Ei hellitä

... paniikki alkaa olla jokapäiväinen. Talviloma vasta alussa ja jo karmii sielua hyytävästi ajatus paluusta työpaikalle. Kyllä: ei kannata irtisanoutua näinä maailman aikoina. Tiedän. Päivittäin luen pakonomaisesti vapaat työpaikat - olisikohan jonkinasteinen paniikkihäiriö päällänsä?

Lisäksi yksi toinen huolenaihe, liittyy ihmissuhteisiin, mutta sitä ei juuri jaksa alkaa ruotia. On saanut kuitenkin miettimään itseään ja miten tämä itse toimii ulkomaailmaan nähden. Sinänsä tuttua pohdiskelua, jota sai ihan riittämiin tehdä edellisen ihmissuhteen aikana. Eilen vain putosi tästä johtuen yksi vaihe päältä, ja siitä lähtien toimintakyky ollut vain beisikien varassa, täysin vajaateholla.

Selkää jumittaa, ja tänä aamuna tein ekat selkätreenit moneen viikkoon. Funtsin, että jos tällainen selkäjumi olisi ilmaantunut ennen vuotta 2011 (jolloin selkä oikeasti mystisesti brakasi), niin olisinpa kauhuissani. Nyt se vaan kuuluu kuvioon ja arkielämääni. Treenit ovat jääneet tekemättä, koska sen v-mäisen työni vuoksi olen ollut täysin zombi kaiken ns. vapaa-aikani.