ansainneeni yhden oluen, jonka ostin paluumatkalla lähikaupasta. Ansaittu olut, se se vasta maistuu!

... ja onneksi takana :) Vanha ei kovin usein jaksaisi näin täysohjelmoituja viikonloppuja. Perjantain sain onneksi pitää itselläni; töistä palattua vain olemista ja muutama olunen. Lauantaiaamuna pitkät unet, aamiainen partsilla, palstalle puoleksi tunniksi (jona aikana ehdin riipaista ruusupensaan alas sekä tutustua muutamaan kollegaan), pikaisesti suihkuun ja 'ruoan' laittoon. Sitaateissa sen vuoksi, että kamut olivat toivoneet kevyttä so. salaattia.

Syötiin ystävien (keskikoulusta 35 v sitten) kanssa ja lähdettiin K50-diskoon, jota olimme suunnitelleet jo jonkin aikaa. Nyt viimeinenkin täytti 50 joten päästiin kaikki sisälle. Alkupaniikin (oma traumani) jälkeen tanssimme puolille öin, kunnes jalat olivat niin muusia, että bussille kävely oli yhtä tuskaa.

Tänään yritin turhaan nukkua pitkään; parveke kutsui aamiaista nauttimaan. Oli hyytävän kylmä... auringossakin. Isän muistelmissa (läppäri partsilla!) meni kaksi tuntia, ja sen jälkeen polkaisin fillarin liikkeelle; kävin vanhuksilla ja paluumatkalla koukkasin tutun koirineen mukaani. Koiran (hitaassa!) tahdissa tulimme kämpille, jutskattiin tunnin verran. Kuudelta oli paikallinen leffakerho, jota ennen onnistuin nappaamaan puolen tunnin tirsat.

Huomenna alkaa työmatkafillarointi, joten taidan painua pehkuihin ollakseni aamusta virkeänä liikkeellä.

... sain kokea tänään, kun kävin nyppäisemässä viinimarjapensaiden äkämäpunkit pois. Puolitoista tuntia siinä meni, vaikka punkkeja oli vain yhdessä pensaassa (toistaiseksi) ja niitäkin vähän. Pari seuraavaa viikkoa pitää vielä olla tarkkana, josko niitä pullahtaa lisää. Pussillisen kannoin sitten taloyhtiön roska-astiaan.

Oli sitten auvoista. Viljelyalueella ei ollut montakaan ahertajaa; lenkkeilijöitä kylläkin porhalsi ohi tuon tuostakin. Laiskuutta tai ei: paljon mieluummin nyhjäsin pensaideni parissa kuin hölkällä... Paikka on omalla tavallaan rauhallinen, vaikka: liikenteen humina kuuluu ja läheisillä kävelyteillä liikkuu useita ulkoilijoita.

Kun keskittyy tekemään sitä, mitä on tullut tekemään, ajatukset alkavat harhailla omilla teillään eikä ympäristöstä ole tietoakaan. Tunne on tuttu ajoilta, jolloin istuin kangaspuissa tekemässä suunnitelmistani totta; vaikka kädet tekevät ajoittain hyvinkin kurinalaiseksi suunniteltua kangasta, ajatuksilla on omat uransa ja tulee fundeerattua maailman menoa monelta kantilta.

Havukka-ahon ajattelijan hommia, molemmat.

... kun heräsin parvekkeen kaidesuojien (tai mitä ne nyt ovat) paukkeeseen. Vielä viime syksynä luulin paukkeen tulevan peltikatosta, kunnes kerran tajusin metelin aiheuttajaksi nuo karmean näköiset, aikoinaan kirkkaankeltaiset muoviprofiilit. Toivottavasti ne eivät ole niin suojelun alaisia, ettei tulevassa julkisivurempassa saisi vaihtaa...

Onneksi eilen oli kaunis päivä; kylmä tosin, ja kädet olivat aivan kohmeessa kun palasin palstavarausreissultani. Sain tosi kivan palstan, jossa ei tarvitse lannoituksen sekä kalkitsemisen lisäksi tehdä muita vääntöjä. Edellisen viljelijän kylvämät persiljatkin olivat jo tulollaan... lisäksi sain raparperin, kolme punaista-, kaksi mustaa- ja yhden karviaismarjapensaan. Olin tosi onnekas!

Seuraavaksi lapion ja rautaharavan hankintaan, pientyökalut jo ovatkin pakissa. Tuolia ja pöytää, ehkä hiiligrilli, on ostoslistalla. Sitten enää siemenperunat sekä muut istutettavat. Taimella minulla on jo kirsikkatomaattia, paprikaa sekä ruohosipulia. Sitä en vielä tiedä, vienkö ne sinne vai kasvatanko parvekkeella?

... alkuviikko on ollut yhtä haipakkaa, mitä vapaa-ajan käyttöön tulee. Yhteisöllisiä harrastuksia, joihin liittyy erinäisiä yhteydenottoja sekä viestien edelleenlähettämistä yms. On mukava havaita, että voi olla hyödyksi, se kummasti kohentaa miinusitsetuntoa.

Tänä iltana olin erään pilottiprojektin infotilaisuudessa ja kohta pääsen saunomaan hyvän, rakkaan ystäväni luo. Voiko loppuviikosta enää odottaakaan tämän parempaa? Ainakin yhtä mukavaa on tiedossa näiden intressien eteenpäin viemisien muodossa.

Nämä ovat vieläpä siitä mukavia intressejä, että eivät lopu; tai jos loppuvat, uutta on jo näköpiirissä.